Luther ja vapaa ratkaisuvalta
Tunnustuksellisten luterilaisten iloksi (vaikkakin kenties riviluterilaisten kauhuksi) siteeraamme seuraavaksi suoraan Lutherin sanoja vapaasta ratkaisuvallasta, joka oli yksi reformaation keskeisimmistä kiistoista.
Monesti ajatellaan, että uskonpuhdistuksessa oli kyse paavin vallan tai aneiden kieltämisestä, mutta itse asiassa Luther oli kirjoituksissaan valmis tunnustamaan sekä paavin auktoriteetin että aneiden todellisuuden.
95 teesissään Luther kirjoitti: ”Se, joka kieltää apostolisen aneen todellisuuden, olkoon tuomittu ja kirottu.” (Teesi 72) Teesien kirjoittamisen jälkeen Luther kirjoitti kirjeessään paavi Leo X:lle: ”Kaikkeinpyhin Isä, kumarrun Pyhyytenne jalkojen eteen ja tarjoan itseni, koko olemukseni ja kaiken, mitä minulla on… Tunnustan äänesi Kristuksen ääneksi.” (Kirje paavi Leo X:lle, 30.5.1518)
Tunnetuin kiistakysymys Lutherin ja kirkon välillä liittyi ihmisen vapaaseen ratkaisuvaltaan – Lutherin kuuluisa teos ”Sidottu ratkaisuvalta” oli Lutherin omien sanojen mukaan se kirja, joka olisi säilytettävä, vaikka kaikki hänen muut teoksensa poltettaisiin. Valitettavasti muut kuin vahvasti tunnustukselliset luterilaiset tuntuvat olevan suhteellisen tietämättömiä Lutherin opetuksista ja koko protestanttisuuden perustasta. Seuraavassa valaisevia sitaatteja Lutherin teoksesta ”Sidottu ratkaisuvalta” (SLEY:n julkaisu v. 1982):
”Kristityn on siis ennen kaikkea välttämätöntä autuuttansa varten tietää, että Jumala ei tiedä ennakolta mitään sattumanvaraisesti, vaan että hän edeltänäkee, päättää ja toteuttaa kaiken muuttumattoman, iankaikkisen ja erehtymättömän tahtonsa voimalla.” (s. 23)
”Tästä seuraa eittämättä, että kaikki se, mitä me teemme, ja kaikki se, mikä tapahtuu, todellisuudessa – jos huomioimme Jumalan tahdon – tapahtuu välttämättömyyden pakosta ja muuttumattomasti, vaikka se meistä näyttääkin tapahtuvan muutosten alaisena ja sattumanvaraisesti.” (s. 24)
”Kaikki se, mikä tapahtuu meidän puoleltamme, tapahtuu pelkän välttämättömyyden pakosta eikä vapaan ratkaisumme voimasta.” (s. 52)
”Älköön ihmiselle myönnettäkö vapaata ratkaisuvaltaa niissä asioissa, jotka ovat hänen yläpuolellaan, vaan ainoastaan niissä, jotka ovat hänen alapuolellaan, toisin sanoen: tietäköön ihminen, että hänellä on vapaan ratkaisun nojalla oikeus käyttää, käsitellä tai jättää käyttämättä omistamaansa omaisuutta, vaikka tosin siinäkin johtaa yksinomaan Jumalan vapaa ratkaisuvalta, hänen mielisuosionsa mukaan, mutta ettei hänellä suhteessa Jumalaan eikä missään siinä, mikä koskee joko autuutta tai kadotusta, ole vapaata ratkaisuvaltaa, vaan, että hän on joko Jumalan tahdon tai saatanan tahdon vanki, vallanalainen ja orja.” (s. 58)
”Kolmas käsityskanta on kaikkein ankarin; se sisältää sen Wycliffin ja Lutherin ajatuksen, että vapaa ratkaisu on tyhjä nimitys, ja että kaikki se, mikä tapahtuu, tapahtuu pelkän välttämättömyyden pakosta.” (s. 109)
Vaikka Luther kuulostaakin välillä hieman ristiriitaiselta (onko ihmisellä vapaa ratkaisuvalta omaisuusasioissa, vai johtaako siinä yksinomaan välttämättömyyden pakko, Jumalan vapaa ratkaisuvalta ja ennaltamääräys?), vaikuttaa hyvin selvältä, että Luther uskoo Jumalan ratkaisuvallan ajavan ihmisen ratkaisuvallan yli niin, että kokemuksemme vapaudestamme on pelkkä harha ja että kaikki tekomme ja kaikki tapahtumat ovat Jumalan määräämiä.
Jokainen voi itse miettiä ja päättää, haluaako moiseen uskoa. Eräs luterilaisia piinaavista ratkaisemattomista ongelmista on se, että Jumala ei pelasta kaikkia ihmisiä, vaikka hän tahtookin kaikkien pelastuvan ja vaikka ihmisten pelastuminen on yksin hänen vapaasta ratkaisuvallastaan kiinni.
Lutherin kanta ja katolinen kanta
Vastapainoksi siteerattakoon Katolisen kirkon katekismusta, jotta voisimme ymmärtää kirkon kannan: ”Jumalan vapaa aloite vaatii ihmiseltä vapaan vastauksen. Sillä Jumala on luonut ihmisen omaksi kuvakseen ja suonut hänelle vapauden kanssa kyvyn tuntea Jumala ja rakastaa häntä. Sielu voi astua vain vapaaehtoisesti rakkauden yhteyteen. Jumala sekä välittömästi koskettaa ihmisen sydäntä että panee sen liikkeelle.” (KKK 2002)
Paavi Leo X huomasi Lutherin opetuksen olevan kristillisen totuuden vastainen ja tuomitsi sen pannajulistuksellaan. ”Sidottu ratkaisuvalta” – teokseen sisältyy myös Lutherin vastaus paaville:
Tunnustus kaikkien niiden kohtien johdosta, jotka Leo X:nnen uusimmalla pannajulistuksella ovat tuomitut; 1520 (36. kohta)
Vapaa ratkaisuvalta on syntiinlankeemuksen jälkeen vain pelkkä nimitys; tehdessään voitavansa se tekee kuolemansynnin.
”Kuulepa, sinä kaikkein pyhin Kristuksen sijainen! Kuinka suuri onkaan rietas hävyttömyytesi, kun sinä uskallat olla ristiriidassa Herrasi kanssa!” (s. 341)
”Kylläpä pannajulistuksesi on ihanassa sopusoinnussa evankeliumin kanssa!” (s. 342)
”Onko sinulla, paavi parka, mitään tätä vastaan huudettavana? Siis tämäkin kohta on peruutettava. Minä sanoin epäonnistuneesti, että vapaa ratkaisu ennen armoa on vain tyhjä nimitys; minun olisi pitänyt yksinkertaisesti sanoa, että ’vapaa ratkaisu on tosiasioiden harhakuva eli nimitys vailla todellisuutta’. Eihän kenenkään omassa vallassa ole pahan tai hyvän ajatteleminen, vaan kaikki tapahtuu ehdottoman välttämättömyyden pakosta, niin kuin Wycliff Konstanzissa tuomitussa opissaan totuudenmukaisesti sanoo.” (s. 347)
Lutherin asenne paavia kohtaan saa miettimään, mitä hän oikein tarkoitti aiemmilla Leolle osoitetuilla kauniilla sanoillaan. Luther uhmaa tässä kirkon korkeinta auktoriteettia omien raamatuntulkintojensa perusteella.
On hupaisaa, kuinka Luther aloittaa ”Sidottu ratkaisuvalta” – teoksen pitkällä Raamatun selvyyden ja yksiselitteisyyden puolustuksella (vaikka Raamattu itse todistaa muuta: 2. Piet. 3:16) ja jatkaa sitten argumentoimaan, että Erasmuksen (Lutherin vastaväittelijän) tulkinta lukemattomista vapaata ratkaisuvaltaa puolustavista raamatunkohdista oli väärä.
Lopuksi Luther perustelee paavin harhan raamatunkohdalla (”ilman minua ette voi tehdä mitään”), jonka voi täysin hyvin ymmärtää katolisen opin puitteissa. Luther osoittaa kirjoituksillaan ylimielisyytensä (nousemalla paavia vastaan), epäjohdonmukaisuutensa (Raamatun yksiselitteisyydestä) ja omituisen Jumala-kuvansa (Jumala, joka harhautti meitä luulemaan, että olemme vapaita, ja jonka Sanassa kaikki viittaukset vapaaseen valintaan ovat vain hämäystä). Me voimme puolestamme osoittaa vapautemme vapaasti hylkäämällä Lutherin vallankumoukselliset ajatukset.
Explore posts in the same categories: Luther ja luterilaisuus
Hyviä uutisia 
31.7.2007 klo 05:54
Vapaa ratkaisuvalta merkitsee meille ajatusta siitä, että me voisimme itse auttaa itseämme taistelussa syntiä vastaan, mutta koska me olemme luonnoltamme täydellisesti saatanan orjia, lain alle myytyjä, niin ei meillä ole mitään omaa voimaa auttaa itseämme. ”Minä en tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo.” Todellinen ihmisen vapaa ratkaisuvalta oli olemassa vain paratiisissa ennen lankeemusta, kun ihminen saattoi omalla tahdollaan vastustaa pahaa. Jos väitetään, että meillä on vapaata ratkaisuvaltaa yhtään käytössämme, niin silloin Kristus on kuollut turhaan.
Valinta, joka meillä vielä on vallassamme on se, että me voimme torjua pelastuksen. Jumala kutsuu kaikkia, mutta hän ei pelasta ketään vastentahtoisesti. Meillä ei ole kykyä kulkea Jumalaa kohti, mutta me voimme paeta häntä, minkä meidän perisyntinen luontomme osaa ainoastaan itse.
Ihmettelet Lutherin muuttunutta kantaa paaviin. Paavalikin sanoi, että jos vaikka taivaan enkeli julistaisi väärennettyä evankeliumia, niin hän olkoon kirottu. Tottahan sinäkin myönnät, että jos kuka tahansa opettaa väärin, vaikka paavi, niin häntä on vastustettava. Luther on myöntänyt myöhemmin, että hän on ollut itse kaikkein kiivain paavilaisuuden kannattaja, mitä hän on käyttänyt perusteluna kritiikilleen. Hän tiesi kyllä, mistä puhui.
Kirjoitit, että asiassa olisi meidän puolestamme joitakin ongelmia, mutta itse en niitä näe. Kysytkö muuten keneltäkään luterilaiselta mielipidettä ennen kuin julkaiset kirjoituksiasi? Tarkoitan vain, että voisit selvemmin ilmaista, mitä me asialla tarkoitamme. Lukijan olisi sitten ehkä helpompi muodostaa kantansa ja nähdä, kumpi on lähempänä totuutta.
31.7.2007 klo 21:02
Rakas Emil,
Kiitos tästä mainiosta sivustosta. Joissain kirjoituksissasi on vähän turhan kärkevää polemiikkia, kuten nyt tässä Luther -kirjoituksessa. Se ei valitettavasti auta katolisen uskon puolustusta, päinvastoin. Kaikkien meidän kynämme joskus sauhuavat vähän turhankin terävästi, mutta faktat faktoina, argumentit argumentteina, rakkaudellisesti ja asiallisesti.
Pax.
1.8.2007 klo 13:19
Kiitos kommenteistanne Jukka ja Unasancta. Tiesin tämän aiheuttavan reaktioita ja halusinkin antaa luterilaisille tilaisuuden selittää kantaansa kommenteissa, kuten nyt jo on alkanut tapahtua. Pyrin kyllä esittämään faktat faktoina siteeraamalla alkulähteitä suoraan, ja Lutherin tekstien perusteella olen taipuvainen päättelemään, että hänen käsityksensä sidotusta ratkaisuvallasta sisälsi enemmän kuin Jukan selityksen näkökulman. Jos vapaasta ratkaisuvallasta halutaan keskustella lisää, pitäisi määritellä termit täysin selvästi ettemme puhu ristiin. Selvähän se, että pystymme vastustamaan syntiä ja vapaasti valitsemaan Jumalan, emme toki yksin omilla voimillamme vaan Jumalan armon ansiosta. Jokaisella kilvoittelevalla kristityllä on tästä kokemus. Mitä Lutherin paavikantoihin tulee, ei kysymys ole noin yksinkertainen. Sen jälkeen, kun Luther oli lähettänyt paavi Leolle postauksessa siteeratun viestin, hän kirjoitti:
”Tosi Antikristus, Paavalin mukaan, asuu Rooman hovissa: Uskon voivani todistaa, että hän (paavi) on nyt pahempi kuin turkkilaiset.”
(Kirje Wenceslaus Linkille, joulukuun 11. päivä, 1518)
Sitten taas Leolle täysin katolisesti:
En koskaan hyväksynyt moista skismaa, enkä ikinä tule hyväksymään sitä… Sitä ei saa epäillä, että Rooman kirkkoa Jumala kunnioittaa enemmän kuin mitään muuta… Emme voi parantaa kirkkoa eroamalla siitä.”
(Kirje paavi Leo X:lle, tammikuun 6. päivä, 1519)
Sitten taas päinvastoin:
”En tiedä onko paavi Antikristus itse, vai hänen apostolinsa, niin kurjasti Kristus (siis totuus) on turmeltunut ja ristiinnaulittu paavin säädöksissä.”
(Kirje Georg Spalatinille, maaliskuun 13. päivä, 1519)
Jos jokin kohta viestissäni oli asiaton, pyydän mainitsemaan siitä, voin sitten muokata sitä. Mutta kun esim. kirjoitin Lutherin Jumala-kuvasta, kyseessä oli mielestäni asiallinen toteamus, sillä jos lukee ko. teoksen, huomaa Lutherin jatkuvasti argumentoivan, että kun Raamattu tai Jeesus antaa valinnanmahdollisuuden, mitään valinnanmahdollisuutta ei oikeasti olekaan… jne.
Jatketaan rakentavaa keskustelua, kiitos vielä viesteistänne ja odotan lisää:)
1.8.2007 klo 14:42
Emil Anton kirjoitti:
”Monesti ajatellaan, että uskonpuhdistuksessa oli kyse paavin vallan tai aneiden kieltämisestä, mutta itse asiassa Luther oli kirjoituksissaan valmis tunnustamaan sekä paavin auktoriteetin että aneiden todellisuuden.
95 teesissään Luther kirjoitti: ”Se, joka kieltää apostolisen aneen todellisuuden, olkoon tuomittu ja kirottu.” (Teesi 72)”
Nyt jätit kertomatta aika ison osan totuudesta. Luther hyväksyi aneiden ”todellisuuden” teeseissään, jatkoi teeseissään kirjoitustaan aneista mm. näin:
”On mieletöntä pitää paavin anetta niin korkeassa arvossa, että se muka voisi hankkia ihmiselle synninpäästön, vaikkapa hän – mikä kuitenkin on mahdotonta – olisi raiskannut Jumalan äidin.
Päinvastoin väitämme, ettei paavin ane voi poistaa pienintäkään anteeksi annettavaa syntiä, mikäli on kysymys sen tuottamasta syynalaisuudesta. ” (Teesit 75 ja 76)
Luther oli alunperin katolisen kirkon jäsen. Hän hyväksyi alunperin paaviuden jne. Myöhemmin hän muutti kokemustensa jälkeen kantaansa, paavinvaltaan huomattavasti kriittisemmäksi. (Teesien kirjoitusajankohta taisi olla jonkinlaista murrosaikaa hänen ajattelussaan.) Siteeraamalla Lutherin aiempia kirjoituksia ei voi pyyhkiä pois hänen lopullista ajatteluaan asioiden suhteen. Eikä sitaatti hänen varhaistuotannostaan muuta sitä, mitä mieltä hän myöhemmin oli.
Lutherin mukaan meillä ei ole vapaata ratkaisuvaltaa ihmisen pelastumiseen liittyvissä kysymyksissä. Näin hän näki siksi, että muutoin ihminen olisi hänen mielestään ansainnut itse pelastuksensa. Ja sen hän näki Raamatun sanan vastaisena kantana.
Roomalaiskirjeessä sanotaan, että Jumala armahtaa kenet tahtoo ja paaduttaa kenet tahtoo. Muissa kuin pelastumiskysymyksissä Lutherin mukaan ihminen voi itse valita toimintatapansa. (Tosin joissakin kohdin tekstejään hän näki Jumalan vaikuttavan myös ihmisen teot, mutta tämän asian kohdalla hänen kantansa ei ole ollut yksiselitteinen.)
Mitä luterilaisen kirkon oppeihin tulee, niin se muuten perustuu Tunnustuskirjoihin – ei niinkään suoranaisesti Lutherin teksteihin. Lutherin vaikutus tunnustuskirjojen sisältöön on selvä, mutta kaikki, mitä hän on esittänyt, ei näistä kirjoista löydy. Ja löytyypä luterilaisista tunnustuskirjoista myös kaksinkertaista predestinaatiota vastustavia tekstejä… (tosin on seassa myös eräs sitä oppia kannattavakin kohta).
1.8.2007 klo 21:29
Lutherin sanat aneista pitävät täysin paikkansa, ei ane poistakaan syyllisyyttä vaan synnin ajalliset rangaistukset.
Uskonpuhdistajien tulkinta Roomalaiskirjeen kohdasta vääristelee sen todellista merkitystä. Tässä loistava artikkeli aiheesta englanniksi:
http://www.lumengentleman.com/content.asp?id=63
Ymmärrän että luterilaisuus perustuu tunnustuskirjoihin. Niitäkin tullaan käymään läpi.
29.9.2007 klo 22:34
Jukka kirjoitti:
”Vapaa ratkaisuvalta merkitsee meille ajatusta siitä, että me voisimme itse auttaa itseämme taistelussa syntiä vastaan, mutta koska me olemme luonnoltamme täydellisesti saatanan orjia, lain alle myytyjä, niin ei meillä ole mitään omaa voimaa auttaa itseämme. “Minä en tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo.” Todellinen ihmisen vapaa ratkaisuvalta oli olemassa vain paratiisissa ennen lankeemusta, kun ihminen saattoi omalla tahdollaan vastustaa pahaa. Jos väitetään, että meillä on vapaata ratkaisuvaltaa yhtään käytössämme, niin silloin Kristus on kuollut turhaan.”
Olen monessa kohdin eri mieltä. Tuossa rinnastetaan (tai siltä vaikuttaa) esim. lain alla olo ja saatanan orjina olo, mitkä eivät ole käsitteinä identtisiä. Viimeinen lause on jotenkin absurdi. Kristus on silloin tosin turhaan kuollut, jos väitämme, että emme ole syntisiä, sillä ”Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden” (1.Kor.15:3). Ratkaisuvalta on eri asia. Katolisen kirkon opetuksen mukaan ihminen on vastuullinen olento syntiinlankeemuksenkin jälkeen. Perisynti tarkoittaa, että olemme taipuvaisia tekemään syntiä. Ja käytännössä kaikki tekevät syntiä osittain syntiinlankeemuksen tuoman heikkouden vuoksi ja osin vapaasta tahdostaan. Ihminen ei ollut robotti ennen syntiinlankeemusta eikä ole sen jälkeen. Meitä ei ole predestinoitu joko taivaaseen tai helvettiin.
Mitä tulee siihen voimmeko taistella syntiä vastaan, sanoisin, että voimme. Kyllä meille on jätetty voima auttaa itseämme. (Lopullinen pelastus on eri asia.) Ainut valinta, jonka Jukka myöntää, on se, että voimme torjua pelastuksen tai ottaa se vastaan (”hän ei pelasta ketään vastentahtoisesti”). Kovinpa vähän Jumala meille valinnan mahdollisuuksia jätti?! Kyllä minä itse ratkaisin tämänkin, että kirjoitan nyt näitä rivejä. Vai pitäisikö ajatella, että taustalla onkin saatana tai Jumala? Aika skitsofreeninen tilannehan se olisi tuollainen jatkuva pohdiskelu….:)
Emme ole täydellisesti turmeltuneita. Syntiinlankeemus oli tottelemattomuutta, joka poiki erinäisiä vajavaisuuksia ja heikkouksia, mutta ihmisen sisin säilyi silti osittain puhtaana. Jumalan kuva meissä ei täysin hävinnyt! Siksipä ihmisen on mahdollista tehdä myös hyvää (ei vain pahaa) ja ottaa Kristuksen kutsu vastaan.
30.9.2007 klo 19:00
Kiitos Pomponia kommentista! Tosiaan, haavoitettu tai haavoittunut mestariteos on silti mestariteos! Monessa kohdassa olen kanssasi samaa mieltä. Predestinaatiosta saatan olla eri mieltä, olen juuri saanut asiaa käsittelevän kirjan erään kuuluisan tomistisen teologin (ranks.kat.dominikaani Garrigou-Lagrange) kirjoittamana ja sen luettuani ilmaisen kantani ja tomistisen opetuksen täälläkin:) Tästähän meillä on kuitenkin jonkinlainen mielipiteenvapaus. Mitä lopulliseen pelastukseen tulee, sen suhteenhan meillä nimenomaan on voima/valta/vastuu auttaa itseämme tai torjua/menettää se, toisin kuin alustavassa pelastuksessa, joka on täysin ansaitsematonta.