Posted tagged ‘Tapio Puolimatka’

Lisää Puolimatkaa: Kasvatus, arvot ja tunteet

10.3.2014

Taas on puoli vuotta ja 350 sivua Tapio Puolimatkaa takanapäin. Tällä kertaa sain luettua toisen painoksen kirjasta Kasvatus, arvot ja tunteet (Suunta-kirjat 2011). Jälleen kerran kirja on taattua Puolimatkaa. Viimeiseltä sivulta löytyvät tietenkin itsepetos ja J. Budziszewski.

Kirja on melkoisen raskas lukea. Se ei ole mikään mukaansatempaava populaariteos, jonka kuka tahansa jaksaisi lukea alusta loppuun. Kirjaan on koottu valtava määrä ajatuksia eri lähteistä jokseenkin luettelomaisesti, vähän niin kuin joissain muissakin Puolimatkan kirjoissa. Printti on melko pientä ja tiivistä.

Kirjan raskaus minulle johtunee osittain siitä, että käsillä oleva kirja on teologille aihepiiriltään astetta vieraampi kuin Puolimatkan usko ja tiede -trilogia tai viimeisin maailmankatsomusten vertailukirja. Lisäksi raskauteen lienee vaikuttanut sekin, että takana on jo tosiaan kolmisentuhatta sivua Puolimatkaa. Jollekin toiselle lukijalle kirja saattaa avautua toisin.

Esimerkiksi Tomas von Martens on kirjoittanut myönteisen arvion tästä kirjasta. Enkä minäkään mitään murska-arvioita aio kirjoittaa. Löytyyhän kirjasta hyviä ja syvällisiä argumentteja ja ajatuksia. Tietysti naturalismin kumoamiseksi ja kristillisen realismin puolustamiseksi.

Kirjan johdanto toteaa, että tarkoituksena on osoittaa naturalismin vievän pohjan ”inhimillisen tunne-elämän keskeisiltä ulottuvuuksilta” (s. 11). Loppusanojen ensimmäinen lause taas tiivistää kirjan pääpointin: ”Tunteet antavat ihmisille elintärkeää tietoa arvoista, ihmisistä ja jopa Jumalasta” (s. 347).

Puolimatka ankkuroi tunteiden merkityksen mm. Imago Dei -oppiin ja inkarnaatioon: ihminen luotiin Jumalan kuvaksi, joten hän voi saada välitöntä tietoa Jumalasta ilman sen kummempia filosofisointeja, ja Jumala tuli Kristuksessa todelliseksi, tuntevaksi ihmiseksi.

Puolimatka selittää naturalistisen tiedeihanteen johtaneen tunteen ja järjen vastakkainasetteluun. On mielenkiintoista pohtia vaihteeksi kriittisesti melko yleisesti hyväksyttyä ajatusta siitä, että tunteet tulevat ja menevät eivätkä kerro mitään totuudesta, kun taas järki on sitä varten, että saataisiin selville asioiden todellinen laita.

Puolimatka antaa esimerkkejä. Lapsi, joka on maistanut hunajaa, tietää yhdessä mielessä enemmän hunajasta kuin tiedemies, joka osaisi selittää hunajasta kaiken muttei olisi koskaan maistanut sitä.

Metsässä vastaan tulevan karhun aiheuttama pelon tunne sisältää informaation ”karhu on vaarallinen”. Vaikka jyrkänteen reuna olisi 10 m päässä ja järki sanoisi, ettei putoamisvaaraa ole, pelon tunne on silti perusteltua ja kertoo aivan oikein siitä, että kuolemanvaara on lähellä.

Puolimatkan kirja antaa paljon ajattelemisen aihetta useista ihmiselämään liittyvistä ilmiöistä kuten omastatunnosta, syyllisyydestä, häpeästä, katumuksesta, vihasta, kateudesta, mielihyvästä ja kärsimyksestä (luvut 2 ja 3). Pyrkimys on ymmärtää ihmistä, ja senhän pitäisi meitä kaikkia kiinnostaa.

Esimerkiksi omastatunnosta Puolimatka kirjoittaa seuraavaa: huono omatunto paljastaa, että ihmisen elämässä ”on jotakin perustavanlaatuisesti vialla”, se kertoo ”pahan läsnäolosta ihmisen elämässä” ja ilmaisee, että ”se pitäisi poistaa”. Lisäksi huono omatunto paljastaa ihmisessä olevan jakautuneisuuden kriisin, hyvän ja pahan taistelun, ja se viittaa epäsuorasti myös anteeksisaamisen, parantumisen ja pelastumisen mahdollisuuteen. (s. 149)

Kirjassa on paljon tärkeää Freud-kritiikkiä sekä omaatuntoa että seksuaalisuutta käsittelevissä osissa. Vaikka Freudin ajattelu ohjaa ”monien aikamme ihmisten käsitystä omastatunnosta”, siinä on ”sekä historiallisia että käsitteellisiä ongelmia” (s. 159). Freudin oidipuskompleksiteoriaan pätee sama: varteenotettavia todisteita ei ole, mutta teoria vetoaa mielikuvitukseen ja on siten päässyt osaksi yleistä tietoisuutta (s. 274, 282).

Puolimatka kritisoi myös tuttuun tapaansa erilaisia käsityksiä niiden sisäisestä ristiriitaisuudesta. Esimerkiksi postmodernismi on suuri kertomus siitä, ettei kukaan ole pystynyt kertomaan oikeaan osuvaa suurta kertomusta. Näin se kumoaa itse itsensä. (s. 71)

Neljännessä luvussa pohditaan tunteita ja tiedettä. Puolimatka esittää tieteenfilosofi Del Ratzschin listan kymmenestä perusolettamuksesta, jotka tiede joutuu tekemään lähtökohtaisesti ja uskonvaraisesti:

1. on olemassa ihmisen tajunnasta riippumaton ulkoinen maailma, 2. maailma on luonteeltaan järjestynyt, 3. maailmasta on mahdollista saada tietoa, 4. luonto on yhtenäinen, mikä tekee induktion mahdolliseksi, 5. logiikan lait ovat päteviä, 6. havainnot ja järjen päätelmät ovat luotettavia, 7. matemaattinen päättely on sovellettavissa luonnon tutkimiseen, 8. ihmisten luomat käsitteelliset luokittelut soveltuvat luonnon tutkimiseen, 9. on olemassa arvoja, 10. on olemassa joitakin annettuja tosiasioita. (s. 226)

Lopuksi mainitsen vielä mielenkiintoisen lapsuuden teeman käsittelyn 6. luvussa. Puolimatka kertoo, kuinka kristinusko toi ratkaisevan muutoksen siihen, kuinka lapsiin suhtauduttiin antiikin maailmassa. Ennen kristinuskoa lasta ei pidetty täysin ihmisenä vaan pikemminkin verrannollisena eläimiin.

Kristinuskon oppi Jumalan inkarnaatiosta Marian kohdussa toi kuitenkin mukanaan aivan uuden vision lapsen persoonallisesta arvosta. Mietipä: se, että emme tänään hyväksy lasten heitteillejättöä tai vauvojen surmaamista, perustuu kristilliseen uskoon Jumalan inkarnaatiosta.

Nyt pitäisi vain muistaa se, että kristinusko on aina lähtenyt liikkeelle Pojan sikiämisestä, ei vasta syntymästä. Eli jospa lopetettaisiin se syntymättömien vauvojen tappaminen. Seuraava Puolimatka-lukuprojektini onkin Mia Puolimatkan uutuuskirja Minkä arvoinen on ihminen?

puolimatka-tapio-kasvatus-arvot-ja-tunteet

Usko, tiede ja evoluutio

27.9.2010

Olen vihdoin saanut luettua Tapio Puolimatkan uskoa ja tiedettä käsittelevän trilogian, jonka ensimmäisestä ja toisesta osasta olenkin jo kirjoittanut tällä blogilla aiemmin. Kolmas osa on 630-sivuinen Usko, tiede ja evoluutio (Uusi tie, 2008). Helpotuksesta ei kuitenkaan vielä voi huokaista, sillä Puolimatkalta on juuri ilmestynyt trilogian jälkipuintia käsittelevä yli 500-sivuinen jatko-osa Tiedekeskustelun avoimuuskoe (Uusi tie 2010). Jos Luoja suo, pääsen jonain päivänä siihenkin käsiksi, nyt kuitenkin lyhyt arvio trilogian kolmannesta teoksesta.

Yleisesti ottaen Puolimatkalle täytyy antaa tunnustus laajasta ja kattavasta projektista haastaa yleisesti vallalla olevat käsitykset naturalistisen tieteen neutraalista objektiivisuudesta – Puolimatka tuo toistuvasti esille naturalismin sisäiset ongelmat ja ristiriidat samoin kuin tieteentekemisen maailmankatsomuksellisen sidonnaisuuden.

Jotta voisi tehdä tiedettä, on kysyttävä, mitkä tietämisen menetelmät ovat luotettavia ja miksi. On mietittävä, mistä tieteentekijä on tullut ja miksi hänen havaintoihinsa kannattaisi luottaa. Näitä pääpointteja Puolimatka toistaa ehkä liiaksikin, mutta ainakin viesti menee perille. Jos tutkijan aivot ovat pelkkää materiaa ja hänen ajatuksensa pelkkää kemiaa, ei ole suurta syytä luottaa niiden antavan pohjaa millekään tosille vakaumuksille.

Tiede kestää kristillisellä pohjalla

Puolimatka korostaa, että moderni tieteen vallankumous 1500-1700-luvuilla rakentui kristillisen maailmankuvan tarjoamille perusolettamuksille. Oppi Luojasta ja luodusta antoi perustan ajatella, että ihmisen havainnot tästä maailmasta voivat todella tavoittaa todellisuuden. Oppi syntiinlankeemuksesta johti itsekritiikkiin ja empiiriseen havainnointiin. Oppi inkarnaatiosta toi uudenlaisen arvon ”likaiselle” mittaus- ja testaustyölle. (s. 320-370)

Puolimatka käy läpi lukemattoman määrän erilaisia tieteenfilosofisia ja tietoteoreettisia koulukuntia ja näkemyksiä sekä niihin kohdistettuja kritiikkejä. Näin hän osoittaa, kuinka haavoittuvaisia ovat kaikki metodit ja maailmankatsomukset, jotka pyrkivät sulkemaan Jumalan ja hänen ilmoituksensa kokonaan pois tieteellisestä ja tiedollisesta maailmasta. Puolimatkan tarjoama vastalääke on ”kristillinen realismi”, joka ei kumoa tieteellisiä metodeja vaan orientoi ne oikealla tavalla todellisuuteen, joka ankkuroituu Luojaan ja Lunastajaan, josta meidän maailmamme on lopulta kaikessa riippuvainen.

Evoluutio?

Kirjan nimestä voisi päätellä, että kyseessä on jonkinlainen evoluutiokritiikki tai kreationistinen apologia. Tästä ei kuitenkaan ole ollenkaan kysymys. Puolimatka käsittelee itse asiassa hyvin vähän koko evoluutiokysymystä eikä anna mitään henkilökohtaista vastausta siihen, kuinka luominen ja mahdollinen lajien kehitys pitäisi tulkita. Sen sijaan Puolimatka keskittyy taustaolettamuksiin ja kyseenalaistaa naturalistisen darwinismin aseman ainoana tieteellisen totuuden lähteenä. Tässä hän onnistuu mielestäni kiitettävästi.

Puolimatkan trilogia on pakollista luettavaa niille suomea taitaville, jotka haluavat ottaa vakavasti uskon ja tieteen välisen problematiikan ja päästä perille siitä, missä maailmanlaajuisessa tiedekeskustelussa tänään mennään. Jos rahkeet eivät riitä koko sarjan tai kirjan lukemiseen, ensimmäiset 100 sivuakin riittävät jo peruspaketin antamiseen (kuten sanottu, toistoa on ehkä hieman liikaakin).

Tapio Puolimatka on ansainnut paikkansa Suomen yhtenä näkyvimmistä kristinuskon puolustajista. Vaikka aivan kaikki hänen argumenteistaan eivät vakuuttaisikaan, Puolimatka on haastanut yhteiskunnan ajattelemaan juuriaan ja testaamaan taustaoletuksiaan. Puolimatkan jatkuvaa dialogia yhteiskunnan kanssa voi seurata professorin kotisivuilta www.tapiopuolimatka.net.


%d bloggaajaa tykkää tästä: