Lokakuun piispainsynodi ja avioliitto-opin päivitys

Elämme nyt erittäin jännittävää aikaa kirkon historiassa. Paavi Franciscus on pannut  tuulemaan. Suurimmat odotukset kohdistuvat nyt lokakuussa pidettävään piispainsynodiin, joka käsittelee perhettä ja avioliittoa. Vatikaanista satelee tietoja, joiden perusteella historiallisia uudistuksia olisi vihdoin luvassa.

Viime viikolla Vatikaanin uutisia välittävä uutistoimisto Zenit.org kertoi tulevan piispainsynodin yleissihteerin kardinaali Lorenzo Baldisserin todenneen, että kirkon on ”päivitettävä” opetuksensa avioliitosta. Baldisseri on paavi Franciscuksen läheinen ystävä, ja paavi on itse pyytänyt saada pitää synodin avauspuheenvuoron.

Lisäksi tiedetään, että kardinaali Walter Kasper, joka kuuluu paavin suosikkiteologeihin, on avoimesti muutosten kannalla. Sen sijaan Uskonopin kongregaation prefekti Gerhard Müller julkaisi L’Osservatore Romanossa artikkelin, jossa hän puolusti kirkon nykykäytäntöä ja piti muutoksia mahdottomina. Tämä konservatiivinen artikkeli julkaistiin suomeksi myös Fides-lehdessä.

Müller ei kuitenkaan ole paavi. Kardinaali Kasper muistutti, että ennen Vatikaanin II kirkolliskokousta Uskonopin kongregaatio vastusti useita konsiilin lopulta hyväksymiä opetuksia. Samoin paavi Franciscuksen kokoamaa kahdeksan kardinaalin komissiota johtava kardinaali Maradiga näpäytti Mülleriä ja antoi ymmärtää, että hänkin tulee vielä näkemään asian uudessa valossa. Wienin kuuluisa kardinaali Schönborn on sanonut olevansa varma, että Franciscuksen aikana nähdään muutos.

Tässä on kuitenkin heti varottava samaistamasta katolisen kirkon tämänhetkistä avioliittokeskustelua Suomen tämänhetkiseen avioliittokeskusteluun. Lokakuun piispainsynodi ei ole muuttamassa avioliittoa sukupuolineutraaliksi, siitä ei tarvitse nähdä päiväunia eikä painajaisia. Katolisen kirkon uudistusmieliset progressiivit olisivat hekin Suomen keskustelussa konservatiiveja.

Mistä katolisen kirkon avioliittokeskustelussa sitten on kyse? Ennen kaikkea sietämättömästä nykytilanteesta, jossa eronneet ja uudelleenavioituneet eivät saa osallistua ehtoolliselle. Teoriassa oppi menee niin, että koska ero ja uudelleenavioituminen on Jeesuksen mukaan yhtä kuin aviorikos, nämä henkilöt elävät julkisynnissä eivätkä siksi voi vastaanottaa sakramentteja.

Tällä hetkellä tästä tilanteesta on muutama ”ulospääsy”. Joko eroaa uudesta puolisosta, katuu, menee ripille ja pääsee taas ehtoolliselle. Tai sitten suostuu elämään uuden puolison kanssa, varsinkin jos ero ei ole viisas ratkaisu (esim. jos on lapsia), kuin ”veli ja sisar” eli ilman seksiä. Kolmas vaihtoehto on tutkituttaa kanonisesti aiempi avioliitto ja toivoa, että se mitätöidään.

Siinä siis teoria ja vähän käytäntöä. Viimeisten vuosikymmenien yhteiskunnalliset muutokset ovat kuitenkin tehneet asiasta paljon monimutkaisemman. Länsimaissa esimerkiksi avioliitolla ja avoliitolla ei monestikaan nähdä olevan suurtakaan eroa, ja avoliitot ovat hyvin yleisiä. Avoliitossa elävät katolilaiset eivät tietenkään saa teoriassa mennä ehtoolliselle, avioliitossa olevat saavat.

Asia vaikeutuu, kun mietitään avioeroja ja avoeroja. Menneet avoerot eivät nimittäin vaikuta mitenkään tulevan aviopuolison ehtoollisen saamiseen, avioerot sen sijaan luovat sille automaattisen esteen. Asia tulee erityisen kipeäksi käännynnäisten kohdalla. Jos avoliitosta eronnut naimisissa oleva henkilö kääntyy katolilaiseksi, hän pääsee mutkitta ehtoolliselle, jos taas avioeronnut naimisissa oleva kääntyy, hän ei pääse sakramenteille.

Ongelmalliseksi tilanteen tekee tietysti se, että jotkut ovat saattaneet solmia siviiliavioliiton keveimmin perustein kuin toiset avoliiton. Joidenkin avoliitot voivat olla tarkoitusperiltään hyvin vakavia ja avioliiton kaltaisia, puolisot eivät vain usko avioliittoinstituutioon (ei ihme, kun avioerot ovat niin helppoja ja yleisiä). Jotkin avioliitot voivat sen sijaan perustua puhtaasti taloudellisiin syihin.

Vielä koomisemmaksi tilanne muuttuu, jos katolilainen on ollut siviilinaimisissa. Kirkko ei tällä hetkellä hyväksy katolilaisten siviiliavioliittoja, mutta ne ovat koko ajan yleisempiä. Katolilainen, joka on ollut siviilinaimisissa, saanut lapsia, ja eronnut, on täysin vapaa menemään kirkossa naimisiin ja ehtoolliselle. Sen sijaan luterilainen, joka on ollut siviilinaimisissa, on oletuksellisesti pätevästi naimisissa eikä saa mennä uusiin naimisiin (eikä ehtoolliselle, jos on jo uudelleennainut).

Ehkä pahin tilanne on silloin, kun katolilaiseksi haluaa kääntyä kastettu luterilainen, jonka puoliso, joka ei halua kääntyä, on ollut aiemmin naimisissa. Tällöin tämä henkilö, joka ei itse ole eronnut ja joka meni eronneen kanssa naimisiin ei-katolisena aikanaan, voi liittyä kirkkoon muttei sen sakramentaaliseen elämään, mikä on sekä teologisesti että pastoraalisesti hyvin ongelmallista. Ei-katolinen puoliso ei todennäköisesti halua katoliseen kanoniseen tuomioistuimeen eikä innostune ”veli ja sisar” -ajatuksestakaan.

Kuten sanottu, monesti liitoissa on lapsia, ja olisi absurdia vaatia nykyisten perheiden hajottamista vaikkapa pakana-aikaisten (en nyt tässä enää puhu luterilaisista – avioliiton pätevyyden oletus pätee myös kastamattomiin, jotka ovat menneet siviilinaimisiin) aiempien liittojen takia. Monissa maissa näiden kanoninen tutkiminen on täysin mahdotonta tai sietämättömän hidasta, kun kanonisen lain tohtoreita on vain vähän (jos ollenkaan joissainpäin maailmaa) ja eroja paljon.

Joku voisi tietysti vedota Jeesuksen sanoihin perheiden hajoamisesta hänen takiaan: isä poikaa vastaan, tytär äitiään vastaan, tms. Mutta tässä on tietysti kyse Jeesukseen uskomisesta eikä keskiajalta peräisin olevan kanonisen lain noudattamisesta. Apostolit olisivat tuskin saaneet yhtään paikalliskirkkoa perustettua, jos heillä olisi ollut samat säännöt kuin meillä tänään. Olihan pakanamaailma täynnä eronneita ja uudelleennaineita.

Kääntymyksestä pitäisi voida seurata oikeasti uusi alku niin kuin ennen vanhaan. Paavi Franciscuksen sanat hänen ohjelmallisessa kehotuskirjeessään Evankeliumin ilo (47) tulevat todennäköisesti hyvin tutuiksi lokakuun piispainsynodin väittelyissä: eukaristia ei ole palkinto täydellisille vaan lääke ja ravinto heikoille. Paavi kehotti tämän jälkeen rohkeisiin pastoraalisiin päätöksiin: kirkon tulee jakaa armoa eikä säädellä sitä, kirkossa on paikka jokaiselle kaikkien ongelmiensa kanssa.

Jää nähtäväksi, kuinka piispat tarkkaan ottaen ratkaisevat ongelman ja mitä muutoksia synodi saa aikaan. Joka tapauksessa elämme jännittäviä ja historiallisia aikoja. Piispoilla on vaikea tehtävä edessään. Vaikuttaa siltä, että synodista on luvassa jonkinlainen ”pikku-Vatikaani II”, tai ”Vatikaani II ½”. Rukoillaan piispojen ja tulevan sydonin tulosten puolesta.

popefrancis

Explore posts in the same categories: Ajankohtaista, Sakramentologia

30 kommenttia : “Lokakuun piispainsynodi ja avioliitto-opin päivitys”

  1. Juho Says:

    Entisiä pakanoita tuo juttu kyllä oikeastaan ei koske, koska nimenomaan heidän pätevätkin avioliittonsa voidaan nykyäänkin kirkossa purkaa. Tämä siis tilanteessa, jossa puolisoista toinen ottaa kasteen ja toinen ei ota eikä myöskään tahdo jatkaa yhteiselämää.

    • Emil Anton Says:

      Koskeepa hyvinkin, tuo ”Paavalin etuoikeus” on yhtä lailla ongelmallinen, se on kanonisoitu ja juridisoitu pätemään kasteen kautta (mikä ei ole sama asia kuin usko, josta Paavali puhuu; on paljon kastettuja ei-uskovia ja toisinpäin). Siis erityisesti juttu koskaa ex-pakanoita esim. tapauksissa, joissa takana on pakana-avioliitto(ja) mutta nykyinen pakanapuoliso kyllä mieluusti jatkaisi avioliittoa toisen käännyttyäkin. Tässäkin tapauksessa joudutaan ongelmiin ja pitäisi joko rikkoa perhe tai sitten liittyä kirkkoon ilman sakramentteja.

  2. mst Says:

    Voitaneen olettaa, että jotakin suunnantarkistusta tapahtuu. Näkökulma täältä katolisuuden periferiasta käsin kyllä varmaankin on värittynyt.

    Suurimpia ongelmia katolisuuden ydinmaissa lienee ennemminkin se, että maallistuminen on hämärtänyt ymmärryksen avioliiton pysyvästä, sakramentaalisesta luonteesta. Sen takia erotaan helposti ja toiseen ”avioliittoon” astutaan välittämättä mitään siitä, että se on vastoin kirkon opetusta. Jälkikäteen ruvetaan sitten penäämään oikeuksia ja vetoamaan tunteisiin.

    Todellinen pastoraalinen ongelma on se, että avioliittoon astutaan tuntematta tulevaa puolisoa hyvin; nopeasti voi käydä ilmi, että puoliso onkin psykopaatti, pahoinpitelee tai käy jatkuvasti vieraissa.

    Mitä sellaisessa tilanteessa syytön osapuoli voi tehdä? Erota ja elää sen jälkeen loppuelämänsä naimattomana, on virallinen vastaus — eikä se ole koskaan mahdotonta, jos on tahtoa. Toisaalta kirkko kuitenkin voisi miettiä, missä määrin tuollainen avioliitto on ylipäänsä voinut olla pätevä ja ”siunattu”.

    Ken elää, se näkee.

    • pirkko Says:

      Marko Tervaportin kommentti on mielestäni tasapainoisen harkittu ja perusteltu. Haluaisin kuitenkin tuoda lisäksi esiin oletukseni siitä, että avioeroista hyvin suuri määrä on tapauksia, joissa ei ole ollut kyse esim. uskottomuudesta, mielenterveysongelmista tai väkivallasta. Eli se, ettei tunneta puolisoa kovin hyvin avioon astuttaessa, on erittäin keskeinen ongelma, ja toisaalta myös alhainen vastoinkäymisten kestokyky (epärealistiset odotukset elämältä) vaikuttaa eroihin ajautumiseen.

      Ääripäässä on toki argumentti, jonka mukaan ”yksityiselämän” ei tulisi vaikuttaa millään tavalla ehtoolliselle pääsemiseen. Tälläista epäloogisuutta ei toki kukaan ole ehdottamassa…vai?

  3. Sven-Olav Back Says:

    ”Teoriassa oppi menee niin, että koska ero ja uudelleenavioituminen on Jeesuksen mukaan yhtä kuin aviorikos, nämä henkilöt elävät julkisynnissä eivätkä siksi voi vastaanottaa sakramentteja.” Vilken lära är detta? Är det Katolska kyrkans lära? I så fall: vem har gett påven befogenhet att ändra på den?

    • Emil Anton Says:

      Se oli minun parafraasini kirkon opetuksesta, lähteitä voi kaivaa esim. Familiaris Consortiosta ja kanonisesta laista. Paaveilla on molempien Vatikaanin konsiilien mukaan ylin ja välitön valta kirkossa, ja he voivat käyttää sitä milloin ja miten haluavat. Mutta onneksi paavi Franciscus on sen verran kollegiaalinen, että kutsuu piispat keskustelemaan ja päättämään asiasta hänen kanssaan.

      • Tero T Says:

        Minä olisin taipuvainen lähtökohtaisesti hahmottamaan asian samoin kuin Sven-Olav Back. Itse kysymys ei askarruta itseäni sen enempää, mutta se koskee laajemmin myös uskonpuhdistuksen aikana esillä olleita teemoja ja on siksi kiinnostava. Onko tämä asia ymmärrettävä kirkkokurin ja omantunnon välisestä jännitteestä käsin, vaiko armon ja armosta lankeamisen välisestä rajapinnasta käsin (ks. KKK, kohta 2005)? Kysyn koska en ymmärrä tarkkaan, millä tasolla kysymystä käsitellään?

      • Emil Anton Says:

        Varmaankin molemmista ja vielä muista näkökulmista sitä tullaan käsittelemään. Jäädään odottamaan.

  4. Flower Says:

    Me olemme mieheni kanssa liittymässä Katoliseen kirkkoon. Mieheni edellinen avioliitto tutkittiin perusteellisesti piispan oikeusistuimessa. Lopputulos on se, ettei hänen edellistä avioliittoa voida mitätöidä, koska todistajia oli mahdotonta saada. Me liitymme joka tapauksessa Katoliseen kirkkoon, koska tiedämme, ettemme jää ilman Jumalan armoja, vaikka meille ei jaeta eukaristiaa.

    Ihmisten on vaikeaa sietää sitä, että Katolisessa kirkossa pidetään kiinni periaatteista, joiden kautta Jumala toimii. Se vain on niin. Ymmärrän kyllä, että ihmisten tunteisiin sattuu, kun katolilaisuudessa puhutaan asioista niiden oikealla nimellä. Mutta ehkä vielä tärkeämpää olisi mennä vielä syvemmälle asioiden ytimiin saakka kun mietitään avioliittoa, eikä miettiä, että minulle kuuluu eukaristia minun ehdoillani, joka kuulostaa oman itsensä ympärillä pyörimiseltä. Katolisessa kirkossa tiedetään, mitä mieltä Jumala on avioliitosta. Sofistelu näin olennaisella asialla johtaa umpikujaan.

    • Emil Anton Says:

      Pidän kyllä sankareina kaikkia niitä, jotka ovat kaikesta huolimatta liittyneet tai liittyvät kirkkoon, siis vaikka eivät pääsekään sakramenteille.

      Teologisesti syy sille, että eukaristiaa ei jaeta, on jatkuva katumaton vakavan synnin tila, jollaiseksi eronneiden avioelämä perinteisesti luokitellaan. Tällöin perinteisen teologian mukaan ei olla Jumalan armossa vaan hänen vihansa alla. Nykyään kukaan ei kuitenkaan uskalla näin sanoa, joten on alettu puhua siitä, että Jumala rakastaa kuitenkin ja jakaa armojaan, vaikka eukaristiaa ei jaetakaan. Tämä on mielestäni teologisesti kestämätöntä. Ja mielestäni paavi Franciscuksen sanat enteilevät juuri sitä, että kaikille armon alla oleville kuuluu myös suurin armon merkki. Kyse ei tässä ole siitä, että yksityishenkilöt vaativat eukaristiaa itselleen, vaan siitä, että paavi vaatii sitä heille!:) Uskon, että piispansynodi paljastaa tilanteen paljon monimutkaisemmaksi kuin että ”katolisessa kirkossa tiedetään, mitä mieltä Jumala on avioliitosta”. Jotain varmasti tiedetään, mutta on varmasti myös hyvin hyvin paljon sellaista, josta tulee olemaan väittelyä ja kysymysmerkkejä aivan korkeimmallakin taholla. Katolinen kirkko on tosiaan ollut esimerkillisen uskollinen avioliiton purkamattomuuden ja pyhyyden julistamisessa. Samaan aikaan myös paljon on vuosisatojen kuluessa muuttunut. Joten ennen kuin samaistamme tämänhetkisiä katolisia periaatteita Jumalaan ja oikeaan, odotetaan lokakuun synodin debatteja ja tuloksia. Samalla pitää rukoilla, että vältytään skismalta, sillä sekään ei koskaan ole mahdottomuus.

      • Flower Says:

        Ymmärsinkö siis Fides lehdessä 1/2014 kardinaali Müllerin jutun väärin? Avioliitto on aina purkamaton Jumalan asetuksen mukaan, myös siviiliavioliitto. Kirkko ei voi sitä muuttaa, vaikka Katolisen kirkon piispansynodin ”korkean tason mietiskelijöillä” olisi miten paljon vaan ongelmakohtia tämän asian kanssa. Onhan tämä nyt jo merkillistä.

      • Emil Anton Says:

        Ymmärsit varmaan Müllerin mielipiteet aivan oikein, mutta Müller onkin vain yksi ääni. Vaikka hän on toki prefekti uskonopin kongregaatiossa, mutta kuten artikkelissa viittasin, Franciscuksen lähimmät kardinaalit ovat mitä ilmeisimmin eri mieltä.

        Müllerin argumentit eivät olleet kovin vakuuttavia. Ensinnäkin ns. Paavalin ja Pietarin ”etuoikeudet” osoittavat, että kirkko voi halutessaan purkaa tosia siviiliavioliittoja. Toiseksi Müller viittasi ehtoolliskysymyksessä vain edellisen piispansynodin ja oman kongregaationsa päätöksiin, jotka tuleva piispainsynodi ja paavi voivat aivan hyvin muuttaa. Kuten kardinaali Maradiga sanoi, Müller on ”saksalainen professori” joka näkee vain mustaa ja valkoista. Lokakuussa ei voine olla näkemättä myös paljon harmaata.

    • Flower Says:

      Viimeiseen kommenttiisi ei voinut vastata, joten vastaan vielä kerran tähän kohtaan.

      Jäämme olemaan eri mieltä toistemme kanssa. Meillä on täysin vastakkainen käsitys totuudesta, siitä kuka totuuden päättää.

      • Emil Anton Says:

        Ei kai sentään, lienemme samaa mieltä siitä, että Jumala on totuus ja Kristus sen ilmentymä ja kirkko sen tulkitsija. Jäämme siis odottamaan opetusviran tulkintaprosessin kehitystä:)

  5. Sven-Olav Back Says:

    Jaså, påvarna har en sådan makt? Men det är i så fall bara enligt den kyrkans lära som kan ändras av nästa påve, så det är inget att ta på något större allvar.

    • Emil Anton Says:

      Olisi kummallinen asenne katolilaiselta olla ottamatta kirkon opetusta vakavasti. Kirkon kuuluu julistaa uskollisesti totuutta ja Kristusta, ja kaikessa päivittämisessä ja uudistamisessa pyritään juuri siihen, että tultaisiin taas lähemmäksi totuutta ja kirkastettaisiin Kristusta.

  6. Keijo Koskinen Says:

    Kaiken kaikkiaan kyse taitaa olla siitä,että ei tiedetä millä tavoin parinmuodostus tulisi tapahtua raamatullista linjaa noudattaen. Aviorikoskäsitteen sisältö on epäselvä. Miten voimme selvitä
    huoruuden synnistä ,joka näyttäisi syntyvän jo vieraaseen naiseen kohdistuvasta himokkaasta katseesta.Ja kukapa noita taideteoksia ei olisi silmäillyt ? Mistä Jeesus oikein puhui ?
    Raamatun avioitumiset näyttävät syntyneen hyvinkin meidän perinteistä käsitystä vastustavalla tavalla. Raakel ja Jaakob viettivät jonkinlaisia juhlallisuuksia liittonsa merkiksi mutta aamulla
    häävuotestä löytyi kuitenkin Lea , ja jonka vaimous ei siitä tainut kuitenkaan huonontua.
    Luther pohti jossain teoksessaan tilannetta jossa mies olisi karannut hääyön jälkeen jättäen vaimon olemaan naimisissa loppuikänsä yksinään. Näinhän voisi ajatella käyvän vaikka jonkun
    kaappauksen kautta tai muillakin tavoin. Vaihtoehtoisia ääritapauksia löytyy vaikka kuinka paljon , mm erillaiset variaatiot moniavioisten kultuurin avioituneiden edustajien mahdollisesta kääntymisestä toisenlaisen aviokäyttäytymisen mallia edustavan kulttuurin uskoon. Artikkelin kaltaista sekasotkua ei varmaan olisi , jos ymmärtäisimme mistä kuudes käsky oikein puhuu ?

  7. Alpo Says:

    Menee mielenkiintoiseksi tämä. Kohtahan katolilaisilta menee yksi anti-ortodoksinen argumentti nurin, kun itse paavi siirtyy ortodoksilinjoille. :)

    • Emil Anton Says:

      Idän linja on hyvä argumentti läntistä rigorismia vastaan, mutta toisaalta idän kolmesta poikki -taktiikka on aika mielivaltainen. Sellaisenaan sitä tuskin hyväksytään.

  8. Alpo Says:

    Olet sinänsä oikeassa, että vähän mielivaltainen, mutta itse ajattelen sitä sellaisena ”Nyt ihan oikeasti joku roti”-linjauksena.

  9. Laura Similä Says:

    Mikä tilanne tässä tapauksessa: Kun solmin vuonna 1971 siviiliavioliiton, en kuulunut luterilaiseen enkä muuhunkan kirkkoon eli olin pakana. Silloinen mieheni kuului. Ero tuli 1983. Solmin uuden siviiliavioliiton 2006, jolloin edelleenkään en kuulunut mihinkään kirkkoon, sen sijaan mieheni oli luterilaisen kirkon jäsen. Nyt olemme katolisen kirkon jäseniä. Mitä pitäisi tehdä? Odottaa katolisen kirkon uudistumista?

    • Emil Anton Says:

      Liityitte siis kirkkoon ilman sakramenttiyhteyttä? Edellinen liitto pitäisi nykytilanteen mukaan tutkituttaa kanonisesti eli selvittää kirkon omalla oikeusprosessilla, oliko ensimmäinen liitto ”pätevä” avioliitto vai ei. Jos se todettaisiin pätemättömäksi ja mitätöitäisiin, olisit vapaa osallistumaan sakramentteihin. Jos näin ei kävisi, ette periaatteessa voi käydä sakramenteilla, ellette sitten päättäisi elää ”kuin veli ja sisar”. Mutta kyllä, on myös mahdollista että mitätöimissysteemiin tai muutenkin sakramenttidisipliiniin tulee uudistuksia, ja se voi avata uusia mahdollisuuksia. Katsotaan.

      • Laura Similä Says:

        Ja miten käytännössä eletään kuin veli ja sisar? Vaaditaanko todisteita? Meillä ei ole eikä meille tule yhteisiä lapsia.

      • Emil Anton Says:

        Se tarkoittaa tietysti sitä, ettei ole sukupuolista kanssakäymistä. Ei kai mitään todisteita vaadita, jokainen vastaa sanoistaan ja teoistaan Luojan edessä. Riittää, kun kertoo rippi-isälle tilanteen.

  10. Devonne Says:

    ”Apostolit olisivat tuskin saaneet yhtään paikalliskirkkoa perustettua, jos heillä olisi ollut samat säännöt kuin meillä tänään. Olihan pakanamaailma täynnä eronneita ja uudelleennaineita. Kääntymyksestä pitäisi voida seurata oikeasti uusi alku niin kuin ennen vanhaan” Avaisitko tätä kohtaa vähän? Millaiset säännöt apostoleilla oli ja milloin nykyiset on tehty (ja miksi)?

    ”Ei-katolinen puoliso ei todennäköisesti halua katoliseen kanoniseen tuomioistuimeen eikä innostune ”veli ja sisar” -ajatuksestakaan” Tuollaisessa tapauksessa tilanteen voisi ratkaista siten että katolilaiseksi kääntyvä puoliso käskee ei-kääntyvän puolisonsa valita noista kahdesta vaihtoehdosta toisen. Ja jos se ei suostu kumpaankaan ja häipyy niin silloinhan mitään ongelmaakaan ei enää ole ja kääntyvä puoliso pääsisi sakramenteille, eikö? Se ois win-win.

    • Emil Anton Says:

      1. Apostolien säännöistä emme kai sen enempää tiedä. Nykyinen kanonisen lain koodi on 1983 ja sitä edellinen oli 1917 joka koottiin vanhemmista yksittäisistä kaanoneista, jotka tulevat mikä miltäkin ajalta, pääosin keskiajalta kuitenkin.
      2. Win-win? Taisit unohtaa mahdolliset lapset.

      • Devonne Says:

        Niin unohdinkin… Mutta toi kirkon opetus on mulle vielä hieman epäselvä joten haluaisin kysyä siitä. Jos kerran uudelleenavioituneet elävät jatkuvassa kuolemansynnin tilassa niin miksi sitten puhutaan että he eivät elä Jumalan vihan alla vaan että Hän rakastaa kuitenkin ja jakaa armojaan (jos käsitin 13.05.2014 kirjoittamasi kommentin oikein)? Eikös siinä ole aika iso ristiriita? Onko katolisella kirkolla kantaa siihen voivatko uudelleennaineet pelastua jos eivät kadu ja korjaa tilannettaan ennen kuolemaansa?

      • Emil Anton Says:

        Jännite on, ja siksi asia on keskustelun alla. Viimeiseen kysymykseesi saisit varmaan eri katolilaisilta eri vastauksia, ja kaikki voisivat perustella sen jollakin tekstillä, mutta näinhän on vaikka kuinka monen kysymyksen laita, olkoon sitten kat.kirkossa tai kristinuskossa yleensä. Nähdäkseni kuitenkin viimeisten paavien linja on ollut pitää toivoa yllä pelastumisen mahdollisuudesta joka ikisen kohdalla.

  11. Nelly Says:

    Mitä tapahtuu katolisuuteen kääntymisen yhteydessä ev lut avioliitolle kun puoliso ei käänny ja avioliitto kummankin ainoa? Puoliso tukee kääntymistä mutta en halua sitä häneltä edellyttää.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: