Systemaattinen teologia tieteenä

Aina välillä vapaa-ajattelijat tai muut väittävät, ettei teologia ole tiedettä ja että se pitäisi poistaa yliopistosta. Asia on ollut mielessäni viime aikoina, kun olen ollut assistenttina dogmatiikan graduseminaarissa, ja siellä on käyty läpi systemaattisen teologian metodia eli systemaattista analyysiä. Missä mielessä teologia on tiedettä?

Olemme Helsingin yliopistossa käyttäneet nykyisen Kuopion piispan Jari Jolkkosen Joensuun yliopiston teologiseen tiedekuntaan kirjoittamaa metodiopasta nimeltä Systemaattinen analyysi tutkimusmetodina. Tämä erinomainen teksti uhkaa jäädä esoteeriseksi pienen teologipiirin tiedoksi, joten ajattelin tuoda sen blogini välityksellä laajemman lukijapiirin ulottuville.

Milloin tutkimus on tieteellistä?

Jolkkonen selittää, että tieteellinen tutkimus pyrkii ”objektiiviseen tietoon”, jonka tulisi olla totta ”ajasta, henkilöstä ja paikasta riippumatta”. Jokaisen tutkijan omien subjektiivisten ennakko-oletusten takia tällaisen yleispätevän tiedon hankkiminen on vaikeaa, ”joidenkin tietoteoreetikkojen mielestä jopa mahdotonta”, mutta silti sitä pidetään tiedeyhteisön tehtävänä.

”Luonnontieteitä ja humanistisia tieteitä [joihin teologia kuuluu] yhdistää muun muassa pyrkimys 1) tehdä uutta tietoa etsiviä kysymyksiä, 2) antaa argumentteihin perustuvia vastauksia sekä – ja tämä on tärkeää – 3) testata annettuja vastauksia tieteellisen metodin avulla. Tieteelliseksi hyväksytyn metodin yhtä aikaa kurinalainen ja luova käyttö on tieteen yleisimmin hyväksyttyjä tunnusmerkkejä.”

Luonnontieteet ja humanistiset tieteet kysyvät kuitenkin erilaisia kysymyksiä, mikä johtaa siihen, että niissä etsitään myös vastauksia eri paikoista. Esimerkiksi kysymyksiin ”oliko Agricolan äidinkieli ruotsi” tai ”hyväksyikö Jeesus avioeron” on turha lähteä etsimään vastauksia laboratoriosta.

”Luonnontieteissä vastauksia etsitään havaittavasta todellisuudesta”, esim. geeniperimästä, ja apuna käytetään kokeita ja havaintoja. Humanistisissa tieteissä vastauksia etsitään useimmiten teksteistä, esim. Agricolan kirjoituksista tai evankeliumeista. ”Hypoteeseja testataan puolestaan tulkinnan ja analyysin kautta kysymällä, onko tämä oikea tulkinta tästä tekstistä.”

Tulkinta etenee ns. ”hermeneuttisessa kehässä” seuraavasti: 1) esiymmärrys (vrt. hypoteesi), 2) tekstin ymmärtävä lukeminen (vrt. aineiston analysointi), 3) esiymmärryksen korjaaminen ja uskottavan kokonaistulkinnan esittäminen (vrt. tutkimustulosten esittäminen).

Tieteellisenä metodina systemaattista teologiaa koskevat tieteen yleiset tunnusmerkit, kuten pyrkimys (1) objektiivisuuteen, (2) kriittisyyteen, (3) julkisuuteen, (4) autonomisuuteen ja (5) itsekorjaavuuteen. Tieteellinen tutkimus pyrkii siis yleispätevään tietoon, jossa säilytetään kriittinen etäisyys tutkimuskohteeseen. Tulokset on alistettava eturyhmien paineista vapaan tiedeyhteisön arvioitavaksi, ja se voi aina korjata niitä paremmalla teorialla.

Referoiminen

”Systemaattisen teologian edellytys on kyky referoida tekstiä ymmärrettävästi ja luotettavasti.” Referointi tarkoittaa vahvasti lyhennettyä mutta uskollista selostusta tekstin sisällöstä. Referointi ei vielä ole analyysiä, vaan sen pohja. Referointikyvyn puuttuminen kertoo ymmärtämisvaikeuksista, eikä edellytyksiä varsinaiseen analyysiin ole.

Hyvä referaatti ei synny tuosta vain, vaan esimerkiksi seuraavanlaisen prosessin tuloksena:

1) Lue referoitavan teoksen johdanto ja sisällysluettelo sekä referoitava osa. Lue sitten teksti uudestaan tarkasti ja muistiinpanoja tehden niin, että ”yrität koko ajan selvittää villakoiran ydintä eli punaista lankaa”. Mihin kaikki perustuu, mikä taas on seurausta siitä ja mikä kehällistä? Kiinnitä huomiota kohtiin, joissa kirjoittaja ”paljastaa itsensä” eli esittää hypoteesejä, väitteitä, argumentteja tai johtopäätöksiä.

2)  Kuvaa ydinajatukset omin sanoin. Voit vahvistaa tekstiäsi suorilla sitaateilla, mutta niitä ei saa olla liikaa. Sitaatit eivät saa jäädä kokonaan ”ilmaan” niin, että kaikki tulkinta jää lukijalle. Lukijalle on synnyttävä käsitys, että referoija on ymmärtänyt asian oikein niin, että hän ”pitäytyy omien mieliajatustensa sijasta kuvaamaan puolueettomasti itse tekstin maailmaa”.

Referaatti voi muodostua puutteelliseksi seuraavista syistä:

1. Väärinymmärrys: tekstin ydinsisältö on ymmärretty väärin. 2. Copypaste -menetelmä: referoija on vain poiminut lauseita sieltä täältä hahmottamatta kokonaisuutta. 3. Sitaattikokoelma: referaatti on pelkkiä suoria sitaatteja, jolloin jää kyseenalaiseksi, onko referoija ymmärtänyt ydintä itsenäisesti.

4. Väärä painotus: referoija on ymmärtänyt tekstin painopisteet väärin. 5. Epäselvä roolitus: tekstin ja referoijan omat ajatukset menevät sekaisin. 6. Etupuolisuus: alussa referointi on perusteellista, mutta lopussa ydinasiat sivuutetaan parilla lauseella. Tämä kertoo kiireestä. 7. Puolueellisuus: referointi on kohdetekstiin nähden joko ihannoivaa tai ylikriittistä.

Systemaattinen analyysi

”Systemaattinen analyysi on luonteeltaan joukko toisiinsa liittyviä tekstianalyyttisia menetelmiä.” Jolkkonen erottelee siitä neljä tasoa: käsitteiden, väitteiden, argumenttien ja edellytysten analyysi. Käsiteanalyysi pyrkii ymmärtämään, mitä avainkäsitteet tarkoittavat, mitä niillä on haluttu sanoa. Teologisten käsitteiden historia on usein pitkä ja sisältö ladattu.

Keskeiset käsitteet löytyvät esim. etsimällä usein toistuvia ja korostettuja termejä. Käsitteiden sisältö avautuu myös miettimällä, esiintyvätkö ne osana käsiteparia, missä suhteessa nämä parin käsitteet ovat keskenään, onko käsite tavanomaisessa vai metaforisessa merkityksessä, miten käsite suhteutuu muihin merkitykseltään läheisiin termeihin, jne. Usein konteksti eli asiayhteys auttaa.

Väiteanalyysi pyrkii selvittämään, mitä tekstissä varsinaisesti väitetään. Analyysissä voi auttaa ns. puheaktiteoria, jonka mukaan väitteellä on sisältö (lokuutio), minkä lisäksi se pyrkii tekemään jotain (illokuutio) kuten kuvaamaan, kysymään, valittamaan tms. Lopuksi väitteellä pyritään saamaan aikaan jokin vaikutus (perlokuutio) vastaanottajassa, esim. uskon vahvistuminen, paheksunnan herättäminen, konkreettisiin tekoihin ryhtyminen tms.

Väitteiden analysoimisessa kiinnitetään huomiota myös siihen, onko väite suora vai epäsuora (eksplisiittinen vai implisiittinen), miten voimakas se on, onko väite kirjoittajan oma vai muualta lainattu, miten se suhtautuu perinteisiin teologisiin ja filosofisiin ratkaisuihin, jne.

Argumentaatioanalyysi rakentuu edellisten pohjalle ja keskittyy esitettyihin perusteluihin. Argumentaatioanalyysissä kysytään mm., ovatko argumentit eksplisiittisiä vai implisiittisiä, miten väitteet on dokumentoitu vai onko ollenkaan, minkätyyppisiä argumentteja käytetään eli mihin vedotaan (Raamattu, traditio, kokemus, järki?), ovatko argumentit päteviä ja muodostavatko ne keskenään johdonmukaisen kokonaisuuden.

Edellytysten analyysi selvittää, millaisilla ajatuksillisilla lähtökohdilla tarkasteltava teksti voidaan parhaiten selittää. Kirjoittajan näkemykset pyritään siis selittämään jonkin taustalla olevan (usein lausumattoman)  filosofisen tai teologisen mallin avulla. Huomiota kiinnitetään kirjoittajan suhteeseen erilaisiin koulukuntiin, hänen todellisuuskäsitykseensä, tieto-oppiinsa, jumalakäsitykseensä, jne.

Kaksi avaintermiä systemaattisessa analyysissä ovat systeemi-immanenttisuus ja strukturoiva prinsiippi. Näistä edellinen viittaa siihen, että tutkittavaa järjestelmää pyritään tarkastelemaan ”sisältä käsin” tekstin omilla ehdoilla. Jälkimmäinen taas merkitsee jonkinlaista perusrakennetta tutkittavan henkilön ajattelussa, ydinintressiä tai näkökohtaa, joka valaisee ja jäsentää kaikkea muuta.

Jolkkonen esittää seuraavan analyysin tekemisen tekniikan. 1. Hanki lähdemateriaalit. 2. Lue päälähteet kursorisesti ja tee tarvittaessa muistiinpanoja. 3. Laadi ”harava” eli käsitteellinen hakusanasto tai käsitekartta keskeisistä käsitteistä. 4. Käy haravan avulla materiaali tarkasti läpi, tee muistiinpanoja.

5. Analysoi olennaisimpia yksityiskohtia lähteiden, muistiinpanojen ja tutkimuskirjallisuuden avulla. 6. Laadi yleissuunnitelma siitä, mitä aiot kirjoittaa. 7. Kirjoita teksti ja muokkaa se lopulliseen muotoonsa. 8. Puhtaaksikirjoita teksti eli korjaa kirjoitusvirheet yms.

Systemaattisteologisessa tutkimuksessa ilmoitetaan ensin työn tehtävä ja metodi, esitellään lähteet ja aiempi tutkimus sekä selitetään työn eteneminen. Johdantoluvun jälkeen tulee tavallisesti teologianhistoriallinen taustaluku, minkä jälkeen syvennytään tutkimuskohteeseen ja itse aiheeseen. Johtopäätösluvussa kootaan ja tiivistetään vielä tutkielman tärkeimmät löydöt.

Käyttääkseni professori Miikka Ruokasen esittämää vertausta: systemaattinen analyysi on parhaimmillaan kuin Röntgen-kuva. Se paljastaa tutkimuskohteesta sellaista, mikä ei heti päällepäin näy, jopa sellaista, mitä kohde itse ei osaisi sanoiksi pukea. Systemaattinen analyysi tuottaa näin aidosti uutta tieteellistä tietoa.

Kuopion_hiippakunnan_piispa_Jari_Jolkkonen

Explore posts in the same categories: Teologia, Usko ja tiede

3 kommenttia : “Systemaattinen teologia tieteenä”

  1. Kari Kuula Says:

    Tarkentaisin ansiokkasta esitystä yhdessä kohdassa.

    Essee käsittelee tarkasti ottaen tekstin tai käsitysten systemaattista analyysia. Näillä säännöillä analysoidaan mitä tahansa tekstiä, on sen sisältö sitten uskonnollinen, filosofinen tai poliittinen,

    Näin ollen tekstin – Jolkkosen – ajatus systemaattisesta teologiasta ei ole verrattavissa siihen, miten biologia on biologiaa, Biologia tutkii eläviä olentoja, teologia taas ei tutki sitä mihin sen nimi viittaa, Jlaa, vaan jla-käsityksiä.

    Olisi siis tärkeää sanoa selevästi, mikä on syst teologian tutkimuksen kohde. Jla-käsitykset ym. ihmisten ajattelu. Tältä osin se on tiedettä.

    Teologian kriitikot taas sanovat, että koska on erittäin epävarmaa, onko Jlaa ja transsendenssia olemassa, teologisen tutkimuksen arvo ei ole kovin suuri. Se kun on samanlaista kuin klingonologia, tutkitaan klingonmyyttejä ja myyttiyhteisöiden toimintaa. Sinänsä kiinnostavaa, mutta ei kerro paljoakaan todellisuudesta. Siksi systemaattisen teologian metodin tieteellisyyden tähdentämisellä ei ole merkitystä alan vakuuttavuuteen.

    Systemaattinen teologia on siis tiedettä, mutta ei samassa mielessä kuin biologia tms. tiede, jotka kohdistuvat selvästi nimensä mukaiseen kohteeseen. TEologian tarkempi nimi olisi joku teologologia eli tutkimus Jlaa-koskevista käsityksistä.

    ps. Emilin esseet ovat minusta tosi hienoja. Seuraan ja suosittelen edelleen.

    • Emil Anton Says:

      Kiitos Kari ansiokkaasta vastauksesta! Aloitit hyvin suuren keskustelun, jonka tahallaan jätin tässä postauksessa sivuun. Perinteisestihän teologia on nimenomaan Jumalan tutkimista hänen itseilmoituksensa pohjalta, näin kirkkoisät ja keskiajan teologit ja monet tunnustukselliset teologit ja oppilaitokset tänäkin päivänä. Sen sijaan sekulaariyliopistoissa kuten Suomessa tutkitaan vain parhaimmillaankin ”kristinuskon sisältöä” (juuri systemaattisessa teologiassa; muissa aineissa tutkitaan sitten muita juttuja), ”vain” käsityksiä Jumalasta. Osittain tämä on omanlaisensa apologeettinen liike, jolla pyritään takaamaan teologian paikka sekulaariyliopistossa. Itsekin ajattelin tämän artikkelin kirjoittamisen jälkeen, että mitäs teologiaa tässä edes oli, systemaattista analyysiähän voisi soveltaa vaikka Jorma Ollilan elämäkertaan ja katsoa, mitä hän siellä mistäkin väittää. No, ehkä teologia olisi sitten sitä edellytysten analyysiä yms eli pistetään kaikki maailmankatsomukselliseen viitekehykseen ja analysoidaan sitä. Anyways menin vähän sivu suun, halusin sanoa, että muualla kuin Suomessa asia käsitetään eri tavalla kuin täällä, esim. kun Aidan Nichols oli käymässä syst.teol. laitoksella joku vuosi sitten hän hieman ihmetteli aiheitamme, kun hänen käsityksensä systiksestä oli se, että siinä tutkitaan esim. ”kristologian suhdetta pneumatologiaan”. Benedictus XVI taas argumentoi Regensburgissa, että teologia uskon rationaalisena tutkimisena kuuluu yliopistoon. Tämä on mielenkiintoinen välimuoto patristisen Jumala-tutkimuksen ja suomalaisen ukkotutkimuksen välillä. Tutkitaan uskon rationaalisuutta, ja lähtökohta on omassa tunnustuksellisessa taustassa, Saksassahan oli ja on kai usein katolinen ja evankelinen teol.tiedekunta rinnakkain samassa yliopistossa. Kirjoitin puheesta taannoin tälle blogille lyhennelmän: http://hyviauutisia.net/2013/09/16/benedictus-xvin-regensburgin-puhe/

  2. Sakari Meinilä Says:

    Ilmankos ne pappien saarnat on niin kuivia. Heidät on koulutettu puhumaan Jumalasta-puhumisesta, ei niinkään itse Jumalasta :)

    No, leikki leikkinä, TIETYSTI tämä kaikki on vain sitä ovelaa apologiaamme jolla kristinusko on saatu solutettua osaksi tiedeyhteisöä ateistien kiusaksi.

    Tässä kaikessa häiritsee kuitenkin se että alunperinhän koko nykyaikainen tiede on kehittynyt kristinuskon helmasta (Aristoteleen takavasemmalta hiukan auttaessa). Yliopistohan on kirkon keksintöä, tieteellinen läpimurto raamattu-uskoisten uranuurtajien ansiota (Newton, Boyle ym.) sekä Jumala-uskon tuottaman käsityksen luonnon järjenmukaisuudesta ja ihmisjärjen jumalankuvaisesta sopivaisuudesta sitä tarkastelemaan.

    Koko tietellinen nykytutkimus on velkaa Jumala-ajatukselle. Onpa ateistisesta paradigmasta käsin vaikeata (ellei mahdotonta) edes perustella luonnon järjenmukaisuutta mikä oletus puolestaan on yksi tieteen perusedellytys. Eikä itse Jumalan tutkiminen ole mahdotonta tieteenkään kannalta. Hän ei olisi ensimmäinen tieteen hyväksymä tutkimuskohde jonka olemassaoloa ei voida havaita suoraan vaan vain jättämiensä jälkien kautta. Oikeastaanhan pitäisi kysyä mikä oikeus naturalisteilla on tieteeseen ja yliopistoon.

    Viimeaikoina on esitetty varsin painavin perustein, että suunnittelevan Olennon ajatus kaikkeuden takana on loogisesti koherentimipi ja havaintoihin sopivampi kuin jumalattomuus-oletus. Näin vaikkapa maailmankaikkeuden alun ja elämän synnyn suhteen. Älykäs toimija voidaan yleisesti suunnitellusta havaita ja siten maailmankaikkeudestammekin voi olettaa löytyvän jälkiä Hänestä joka sen on suunnitellut (Rm 1:19). Joutuuhan tiede jo muutenkin käyttämään selityksissään älykkäitä toimijoita, ihmisiä, esimerkiksi arkeologiassa, historiatieteessä tai oikeustutkimuksessa. Elämä sinänsä tuottaa erilaisia jälkiä kuin fysikaaliset tapahtumat, kuten voi todeta tieteilijöiden seuravassa linkissä
    ( http://www.livescience.com/10524-odd-rock-structures-earliest-signs-life.html ). Mielenkiintoisella tavalla artikkelissa päädytään toteamaan ID -liikkeenkin käyttämien perustelujen tapaisesti hiekkakivessä esiintyvien stromatoliittien näyttävän pikemminkin elävien organismien kuin pelkkien fysikaalisten tapahtumien jäljiltä.

    Mutta ehkäpä ”Jumala on jo palannut yliopistolle”?


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: