Luterilaisuus ja katolisuus Suomessa: teologia

Vanhurskauttaminen kirkon elämässä (VKE) on hämmästyttävän hieno asiakirja, todella hyvä uutinen Suomen luterilaisille ja katolilaisille. Se paljastaa, kuinka lähelle toisiamme olemme päässeet perustavanlaatuisissa teologisissa kysymyksissä kuten sakramenteissa ja kirkko-opissa.

Yhteisen historian esittelemisen jälkeen (luku 3) seuraa asiakirjan tärkein luku (luku 4), jossa käsitellään vanhurskauttamista (4.1. ja 4.2.), kirkon sakramentaalisuutta (4.3.), kastetta (4.4.), ehtoollista (4.5.) ja virkaa (4.6.). Viidennessä luvussa kerrataan tiivistäen monia 4. luvun teemoja ja  esitetään johtopäätökset.

Tässä artikkelissa esittelen sitä yksimielisyyttä, joka näissä uskonasioissa on ekumeenisen työskentelyn ansiosta saavutettu. Sen tunnetuksi tekeminen on erittäin tärkeää, jotta ykseys voisi tulla todelliseksi myös ruohonjuuritasolla.

Luterilaisten kannalta on erityisen merkittävää, että Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokous on vuonna 2012 hyväksynyt asiakirjan keskeisen teologisen sisällön ja kehottanut edistämään sen vastaanottoa Suomen ev.lut. kirkossa.

Vanhurskauttaminen kirkon elämässä

Luvut 4.1. ja 4.2. käsittelevät vanhurskauttamista ja rakentavat YJV:n (Yhteinen julistus vanhurskauttamisopista) luomalle perustalle. Muuten melko heikko alaluku 4.1. sisältää tärkeän toteamuksen, jonka mukaan kristillisen seurakunnan elämän keskus on jumalanpalvelus, ja jumalanpalvelus on myös ”vanhurskauttamisen paikka” (VKE 109).

VKE 123 selittä, että vanhurskauttamisen liittäminen kirkon sakramentaaliseen elämään on historiallisesti ollut katolinen korostus, jota luterilaiset ovat ”legitiimisti kyseenalaistaneet”. Luterilaisuudessa on korostettu periaatteita sola gratia, sola fide, solus Christus (yksin armosta, yksin uskosta, yksin Kristuksen tähden).

VKE kuitenkin varoittaa irrottamasta näitä lauseita teologisesta kontekstistaan. ”Usko yhdistää Kristuksen ja kristityn toisiinsa. Tämä usko voi syntyä vain, kun kirkko julistaa evankeliumia Kristuksesta ja toimittaa sakramentteja. Siksi Luther sanoo, että Pyhä Henki ’johtaa siis meidät ensiksi pyhän seurakuntansa eli kirkkonsa helmaan. Sen välityksellä hän saarnaa meille ja vie meidät Kristuksen luo.'” (VKE 126)

Katolilaiset voivat oikein ymmärrettynä yhtyä reformaation sola-mottoihin samoin kuin Lutherin kuvaukseen kristitystä ”samanaikaisesti vanhurskaana ja syntisenä” (simul iustus et peccator). (VKE 127–128) Sekä katolilaiset että luterilaiset tunnustavat vanhurskauttamisessa imputatiivisen ja efektiivisen aspektin (VKE 130).

Luterilaiset voivat puolestaan pitää oikein ymmärrettyä Jumalan ja ihmisen välistä yhteistyötä tai ”synergiaa” reformatorisena ajatuksena. Lutherin duplex iustitia -opin valossa he voivat puhua ihmisen omasta ja kasvavasta vanhurskaudesta, jonka Kristus ihmisessä vaikuttaa. Tämän ”toisen” vanhurskauden tekoja voi jopa kutsua ”ansioiksi”. (VKE 141)

Näin ollen VKE on pystynyt entisestään syventämään ja laajentamaan YJV:n saavuttamaa konsensusta. Seuraava alaluku kirkon sakramentaalisuudesta jatkaa samalla linjalla.

Kirkon sakramentaalisuus

Sakramentit ovat vaikuttavia merkkejä, jotka välittävät jumalallisen todellisuuden. Niissä Kristus tulee läsnäolevaksi ja vaikuttavaksi erityisen läheisellä ja selvällä tavalla. Vanhurskauttaminen, jonka kaste antaa, ei ole vain yksilöllinen vaan myös yhteisöllinen tapahtuma, sillä kasteessa yksilö otetaan Kristuksen ruumiin jäseneksi. (VKE 143–144)

Kristusta itseään voidaan kutsua alkusakramentiksi ja kirkkoa perussakramentiksi. Kirkko on sakramentaalinen puite, jonka sisällä muut sakramentit toteutuvat. Kristus on läsnä ja toimii kirkossa. ”Siksi sekä roomalaiskatolisen että luterilais-melanchtonilaisen tradition mukaan kirkko on salaperäisellä tavalla vaikuttava merkki, jokin joka armon voimalla saa aikaan sen, mitä se merkitsee.” (VKE 144)

VKE toteaa yksiselitteisesti, ettei kirkko ole ihmisten aikaansaannos vaan lahja ja salaisuus (Jumalan mysterion). Kirkko ei voi sakramentaalisena organismina langeta uskosta, vaan se on pysyvä maailman loppuun asti. Kirkko tarvitsee silti aina hengellistä uudistusta. Sekin on omalla laillaan simul iustus et peccator. (VKE 146, 148)

VKE purkaa vanhan vastakkainasettelun ”Sanan kirkon” ja ”sakramenttien kirkon” välillä. Luterilaiset ovat alkaneet panna enemmän painoa ehtoollisliturgialle, ja Sanan liturgia on tullut keskeisemmäksi katolisessa messussa. Katolilaiset voivat omalla laillaan yhtyä luterilaiseen käsitykseen ”sakramentaalisesta sanasta”. Sanassa on Kristuksen läsnäolon voima. (VKE 149–150)

Vastakkainasettelu sakramenttien lukumäärästä ei myöskään ole kovin aiheellinen. Kaikki tunnustavat, että käsitys sakramenttien seitsenluvusta kehittyi vasta keskiaikaisessa teologiassa. Luterilaiset eivät halua ”juuttua laskentatapaan” eivätkä pidä lukumääräkysymystä kirkkoja erottavana. (VKE 156)

Vanha kiista sakramenttien vaikutuksesta ex opere operato on niin ikään tarpeeton. Molemmat ovat samaa mieltä siitä, että sakramentin pätevyys ei riipu ”toimittajan uskosta tai pyhyydestä”, mutta sakramentit edellyttävät uskoa vastaanottajalta ”voidakseen olla vaikuttavia”. (VKE 159)

Liturginen uudistusliike on edistänyt sekä katolisessa että luterilaisessa kirkossa sakramentaalista spiritualiteettia eli hengellisyyttä. Molemmissa traditioissa esiintyy myös tapa kuvata kirkkoa ”vastaanottavana Mariana” (VKE 168).

Kaste

Katolilaiset ja luterilaiset tunnustavat yhdessä yhden kasteen syntien anteeksiantamiseksi. He tunnustavat myös toistensa kasteen: välttämätöntä kasteen pätevyydelle on vain kaste vedessä Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Kastetoimituksessa kirkoilla on intentiona noudattaa Kristuksen kastekäskyä ja luottaa hänen armolupaukseensa. Kasteessa saamme myös päivittäisen tehtävän taistella pahaa vastaan ja kasvaa kristittynä. (VKE 175– 179)

Vielä kerran on tarpeen purkaa ex opere operato -kiista ja todeta, ettei katolinen traditio ole koskaan erottanut kastetta uskosta. Luther puolestaan luonnehti kasteen vaikutusta sanomalla, että se ”vaikuttaa tehtynä tekona” (opus operatum). (VKE 184–185) ”Kasteen keskeiset lahjat ja vaikutukset ymmärretään kirkoissamme samalla tavalla.” (VKE 188)

Vanha kiista concupiscentiasta eli siitä, olisiko kasteen jälkeen kristittyyn jäävää pahaa himoa (tai taipumusta syntiin) kutsuttava synniksi, muodostaa edelleen käsityseron. Väittely tästä on kuitenkin subtiilia ja tuskin välttämätöntä sellaisena, miksi se on muodostunut, kuten alaviitteessä 92 todetaan. (VKE 200)

Paljon kiinnostavampi on yhteinen käsitys siitä, että kirkko on ”paikka, jossa kastetut kristityt voivat yhdessä veljiensä ja sisartensa kanssa kehittyä pyhyydessä” ja ”kantaa toistensa taakkoja”. Armonvälineet ja kirkollisen elämän muodot kuten rippi, ehtoollinen, rukous, raamatunluku ym. ovat ”tärkeänä tukena kasteessa saadulle kutsulle pyhyyteen”. (VKE 203)

Kasteen kautta kaikki kristityt liittyvät Kristuksen ruumiiseen, kirkkoon. Kaste suuntautuu kohti Kristuksen ruumiin eli eukaristian sakramenttia, Herran pöytää. Ekumeenisten dialogien päämäärä on näkyvän ykseyden ja ehtoollisyhteyden palauttaminen.

Ehtoollinen eli eukaristia

”Osallistuminen messuun on kastettuna elämisen perusmuoto.” Kaste liittää meidät Kristuksen ruumiiseen, ja eukaristia on Kristuksen ruumis, joka ravitsee meitä ansaitsemattomana lahjana. Katolilaiset ja luterilaiset tunnustavat yhdessä, että Kristus on ehtoollisessa todellisesti läsnä, eikä hänen läsnäolonsa siinä riipu meidän uskostamme vaan Jumalan lupauksesta. (VKE 215–VKE 216)

Jo aiemmat ekumeeniset dialogit ovat todenneet, että katolilaiset ja luterilaiset jakavat yhteisen käsityksen ehtoollisopin perustotuuksista, ”eivätkä aiheeseen liittyvät painotuserot ole itsessään kirkkoja jakavia”. (VKE 217) Yhdessä tunnustetaan, että ehtoollinen on ”oikein ymmärrettynä myös uhriateria” (VKE 225).

Eukaristia on uhriateria itse asiassa yllättävän monella tavalla, ja tapojen moneus auttaa näkemään perinteiset erot laajemmassa kontekstissa painotuseroina. VKE 228 luettelee seitsemän tapaa ymmärtää ehtoollisen uhriluonne. Messussa Kristus antaa itsensä meille ja meidät Isälle, me taas kannamme kiitosuhrin Jumalalle.

Reformaattorit arvostelivat messu-uhrioppia, jossa messua ”pidettäisiin inhimillisenä tekona, jonka tarkoituksena on lepyttää Jumala”. Jos eukaristia kuitenkin ymmärretään sakramentaalisena merkkinä, jonka sisältö on Kristuksen ainutkertainen uhri, erimielisyyksiä aiheuttanut kysymys voidaan ratkaista. Kristuksen ristinuhri tulee läsnäolevaksi ehtoollisessa.  (VKE 225–230)

Toinen vanha ja vanhentunut kiistakysymys koskee termiä transsubstantiaatio. Luterilaiset ovat käyttäneet ilmaisua vere et substantialiter Kristuksen läsnäolosta, eivätkä he ole pitäneet transsubstantiaatiota ”Jumalan ilmoituksen kanssa ristiriitaisena”. Katoliset teologit eivät puolestaan halua nykyään määritellä Kristuksen läsnäoloa ensisijaisesti filosofisin käsittein. (VKE 233)

Kolmas ero on koskenut kysymystä Kristuksen läsnäolon kestosta. VKE 234:n mukaan extra usum -oppia ”ei voida tulkita niin, että ’usus’ rajoittuisi vain välittömään ehtoollisaineiden vastaanottamiseen messussa”. Kritiikki kohdistui aikanaan sellaiseen käyttöön, ”jossa intentio syödä leipä ja juoda viini Kristuksen asetuksen mukaan puuttuu”. Nykyään Ruotsin ja Suomen luterilaiset piispat ohjeistavat yli jääneiden ehtoollisaineiden arvokkaaseen käsittelyyn. (VKE 235)

Neljäs vanha kiista koskee ehtoollisen jakamista kahdessa muodossa. Luterilaiset eivät kiellä, etteikö koko Kristusta vastaanotettaisi myös silloin, kun ehtoollinen jaetaan vain yhdessä muodossa, ja etteikö sellainen ehtoollinen olisi pätevä. Katolisessa kirkossa kehotetaan nykyään eri yhteyksissä jakamaan ehtoollinen molemmissa muodoissa. Erot eivät ole kirkkoja jakavia. (VKE 236–238)

Käytännössä Suomen ja Ruotsin luterilaiset messut näyttävät kovasti katolisilta messuilta. Ulkomaalaiset luulevat niitä usein katolisiksi messuiksi, ja Pohjolan luterilaiset kokevat monesti ulkomailla katolisen messun kotoisemmaksi kuin luterilaisen. Sakramentin kunnioitus on samantapaista. Kirkkojen pastoraalisissa ohjeissa painotetaan, ettei ehtoolliselle tule mennä arvottomasti, ja siksi messu alkaa synnintunnustuksella. (VKE 250–251)

Kysymys täydestä ehtoollisyhteydestä liittyy laajempaan kysymykseen virasta ja kirkollisesta yhteydestä. VKE 272 suosittelee niin kututun ehtoollisvieraanvaraisuuden laajentamista Suomen ja Ruotsin katolis-luterilaisessa kontekstissa. Se voisi tulla ”profeetalliseksi merkiksi” siitä mahdollisuudesta, että hajalleen joutuneet opetuslapset vielä kerran pääsevät täydelliseen yhteyteen keskenään. (VKE 273)

Virka

”Katolilaiset ja luterilaiset Ruotsissa ja Suomessa ovat yhtä mieltä siitä, että Jumala on asettanut pappisviran Sanan ja sakramenttien hoitamiseksi kirkossa. Yksimielisyys vallitsee myös siitä, että ainoastaan henkilö, joka on oikein vihityn piispan vihkimä ja valtuuttama voi toimittaa ehtoollisen kirkoissamme.” (VKE 239)

Pappien ja piispojen viralla on suhde uskovien vanhurskauttamiseen, koska erityisesti he julistavat kirkon uskoa. Katolilaiset ja luterilaiset tunnustavat yhdessä yleisen pappeuden kasteen nojalla, mutta he tunnustavat myös erityisen vihkimysviran, kirkollisen palveluviran, pappisviran. (VKE 277–278)

Erityisen huomionarvoista on se, että Ruotsin ja Suomen luterilaisissa kirkoissa on lisäksi piispallinen järjestys, ”joka on ilmaisu tietystä jatkuvuudesta keskiaikaiseen katoliseen kirkkoon näissä maissa” (VKE 286). Alaluvussa ”Virka ja apostolisuus” apostolisen tradition sanotan jatkuvan kirkon historiassa siten, että ”muutokset kirkon elämässä ja julistuksessa tapahtuvat jatkuvuudessa kirkon elämässä läsnä olevaan menneeseen ja tämän jatkuvuuden sisällä” (VKE 291).

Vanha vastakkainasettelu apostolisen piispainsuksession ja luterilaisen ”Sanan suksession” välillä pystytään pitkälti purkamaan. Nykykatolinen teologia pitää ”sisällöllistä jatkuvuutta tärkeimpänä”, eikä piispainvihkimysten suksessio ole ”itsessään tae apostolisen opin jatkuvuudesta”. Se on todiste kirkon tahdosta olla uskollinen alkuperälleen, merkki halusta varmistaa kirkon jatkuvuus. (VKE 289–293)

Ruotsissa ja Suomessa luterilaiset kirkot ovat säilyttäneet piispallisen järjestyksen. Piispat vihitään kätten päällepanolla ja rukouksella. Kyseiset kirkot katsovat, että vihkiminen tapahtuu apostolisessa suksessiossa. Katolinen kirkko ei tätä kiistä eikä myönnä, vaan ”kysyy”, millä tavalla 1500-luvun murros on vaikuttanut reformaation kirkkojen apostolisuuteen. (VKE 297)

Käsitys viran tai vihkimyksen sakramentin ykseydestä on luterilaisille ja katolilaisille yhteinen, mutta molemmissa kirkoissa on aikojen saatossa tapahtunut monia muutoksia käsityksissä pappien, piispojen ja diakonien tehtävästä. Virkateologian yksityiskohdissa on edelleen jäljellä erimielisyyksiä luterilaisten ja katolilaisten välillä. Erilaiset linjaukset eivät kuitenkaan ”välttämättä sulje toisiaan pois” (VKE 308).

Kysymyksessä Pietarin virasta eli paaviudesta Ruotsin ja Suomen luterilaiset ovat verrattaen avoimia. ”Pietarin virka on mahdollisuus, mutta se on sidoksissa tiettyihin edellytyksiin.” (VKE 316) Evankeliumin primaatille alistettu Pietarin virka voisi luterilaisesta näkökulmasta ”palvella kirkon ykseyttä” (VKE 318). VKE 328 ottaa kantaa sen puolesta, että keskustelu Pietarin virasta jatkuisi.

Lopuksi

Viides ja viimeinen luku kokoaa yhteen asiakirjassa saavutetun yksimielisyyden ja toteaa sen antavan toivoa ”tiellämme kohti yhtä, näkyvää kirkkoa” (VKE 369). Asiakirja mainitsee ohimennen ”sisarkirkon” käsitteen, jonka keskinäistä soveltamista voisi teologisen ja historiallisen tilanteen valossa Suomessa ja Ruotsissa miettiä.

Asiakirjan valossa on syytä kysyä, ”mitä esteitä vielä on jäljellä tiellä näkyvään ykseyteen” (VKE 372). Monet vanhat vastakkainasettelut on kyetty kumoamaan. Ongelmia on toki vielä jäljellä. Seuraavaa dialogikierrosta ollaan onneksi jo suunnittelemassa. Tarvitaan visiota, tahtoa, hyvää teologiaa ja paljon rukouksia. Ut unum sint!

Turku

 

 

 

Explore posts in the same categories: Luther ja luterilaisuus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: