Mihin Ulf Ekman on liittymässä?

(Tämä mielipidekirjoitus on julkaistu helluntailaisessa Ristin Voitto -lehdessä.)

Livets Ord (Elämän Sana) -liikkeen perustaja Ulf Ekman aiheutti jonkinlaisen uutispommin pohjoismaisissa kristillisissä piireissä, kun hän ilmoitti liittyvänsä vaimonsa kanssa katoliseen kirkkoon. Heidän poikansa Benjamin otettiin katolisen kirkon täyteen yhteyteen jo viime vuoden lopulla.

Ekmanit ovat osa laajempaa trendiä. Viime vuosikymmeninä katoliseen kirkkoon on siirtynyt sadoittain entisiä protestanttipastoreja, erityisesti Yhdysvalloissa, mutta yhä enemmän myös Englannissa ja Ruotsissa. Suomessa pastorikäännynnäisiä on joitakin, mutta katolisuus ja siihen kääntyminen on täällä vielä melko vierasta.

Inspiroiduin kirjoittamaan tämän kirjoituksen todistettuani häkellyttävää Facebook-kommentointia Ekmanin ratkaisusta. Monet nähtävästi vapaiden suuntien kristityt tyytyivät vain siteeraamaan raamatunjakeita luopumuksesta ja luettelemaan sitten katolisuuden perinteisiä kompastuskiviä: inkvisitiot, Marian ja paavin palvonnan, pedofiilipapit ja tietysti uskonnontunneilta opittu iskulause ”kun kolikko kirstuun kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa”.

Maltillisemmat äänet kiirehtivät sanomaan, että kaikissa kirkoissa on aitoja uskovia ja että jokaisessa tunnustuskunnassa on omat vikansa ja vahvuutensa. Melkein kukaan ei kuitenkaan yrittänyt ymmärtää Ekmania, sitä, minne hän on oikeastaan menossa ja miksi. Katolilaisena minua pisti usein silmään nettikeskustelijoiden halveksiva asenne ”ihmislaitoksia” eli kirkkoa kohtaan.

Tässä kun olisi juuri dialogin paikka. Meille katolilaisille kirkko ei ole ihmisten järjestö, vaan Kristuksen perustama ja haluama todellisuus (mm. Matt. 16:18). Kristus ei halua seurakuntien hajanaisuutta, vaan kirkon näkyvää ykseyttä (Joh. 17:21). Juuri tähän Ekman vetoaa Dagens Nyheter -artikkelissaan. Hänelle ei enää riitä pirstaloituneen protestantismin puhtaan pragmaattinen yhteiskristillisyys eikä pelkkä idealistinen kuvitelma uskon jatkuvuudesta läpi vuosisatojen.

Ekman on liittymässä kaikkien vuosisatojen kirkkoon, joka kuitenkin elää nyt täysillä vuotta 2014. Ei, emme palvo Mariaa emmekä paavia. Emme osta aneita emmekä hyväksy pedofiliaa. Emme muuten myöskään väitä olevamme ainoita tosiuskovia, vaan tunnustamme iloiten kaikki kristityt veljiksi Kristuksessa.

Vuoden paavina ollut Franciscus lähetti äskettäin helluntailaisille historiallisen videoviestin, jossa hän puhui jo alkaneesta ”ykseyden ihmeestä” ja lähetti protestanttiveljilleen ”hengellisen halauksen” esirukouspyyntöjen kera.

Halusin kirjoittaa tämän artikkelin samassa hengessä sanoakseni Suomen helluntailaisille, että olemme saman perheen lapsia, vaikka asummekin erillämme. Meillä on paljon enemmän yhteistä kuin luulemmekaan, ja samalla meillä on paljon annettavaa toisillemme.

Jospa oppisimme vanhojen iskulauseiden ja ennakkoluulojen toistamisen sijaan kuuntelemaan toisiamme, rukoilemaan yhdessä ja kilvoittelemaan toistemme kunnioittamisessa. Siten maailma voi pikku hiljaa alkaa ottaa meidät tosissaan ja uskoa tämän meille yhteisen hyvän sanoman: ”Katsokaa, kuinka suurta rakkautta Isä on meille osoittanut: me olemme saaneet Jumalan lapsen nimen, ja hänen lapsiaan me myös olemme.”

Explore posts in the same categories: Ajankohtaista, Ekumenia, Vapaat suunnat

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: