Ratzingerin eskatologia

Sana ”eskatologia” herättää epäilyksen ja epämukavuuden tunteita suurimmassa osassa niitä, jotka tietävät, mitä se tarkoittaa. Eskatologia on teologian (ja nykyään myös kosmologian!) osa-alue, joka käsittelee ”viimeisiä asioita”, maailmanloppua ja sen sellaista.

Jos lukee fundamentalistin, helluntailaisen tai evankelikaalin johdatuksen eskatologiaan, saa todennäköisesti lukea spekulaatioita tuhatvuotisesta valtakunnasta, väärästä profeetasta ja ikuisesta tulesta, ylöstempauksesta ja suuresta ahdistuksesta sekä näiden keskinäisistä kronlogisista suhteista. Pedon luku pelottaa ja antikristus ahdistaa.

Jos lukee suomalaisen eksegeetin johdatuksen eskatologiaan (kuten Simo Lampelan Lopun ajat ja Uusi Testamentti, 1997), saa lukea juutalaisen apokalyptiikan synnystä ja sen eri versioista ennen ja jälkeen Uuden testamentin sekä siitä, mitä erilaisia eskatologisia malleja Uudesta testamentista löytyy. Unohtamatta tietenkään sitä, etteivät apokalyptiset toiveet toteutuneet. Jotenkin pitää nyt vain pärjätä.

Ymmärrän yskän. Mutta minulla on teille – vielä kerran – hyviä uutisia. On olemassa johdatus eskatologiaan, joka on jotain ihan muuta. Se on kuulkaa Joseph Ratzingerin Eschatologie (1977), englanniksi Eschatology: Death and Eternal Life (1988). Se iskee syvälle asioiden ytimeen, ja se on Ratzingerin omastakin mielestä hänen paras ja perusteellisin kirjansa.

Kirja ei ole Suomessa valitettavasti kovin tunnettu. Heikki Räisänenkin vahvisti minulle ennen surullista kuolemaansa, ettei hän koskaan lukenut sitä. Se on suuri sääli, sillä Ratzinger käsittelee upeasti monia Räisäsen esiin nostamia ongelmia, ja lukija saa sekä intellektuaalisia että hengellisiä aineksia niin elämään kuin kuolemaankin.

Sielun kuolemattomuudesta

Eetu Manninen on kirjoittanut Jumalapuhetta-blogilla yhdestä kirjan suuresta teemasta, nimittäin sielun kuolemattomuudesta. Artikkelista käy hyvin ilmi, kuinka Ratzinger tulkitsee sielun ja kuolemattomuuden dialogisesti ihmisen jumalasuhteen pohjalta. Toisaalta olen eri mieltä siitä, että Ratzinger olisi hylännyt sielun kuolemattomuuden: tässä kirjassa hän juuri puolustaa sitä omalla tuoreella tavallaan.

Minusta yksi kirjan suurimpia anteja oli nimenomaan se, kuinka Ratzinger osoitti kuolemanjälkeisen elämän aatehistorian kehityksen sisäisen logiikan. Ikuisen elämän ja ylösnousemuksen toivoa ei tuosta vain lainattu muilta uskonnoilta (kuten zarathustralaisuudesta), vaan se kehittyi VT:n jumalakäsityksen pohjalta. JHWH on vahvempi kuin kuolema.

UT:ssa taas huomataan merkkejä siitä, että yhtäältä varhaisimmassa kristillisyydessä omaksuttiin juutalaisuudelle tyypillisiä käsitteitä tuonpuoleisesta välitilasta, ”Aabrahamin huomasta” tai ”paratiisista”, mutta toisaalta havaitaan kristologinen kehityssuunta. Paavali toivoi saavansa olla heti kuoleman jälkeen Kristuksen kanssa (Fil. 1:23), ja Johanneksen evankeliumin mukaan Jeesus itse on uskovan ylösnousemus ja ikuinen elämä (Joh. 11:25-26).

Kirkon dogmaattinen traditio seuraa lopulta jo Raamatussa ilmenevää kehityssuuntaa, eikä traditiossa tapahdu mitään raamatullisen käsityksen korvaamista platonistisella kuolemattomuusopilla, kuten usein on väitetty. En valitettavasti pysty tässä referoimaan Ratzingerin erinomaista kirkkoisien, platonismin, Akvinolaisen ja keskiajan konsiilien käsittelyä. Suosittelen vain vahvasti kirjan lukemista näiltäkin osin ja siirryn toiseen aiheeseen, jota Ratzinger pitää kirjan yhtenä tärkeimmistä kontribuutioista.

Lopun lykkääntymisen probleema

Englanninkielisen laitoksen jälkikirjoituksessa Ratzinger valittelee, että hänen kirjastaan kirjoitetut arviot ovat keskittyneet lähinnä kysymyksiin kuolemattomuudesta ja ylösnousemuksesta, jotka ovat vain osa paljon suurempaa kokonaisuutta. Pääongelma on juuri se, jota Heikki Räisäsen elämä ja teokset pakottavat miettimään. Jos Jeesuksen pääsanoma oli lähellä olevan eskatologisen lopun julistusta, eikä se toteutunut, mitä kristinuskosta jää jäljelle? Miten Raamattua tulisi tulkita?

Ongelma palautuu Johannes Weissiin ja Albert Schweitzeriin, ja Ratzingerin aikaan se dominoi jo koko teologista kenttää. Ratzinger tekee Räisäsen tavoin tarkan periaatteellisen eron: yksi asia on historiallinen data, toinen sen merkitys uskoa pohtivalle nykyihmiselle. Tästä esimerkkinä se, että pari vuosisataa sitten väite alkuperäisen toivon perättömyydestä ei olisi liikuttanut keskivertokristittyä pätkääkään, kun taas nykyään kristinuskon väitteet vaikuttavat monista vain tyhjiltä sanoilta.

En taaskaan pysty kovin yksityiskohtaisesti käsittelemään Ratzingerin vastausta ongelmaan, mutta annan muutaman makupalan. Ratzinger lähtee liikkeelle teesistä, jonka mukaan UT:n pikaista loppua odottava materiaali edustaisi vanhinta ja alkuperäisintä kristillisyyttä, kun taas kaikki muuhun viittaava olisi myöhempää teologista selittelyä tai mukautumista uusiin oloihin. Kristinuskon historia olisi de-eskatologisoinnin historiaa.

Ratzinger myöntää, että UT:ssa on jälkiä pikaisen lopun odotuksesta ja sen toteutumattomuuden aiheuttamasta pettymyksestä. Kehityskulku ei kuitenkaan ole lineaarinen, vaan esim. suunnilleen samaan aikaan kirjoitetut Matteuksen ja Luukkaan evankeliumit kulkevat eri suuntiin suhteessa vanhempaan Markukseen (Matteus vahvistaa pikaista lopunodotusta, Luukas pudottaa sen pois).

Ei ole mitenkään itsestäänselvää, mitkä Jeesuksen sanat ovat vanhimpia ja aidoimpia, mitkä taas edustavat jotain myöhempää seurakunnallista kehitystä. Esim. Jeesuksen monet vertaukset näyttävät tekevän vahvan eron Jeesuksen ja apokalyptiikan välille. Teorioita riittää, mutta Ratzingerin mukaan on ylipäätään metodologinen virhe yrittää ruveta rakentamaan kristinuskoa rekonstruoitujen Jeesuksen aitojen sanojen ympärille.

Keskeinen hermeneuttinen huomio on, että myöhempi historia kuuluu tekstin omaan sisäiseen dynamiikkaan. Teksti tulee ymmärrettäväksi vasta sen jälkeen avautuvasta historiasta käsin. Näin Johannes saattoi sukupolvea myöhemmin nähdä syvemmälle kuin edeltäjänsä. Meidätkin otetaan mukaan sanan syventämisen seikkailuun. Uskoa kannattelee uskovan subjektin eli kirkon jatkuva usko, ei hypoteettisen ytimen rekonstruktio.

Lopetan Ratzingeria vapaahkosti mukaillen ja tiivistäen (vrt. s. 11-12):

Mitä voimme oppia tästä kaikesta? Ensinnäkin, keskeinen huomio on edelleen se, että katsomme kohti Herraamme. Eskatologian merkitys ja voima riippuvat tästä Kristuksen odottamisesta, eivät ajallisista odotuksista, jotka kohdistuvat maailmanloppuun tai -mullistukseen.

Lisäksi oman kuoleman vaara tulee epäilemättä keskiöön. Eskatologisesta kysymyksestä tulee kysymys omasta kuolemastani ja sen mukana omasta pelastuksestani, tosin vain siksi, että olen löytänyt suojan historiasta, joka on täynnä pelastavaa energiaa. Todella pysyvä tekijä on kristologia.

Kaikki riippuu kristologian varassa, ja vaikka muutos kristologian ja eskatologian painopisteissä on kiistaton, sillä ei ole ollut vain negatiivisia vaan myös positiivisia puolia. Kysymystä oman kuoleman merkityksestä ei voi tukahduttaa. Voimme katsoa vain marksismin (tai agnostisen liberalismin) täyttä kyvyttömyyttä kohdata kysymystä kuolemasta nähdäksemme, kuinka ohittamaton tämä kysymys on.

Oppi ”viimeisistä asioista” kehittyi eskatologian puitteissa sisäisellä logiikalla, ja se pysyy luovuttamattomana eskatologialle myös tänään.

eska

Explore posts in the same categories: Eskatologia, Kirjaesittelyt ja -arviot, Raamattuteologia

Avainsanat: , , , ,

You can comment below, or link to this permanent URL from your own site.

One Comment : “Ratzingerin eskatologia”

  1. Matti Taneli Says:

    Hei Emil,

    Todella valtavan hieno teksti Sinulta. Kiitos. Hankin Ratzingerin kirjan niin pian kuin mahdollista! Jos mitään ymmärsin asiasta,
    niin kristologiaa ei ole syytä tulkita tiettyyn ajalliseen suuntaan, so. ”ylihistoriallisuudessaan” aina läsnä koettuna, mutta ei ”ainoastaan” koettuna, vaan autenttisena realiteettina!


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: