Vahvistus

Vahvistuksen sakramentissa eli konfirmaatiossa ”kastetut yhdistyvät kirkkoon täydellisemmin ja saavat Pyhän Hengen erityisen voiman”. Se ”tuo mukanaan kasteen armon kasvun ja syvenemisen” (Katolisen kirkon katekismus 1285, 1303). Vahvistuksen sakramentin raamatullisesta perustasta huolimatta suurin osa protestanttisista tunnustuskunnista on hylännyt sen täysin.

Pyhän Hengen vuodatus, kätten päällepaneminen ja krismalla voitelu

Jeesus lupasi useissa yhteyksissä opetuslapsilleen Pyhän Hengen (ks. esim. Joh. 16:7–15) ja täytti lupauksensa ensin pääsiäispäivänä (ks. Joh. 20:22) ja vielä täydellisemmin helluntaina (ks. Ap.t. 2:1–4). Siitä lähtien apostolit välittivät kastetuille kätten päällepanemisella Pyhän Hengen lahjan armon täydellistämiseksi. Kätten päällepaneminen olikin vahvistuksen sakramentin ensimmäinen nimi tai muoto, ja Raamattu antaa siitä muutamia esimerkkejä.

Selvin kertomus vahvistuksen sakramentin apostolisesta käytännöstä on luettavissa Apostolien teoista: ”Kun Jerusalemissa olevat apostolit kuulivat samarialaisten ottaneen vastaan Jumalan sanan, he lähettivät Pietarin ja Johanneksen heidän luokseen. Perille tultuaan nämä rukoilivat Samarian uskovien puolesta, että he saisivat Pyhän Hengen. Henki näet ei ollut vielä laskeutunut kehenkään heistä; heidät oli ainoastaan kastettu Herran Jeesuksen nimeen. Pietari ja Johannes panivat kätensä heidän päälleen, ja he saivat Pyhän Hengen.” (Ap.t. 8:14–17)

Toinen esimerkki samasta kirjasta todistaa siitä, että kaste ja vahvistus annettiin ensimmäisillä vuosisadoilla usein yhdessä niin, että ne muodostivat ns. ”kaksoissakramentin” (vrt. KKK 1291): ”he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen, ja kun Paavali pani kätensä heidän päälleen, Pyhä Henki tuli heihin” (Ap.t. 19:5–6). Idän traditio on säilyttänyt tämän käytännön, kun taas lännessä päädyttiin erottamaan kaste ja vahvistus ajallisesti toisistaan (ks. KKK 1290, 1318). Tämä ero on siis käytännöllinen eikä dogmaattinen.

Hyvin pian kätten päällepanemiseen liitettiin voitelu hyvältä tuoksuvalla öljyllä (krismalla), jotta Pyhän Hengen lahja tulisi ilmaistuksi vielä paremmin. Tämä voitelu havainnollistaa nimeä ”kristitty”, joka saa alkunsa Kristuksesta itsestään, jonka ”Jumala voiteli Pyhällä Hengellä”. Kreikan sana Christos merkitseekin ”voideltu”, ja idässä vahvistuksen sakramenttia kutsutaan yleisesti krismalla voiteluksi.

Pysyvä osa pelastusjärjestystä

Ainoa puolustus, jonka vahvistuksen hylänneet kristilliset yhteisöt voivat laiminlyönnilleen esittää on väite siitä, että kätten päällepanemisen käytäntö kuului vain apostoliselle ajalle. Tätä vastaan todistaa kuitenkin Raamattu (Hep. 6:1–2), joka mainitsee vahvistuksen osana kristinopin perusteita, jopa alkeita! Tämä sopii kuvaan, jos ymmärretään, että vahvistus on kasteen tavoin kristillisen initiaation sakramentti (KKK 1285).

Heprealaiskirjeen kuudes luku alkaa seuraavasti: ”Älkäämme siis enää viipykö Kristuksen opin alkeissa, vaan edetkäämme täyteen tietoon. Emme voi uudestaan laskea perustusta ja opettaa sellaisia asioita kuin parannus kuolemaan johtavista teoista, usko Jumalaan, oppi kasteista ja kätten päällepanemisesta, kuolleiden ylösnousemus ja iankaikkinen tuomio.” (Hep. 6:1–2) On pantava merkille, kuinka tässä raamatunkohdassa käydään läpi kristityn vaelluksen peräkkäisiä vaiheita alusta loppuun: parannus, usko, kaste, vahvistus, ylösnousemus ja lopullinen tuomio. Yhteen lauseeseen on tiivistetty kristityn matka taivaaseen – kyseessä on esimerkki siitä, mitä teologit kutsuvat pelastusjärjestykseksi (lat. ordo salutis). Kätten päällepaneminen, josta tässä yhteydessä puhutaan, viittaa varmasti vahvistukseen, sillä muut kätten päällepanemiset (pappisvihkimystä tai parantamista varten tehdyt) eivät koske kaikkia kristittyjä eivätkä sovi osaksi kristityn pelastusjärjestystä.

Myös kirkkoisien kirjoitukset todistavat, etteivät ensimmäiset kristityt pitäneet vahvistusta vain apostoliselle ajalle tarkoitettuna toimituksena. 180-luvulla Theofilos Antiokialainen kirjoitti: “Oletko haluton saamaan Jumalan öljyn voitelun? Tämän perusteella meitä kutsutaan kristityiksi: koska meidät on voideltu Jumalan öljyllä.” (Autolykukselle 1:12) 200-luvulla Tertullianus puolestaan kirjoitti: ”Peseytymisen paikasta tulemisen jälkeen meidät voidellaan kokonaan siunatulla voiteella… voide valuu ruumiille ja hyödyttää meitä hengellisesti, samoin kuin kaste on ruumiillinen teko, jossa meidät upotetaan veteen, mutta sen vaikutus on hengellinen, sillä meidät vapautetaan synneistä. Tämän jälkeen tapahtuu kätten päällepaneminen siunaukseksi, ja Pyhän Hengen kutsuminen” (Kaste 7:1–2, 8:1). Lopuksi vielä pyhän Cyprianuksen sanat 250-luvulta: ”Kastetun on tarpeellista tulla myös voidelluksi, niin että saatuaan krisman, siis voitelun, hän voi olla Jumalan voideltu ja saada sisäänsä Kristuksen armon.” (Kirjeitä 7:2)

Sakramentin vietto

Vahvistuksen vastaanottaminen ”on välttämätöntä kasteen armon täydellistämiseksi” (KKK 1285). Piispa vihkii aina kiirastorstaina pyhän krisman, jolla kastetut voidellaan vahvistuksen sakramentissa. Lännessä piispa (tai joskus hänen nimittämänsä pappi) jakaa sakramentin voitelemalla vahvistettavan otsan krismalla kätten päällepanemisen aikana ja sanomalla: ”Ota vastaan Pyhän Hengen sinetti”. Idässä kastava pappi suorittaa heti kasteen perään krismalla voitelun, jossa voidellaan merkittävimmät ruumiinosat. Voitelun yhteydessä sanotaan: ”Pyhän Hengen lahjan sinetti”. Vahvistus jaetaan vain kerran, koska se kasteen tavoin painaa sieluun katoamattoman hengellisen merkin siitä, että Jeesus Kristus on merkinnyt kristityn Henkensä sinetillä.

Lopuksi on syytä siteerata Paavalin sanoja, jotka kahdessa jakeessa tiivistävät kauniisti koko vahvistuksen sakramentin olemuksen ja sen tärkeimmät ominaispiirteet: vahvistus, voitelu, sinetti ja Pyhä Henki: ”Jumala itse vahvistaa meitä ja teitä uskossamme Kristukseen, Voideltuun, ja on myös antanut meille voitelunsa: hän on painanut meihin sinettinsä ja antanut meidän sydämiimme vakuudeksi Hengen.” (2. Kor. 1:21–22)

Explore posts in the same categories: Sakramentologia

6 kommenttia : “Vahvistus”

  1. Devonne Says:

    Mitäs sitten tapahtuu jos joku kastetaan vauvana, pappi mokaa jotain niin pahasti ettei kaste olekaan pätevä mutta kukaan ei huomaa mitään, lapsi kasvaa isoksi ja kaikki (vanhemmat, isovanhemmat, sukulaiset, papit) ovat siinä uskossa että hänet on kastettu, lapsi saa ensikommuunion, vahvistuksen, menee naimisiin jne. ja uskoo että hänen kasteensa oli pätevä vaikka ei ollut? Voiko sellainen tyyppi päästä Taivaaseen? Kun eihän se ole sen tyypin oma moka että pappi ei osannut kastaa oikealla tavalla ja se oli ite sillon vauva niin eihän se ois mitenkään voinut vaikuttaa asiaan.
    Ja jos kaste ei ole pätevä niin silloin ei voi saada sakramentteja pätevästi vaan esim. avioliitto voidaan mitätöidä, eikö?

    • Emil Anton Says:

      Hyvä kysymys, itse asiassa kuulin tarinasta, jossa ortodoksipapin äiti oli pappisvihkimyksen jälkeisissä bileissä muistellut, kuinka kastoi lapsensa maidolla, ja silloin kaikilta loksahtivat leuat ja papin piti saada uusi kaste, voitelu, vihkimys ja kaikki:) Tuntuu absurdilta ajatella ettei tällainen väärin kastettu henkilö kuollessaan pelastuisi. Esimerkki varoittaa liian maagisesta, juridisesta sakramentalismista, Augustinus sanoo non sacramentum iustificat sed fides sacramenti, usko sakramenttiin tai sakramentin usko vanhurskauttaa:)

      • Devonne Says:

        Mutta mitä jos papin äiti ei olisikaan kertonut kenellekään ja pappi olisi toiminut työssään ihan normaalisti? Vissiin sellasen papin toimittama kaste ois pätevä mutta muut sakramentit ei? Eli jos joku ripittäytyis sille tai sais sairaidenvoitelun niin se ei oia niinku sit pätevä? Ja jos se ei oiskaan pappi vaan naimisissa niin voitaisiinko avioliitto mitätöidä? Mitä jos siitä tyypistä tulisi paavi?

      • Emil Anton Says:

        Niin no tiukan juridisesti näin olisi, paitsi läntisen käsityksen mukaan sen vihkimät avioliitot varmaan ois päteviä. Mutta kuten sanottu, tällaiseen ad absurdumiin mennään kun lähdetään liikaa juridisoimaan ja miettimään ”pätevyyttä”. Varhaiskristillinen usko ja mysteeri -painotus on paljon parempi. Eiköhän kaikkivaltias osaa hoitaa homman. Aina voi spekuloida, mutta täytyy voida uskoa ja luottaa, että viranhaltijoilla on oikea virka. Mielenkiintoinen ekumeeninen kysymys tulee tästä tietysti, mitä esim. kat. pitäisi ajatella siitä, miten lut. riviuskovan pitäisi suhtautua oman kirkkonsa virkaan…:)

      • Devonne Says:

        Aa okei :) Et kuitenkaan vastannut vikaan kysymykseen: Mitä jos sellanen tyyppi päätyisi paaviksi? Ja kuinka iso ”kohu” kat. kirkossa nousisi jos Franciskuksen äiti muistelisi jossain haastattelussa että kastoi poikansa maidolla?
        Ja entä jos sellanen tyyppi päätyisi piispaksi ja vihkisi pappeja, katkeaisko se joku sukkessiojuttu (???) ja oisko ne papit ”aitoja” pappeja vai ei… Koska tollanenhan vois aiheuttaa ihan kauheeta tuhoa :D

      • Emil Anton Says:

        Mistä minä tiedän, mitä silloin tapahtuisi! Kohu varmaan tulisi joo:) Toivotaan, ettei tapahdu:)


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: