Nikean II konsiili

On aika päättää jo päättyneen Uskon vuoden inspiroima sarja ekumeenisista konsiileista. Nikean II konsiili pidettiin vuonna 787 ja se on viimeinen, jonka ortodoksinen kirkko tunnustaa ekumeeniseksi. Konsiilin päämääränä oli tuomita ikonoklasmi eli kuvainriisto, joka oli ollut Bysantissa 600- ja 700-luvuilla suosittua ja keisarien tukemaa. Ensimmäisenä ikonoklastina pidetään kirkkoisä Epifanius Salamislaista (n. 315-403).

Vuonna 784 Bysantin keisarinna Irene kirjoitti paavi Hadrianukselle aikeistaan kutsua koolle ekumeeninen kokous. Se kokoontui vuonna 786, mutta se keskeytyi lähes heti ikonoklastikeisari Konstantinus V:lle uskollisten joukkojen hyökkäykseen. Konsiili kokoontui uudelleen seuraavana vuonna, ja läsnä oli myös paavin edustajia sekä idän patriarkaattien edustukset.

Seitsemännessä istunnossa 13. lokakuuta julistettiin uskonmääritelmä, ja lisäksi konsiili julkaisi 22 kaanonia, joiden syntyajasta ja -tavasta ei kuitenkaan ole tarkkaa tietoa. Kirkolliskokous päätettiin 23. lokakuuta, ja vaikka sen reseptiossa oli useita ongelmia, se vahvistettiin uudelleen Konstantinopolissa paikallissynodissa vuonna 843. Siitä asti kreikkalainen kirkko on viettänyt suuren paaston ensimmäisenä sunnuntaina kuvien voittoa ortodoksisuuden juhlana.

Uskonmääritelmä

Konsiili kutsuu itseään heti alussa ”pyhäksi, suureksi ja ekumeeniseksi synodiksi” (hagia megalee kai oikoumenikee synodos/sancta magna ac universalis synodus), joka seuraa katolisen kirkon traditiota (paradosei tees katholikees ekkleesias/traditionem catholicae ecclesiae). Konsiili on määritellyt (definivit) seuraavat asiat:

Kristus, joka oli nainut pyhän katolisen kirkon (nympheusamenos teen hagian autou katholikeen ekkleesian/desponsata sibi sancta sua catholica ecclesia), lupasi säilyttää sen (conservaturum promisit) ja olla sen kanssa maailman loppuun asti. Jotkut ovat kuitenkin jättäneet tämän lahjan huomiotta ja vastustaneet kirkon traditiota (paradosei tees katholikees ekkleesias antitaksamenoi).

He ovat rohjenneet hylätä pyhät koristeet (quia sacrorum monumentarum Deo decibili ornamento detrahere praesumpserunt) ja herjanneet pyhää kirkkoa (calumniati sunt sacram Christi Dei nostri ecclesiam) kutsumalla Herran ja pyhimysten kuvia saatanallisiksi epäjumalankuviksi (imaginem Domini et sanctorum eius […] diabolicorum idolorum nominantes).

Jumala kuitenkin kutsui keisarin ja keisarinnan välityksellä koolle papiston johtajat (sacerdotii principes) vahvistamaan jumalallisen tradition (entheos paradosis/deifica traditio).

Tämä tarkoitti sitä, että tarkan harkinnan jälkeen (cum omni diligentia perscrutantes et discutientes) päätettiin olla lisäämättä ja poistamatta mitään (nihil adimimus, nihil addimus) ja säilyttää kaikki kirkon asiat koskemattomina (immaculata servamus). Nikealais-konstantinopolilainen credo toistetaan.

Tämän jälkeen käydään läpi aiempien konsiilien saavutukset ja yhdytään niiden tuomitsemien harhaoppisten tuomioon. Ariusta kammoksutaan ja hänet anatematisoidaan (abominamur […] anathematizamus), samoin anatematisoidaan Origeneen ja Evagrioksen sadut (mythemata/fabulas) tuomitaan myös. Toisin sanoen konsiili säilyttää kaikki kirkolliset traditiot, kirjoitetut ja kirjoittamattomat (omnes ecclesiasticas sive scripto, sive sine scripto sanctas nobis traditiones illibate servamus).

Yksi traditioista on kuvien maalaaminen (eikonikees anazoografeeseoos ektypoosis/imaginalis picturae formatio), mikä on sopusoinnussa Sanan todellisen lihaksitulemisen kanssa. Näin ollen pyhien isien Jumalan innoittamaa opetusvirkaa ja katolisen kirkon traditiota seuraten (sequentesque divinitus inspiratum sanctorum patrum nostrorum magisterium et catholicae traditionem ecclesiae) konsiili määrittelee kaikella varmuudella (definimus in omni certitudine) seuraavaa:

Eläväksitekevän ristin tavoin myös kunnioitettavat ja pyhät kuvat on asetettava esille pyhissä kirkoissa (venerabiles ac sanctas imagines proponendas […] in sanctis Dei ecclesiis). Kuvat voivat olla myös seinissä, liturgisissa astioissa tai vaatteissa, ja ne voivat esittää Herraa Jeesusta, tahratonta valtiatartamme (akhrantou/intemeratae dominae nostrae) Jumalanäiti Mariaa, enkeleitä ja kaikkia pyhiä (angelorum et omnium sanctorum).

Kuvien katsominen innoittaa niiden esittämien hahmojen muisteluun ja kunnioittavaan palvontaan (timeetikeen proskyneesin/honorariam adorationem), ei kuitenkaan todelliseen latriaan (aleethineen latreian/veram latriam), joka kuuluu vain jumalalliselle luonnolle (solam divinam naturam). Kuvia kunnioitetaan suitsukkeilla ja kynttilöillä (incensorum et luminum).

Basileios Suuren sanoin kuvalle annettu kunnia (timee) menee prototyypille (proototypon), ja ”joka palvoo kuvaa, palvoo siihen piirrettyä hahmoa” (ho proskynoon teen eikona proskynei en autee tou engraphoenou teen hypostasin/qui adorat imaginem, adorat in ea depicti subsistentiam).

Näin vahvistetaan isien oppi eli pyhän katolisen kirkon traditio (pateroon didaskalia, paradosis tees katholikees ekkleesias/patrum nostrorum doctrina, traditio sanctae catholicae ecclesiae) ja seurataan Paavalia, joka käski pitämään traditiot (vrt. 2. Tess. 2:15).

Ne taas, jotka uskaltavat kirottuja harhaoppisia seuraten (kata tous anageis hairetikous/secundum scelestos haetericos) halveksua kirkon traditioita ja ajatella tai opettaa toisin (qui audiunt aliter sapere aut docere), keksiä jotain uutta tai poistaa jotain kirkolle uskottua kuten evankeliumin, ristin, pyhät kuvat tai marttyyrien reliikit, heidät on joko pantava viralta (deponi) tai erotettava kirkon yhteydestä (koinoonias/a communione segregari).

Sitten seuraa neljä anateemaa, jotka ovat muotoa ”Jos  joku… hän olkoon kirottu/erotettu/anateema” (Si quis… anathema sit.) Positiivisesti muotoiltuna ensimmäinen toteaa, että Kristusta voi ihmisyyden puolesta kuvata, toisen mukaan evankeliumin tarinoita voi kuvata kuvin, kolmannen mukaan näitä kuvia on kunnioitettava tai kirjaimellisesti ”tervehdittävä” (salutat), ja neljännen mukaan on hyväksyttävä kaikki kirjoitetut ja kirjoittamattomat traditiot.

Kaanonit

Ensimmäinen kaanon siteeraa psalmistia ja Moosesta sen puolesta, ettei Jumalan säädöksiin saa lisätä mitään eikä niistä saa poistaa mitään (5. Moos. 12:32). Paavali kirosi kaikki, jotka julistavat toista evankeliumia (Gal. 1:8).

Siispä konsiili iloiten ottaa sydämeensä kaikki ”jumalalliset kaanonit” (theious kanonas/divinos canones) kokonaan ja ilman mitään muutoksia (integram ac immobilem): siis apostolien, kuuden ekumeenisen konsiilin (sex sanctis et universalibus sinodis) ja paikallissynodien määräykset.

Toinen kaanon toteaa, että jokaisen papiksi vihittävän on luvattava pitää kaikki kaanonit, muuten häntä ei vihitä. Lisäksi todetaan, että kaanonien pitäminen on kristitylle mitä autuuttavinta (sooterion/saluberrimum). Lisäksi määritellään (definimus), että piispaksi haluavan on tunnettava koko psalttari (pantoos ton psalteera ginooskein).

Kolmas kaanon julistaa pätemättömäksi maallisten vallanpitäjien piispannimitykset, sen sijaan piispojen pitäisi valita piispaehdokas. Neljäs kaanon kehottaa piispoja olemaan ottamatta vastaan lahjoja apostoli Paavalin asettaman ”kaanonin” perusteella (Ap.t. 20:33).

Viides kaanon rankaisee niitä, jotka ovat saaneet kirkollisen virkansa rahalla ja jotka halveksivat niitä, jotka eivät ole virastaan maksaneet. Tällainen on kuolemansyntiäkin pahempaa, eikä tällaisissa ihmisissä ole Jumalaa. Sekä rahasta vihittävä että hänet vihkinyt erotetaan kirkollisesta yhteydestä niin kuin Simon Magus.

Kuudennen kaanonin mukaan paikallissynodi on pidettävä joka vuosi, seitsemännen mukaan reliikittöminä vihittyihin kirkkoihin pitää asettaa reliikit, ja piispa, joka vihkii kirkon ilman reliikkejä, pitää panna viralta kirkon tradition rikkomisesta.

Kahdeksas kaanon käsittelee juutalaisia, jotka vain teeskentelevät kristittyä mutta noudattavat silti yhä sapattia ja muita juutalaisia tapoja. Tällaisia ei pidä päästää kommuuniolle eikä kirkkoon eivätkä he saa kastaa lapsiaan eivätkä ottaa orjia (!), koska he ovat selvästikin uskonnoltaan juutalaisia. Jos taas joku kääntyy vilpittömästi ja haluaa kasteen, hänet on otettava vastaan, mutta ehtona on juutalaisista tavoista luopuminen.

Yhdeksäs kaanon ei salli piilotella hereettistä kirjallisuutta, vaan harhaoppiset kirjat pitää luovuttaa Konstantinopolin piispantaloon lukkojen taakse. Kymmenes kaanon kieltää papin siirtymisen toiseen seurakuntaan ilman piispan lupaa.

11. kaanon käskee, että piispantaloissa ja luostareissa tulee olla ekonomi, ja 12. kieltää piispaa ja apottia antamasta pois kirkon omaisuutta. 13. kaanon tuomitsee ne, jotka muuttavat luostareita maallisiksi asuinpaikoiksi, tällaiset ovat Kolminaisuuden tuomitsemia suoraan sammumattomaan tuleen.

14. kaanon sanoo, ettei liturgiassa saa lukea ilman kätten päällepanemista, ja 15. kieltää papin kuulumisen kahteen kirkkoon (seurakuntaan, ei kirkkokuntaan). 16. kaanon kieltää pappeja pitämästä kalliita vaatteita, ja 17. kieltää aloittamasta kappelin rakentamista, jos varoja ei ole projektin loppuun viemiseksi.

18. kaanon kieltää naisia asumasta piispantaloissa tai miesten luostareissa, ja 19. kaanon säätää, että pappeuden ja luostariin menemisen ei tule maksaa. 20. kaanon kieltää sekaluostarien perustamisen, sillä yhdessä asuminen johtaa pian aviorikokseen. 21. kaanonin mukaan munkit eivät saa jättää luostareitaan ja siirtyä toiseen ilman apotin lupaa.

22. kaanon kehottaa vaatimattomuuteen ja säädyllisyyteen ruokailussa. Ensin kaanon käsittelee munkkeja, mutta sitten se puhuu niistä, jotka ovat valinneet ”avioliiton, lapset ja maailmalliset tunteet (laicalis affectus)”. Heidän tulee välttää teatteriesityksiä, saatanallisia lauluja ja soittavia ja tanssivia haureudenharjoittajia. Pappien ei koskaan tulisi syödä yksin naisen kanssa.

Arviointia

Francis Sullivan tiivistää konsiilin saavutukset: 1) kuvien kunnioittamisen hyväksyminen ja sen erottelu Jumalalle kuuluvasta palvonnasta, 2) selitys, että kuvan kunnioittaminen merkitsee sen kuvaaman henkilön kunnioittamista ja 3) tulkinta, että kuvien kunnioittaminen vahvistaa Kristuksen tosi ihmisyyden dogmin.

Sullivan jatkaa pohtimalla, missä mielessä Nikea II:n määritelmä on ilmoitettu totuus ja uskondogmi. Hän sanoo (tosin melko varovalla kielellä: ”I believe one could answer that…”), että kyseessä oli Raamatun epäjumalanpalvontakiellon tulkinta, ja tässä mielessä määritelmä voidaan ymmärtää uskondogmiksi.

Sullivanin pohdinta ilmoitetusta totuudesta on melko anakronistista, eikä konsiili nähdäkseni itse esitä asiaansa epäjumalanpalvontakiellon tulkintana vaan pikemminkin Paavalilta saadun tradition säilyttämisenä, tai ainakin Paavalin käskyn hengessä kaikkien vastaanotettujen traditioiden säilyttämisenä.

Ongelmia

Sullivanin lyhyt käsittely ohittaa monia ongelmia. Ensinnäkin Nikea II:ta ennen kirkossa oli kahdenlaista traditiota kuvista, eivätkä apostolit mitä todennäköisimmin itse sanoneet asiasta yhtään mitään. Ennen Nikea II:ta Bysantissa hallitsi yksi traditio, sen jälkeen toinen. Nikea II:n käsitys traditiosta on naiivi, ikään kuin se olisi ollut aina selvä ja sama.

Jos traditioon ei todella saa lisätä mitään, niin kuin Nikea II toistuvasti sanoo, niin miksi Nikea II sitten julkaisi 22 uutta kaanonia ja uuden uskonmääritelmän? Sama ongelma pätee moniin muihinkin konsiileihin, jotka väittävät pitävänsä kaiken muuttumattomana, mutta faktisesti ne tuovat kirkon oppiin aina uusia dogmeja ja disipliinejä.

Toinen suuri ongelma on se, että konsiili käyttää kuvien kunnioituksesta hyväksyvästi termiä ”palvoa” (adorare/proskynein), mikä tekee katolis-ortodoksisen populaariapologian kovin ongelmalliseksi ja pikemminkin osoittaa protestanttien täydellä syyllä hämmästelevän kuvainpalvontaa vanhoissa kirkoissa.

Toki konsiili varaa latrian yksin Jumalalle, mutta pointti on se, että onnistuneen apologian pitäisi osata jotenkin vakuuttavasti erotella palvonta palvonnasta (latreia/proskynesis; latria/adoratio), enää ei siis riitä pelkkä ”emme palvo, vaan kunnioitamme”.

Muita ongelmia tässä konsiilissa ovat mm. pelastuminen kaanoneja noudattamalla, melko outojenkin kaanonien ”jumalallisuus”, juutalaisten tapojen kieltäminen kristinuskoon sopimattomina sekä 13. kaanonin rankka helvettituomio nykynäkökulmasta melko vähäpätöisestä asiasta.

Nikea II:een pätee Konstantinopoli II:n analyysissä esitelty ongelma: jos ekumeenisten konsiilien päätökset oletetaan erottelematta auktoritatiivisiksi, erehtymättömiksi ja muuttumattomiksi, joudumme suuriin ongelmiin. Kukaan meistä ei noudata tämän eikä aiempien ekumeenisten konsiilien jumalallisia kaanoneita, joten jos meillä olisi vain vanhat konsiilit, olisimme kaikki tuhoon tuomittuja.

Rakentavia ratkaisuja

Nikea II:een pätee sama kuin kaikkiin aiempiin seitsemään konsiiliin: Luojan kiitos elämme 2000-lukua ja Vatikaani II:n jälkeistä aikaa! Voimme rauhassa käyttää teologisen hermeneutiikan välineitä ja erotella muuttuvat asiat muuttumattomista, voimme tunnustaa tradition kehittyneen historiassa, voimme panna toivomme evankeliumiin ja jättää tuomitseminen armolliselle Jumalalle.

Kuitenkin samaan aikaan elämme jatkumossa siinä samassa pyhässä katolisessa kirkossa, joka yli tuhat vuotta sitten Nikeaan kokoontui. Miten siis tänään voisimme rakentavasti arvioida Nikea II:ta niin, että sekä se antaisi jotain meille että me jotain sille?

Ensinnäkin voisi todeta, että Nikea II:ssa tulee entisiä konsiileja vahvemmin esille kirkon ymmärrys omasta struktuuristaan ja opetusvirastaan. Konsiili on täysin tietoisesti ekumeeninen, sen koollekutsuminen tapahtui yhteisymmärryksessä paavin kanssa, konsiilissa on selkeä edustus sekä Roomasta että idän patriarkoista.

Lisäksi Nikea II viittaa pyhien isien auktoriteettiin oppinsa lähteenä, se siteeraa esimerkiksi Basileios Suurta. Se viittaa jonkinlaiseen kirkollisen erehtymättömyyden lahjaan viitatessaan Kristuksen lupaukseen olla kirkon, tahrattoman morsiamensa kanssa maailman loppuun asti.

Konsiili käyttää dogmaattisesti merkittäviä sanoja kuten ”määritellä” (definire), ”opetusvirka” (magisterium), ”kirjoitetut ja kirjoittamattomat traditiot” ja näin se ennakoi jo Trenton ja Vatikaani I:n kehityslinjoja. Pääpaino on uskollisuudessa aidolle kirkolliselle traditiolle.

Näistä lähtökohdista voidaan todeta, että Nikea II oli todella ekumeeninen, koko kirkon uskoa ilmaiseva ja sitova konsiili, ja sen tietoinen oppimääritelmä pyhien kuvien kunnioituksen sallittavuudesta on kirkolle sitova ja peruuttamaton.

Se edustaa oikeaa kristillistä traditiota: apostolit eivät kieltäneet pyhiä kuvia, ja ne ovat kuuluneet kristittyjen elämään jo katakombeista asti. Ajoittaisesta vastustuksesta huolimatta kirkko on väljästi ymmärrettynä ”aina ja kaikkialla” hyväksynyt pyhät kuvat.

Mitä kaanoneihin tulee, ne koskevat kirkon käytäntöä ja voivat muuttua, ja jos kirkko ei enää niistä välitä, niin meidänkään ei tarvitse. Kirkolla on kanoninen lakinsa, jolla nykyään mennään. Se päivitetään aina ajan tarpeiden mukaan. Mitä taas latrian, palvonnan ja kunnioituksen eroon tulee, meidän on huolehdittava siitä, että pidämme Luojan ja luodun eron selvänä ajatuksissamme, sanoissamme ja teoissamme.

Lopuksi

Tähän päättyy toistaiseksi sarja ekumeenisista konsiileista. Ehkä joskus vielä jatketaan ja tarkastellaan keskiajan konsiileja, mutta nyt on aika keskittyä muuhun.  Alla vielä linkit kaikkiin aiemmin käsiteltyihin kuuteen konsiiliin:

Nikea, Konstantinopoli I, Efeso, KhalkedonKonstantinopoli IIKonstantinopoli III.

Lopuksi pyytäisin palautetta sarjasta: näen kyllä, että blogia luetaan joka maanantai ahkerasti, mutta kommentteja ei ole juuri laisinkaan. Kehotan ja kutsun siis entistä aktiivisempaan ja rohkeampaan keskusteluun!

Oliko esimerkiksi tämä sarja shokeeraava, yllättävä, mielenkiintoinen, uskoa romuttava, rakentava tai molempia, informatiivinen, vaikeatajuinen…? Mistä aiheista toivoisit uusia sarjoja tai yksittäisiä artikkeleita? Kiitos jo etukäteen palautteestasi!

Explore posts in the same categories: Dogmihistoria, Ekumeeniset konsiilit, Neitsyt Maria ja pyhät

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: