Juha Pihkala vs. Esko Valtaoja

Sain äskettäin luettua loppuun emerituspiispa Juha Pihkalan ja tähtitieteen professorin Esko Valtaojan keskustelukirjan Tiedän uskovani, uskon tietäväni (Minerva 2010). Jo aiemmin olin lukenut saman parivaljakon ensimmäisen keskustelukirjan Nurkkaan ajettu Jumala?. Molemmat näistä kirjoista voittivat vuoden kristillisen kirjan palkinnon, vuosina 2004 ja 2010. Miesten välinen dialogi ansaitsee siis arvon ja arvion.

Ykseyttä erilaisuudessa

Pihkala on kansankirkollinen luterilainen, Valtaoja agnostikko. Miehet keskustelevat kirjoissa uskon ja tieteen/tiedon/järjen suhteesta sekä useista aihepiiriin enemmän tai vähemmän liittyvistä asioista kuten moraalista, pahan ongelmasta, maailman tilasta ja ihmiskunnan tulevaisuudesta. Molemmat jakavat pitkälti saman maailmankuvan, mutta heidän maailmankatsomuksensa eroavat. Vaikka keskusteluissa välillä annetaan ymmärtää kumppaneiden edustavan kahta vastakkaista ääripäätä, useimmiten miehet ovat sovittelevia ja todellisia ääripäitä vieroksutaan.

Valtaoja kritisoi ennen kaikkea uskonnollisia fundamentalisteja, kreationisteja ja konservatiiveja: Tapio Puolimatka ja Miikka Ruokanen saavat kuulla kunniansa oikein nimeltä mainiten. Pihkala kritisoi ateistifundamentelisteja Richard Dawkinsia, Christopher Hitchensiä ja kumppaneita. Valtaoja yhtyy kritiikkiin ja lisää kritisoitavien ateistien joukkoon vielä yllättäen Kari Enqvistinkin.

Keskustelukirjojen ehdoton etu on se, että uskonnosta ja ihmisiä laajasti koskettavista maailmankatsomuksellisista kysymyksistä käydään sivistynyttä ja vilpitöntä dialogia. Tällainen on Suomessa valitettavan harvinaista, mutta kirjapalkinnot osoittavat, että kysyntää ja kiinnostusta riittää.

Pihkalan ja Valtaojan maltilliset keskustelut pyrkivät herättämään ihmisiä pohtimaan, ja siinä ne varmasti onnistuvatkin. Toisaalta miehiltä olisi joskus toivonut selkeämpiä ja perustellumpia kannanottoja – joskus keskustelukumppanit ovat niin samantyylisiä, ettei tekstiä lukiessaan aina muista, kumman kirjeestä on kysymys.

Puolesta ja vastaan

Ne ainoat kerrat, kun olen kuullut jonkinlaista arviota Pihkalan ja Valtaojan kaksinkamppailun vahvemmasta osapuolesta, Valtaojan nimi on mainittu ykkösenä. Eräs bloggaaja tunnustaa olleensa Valtaojan puolella ja sanoo (ehkä siksi?) kokeneensa hänet selvästi hyökkääjäksi, Pihkalan puolustajaksi (ks. tämä ja tämä linkki). Samalla hän kyselee, kokiko joku muu asetelmän päinvastaiseksi.

Kristittynä lukijana olin tietysti lähes kaikessa Pihkalan puolella ja luin kirjaa enemmänkin niin, että Pihkala antoi vastauksia Valtaojan esittämiin haasteisiin. Valtaoja tosiaan oli hyökkäävämpi ja vahvempi osapuoli, mutta Pihkala onnistui useimmiten lyömään pallon takaisin ja joskus jopa niin, ettei se enää palannut.

Yllä sanottu pätee mielestäni esimerkiksi aborttiin, josta kirjoitin jo muualla (ks. tämä linkki) ja homoseksuaalisuuteen, jonka yhteydessä Valtaojan pää vaikeni Humen giljotiinin leikkaamana kummassakin kirjassa. Myös laajemmissa moraalikeskusteluissa Pihkala pärjäsi hyvin mm. osoittamalla (tosin liian implisiittisesti) Valtaojan sekoittaneen moraalisen ontologian ja epistemologian (jälkimmäisen vaikeus ei poista Jumalan välttämättömyyttä edelliseen).

Myös pahan ongelmasta ja Jumalan hyvyydestä keskusteltiin paljon. Ensimmäisessä kirjassa Pihkala vei lukijan kauniisti ensimmäisen pääsiäisen tapahtumiin (Pihkalan inspiroimana hyödynsin samaa ajatuskulkua taannoisessa Jumala ja Jokela -kirjoituksessani), Valtaoja taas asetti vastakkain ihmisten rakkauden, kehityksen ja kyvyt Jumalan rakkauden näkymättömyyttä ja kyvyttömyyttä vastaan.

Minun makuuni Pihkala tyytyi liialliseen luterilaiseen synkistelyyn toistellessaan jatkuvasti ihmisen syntisyyttä ja rikkinäisyyttä ja parannuksen tarvetta. Sen kustannuksella hän oli valmis uhraamaan kristillisen optimismin (omnia in bonum! Room. 8:28). Se olisi sopinut pessimististä ”realismia” paremmaksi lääkkeeksi Valtaojan utopianismin vastapainoksi.

Lopuksi

Valtaoja ja Pihkala ovat palkintonsa ansainneet. He ovat tehneet hyvän työn älykkään suomalaisen uskontodialogin herättäjinä. Itse asiassa viime aikoina onkin ilmestynyt lisää dialogikirjoja, kuten Jaakko Heinimäen ja Jussi Niemelän Kamppailu Jumalasta, jonka olen jo ottanut luku- ja bloggauslistalle.

Äskettäin on myös ilmestynyt Ilkka Pyysiäisen Jumalaa ei ole -mielipidekirja, ja aivan äskettäin sain kuulla, että William Lane Craigin kirja On Guard on käännetty suomeksi (Valveilla) vastaanottamaan tätä kristillisen apologetiikan mestaria Suomeen huhtikuussa. Vaan löytyykö miehelle uskaliaita debattikumppaneita Suomen ateistien joukosta? Pyysiäinen? Enqvist? Niiniluoto? Valtaoja?

Explore posts in the same categories: Debatteja, Kirjaesittelyt ja -arviot, Usko ja tiede

2 kommenttia : “Juha Pihkala vs. Esko Valtaoja”

  1. Koistinen Says:

    moi

    Mistä kuulit, että W.L Craig olisi tulossa huhtikuussa?


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: