Posted tagged ‘Taivas’

Totuus taivaasta?

13.1.2014

Tämä on nyt kolmas artikkeli tai kirja-arvio, joka käsittelee raja- tai taivaskokemusta: Colton Burpon ja Don Piperin jälkeen vuorossa on Eben Alexander, jonka kirja Totuus taivaasta (Proof of Heaven) on ollut New York Timesin bestseller-listalla jo yli 60 viikkoa ja joka on myynyt miljoonia.

Ennen tämän artikkelin kirjoittamisen aloittamista googlasin kirjan nimeä ja löysin valtavan määrän blogeja, jotka ovat jo ehtineet kommentoida kirjaa. Arviot ovat erittäin mielenkiintoisia ja värikkäitäkin. Esitän aluksi lyhyen katsauksen niihin, linkkien takaa voi sitten lukea lisää.

Kirja on ensinnäkin tietysti saanut kritiikkiä skeptikoilta: tähän ryhmään kuuluvat Paholaisen asianajaja (joka tosin kirjoitti kaksi artikkelia ilman että olisi edes lukenut kirjaa) ja Lukuisa (joka arvosteli kirjaa kovasanaisesti mutta mielestäni kunnioitettavan perustellusti). Jotain skeptikon ja sympatiseeraajan välimaastoa ovat Aamuvirkku yksisarvinen ja Onko tulta? -blogin Minna J., joka on nähtävästi myös ev.-lut. kirkon pastori.

Selkeästi kristillisestä näkökulmasta kirjaa ovat arvioineet melko kriittisesti teologit ja mediapersoonat Leif Nummela ja Pasi Turunen, joista jälkimmäinen on analyysissään edellistä paljon perusteellisempi. Anne Lindellin erikoisen Taivasblogin arvio on niin ikään kriittinen, mutta se vaikuttaa plagioivan osin sekä Nummelaa että Lukuisaa.

Erikoisimman arvion palkinnon saa kuitenkin Astrologian Taika -blogin astrologinen analyysi Eben Alexanderin syntymäpäivän tähtikartasta. Kirja on noteerattu myös rajatietoa käsittelevän Ultra-lehden sivuilla.

Selkeästi myönteisiä arvioita ovat Kirjojen tuomaa, Rita ja Liinanblogi, maltillisemman myönteinen on Lappeenrannan kirjaston Kirjaveräjän lyhyt juttu. Kansainvälisistä artikkeleista on mainittava keskustelussa ja uutisoinnissa usein esiin nouseva The Esquire -lehdessä julkaistu Luke Dittrichin ”paljastusartikkeli” ja rajakokemustutkija Robert Maysin 15-sivuinen vastaus siihen.

Kirja parantumis- ja kääntymiskertomuksena

Aiemmissa blogiartikkeleissa ja arvioissa on esitetty paljon hyviä huomioita ja mielenkiintoisia näkökulmia. Ehkä voin kuitenkin vielä lisätä keskusteluun jotain. Mielestäni kirjaa arvioitaessa voisi olla hyvä aloittaa itse Eben Alexanderin parantumisesta ja kääntymyksestä, sillä se jos jokin on fakta. Mies elää ja kiertää nyt ympäri maailmaa kertomassa kokemuksestaan.

Eben Alexander oli neurokirurgi, mikä tekee kääntymyksestä erityisen kiehtovan. Lääkärinä ja tiedemiehenä Alexander oli vakuuttunut siitä, että aivot luovat tietoisuuden. Hän oli nimellinen anglikaani, jonka lähisuku oli melko uskonnollista ja jolla oli tiedemiehen skeptisyydestä huolimatta myönteinen suhde vaikkapa lastensa iltarukouksiin tai paikallisseurakunnan pastoriin.

Alexander oli kuullut rajakokemuksista useita kertoja, mutta hän oli ajatellut tietävänsä niiden olevan aivojen tuottamia kokemuksia. Hän suhtautui myötätuntoisesti ihmisiin, jotka tällaisia kokemuksia hänelle kertoivat, mutta hän ei uskonut niillä olevan totuuspohjaa. Rajakokemuskirjallisuuteen hän ei koskaan tutustunut.

Sitten kävi kuitenkin niin, että neurokirurgi sai itse aivokalvontulehduksen, vieläpä erittäin harvinaisen kolibakteerin aiheuttaman sellaisen. Alexanderin kollegat hoitivat häntä, hänen läheisensä valvoivat hänen rinnallaan ja pitivät häntä vuorotellen kädestä 24/7 kokonaisen viikon kestäneen kooman ajan.

Kun toipumisen mahdollisuudesta oli jo käytännössä luovuttu, tohtori Alexander heräsi yhtäkkiä täysin virkeänä ja alkoi puhua. Kirjan mukaan kyseessä on ennennäkemätön tapaus lääketieteen historiassa. Aluksi Alexander hallusinoi, mutta parissa kuukaudessa hän oli palannut normaaliin ja saanut takaisin kaiken lääketieteellisenkin tietonsa.

Lääketieteellisen ihmeen takana on kuitenkin itse asian ydin: Alexander ei koomansa aikana ollut tajuton, vaan hän koki tuonpuoleisen. Hän meni sisään taivaan portista suoraan olemassaolon jumalalliseen ytimeen. Hän tapasi tuntemattoman tytön, joka oli ikään kuin hänen taivaallisena oppaanaan, ja häneltä Alexander sai olennaisen viestin: olet rakastettu.

Alexanderin taivaskokemuksessa on paljon yhtäläisyyksiä muiden rajakokemusten kanssa: aika menettää merkityksensä, kokemusta on mahdotonta kuvailla ihmiskielen sanoin, kommunikaatio taivaassa on välitöntä ja kokonaisvaltaista, ei niinkään sanallista. Toisaalta huomattavia erojakin oli: Alexander ei muistanut maanpäällistä identiteettiään eikä tavannut taivaassa ketään tuttua.

Maanpäällisessä elämässään Alexander oli adoptiolapsi, ja kirjan yhtenä juonteena onkin paluu yhteyteen biologisen perheen kanssa. Biologisesta perheestä oli kuollut Alexanderin sisko, jota Alexander ei koskaan ehtinyt maan päällä tapaamaan. Lopulta hän sai siskostaan kuitenkin valokuvan, jolloin hänelle valkeni taivaassa olleen tuntemattoman tytön identiteetti: se oli hän.

Alexanderin kokemus voitaisiin tiivistää kahteen ydinkohtaan. Ensinnäkin hän vakuuttui siitä, että tietoisuus on jotain aivotoimintaa suurempaa. Jumalallinen tietoisuus on koko olemassaolon perusta. Toiseksi Jumala on rakkaus, ja Alexander koki olevansa syvästi rakastettu. Kokemus paransi hänen alitajuisen hylätyksi tulemisen kokemuksensa, jonka juuret nähtävästi juonsivat adoptiolapseksi joutumisesta.

Alexanderin näkemys uskonnosta muuttui kokemuksen jälkeen totaalisesti. Kun hän meni kirkkoon ja katsoi kuvaa viimeisestä ehtoollisesta, hän muisti taivaassa koetun varauksettoman rakkauden. Hän ymmärsi, mistä uskonnossa oli kyse: ei vain uskomisesta vaan Jumalan tuntemisesta. Ehtoolliselle astuessaan hän puhkesi kyyneliin. Todellisuus oli jotain paljon suurempaa, kuin mitä hän oli tiedeuskovaisena koskaan osannut kuvitella.

Vaikeat tieteelliset ja uskonnolliset kysymykset

Olen nähnyt hyväksi esittää kirjasta ensin rakentavan arvion, jossa pyrin ymmärtämään kirjoittajan ydinsanomaa ja ottamaan siitä sen, mikä siinä mielestäni on hyvää. Tämä ei tietysti poista sitä, mihin monet muut arviot heti keskittyivät, eli kysymystä lopullisesta totuudesta. Nämä tieteelliset ja uskonnolliset kysymykset ovat erittäin vaikeita.

Koska en ole tiedemies, en voi sanoa mitään ammattimaista neurologisesta keskustelusta. Voin sanoa vain sen, että tieteen kannalta on erityisen mielenkiintoista, että neurologi-Alexander kääntyi kokemuksensa jälkeen ja että asiasta käydään tieteellistä keskustelua.

Alexanderin kokemus haastaa entistä vakavammin ja entistä useammat tiedemiehet keskusteluun yliluonnollisen tai tuonpuoleisen todellisuudesta. Toisaalta skeptikkotiedemiesten vastaukset haastavat liian naiivin apologetiikan, joka haluaa heti tehdä Alexanderin kokemuksesta vahvan todisteen kuolemanjälkeisen elämän puolesta.

Kokemuksen herättämät teologiset ongelmat ovat enemmän omaa alaani. Edellä olen esittänyt melko kristillisen vision Alexanderin kokemuksesta ja kääntymyksestä. Siihen voisi lisätä vielä sen, että Alexander puhuu Jumalasta persoonallisena Luojana, mikä vastaa nimenomaan kristillistä käsitystä Jumalasta.

Ongelmia kuitenkin on. Kristityt kommentaattorit ovat kiinnittäneet huomiota Jeesuksen merkityksettömyyteen Alexanderin visiossa sekä hindulaisuuteen tai New Ageen viittaaviin uskomuksiin ja termeihin. Alexander käyttää Jumalasta joskus nimeä Om, hän vaikuttaa edustavan uskonnollista pluralismia, ja haastatteluissa hän on sanonut uskovansa jälleensyntymiseen.

Näitä ongelmia ei kuitenkaan ratkaista sanomalla vain, että ne ovat Raamatun vastaisia ja että Raamatussa on totuus. Varsinkin sellainen strategia, joka kyllä mieluusti ottaa Alexanderin kokemuksen todistuksena tuonpuoleisesta mutta kieltää sitten sen sisällön todenmukaisuuden pelkän Raamatun nojalla, on ongelmallinen. Se on kaksinaismoraalia: kokemus todistaa kyllä sen, mitä uskon, muttei sitä, mitä en usko. Kuinka niin? Jos se oli totta, niin se oli totta, vai kuinka?

Yksi keino on tietysti panna visio paholaisen piikkiin. Se ei vaikuta kovin uskottavalta, vaikka se ratkaisisikin yllä mainitun ristiriidan. Paholainen kun ei tietääksemme asu rakkauden täyttämässä paikassa, hän ei saarnaa rakkautta eikä käännytä rakkauden apostoliksi.

Pelkkä Raamattu-kortti saa osakseen Aamenen pelkiltä ”hihhuleilta”. Skeptikot eivät usko Raamattuun eivätkä rajakokemuksiin, joten heitä Raamattu-kortti ei hetkauta lainkaan. Rajakokemuksia sympatisoiville ei-kristityille tai uskossaan heikommille kristityille se saattaa olla vain yksi lisätodiste siitä, että Raamattu on tieteen kanssa ristiriidassa. Täytyy tarjota jotain vakuuttavampaa.

Hermeneuttista hahmottelua (eli tulkinnallista taapertelua)

Ensiksi voisi olla hyödyllistä erotella toisistaan kokemus ja sen tulkinta. Alexander kirjoitti poikansa neuvosta kokemuksensa muistiin ”puhtaana” ennen kuin hän oli lukenut muuta rajakokemuskirjallisuutta. Se oli varmasti fiksu veto. Nuo muistiinpanot eivät kuitenkaan ole yhtä kuin itse kokemus, eivätkä ne myöskään ole yhtä kuin kirjan lopullinen teksti.

Alexander on kiistatta kokenut jotain, omien sanojensa mukaan sanoinkuvaamatonta. Toinen asia on sitten se, kuinka hän sen sanoittaa kirjassaan, haastatteluissaan ja luennoissaan. Sanomaan ovat vaikuttaneet muun muassa hänen lukemansa kirjat, joista saa mielenkiintoisen vilauksen kirjan lopussa olevasta lukulistasta.

Lukulistasta löytyy joitain täysin kristillisiä taivaskokemuskirjoja kuten Piperin 90 minuuttia taivaassa. Sieltä löytyväy myös kristityn geenitieteilijän ja Paavillisen tiedeakatemian jäsenen Francis Collinsin kirja The Language of God ja kristityn (katolisen) apologeetan Dinesh D’Souzan Life After Death. Toisaalta sieltä löytyy myös jotain ihan muuta kuten Dalai Lamaa ja Elaine Pagelsin Gnostilaiset evankeliumit!

Voi siis olla, että Alexander on kokenut jotain todellista mutta antanut sille sittemmin tulkintoja, jotka ovat saaneet vaikutteita idän uskonnoista, gnostilaisuudesta tai New Agesta. Tämän vuoksi esimerkiksi Om-sanaa ei tarvitse kauhistua, se nyt vain oli sana, jolla Alexander päätti Jumalaa kirjassaan kuvata.

Mitä Jeesuksen puuttumiseen tulee, niin Don Piperkaan ei nähnyt taivaassa Jeesusta, mutta pysyi silti kokemuksensa jälkeen vakaumuksellisena kristittynä. Jeesuksen puuttuminen taivasnäystä ei välttämättä merkitse, etteikö Jeesus voisi olla ainoa pelastuksen välittäjä. Rajakokemusten fuktio on ehkä lähempänä luomakunnan kuin sanan ja sakramenttien funktiota.

Eksklusivistin on toki inklusivistia vaikeampi selittää ei-kristittyjen taivaskokemuksia. Mutta ehkä ne ovatkin argumentti inklusivismin puolesta, eivät niinkään kristinuskoa eivätkä rajakokemuksia vastaan. Toisaalta on muistettava, ettei rajakokemus ole vielä yhtä kuin lopullinen tuomio, eikä rajakokemuksista siksi voi johtaa mitään mutkatonta pelastusoppia.

Lopuksi haluaisin viitata kirjan julkaisijan eli WSOY:n kotisivujen kirjaesittelyn alkusanoihin, jotka kuuluvat seuraavasti: ”Kirja mullistaa maailmankatsomuksemme: onko kuolema sittenkin vain yksi elämän siirtymävaihe?” Kiva tietää, että WSOY:n maailmankatsomus on muuttunut. Me kristityt ajattelimme noin jo kauan ennen tätä kirjaa.

totuus-taivaasta

Taivas on totta!

30.9.2013

Onko kuoleman jälkeen elämää? Onko ”taivaaseen pääseminen” vain satua ja toiveajattelua, vai onko se kenties totta? Jos taivas on, millaista siellä on – kannattaako sinne haluta? Tällaiset kysymykset koskettavat kaikkia ja ovat jossain vaiheessa käyneet yhden jos toisenkin mielessä. Mutta onko niihin olemassa vastauksia, joihin olisi hyvä syy uskoa?

Todd Burpon kirja Heaven is for Real (2010), suomeksi julkaistu nimellä Taivas on totta, on lyhyt ja helppolukuinen sekä takuuvarmasti puhutteleva ja koskettava kirja, joka väittää antavansa vastauksen edellä esitettyihin kysymyksiin. Kyseessä ei ole teologinen traktaatti eikä tiedemiehen kirja, vaan pastorin ja perheenisän kertomus 3-vuotiaan pojan poikkeuksellisesta taivaskokemuksesta.

New York Times -bestselleriksi kohonnut kirja on erityisen kiinnostava juuri siksi, että sen päähenkilö on vain 3-vuotias poika, joka kaikessa yksinkertaisuudessaan raportoi aivan hämmästyttäviä asioita. Pieni Colton Burpo oli sairaalassa vakavassa tilanteessa, kun hänen umpisuolensa oli puhjennut ja hänen ruumiinsa oli kärsinyt myrkystä useiden päivien ajan. Pojan henki pelastui, mutta hän oli nähtävästi ehtinyt käydä rajan toisella puolella kokemassa kummallisuuksia.

Laulavat enkelit ja Jumalan adoptoima isosisko

Vanhemmat saivat ensimmäisen vihjeen pikkupojan taivaskokemuksesta, kun Colton oli 4-vuotias. Perhe ajoi saman sairaalan ohi, jossa umpisuolidraama oli huipentunut, ja äiti kysyi Coltonilta, muistiko hän vielä sairaalaan. Colton sanoi muistavansa: se oli näet paikka, missä enkelit olivat laulaneet hänelle. Vanhemmat katsoivat toisiaan ihmeissään. Myöhemmin he uskaltautuivat kysymään lisää.

Colton kertoi enkeleiden laulaneen ”Jesus Loves Me” ja ”Joshua Fought the Battle of Jericho”. Hän pyysi heitä laulamaan ”We Will, We Will Rock You”, mutta enkelit eivät suostuneet laulamaan sitä. Myöhemmin Colton kertoi isälleen Johannes Kastajan olevan ”kiva” ja että Jeesuksella on sateenkaarihevonen, jota sai silittää. Colton kertoi pastori-isälleen myös useita Raamatusta tuttuja asioita, vaikka välillä 4-vuotiaan sanavarasto ei riittänyt kuvaamaan asioita niiden oikeilla nimillä.

Colton kysyi vanhemmiltaan erikoisia asioita, kuten miksi joillakin ihmisillä kirkossa on jonkinlainen valo pään päällä, kun taas toisilla ei. Hän kysyi isältään Pop-nimisestä isovaarista, jonka isä kertoi kuolleen, kun hän itse oli vielä pieni poika. Colton vahvisti Popin olevan ”tosi kiva” – hän oli saanut viettää aikaa tämän kanssa taivaassa. Kumma kyllä, Colton ei tunnistanut Popia kuvasta, joka oli otettu vähän ennen hänen kuolemaansa – sen sijaan hän tunnisti hänet heti kuvasta, jossa Pop oli 29-vuotias!

Varmaankin vaikuttavin yksityiskohta Coltonin tarinassa on tapaaminen keskenmenoon kuolleen siskon kanssa. Eräänä päivänä Colton kertoi äidilleen, että hänellä on kaksi siskoa. Häkellyttävin taustatieto on se, että äiti oli todella menettänyt lapsen keskenmenossa, mutta Coltonille ei ollut kerrottu siitä vielä. Nyt Colton kertoi tyttövauvan olevan kunnossa – Jumala oli adoptoinut hänet.

Kolminaisuus ja Kristuksen kasvot

Colton kertoi isälleen myös teologisia totuuksia kuten sen, että Jumala on kolme persoonaa – hän oli tavannut niin Isä Jumalan, Jeesuksen kuin Pyhän Hengenkin.  Mutta kaikkein eniten Colton puhui siitä, kuinka paljon Jeesus rakastaa lapsia. Hän muistutti isäänsä siitä jatkuvasti. Lisäksi hän tiesi kertoa, ettei kukaan ole taivaassa vanha eikä silmälasipäinen ja että siellä on valtavasti kauniita värejä.

Colton kertoi kysyttäessä nähneensä myös pimeän puolen. Mutta kun isä kysyi, miltä Saatana näytti, Colton sulkeutui täysin ja lakkasi puhumasta. Colton paljasti kuitenkin toisessa yhteydessä, että lopussa on tuleva sota, jossa Jeesus ja hyvät taistelevat Saatanaa ja pahoja vastaan. Maailma tuhoutuu, mutta Jeesus voittaa ja Saatana heitetään helvettiin. Coltonin mukaan hänen isänsäkin joutuu taistelemaan ja että hän saa joko miekan tai jousipyssyn nuolineen. Colton kertoi käytännössä nähneensä saman kuin Johannes Ilmestyskirjassa.

Nähdessään mitä erilaisimpia Jeesus-kuvia Colton tapasi aina kertoa, mikä niissä on vialla. Kerran Todd näki CNN-reportaasin Akiane-nimisen visionääritytön ja ihmelapsen taivastaiteesta. Akianen kuvaukset Jeesuksesta muistuttivat Coltonin kuvauksia, joten isä päätti näyttää Coltonille Akianen Jeesus-kuvaa. Kun isä kysyi, mikä tässä kuvassa oli vialla, hän sai vastaukseksi hiljaisuuden. Akianen vaikuttava kuva sopii kaiken lisäksi hämmästyttävän hyvin Torinon käärinliinan Jeesukseen. (Ks. tästä Youtube-video.)

Filosofis-apologeettinen loppukaneetti

Kristillinen filosofi ja apologeetta William Lane Craig on pohtinut podcastissaan joitain tarinan herättämiä teologis-filosofisia kysymyksiä. Esimerkiksi se, että Colton väittää nähneensä ruumiillisia olentoja taivaassa, voi vaikuttaa ongelmalliselta sen uskon valossa, että ruumiin ylösnousemus tapahtuu vasta viimeisenä päivänä ja että sitä ennen vain sielu on Jumalan luona taivaassa. Craig ajattelee, että Jumala on saattanut järjestää asiat niin, että sielut saavat taivaassa ruumiillisia näkyjä. Tämä ratkaisu harmonisoisi kristillisen uskon ja Coltonin kokemuksen.

Burpot ovat antaneet useita tv-haastatteluja, ja jokainen voi itse kuunnella heidän todistuksensa ja päätellä siitä, onko tarina totta vai ei. Tähän voi soveltaa C. S. Lewisin Jeesus-trilemmaa: onko Burpon perhe luotettava, vai onko uskottavampaa ajatella heidän olevan valehtelijoita tai sekopäitä? Jos he eivät ole hulluja eivätkä pettureita, tarina vahvistaa todeksi paljon kristillisen uskon keskeisistä elementeistä. Muun muassa sen hyvän uutisen, että taivas on todellakin totisinta totta.

Taivas on totta - hämmästyttävä tarina pienen pojan matkasta taivaaseen ja takaisin


%d bloggaajaa tykkää tästä: