Rakentava Räisänen

Heikki Räisäsen muistelmateos Taistelua ja tulkintaa alkaa käydä kunnolla nimensä veroiseksi sivulta 88 eteenpäin (alaotsikko ”Raamattukysymys: jännitys tihenee”). Viime viikolla esittelin kirjaa tähän asti, nyt päästään vihdoin käsiksi kuuluisaan raamattukäsitysluentoon ja moneen muuhun mielenkiintoiseen. Edelleen jatkan kirjan käsittelyä rakentavassa hengessä ja positiivisimpia paloja poimien.

Raamattunäkemys murtuu

Heikki Räisänen lähti 1970 Harvardiin ja osallistui USA:ssa myös ensimmäistä kertaa alansa kansainväliseen konferenssiin. Kokemus oli Räisäselle innostava, mistä kertovat kotimaahan lähetetyt kirjeet: ”Yhtenä päivänä istui pöydän ympärillä parikymmentä ukkoa, jotka osasivat Markuksen evankeliumin ulkoa jaenumerointia myöten.” (s. 95)

USA:ssa Räisänen painiskeli myös raamattunäkemysongelman kanssa. Kuinka eksegetiikan löydöt sopivat yhteen sen ajatuksen kanssa, että Raamattu olisi jollain lailla Jumalan ilmoitusta? Eikö olisi parempi puhua todistuksesta ja tulkinnasta kuin ilmoituksesta? Räisänen pohti asioita mm. kirjekaverinsa ja kollegansa Timo Veijolan kanssa. Räisäsen ongelma kiteytyy kirjeissä seuraavasti:

”Kaikki interpretoivat uudelleen ja uudelleen ja uudelleen. Kysymys on: millä perusteella voimme pitää jotakin näistä interpretaatioista (…) itsellemme normatiivisena? Tai miten normatiiviset osat löydetään, jos/kun kokonaisuus ei sitä ole? Valtavan uudelleeninterpretaation esittää myös Muhammed, joka esiintyy vielä suuremmin auktoriteettivaatimuksin kuin UT:n kirjoittajista yksikään. Cur alii, alii non? (…) En siis pääse arkkihereettisistä ajatuksistani, että ainoa minun järkeeni käypä raamattukäsitys on radikaalisti selektiivis-subjektiivis-relativistinen (…).” (s. 98)

Räisänen tuli ajatustensa kanssa julkisuuteen pitämällä historiallisen kohuesitelmänsä Suomen Eksegeettisessä Seurassa 8. marraskuuta 1971. Risto Lauha houkutteli Räisäsen pitämään esitelmän, jonka aiempia versioita oli kuultu jo muualla.

Räisänen pohti esitelmässään sitä, että ”raamatullisinkin” nykyteologia on valikoivaa uudelleentulkintaa, myönnettiinpä sitä tai ei. Jos näin on, ”kenelle todellisuudessa kuuluu arvovalta? Eikö omalle ajattelulle tai kokemukselle?” (s. 106) Räisänen ei siis nähnyt Raamatussa enää ”ilmoitusta” vaan ”inspiraation lähteen, virikkeiden antajan” (s. 107).

Räisänen ehdotti systemaattiselle teologialle reseptiksi ”raamatullista relativismia”. Nyt hän sanoo ilmaisussa olleen toivomisen varaa, ja muitakin laiminlyöntejä hän tunnustaa. Ehkä olisi pitänyt vain esitellä ongelma ilman ratkaisuyrityksiä. Tarkoitus ei ollut vaatia Suomen kirkkoa muuttamaan opetustaan: ”minulle riittää, jos ongelmat otetaan vakavasti”. (s. 106–107)

Luennon jälkeisessä keskustelussa seniorieksegeetit Ilmari Soisalon-Soininen ja Aarre Lauha pitivät esitelmää heti historiallisena, vaikka eivät voineetkaan yhtyä sen päätelmiin. Räisäsen mukaan Soisalon-Soininen lausui jotenkin näin: ”Noin juuri minunkin pitäisi ajatella, jos käsittelisin uskon asioita samalla tavalla kuin tutkijana käsittelen Raamattua. Mutta minä en voi, jokin panee vastaan.” (s. 109)

Pian tämän jälkeen Suomen Kuvalehden 30-vuotishaastattelussa Räisänen astui ”peruuttamattomasti Rubiconin yli” annettuaan ymmärtää, ettei Jeesus hänen mielestään varmaankaan noussut kuolleista. ”Asia on kuitenkin sen verran arka, että olen yleensä karttanut sen ottamista puheeksi.” (s. 114)

Teinosen tie ja ”traditiofundamentalismi”

Katolisena dogmatiikan jatko-opiskelijana kiinnitin Räisäsen muistelmissa tietysti erityistä huomiota siihen, miten dogmatiikan professori, myöhemmin katoliseksi kääntynyt Seppo A. Teinonen suhtautui Räisäseen ja raamattukysymykseen.

Teinonen ei koskaan lähtenyt sotaan Räisästä vastaan vaan piti välit sivistyneinä, Teinoselle tyypillisesti ripauksella huumoria. ”Teinonen otsikoikin (…) lähettämänsä kirjelappusen sanoilla cher enfant terrible, rakas kauhea lapsi.” (s. 113) Räisäsen karonkasta Teinonen oli kieltäytynyt kohteliaasti sanoen, että oli ”kohtuutonta panna vararikon partaalla oleva väittelijä kustantamaan illallinen koko tiedekunnalle” (s. 390).

Teinonen varoitti Räisästä, että jos hänen kohuluentonsa julkaistaisiin Teologisessa Aikakauskirjassa, se leimaisi Räisäsen lopullisesti.  Teinonen oli viisas, sillä näin juuri kävi: ”Kiista Raamatun tulkinnasta on vuosikymmenien ajan henkilöitynyt minuun.” (s. 111) Mutta mikä oli Teinosen kanta kiistaan, mitkä itse asiassa ovat vaihtoehdot mainitussa kiistassa?

Vaihtoehdot käyvät ilmi muutamassa kohdassa Räisäsen muistelmakirjaa. Seurakuntaopiston johtaja tohtori Antti Alhonsaari esitti asian niin, että oli ”oikeastaan vain kaksi ratkaisulinjaa”. ”Toinen oli professori Teinosen ja kumppanien sinänsä rakentava ’kirkolliskorosteinen’ ratkaisu (…) Toinen ratkaisulinja kulkee niitä suuntia mitä Heikki Räisänen esitti Teol. Aikakauskirjassa 1972.” (s. 119)

Sama käy ilmi Räisäsen omista pohdinnoista. Fundamentalismi ei käy, sillä se ”vaatii silmien perusteellista sulkemista asioilta”. Mutta fundamentalismin ja radikaalin relativismin lisäksi on toinenkin vaihtoehto: ”Toisaalla on katolinen ’alussa oli kirkko’ -malli, jota nimitän traditiofundamentalismiksi.” (s. 91) Aiemmin siteeraamassani kirjeessä Veijolalle Räisänen pistää sulkeisiin Cur alii, alii non? -kysymyksen perään seuraavan myönnytyksen: ”Traditiofundamentalismi Kirkkoineen tietysti ratkaisee kaiken.” (s. 98)

Miksi katolinen malli ei sitten kelpaa? Siinäkin edellytetään statukseen perustuvan ulkoisen auktoriteetin tunnustamista riippumatta siitä, vakuuttaako asia omalla painollaan.” (s. 91) Alhonsaari kiteyttää, että ”ei ole mitään perustetta, jolla tällaista arvovaltaa voitaisiin antaa Traditiolle”. (s. 119)

Tässä kaikki huomio, jonka katolinen malli Räisäsen muistelmissa saa. Tai no oikeastaan termi ”traditiofundamentalismi” esiintyy myös neitseestäsyntymisdebatissa, kun Räisänen kritisoi Leino Hassista: ”Raamattufundamentalismia voin hyvin ymmärtää, traditiofundamentalismia en.” (s. 80)

Näin se tämän kirjan perusteella näyttää valitettavasti olevan! Räisänen sivuuttaa valtavan suuren teologisen perusvaihtoehdon ja monien maailman johtavien teologien sille antamat perustelut yhdellä virkkeellä, tai jopa yhdellä sanalla: kutsutaan sitä vain fundamentalismiksi ja annetaan olla.

Tietenkään katolinen malli (Ratzinger, Congar ym.) ei ole mitään fundamentalismia. Traditioon on voinut kertyä kaikenlaista vähemmän kuin täydellistä ainesta, sitä voi kritisoida ja toisaalta ymmärtää aina entistä syvemmin palaamalla lähteille ja ottamalla huomioon uudet tilanteet (Vatikaani II:n periaatteet ressourcement ja aggiornamento). Katolinen malli sopii itse asiassa aika hyvin Räisäsen hermeneuttiseen avaimeen ”traditio-kokemus-tulkinta”.

Voi hyvin olla, kuten Räisäsen kirjasta saa kuvan, että Teinonen ja kumppanit eivät ole olleet tarpeeksi kiinnostuneet eksegetiikasta. Silti mietityttää, onko perinteisen ”oikeaoppisen” kirkollisen hermeneutiikan malli ollut Suomessa niin vähän esillä, niin heikosti perusteltu ja niin biblisismin varjossa, että sen voi ohittaa näin vähällä? Myöhemmin ainakin esim. Juha Pihkala, Sammeli Juntunen ja Kari Kuula ovat jotain oikeansuuntaista tämän asian eteen tehneet.

Rakentava Räisänen

Vaikka Räisänen on joutunut ”hajottajan” ja ”repijän” maineeseen ja vaikka hän välillä kieltämättä syyllistyy yli- ja laiminlyönteihin (minkä hän itsekin silloin tällöin myöntää), on hän silti halunnut pysyä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsenenä ja sen pappina. Kun asiaa katsotaan Räisäsen omasta näkökulmasta, voidaan löytää yllättävänkin ”rakentava” Räisänen.

Vaikka ”järjen tasolla ero [pappisvirasta] tuntui loogiselta päätelmältä”, tunnetasolla Räisänen joutui saman ongelman eteen kuin Soisalon-Soininen tekstejä tulkitessa: ”Näinhän minun oikeastaan pitäisi, mutta minä en voi, jokin panee vastaan.” (s. 117)

Kiistan käydessä kuumimmillaan Räisänen piti Munkkiniemen kirkossa esitelmän, jossa hän pyrki pitämään enemmän esillä myös positiivisia näköaloja: Raamattu edustaa ”sitä hengellistä perinnettä, jossa oman elämäni juuret ovat”. Tähän perinteeseen sisältyy kriittisiä ja vapauttavia voimia, jotka voisi pelkistää sellaisiin sanoihin kuin ”totuus, vapaus, rakkaus ja ilo”. ”Tunnen, että elämääni kannattelee voima, joka ei ole lähtöisin minusta, ja se riittää minulle”. (s. 117)

Kantelut Räisästä vastaan eivät ole tuottaneet tulosta, sillä hän on halunnut pysyä pappisvirassa, eikä hän ole ajanut uskontunnustuksen eikä opin uudistamista: ”En minä uudistaisi edes virsikirjaa.” (s. 259) Räisänen on vain halunnut keskustelua siitä, voisiko Raamattua tulkita kirkossa väljemmin.

Räisänen on jatkanut saarnaamista ja kirkollisten toimitusten toimittamista silloin tällöin, joskus kiitettävänkin konservatiivisesti: ”Kasteen yhteydessä olen kuitenkin aina pitäytynyt kaavaan ’Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen’, jottei rituaalin pätevyydestä synny epäilyksiä.” (s. 289)

Kirjan loppupuolella Räisänen palaa nykyiseen vakaumukseensa ”kulttuurikristittynä”. Miksi pitää itseään kristittynä, jos ei enää usko neitseestäsyntymisen ja ylösnousemuksen historiallisuuteen?

”Miksi kannattaa olla suomalainen? Mitä muutakaan voisin olla? (…) Olen enemmän kristitty kuin muslimi, juutalainen tai ateisti. (…) Arkisesta käytännön kristillisyydestä kulttuurikristityn uskonnollisuus ei juuri poikkea. Tärkeitä asioita ovat edelleen armo, rakkaus ja oikeudenmukaisuus.” (s. 424)

Vaikka tätä voisi lähteä uskonnonfilosofisesti haastamaan, niin kaipa tämä perinteisemmänkin kristityn näkökulmasta on paljon parempi positio kuin hedonistinen sekularismi tai militantti ateismi. Mielestäni Eero Huovisen arvio Räisäsestä tämän 60-vuotispäivänä osuu hienosti kohdalleen. Huovinen sanoi ajattelevansa Räisästä paitsi ”suomalaisten eksegeettien kärkimiehenä ja uuden tutkijapolven ’inspiraattorina’, myös ’kirkon miehenä, sekä kriittisenä että syvimmältään solidaarisena’:

”Olen kuunnellut Sinua sillä korvalla, että establishmenttia ja instituutiota kurmoottaessasikin pidät itse kristillistä uskoa ihmiselämän ydinasiana. Saatamme tietysti olla tuon uskon luonteesta eri mieltäkin, mutta se on osa elämää. Ja tässä keskustelussa meillä kaikilla on oma roolimme.” (s. 426)

Räisänen on kirkon sisäisen keskustelun lisäksi kunnostautunut jopa yhteiskunnallisena apologeettana, jos nyt vähän kotiin päin tulkiten saa tällaista ilmaisua käyttää. Tarkoitan sivulta 321 alkavaa lukua ”Seikkailijat ruotuun”, jossa Räisänen kertoo Helsingin Sanomissa käydyistä debateista assyrologian professori Simo Parpolan ja historian professori Matti Klingen kanssa.

Kabbalaa hermeneuttisena avaimena käyttävän Parpolan mukaan juutalaisuus ja kristinusko on kopioitu Assyrian uskonnosta, Klinge taas esitteli HS:ssä ruotsalaisen englannin kielen professorin Alvar Ellegårdin artikkelin, jonka mukaan Jeesus ei ollut historiallinen henkilö. Räisänen ja Veijola kritisoivat yhdessä rintamassa Parpolan teesejä, Klingelle taas vastasivat painavin argumentein Risto Uro, Eero Huovinen ja Matti Myllykoski&Heikki Räisänen.

Klinge perääntyi argumenttivyöryn edessä, mutta Ellegårdin teesit jäivät nähtävästi elämään suomenruotsalaisella puolella. Tähän liittyy debatin jatko presidenttiehdokas Elisabeth Rehnin kommentin siivittämänä, mutta se ei tuonut argumenttien tasolla mukaan mitään uutta. Sen sijaan mielenkiintoinen (ja vähän traaginenkin) on seuraava tapaus:

”Maistiaisia sain enoni Erkki Itkosen muistotilaisuudessa toukokuussa, kun itse akateemikko Georg Henrik von Wright puhui kahvipöydässä Ellegårdin kirjoittelusta ikään kuin vakavana tutkimuksena. Oli lähes järkyttävää kuulla maailmanluokan filosofin puhuvan pehmeitä. Terävinkään filosofinen kyky ei auta, jos perusfaktat eivät ole hallussa.” (s. 325)

Toinen suuri suomalainen filosofi Esa Saarinen puolestaan sai Räisäsestä ratkaisevan suunnannäyttäjän, tosin ehkä hieman yllättävällä tavalla. Saarinen oli aikeissa lähteä opiskelemaan teologiaa, mutta hänellä oli kriittisiä ajatuksia, joita ei katsottu suopeasti kirkon nuorten parissa. Saarinen innostui Räisänen SK-haastattelusta ja kävi juttusilla.

Räisänen taisi näköjään varoitella, että ”teologisella uralla voi tällä asenteella kyllä tulla hankaluuksiakin”, ja Saarinen kertoi Räisäselle sähköpostissa 2012 valinneensa lopulta filosofian ”keskeisesti johtuen sinun epäsuosituksestasi”. Saarinen jatkaa: ”Kun nyt ajattelen, merkityksesi on ollut huomattava omaan kehitykseeni. Ilmensit ja henkilöit huipputason älyllistä, tutkimusperusteista otetta elämänfilosofisessa kentässä.” (s. 119)

Toinen väliarvio

Tässä artikkelisarjan toisessa osassa ehdittiin luoda katsaus Räisäsen raamattunäkemyksen murtumiseen ja siihen, kuinka hän on kuitenkin halunnut pysyä (kulttuuri-)kristittynä ja kirkon pappina. Jälleen tarkoitus on ollut ymmärtää Räisästä hänen omilla ehdoillaan ja katsoa, mitä positiivista hänellä on ollut annettavanaan.

Räisäsen ansiot naiivin fundamentalismin kaatajana tunnustetaan laajasti. Kirkollinen ja ekumeeninen teologi ja Räisäsen kriitikko Sammeli Juntunen sanoo, että Suomessa tarvittiin Räisäsen vastalääkettä vääränlaiselle Raamatun kunnioitukselle, joka sanainspiraatio-oppeineen aiheuttaa ihmisille turhia älyllisiä paineita historiallisten ja luonnontieteellisten ongelmien edessä. (s. 224)

Viidennen herätysliikkeen piiristä otettakoon esimerkiksi vielä Räisäs-kriittisen STI:n entinen pääsihteeri Eero Junkkaala. Hän kertoo päässeensä osin Räisäsen ansiosta eroon ”saarnivaaralaisesta fundamentalismista”, ja nykyään hän voi todeta, että ”jyrkät asenteet Raamatun tieteellistä, historiallis-kriittistä tutkimusta kohtaan ovat eilispäivää” (s. 222).

Olen tässä keskittynyt Räisäs-ilmiön positiiviseen reseptioon ja jättänyt sivuun erilaiset negatiiviset reaktiot mm. Räisäsen kohuluentoon. Kuten Räisänen itse on myöntänyt, hän on osasyyllinen väärinkäsityksiin ja debatin kärjistymiseen, mutta välillä häntä vastaan on myös hyökätty epäreilusti leimaamalla, päivittelemällä ja uhkailemalla sen sijaan, että olisi keskusteltu itse asioista ja argumenteista.

Yksi tärkeä poikkeus on tietysti kuuluisa Teologisessa Aikakauskirjassa käyty debatti professori Tuomo Mannermaan kanssa, johon päästään artikkelisarjan seuraavassa osassa. Lisäksi on vielä käsiteltävä Räisäsen vääntöä STI:n tutkijan Timo Eskolan kanssa, johon on viitattu tällä blogilla muutamaan otteeseen. Näiden eeppisten debattien lisäksi kirjassa on vielä paljon muutakin mielenkiintoista, joten saa nähdä, kuinka pitkäksi sarja venyy. Mutta nyt on lähdettävä joulun viettohon, palataan asiaan viikon kuluttua.

P.S. Loppukevennys: Tiedättekö, mihin Räisänen menisi joulukirkkoon, jos saisi valita?

”Unitaarinen oppi ja körttiläinen eetos olisivat lyömätön yhdistelmä – kun vain jossain (lähellä) olisi sellainen kirkko…” (s. 101)

Taistelua_ja_tulkintaa

Explore posts in the same categories: Kirjaesittelyt ja -arviot, Liberaaliteologia, Raamattu ja traditio, Suomalaiset teologit

Avainsanat:

You can comment below, or link to this permanent URL from your own site.

41 kommenttia : “Rakentava Räisänen”

  1. Markku Vähätalo Says:

    Ei usko Jeesukseen eikä tunnusta neitseellistä syntymistä, mutta silti pappi? Meillä ei taitaisi voida olla (hyvä).

    • Emil Anton Says:

      Kyllä Räisänen jollain tavalla ”uskoo Jeesukseen”, riippuu mikä sisältö tuolle ilmaisulle annetaan. Neitseellisen syntymisenkin voi tunnustaa runollisesti eli lukea hyvällä omallatunnolla kirkossa uskontunnustuksen vaikkei sen historiallisuuteen uskokaan. Räisänen kirjoittaa muuten muistelmissaan katolisesta teologian professorista ja papista Anton Vögtlestä, joka oli Räisäsen kannalla neitseestäsyntymiskysymyksessä, joten kyllä näitä meilläkin on. Vögtlestä Wikipedia-juttu saksaksi:
      http://de.wikipedia.org/wiki/Anton_Vögtle

  2. Matti Taneli Says:

    Hei Emil,

    Miten niin Räisänen sivuuttaa valtavan suuren teologisen perusvaihtoehdon? Antaako hän sille nyt ihan vain yhden
    sanan, so. ”fundamentalismi”, eksplikaation?
    Tätä kohtaa voisit avata hieman enemmän. Nyt se jää
    vähän ”ilmaan”.

    Joulurauhaa.

    ystävällisesti Matti

    • Emil Anton Says:

      Hei Matti! Eikö se ole tarpeeksi selvästi selitetty artikkelissa? Kyse on katolisesta ”alussa oli kirkko”-mallista, jonka mukaan Raamattu syntyi Jumalan kansan elämän keskellä ja on siellä kotonaan, se johtaa meidät kirkon uskoon, joka puolestaan parhaiten valaisee Raamattua ja auttaa sen oikeassa tulkinnassa. Räisänen ei keskustele tämän kannan kanssa käytännössä lainkaan, ei ota esille kannan suurten puoltajien argumentteja, vaan nimeää sen yksinkertaisesti traditiofundamentalismiksi ja selittää yhdellä lauseella (joka on siteerattu artikkelissa), miksi se on hänestä käymätön. Pitänee tuoda tämän mallin perusteet paremmin suomalaiseen keskusteluun tulevaisuudessa:)

      Samoin joulurauhaa sinne! YT Emil

  3. Matti Taneli Says:

    Hei Emil,

    Kiitos paljon selvityksestäsi! Miksi Räisänen esittää niin? Eiköhän se käy ilmi kirjasta, ainakin implisiittisesti.

    ystävällisesti Matti

  4. Kari Peitsamo Says:

    Ainuttakaan todistetta historian Jeesuksesta ei ole. Vaikka tutkijat toistamiseen sivuuttavat kysymyksen muka käsiteltynä, näyttää yhä ilmeisemmältä, että se, että historian Jeesusta ei milloinkaan ollut, on tutkimuksen sokea piste ja tabu, jonka tosiseikan kohtaamisen myötä ”huippu”tutkijoiden, Heikki Räisäsen muiden muassa, ura romuttuisi kerralla. Siksi teologia elää legitimoidussa valheessa eikä näin pääse lainkaan kristinuskon syntyvaiheiden eikä kristillisen uskon ytimeen.

    • Emil Anton Says:

      Kiitos Kari kunniasta, että tulit tänne kommentoimaan! Aikamoisia väitteitä latelet, olen tosin ennenkin nähnyt sinun niin tekevän (muilla palstoilla). Historiassa meillä ei ole tiukkoja todisteita, mutta todistusaineistoa ja suuria todennäköisyyksiä kylläkin. Mitä Jeesukseen tulee, menetät uskottavuutesi heti puhumalla ”tosiseikoista”, kun koko maailma on sinua vastaan. Ennen kuin edes aloitat, anna parempi teoria kristinuskon synnystä ja evankeliumien sisällöstä kuin se, että Jeesus oli historiallinen henkilö. Lisäksi voisit kertoa, minkälaiset todisteet kelpuuttaisit, siis reflektoida hieman metodisia kysymyksiä.

  5. Kari Peitsamo Says:

    Emil Anton moi,

    Kristinuskon ytimessä on Paavalin nerokas idea Kristuksesta meissä. Uusi ruumis, jonka itse kukin voi milloin tahansa nähdä. Siis konkreettinen ruumis, jonka voi konkreettisesti nähdä. Et suinkaan ole peilikuvasi, vaan aivan jotakin muuta. Kuolematon, syntymätön, ikuinen, liikkumaton – ja päätön. Pääsi on Kristus. Ja Kristuksen pää on Jumala. Näetkö? Tämä on paradigma, jota kutsun näkemisen teologiaksi. Markuksen evankeliumi on ns. midrash-alluusio tästä ideasta, ei suinkaan kertomus historian Jeesus-henkilöstä. Paavali ei lainkaan tunne Jeesus Nasaretilaista, jonka Juudas kavalsi ja Pilatus tuomitsi. Häntä ei vielä vuonna 50 ollut edes keksitty. Markus loi hänet. Historian Jeesus on pelkkä massiivinen väärinkäsitys, johon akateemiset eksegeetit yhteisellä ääneen lausumattomalla sopimuksella takertuvat, koska eivät kehtaa myöntää totuutta, joka veisi heiltä vallan, arvonimet ja diplomit ja mikä pahinta – myös duunin.


  6. Jatkan vielä. En ole ateisti, päinvastoin. Uskon, että Abrahamin, Jaakobin ja Iisakin Jumala, Raamatun Jumala siis, on ilmoittanut itsensä ihmiskunnalle Pojassaan, Jeesuksessa Kristuksessa. Ateistit ja skeptikot, mm. Robert M. Price ja Earl Doherty ovat oikeassa todetessaan, että Jeesus Nasaretilaista ei koskaan ollut, mutta heiltä puuttuu kokoava paradigma, joka minulla on, nimittäin edellä lyhyesti selostamani näkemisen teologia. Se, että historian Jeesusta ei koskaan ollut, on vasta tarinan alku; tarinan, jonka on meille Raamattussa ilmoittanut itse Jumala. Meille annetaan Kristuksessa uusi ruumis. En puhu vertauksin. Ylösnoussut Kristus ei ole myytti. Ihminen on.

    • Emil Anton Says:

      En kyllä ensikuulemalta ymmärrä teologiaasi lainkaan. Raamatunkin olen lukenut, mutta siellä ei kyllä mainita tarinan aluksi sitä, ettei historiallista Jeesusta ollut. Paavaliin ja Paavali-tutkimukseen aika hyvin perehtyneenäkään saa oikein otetta siitä, mitä väität Paavalin systeemiksi. Paavali-teesisi hist. Jeesuksen tuntemattomuudesta on harvinaisen outo, selitettäväksi jää viittaukset Jeesuksen asettamaan ehtoolliseen yönä, jona hänet kavallettiin (1 Kor 11) yms kohdat sekä tietysti ristinkuolema, jonka keksimistä tyhjästä (tai mistä ikinä) saanet aika lailla selitellä, samoin sitä, että Luukas kertoo haastatelleensa silminnäkijöitä ja väittää kertovansa historiaa (Luuk 1). Markuksen lisäksi on hänestä riippumatonta matskua, on se sitten Q tai Matteus/Luukas tai mitä vaan. Edelleenkään sepityksesi jostain akateemisesta juonesta ja duuneista ja profeetallinen kielenkäyttösi totuudesta ja valheesta yms. vetää vain mattoa jalkojesi alta. Jospa kyse olisikin vain siitä, että olet hurahtanut liian hörhöön teoriaan;)


      • Ai Luukas oikein sanoo, että hänen tarinansa on tosi? Myös Tapio Rautavaara muistaakseni sanoo jonkun biisin alussa ”Ja tämä tarina on tosi”. Mutta onko se? Emil Anton, tiedemiehenä ja tutkijana sinun pitää suhtautua hyvin kriittisesti tuollaisiin lausumiin. Ne eivät välttämättä todista tekstin totuudellisuudesta yhtään mitään. Usein pikemminkin päinvastoin.


  7. Emil Anton,

    Näinhän se taitaa olla. Kiitos asiallisista ja kiihkottomista kommenteistasi. Toki Q eri kerrostumineen ei lainkaan sisällä juonellista ainesta (vain viisauslauselmien eteen myöhemmin lisättyjä ”Jeesus sanoo”, tai ”Herra sanoo”, etc. – juonen keksi vasta Markus v.70) ja Paavalin käyttämä paradidoomi ei toki tarkoita ”kavaltamista” vaan eteenpäin luovuttamista (sama ilmaus paradidoomi muuten on kohdassa, kun Johannes Kastaja Markuksen tarinassa on hommansa hoitanut ja saa mennä – eikä suinkaan ”vankilaan”). Vaatisi 180 asteen suunnanmuutoksen, jos edes harkitsisitte ymmärtää, mitä sanon. Sillä kulmakivi, jota etsitte ei ole siellä päinkään, missä Heikki Räisänen ja kumppanit sen luulevat olevan. Siksi ette sitä ikinä löydä. Joten summaan keskustelun, kiitän ja tyydyn minulle osoitettuun rooliin emeritusprofessori Heikki Räisäsen sanoin (jotka hän minulle viimeksi tavatessamme tylysti lausui): ”Olet omituinen.”

    ps. jos tulet joskus toisiin aatoksiin ja haluat tietää lisää, ota toki yhteyttä. Kerron sitten perusteelisemmin, mitä Paavali todella sanoi ja mitä Markus midrash-tarinassaan (jonka Markus ja hänen yhteisönsä eivät kuvitelleetkaan kertovan historian henkilöstä Jeesus) todella sanoi.


  8. Vielä, lyhyesti. Risti juuri on Paavalin aristoteelis-hellenistinen idea, maailmankaikkeuden liikkumaton liikuttaja, ns. ”prime mover” istutettuna juutalaiseen traditioon. Paavali keksi kokonaan Kristuksen ja Kristuksen ristin. Risti on Paavalin teologian ydin. Golgatalla ei tapahtunut mitään.

    • Emil Anton Says:

      Kiitos viesteistäsi! Tuossa Luukas-jutussa menit kyllä vähän kiihkon puolelle. Eihän pointtina ollut sanoa, että Luuk 1 todistaa tarinan olevan tosi, vaan ainoastaan sen, ettei kirjoittajan intentiona ollut puhdas midrash vaan historiallinen selvitys. Toinen asia sitten on, jos haluaa ajatella, että kaveri halusi johtaa lukijoitaan tahallaan harhaan.

      ”Paavali keksi kokonaan Kristuksen” – ketä hän sitten vainosi ennen kääntymystään? Vai keksikö hän myös sen, että hän vainosi kristittyjä ennen häntä? Keksikö hän myös juutalaiskristityiltä saamansa vastustuksen ja sen, että Pietari ja Jaakob, jotka olivat olleet opetuslapsia ennen häntä, toisaalta antoivat hänelle informaatiota Jeesuksesta (Gal 2, 1 Kor 15) ja toisaalta olivat yhtä mieltä hänen evankeliumistaan?

      Joudun kyllä olemaan Räisäsen kanssa samaa mieltä omituisuudestasi;) Mutta tällaiset omituiset otukset ovat ihan hyödyllisiä, päästään asioiden äärelle, ja kaikki liioitellut väitteet joutuvat koetteille molemmin puolin:)


      • Sama satusetä, joka kirjoitti Apostolien teot (sen kai sentään myönnät, kuten jo yleisesti myönnetään, että Luukkaan kuvaamat Paavalin seikkailut ”haaksirikkoineen” ovat satua), kirjoitti myös Luukkaan evankeliumin. Jos haluat uskoa satuihin, saat toki, mutta tiedettä tekevä ei voi eikä saa väittää satuja todeksi. Jeesusta ei koskaan ollut, tietenkään, ei siinä mitään omituista ole. Eikä siinäkään, että sekä kirkko että akateeminen eksegetiikka omien intressiensä vuoksi tietenkin kieltäytyvät asiaa myöntämästä. Se, että Jerusalemin jengi, Jaakob, Pietari & co, eivät aikanaan ostaneet Paavalin Kristus-ideaa, on ymmärrettävää myös. Leimaamalla Paavalin ”omituiseksi” he takertuvat omaan Messias-visioonsa, joka oli kokonaan taivaallinen sekin. Historian henkilöä nimeltä Jeesus ei koskaan ollut. Hän on yksinkertaisesti keisari Konstantinuksen 300-luvulla laajemmin julkisuuteen lanseeraama massiivinen väärinkäsitys.

      • Emil Anton Says:

        Apostolien teoissahan on paljon konfirmoitua, vahvaa historiaa; ennen viime vuoden Maltan-reissuani tsekkasin tusinanverran kommentaareja Ap.t. 28:sta ja muistaakseni tasan yksi piti sitä satuna, konsensus on kyllä, että Paavali oikeasti haaksirikkoutui Maltalle. Saapa nähdä, kuinka pitkälle oma omaperäinen laivasi lainehtii. Toistaiseksi satusedän maineeseen jää joku ihan muu kuin Luukas;)


  9. Emil Anton, summa summarum, koska kysymys Jeesuksesta sinua selvästi kiinnostaa, voimme käydä kaikki argumentit perusteellisesti jossain vaiheessa läpi. Silloin täytyy avata UT:n rakenne ja kerrostumat; interpolaatiot, lisäykset, poistot, redaktiot, etc., mikä ei ole aivan pikku juttu. Menemättä nyt hist.-kriittisen metodin kaikkiin myriadeihin totean, että vertaus ei ole makaaberi, jos sanon, että lapselle on jossain vaiheessa kuitenkin kerrottava, että Teräsmiestä ei koskaan ollut, ei edes kaveria nimeltä Clark Kent. Kerroin sen sinulle tässä. Teräsmies-lehteä voit silti iloksesi yhä lueskella.

    • Emil Anton Says:

      Voisit vaikkapa viitata niihin muihin maailmassa oleviin ”aikuisiin” lisäksesi ja antaa kirjallisuusluettelon näistä ”totuuden lähteistä”:)


      • Haluamatta kuulostaa tylyltä, todistustaakka näiden satujen osalta on niihin uskovilla. Eli sinulla. Se, että Suomessakin alle 4-vuotiaan väestönosan keskuudessa vallitsee vahva konsensus siitä, että joulupukki saapuu jälleen 24.12.2016, ei vielä merkitse, että ko. kaveria olisi ikinä ollut olemassa. Kuten sanoin, valistuksen jälkeinen Jeesus on pelkkä keskiaikaisen Jeesus-taikauskon nykyaikaistettu versio (tekopartaan puettu naapurin setä), ilman minkäänlaista todistettavaa historiallista pohjaa.


  10. Emil, haloo. Odotan todisteitasi historian Jeesuksesta. Eksegetiikan dosentti Matti Myllykoski sanoi, että vahva todiste historian Jeesuksesta on, että evankeliumeissa mainitaan Jeesuksen veli. Mielestäni yhtä vahva todiste joulupukista on silloin esim. joulupukin muori. Eli ei kovin vahva. Nyt tarkoitan tieteellisesti kestäviä, ihan aikuisten oikeita todisteita. Voisitko esittää muutaman?


  11. Kun kutsun Luukasta satusedäksi, tarkoitan, että hän kirjoittaa, että Jeesus osasi lentää ja kulkea ovien läpi. Heikki Räisänen myöntää, että Jeesus ei osannut lentää, mutta inttää silti, että historian Jesus eli. Valitettavasti logiikka ontuu. Sillä kieltämällä Teräsmies ei Clark Kent muutu yhtään todellisemmaksi. Vastaus on Markuksen evankeliumissa. Se kertoo Teräsmiehen tarinan, midras-tarinan Messiaasta, joka oli sekä Teräsmies että Clark Kent. Sen kirjoittaja ei kuvitellutkaan, että Teräsmies tai Clark Kent olisivat muuta kuin tarinan hahmoja. Väärinkäsitys syntyi myöhemmin, kun tämä juutalainen midrash-alluusio ymmärrettiin sille vieraassa kulttuuriympäristössä luettavaksi historiallisena kertomuksena.

    • Emil Anton Says:

      Iltasatusi alkavat jo nukuttaa:) Jos midrash-juttusi olisi totta, niin luulisi 1-2 vuosisadalta löytyvän porukkaa, jotka olisivat huomauttaneet väärinkäsittäjille asiasta ja taistelleet oikean alkuperäisen käsityksen puolesta. Sellaisia ei kuitenkaan monien kiistojen miltään puolelta taida löytyä.

      Vaadit tieteellisiä todisteita, mutta sinulla on nähtävästi aivan omat tieteellisyyden standardisi, kun nähtävästi pidät koko UT:n eksegetiikkaa harhautettuna. Todistustaakka on tietysti sillä, joka keksii aivan oman teoriansa ja hylkää tiedeyhteisön vallitsevan käsityksen. Jokin aika sitten skeptikko, jenkkien ”Räisänen” Bart Ehrman kirjoitti kaltaisiasi vastaan kirjan Did Jesus Exist, oletko tutustunut?
      http://www.amazon.com/Did-Jesus-Exist-Historical-Argument/dp/0062206443 Siinä on minun viitteeni toistaiseksi, odotan vielä omaa ”aikuisen kijallisuuden” listaasi. Jos taas jatkat joulupukkihöpinöitä, niin keskustelu ei mene minnekään.


      • Vasta n.200 vuotta sitten alettiin historian Jeesusta historiallis-kriittisellä metodilla ihan vilpittömästi etsiä (siihen aikaan vielä uskottiin, että hän eli). Kun kävi selväksi, että Jeesusta ei koskaan ollutkaan, tajuttiin nopeasti myös, miten katastrofaaliset seuraukset sekä kirkolle ETTÄ teologialle (joka nojaa kaiken tutkimuksensa auktoriteetin historian Jeesukseen) olisivat. Siksi oli välttämätöntä pysähtyä puolitotuuteen ja kertoa, että kaipa siellä joku profeetta palloili. Tässä alennustilassa ollaan nyt. Eikä alemmaksi oikeastaan enää pääse. Sekä kristillinen usko että teologia tieteenä elävät nyt kollektiivisessa valheessa, joka halvaannuttaa tällä menolla lopullisesti ne molemmat. Mutta ei hätää, sillä minä pelastan ne molemmat. Kirkastan sekä kristillisen uskon että teologian tieteenä. Tätä tarkoittaa reformaatio 2017.

      • Emil Anton Says:

        Onnea vaan, suomen Joseph Smith:) Toivottavasti aloitat teesiesi dokumentoinnista (kuka tajusi, ettei Jeesusta ollutkaan, kuka orgnanisoi koko tieteenalan manipuloinnin niin että se pysähtyi puolitotuuteen, jne). Tavataan 2017 ja katsotaan, mitä tapahtuu.


  12. Emil Anton, kiitos ajastasi ja palstatilasta jo nyt! Toivon, että pysähdyt vielä toviksi nimenomaan Paavalin kirjeiden kautta jo kiihkeäksikin käyneen keskustelumme alkupuolella esittämääni paradigmaan – ns. näkemisen teologiaan. Se voisi olla positiivinen tulokulma kysymykseen, mikä/kuka Jeesus Kristus on ja myös siihen, miksi Hän todellakin on kuollut ihmiskunnan puolesta ja ruumiillisesti ylösnoussut – tänäänkin. Leppoisaa kesän jatkoa ja siunausta sinulle!

  13. Matti Taneli Says:

    Hei Emil ja Kari,

    Teologia näyttää olevan vaikeaa;) Itse tein vain pienen työn ”Kantin moraalinen järjenuskonto”. Sen voi lukea netistäkin tuolla
    nimellä. Sekin on vaikeaa. Mutta kun perehdyn siihen
    vielä ”muutaman” vuoden, ehkä ymmärrän siitä paljon, paljon
    enemmän. Joka tapauksessa keskustelunne paljasti kiiinnostavasti
    sen, miten asioita voidaan mieltää. Karilla näyttää olevan
    oikein missio. Onko se impossible? Sekin kyllä nähdään – ja vielä
    aika pian. Ei Emilkään nyt ihan yltänyt parhaimpaansa.
    Itse olen aika lailla traditionkin varassa, vaikka itse
    jotain teologinakin yritän ajatella parhaimpani mukaan.
    Jännää odottaa, mitä tapahtuu näillä rintamilla muutaman
    vuoden kuluessa. Tuskin mitään suunnatonta sentään –
    tai ei sitä koskaan tiedä.

    ystävällisesti Matti

  14. Matti Taneli Says:

    Hei vielä Emil ja Kari,

    Emil puhuit Sinäkin vähän oudoin sanakääntein ”tällaiset omituiset otukset”. Olin siitä kyllä hieman hämmentynyt. Et myöskään oikein antanut mitään selkeää tieteellistä vastausta, vaan enemmän jotain muuta, vähän ad hominem-juttua.

    Kari ei yritä todennäköisesti mitään mormonijuttua, vaan
    ihan muuta, jos ollenkaan olen oikein ymmärtänyt.

    Mutta Karin argumentaatioon en itsekään oikein pääse mukaan.
    Mutta, mistä se johtuu, että Kari on saanut niin paljon julkisuutta
    ajatuksilleen? Myös Sinä niihin kommentoit;)

    Emilille ja myös Karille kysymys: ”Miten paljon omaan
    henkilökohtaiseen näkemykseesi vaikuttaa tämä eksegeettinen
    tieto?” ja myös toisin päin ”Miten paljon oma näkemyksesi vaikuttaa eksegeettiseen käsitykseesi?”. Lähteitä
    voi lukea monin tavoin. On vaikea erottaa toisinaan
    (filosofinen) totuus ja tieteellinen totuus. Eksegetiikassa
    se voi olla varsin vaikeaa;)

    ystävällisesti Matti

  15. Matti Taneli Says:

    Hei vieläkin Emil ja Kari,

    Itse uskon, että Jeesus Kristus on tie, totuus ja elämä.
    Miten on teidän laitanne? Siis uskotteko tästä(kään)
    samalla tavoin?

    Todella tärkeää kuulla vastauksenne!

    ystävällisesti Matti

    • Emil Anton Says:

      Kyllä yhdyn Joh. 14:6:n sanoihin:) Kiitos ad hominem -huomautuksesta, sori jos meni liian sellaiseksi. Koin vaan, että kunnon hist.keskustelun sijaan Karia kiinnosti enemmän värikäs julistaminen. En nyt ehdi syvemmin miettiä eksegetiikan ja oman uskon suhdetta. Sori!


  16. Pieni puffi / spotti vielä tähän, luvallanne. Alppilan kirkossa järjestetään to 30.7.2015 klo 9-15 jälleen TT Jarmo Tarkin johdolla toinen ns. Teologipäivä, joka juuri pohtii Raamatun sanoman uskottavuutta nykyajassa. Itse en tänä vuonna valitettavasti pääse paikalle (olen keikoilla Lapissa), mutta rohkaisen kaikkia kynnelle kykeneviä menemään. Sillä pastori Tarkin asenne on mielestäni
    oikea. Kirkon on tunnustettava totuus. Ja totuudella tarkoitan tässä taikauskon vastakohtaa. Olemme hyvällä alulla tällä tiellä. Sillä julkisesti jo myönnetään, että 1) Jeesus-niminen kaveri ei osannut lentää eikä kulkea ovien läpi. Vielä on edessä vaihe 2), Jeesus-nimistä historian henkilöä ei milloinkaan ollut. Kun 1) & 2) kohdataan osana ihmiskunnan inhimillisessä historiassa vaikuttavaa Jumalan ilmoitusta, päästään vasta kunnolla vaiheeseen 3), Kristuksen todellisen ylösnousemusruumiin näkemiseen. Ja näin saadaan vastaukset meitä jokaista askarruttaviin kysymyksiin, Miten kuolleet herätetään? Millainen ruumis heillä silloin on?

  17. Matti Taneli Says:

    Hei Emil ja Kari,

    Jarmo Tarkin väitöskirja ja ajattelu on minulle kohtuullisen tuttua. Mitä jää sen jälkeen kristinuskosta jäljelle? Tarkkia vielä tunnetumpi on Don Cupitt, joka on edustanut antirealismia. Nykyään Cupitt saattaa argumentoida postmodernistisesti tai postsekulaaristi. Hänen mukaansa metafyysiset kysymykset ovat lähinnä vain kielellisiä ”konstruktioita”. Ks. myös Sea of Faith -sivut.
    Itse en kannata kumpaakaan näkemystä, vaan olen aika lailla
    perinteinen henkilökohtaiselta uskonkäsitykseltäni, vaikka sitä
    ei pidettäisikään mitenkään coolina.

    ystävällisesti Matti

  18. Matti Taneli Says:

    Hei kaikki,

    Väärinkäsitysten välttämiseksi haluan todeta sen selkeästi,
    että nämä Emilin sivut ja kirjoitukset ovat todella tasokkaat!

    Emil: Mukava kuulla, että ajattelet tuosta ko. Jeesus-asiasta,
    jonka kysyin, samoin kanssani.

    ystävällisesti Matti


  19. Kiitos Matti, että avasit tuota Tarkin agendaa. Sehän on hyvin linjassa näiden muiden veijarien kanssa. Eli mitään ja mihinkään ei tarvitse uskoa, paitsi historian Jeesukseen. Eikä pelkästään tarvitse, vaan on pakko. Sillä jos tutkijoille ei jää historian Jeesusta, koko teologia joutuu laittamaan lapun luukulle. Ja kirkko myös. Tai näin ainakin pelätään. Mutta pelko on turha. Sillä vasta oivaltamalla, että kristinusko todellakin syntyi ilman historian Jeesusta, päästään raamatun alkuperäisen ilmoituksen äärelle. Eksegetiikan hauta on tyhjä! Tutkijat vapisevat taas pelosta aivan kuten nuo kolme naista vapisivat jo 2000 vuotta sitten. Miksi te etsitte häntä täältä? Ei hän ole täällä. Kristus on totisesti ylösnoussut.

  20. Matti Taneli Says:

    Hei vielä Emil ja Kari,

    Karille: Mistä ylösnoussut Jeesus Kristus löydetään? Hän (oik. Jumalan valtakunta) on sisäisesti teissä (kaikissa)? Tämäkö se osin on, mitä peräänkuulutat. Miten tämä menee yhteen credomme kanssa?

    ystävällisesti Matti


    • Matti, credomme todella on, että Kristus on ruumiillisesti ylösnoussut! Konkreettisesti. En puhu vertauksin. Ensin kuollut ja sitten noussut kuolleista. Ensimmäisenä koko ihmiskunnasta. Hänellä on nyt uusi, ikuinen ruumis. Mutta millainen on tuo uusi ruumis? Ja miten ja milloin me saamme sen? Paavalin 1.Korinttolaiskirjeen 15. luku antaa vastauksen. Aivan kuten Paavali näki Kristuksen (uuden ruumiinsa), voimme mekin hänet nyt joka hetki nähdä. Tänäänkin. Mutta tämä näkeminen on vasta alku. Sillä me vaellamme uskossa, emme näkemisessä. Meidän pitää alkaa uskoa, mitä me näemme. Ja alkaa elää sen mukaan. Näin koittaa Herran päivä. Kristuksen tuleminen. Meissä. Tämä on elämän tarkoitus.

      Huom. Paavali ei puhu Kristuksen toisesta tulemisesta. Tämä olkoon teille johtolankana. Enempää en anna.

      Matti, näetkö sinä oman pääsi?


  21. Kerrataanpa vielä. Ihminen on aivan jotakin muuta, mitä hän kuvittelee olevansa. Tämä teesi on Uuden testamentin ydin. Langennut, paratiisista karkoitettu sokea vaeltaja Adam ei kertakaikkiaan näe itseään. Siksi hän voi päästä takaisin Jumalan yhteyteen vain Kristuksen kautta. Ok? Mutta Kristus, joka antaa sokealle Adamille näön, elää vain tarinassa, jossa hän on Teräsmies/ Clark Kent. Todellisuudessa hän on Jor-El, Teräsmiehen isä (oma isänsä siis!) Krypton-planeetalta, jonka yhteyteen voi päästä takaisin vain Teräsmiehen (joka alentui keskuuteemme Clark Kentiksi) kautta. Pysyttekö kärryillä? Jor-El (Jumala siis) ei liiku eikä synny eikä kuole. Hän on ikuinen. Hän näkee kaiken. Hänen poikansa Teräsmies (Jeesus siis) kyllä lentää ilmojen halki, mutta vain tarinassa. Todellisuudessa Clark Kent (ihminen) voi elää suhteensa Jor-Eliin vain Teräsmies-fiktionsa kautta. Jeesus on siis tasan yhtä totta kuin Teräsmies. Eli silkka fiktio. Mutta Jor-El kyllä ohjaa ihan todellisuudessa Clark Kentin elämää ja kohtaloita. Tämän saapui Teräsmies Krypton-planeetalta isänsä Jor-Elin lähettämänä ihmiskunnalle kertomaan.

    Tavoitatteko analogian? Vasta kun ensin pääsemme yksimielisyyteen, että Teräsmies on fiktio, alkaa meille valjeta, että Clark Kent on myöskin fiktio. Elämme siis vain Teräsmies-lehden sivuilla, jotka on sanellut ihmiskunnalle itse Jor-El. Ja nyt on viimein tullut aika astua noilta sivuilta ulos, takaisin todellisuuteen. Clark Kent on kohta jälleen vapaa! Hän voi luopua silmälaseistaan. Miten? Näkemällä uuden ruumiinsa. Sen, jonka Jor-El hänelle loi ja jonka hän lankeemuksessa kadotti. Minä näytän teille tuon uuden ruumiin. Hylätkää siis vanha Adam. Syntykää uudesti Kristuksessa. Nähkää uusi ruumiinne. Tätä on näkemisen teologia. Ja tätä on reformaatio 2017.

    Ja kaiken tämän jälkeen joku vielä väittää, että minä olen ”omituinen”.

    • Emil Anton Says:

      Paremminkin tämän jälkeen kaikki näkevät, miksi joku on väittänyt sinua omituiseksi:) Räisänen muuten itse muistelee, ettei suinkaan sanonut sitä ”tylysti” vaan puolihuumorilla, siihen pitäisi pistää hymiö perään:)

      Olemme nyt kuulleet uskontosi ja teologiasi, Kari. Nyt jää lukijoiden tehtäväksi miettiä, löytävätkö he Raamatusta, peilistä tai muualtakaan syitä pitää sitä totena. Tämä riittää tältä erää.


      • Höh. Vastahan tässä päästiin alkuun. Mutta kiitos nyt tästäkin vähästä. Ehkä uskaltaudutte vielä jonakin päivänä taas keskustelua jatkamaan (joko tällä foorumilla tai sitten muualla). Sillä totuus on kuin tikku sormessa. Se nousee kyllä esiin. Saatte nähdä. Emeritusprofessori Räisäselle terveiset ja leppoisat kesän jatkot myös!


  22. Emil Anton, katkaisit keskustelun yhtäkkiä ja aika tylysti – vai oliko sekin huumoria? Niin tai näin, edellytän, että julkaiset ainakin vielä tämän viestini ja edellisen, jossa tervehdin emeritusprofessori Räisästä. Pitkä epäilyksen varjo yhä silti jää, että kysymys historian Jeesuksesta on teille arka ja kiusallinen. Aika näyttää, oletteko toimineet vilpittömästi ja tieteen periaatteita kunnioittaen.

    Yst. Kari Peitsamo

    • Emil Anton Says:

      Krooh. Aihe on oikein hyvä, en vain jaksa sitä, että puolet on saarnaavaa retoriikkaa, asia-argumentteihin saa korkeintaan puolittaisia vastauksia, jne. Lisäksi olen lähdössä sunnuntaina 5 vkon matkalle Keski-Amerikkaan, ja nyt on priorisoitava sen valmistelut. Etkä muuten voi edellyttää mitään tällä blogilla, sori;) Nyt sait armon. Hyvää kesää ja lue se Ehrmanin kirja ennen keskustelun jatko-osaa, kenties sitten 2017:)


      • Kiitos vielä kun vastasit! Jäi paljon parempi mieli. Ja kiitos avoimuudestasi muutenkin. Olet älykäs ja ennakkoluuloton kaveri. Palataan toki astialle, vaikkapa sitten joskus syksymmällä. Antoisaa matkaa. T: Your brother in Christ, K.P.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: