Pyhän tulen ihme

Niin kuin Areiopagi.fi:n tämän joulun hittiartikkelikin muistuttaa, joulu ja ”kaikki Jeesuksen elämästä kerrotut tapahtumat kiertyvät tavalla tai toisella hänen ristinkuolemansa ja ylösnousemuksensa ympärille”. Inkarnaatio suuntautuu kohti lunastusta, lihaksitulemisen tähtäimenä on loppujen lopuksi lihan ylösnousemus. Siksi tämän joulun postaus käsittelee pääsiäistä.

Sain äskettäin vihdoin luettua Serafim Seppälän (Munkki Serafimin) yli 500-sivuisen kirjan Kultainen Jerusalem (Kirjapaja, Helsinki 2008). Se on oikeastaan ”Jerusalemin idean” historia, Jerusalemin aatehistoria, jossa liikutaan vuorotellen sekä taivaassa että maan päällä.

Taivas ja maa yhdistyvät hämmästtyttävimmällä tavalla Jerusalemissa n. v. 30 tapahtuneessa ihmeessä, Jeesuksen ylösnousemuksessa.  Mutta harva tietää, että pääsiäisen ihmettä voi todistaa Jeesuksen hautapaikalla myös nykyaikana, jokaisena pääsiäisenä.

Vaikka Jeesuksen ylösnousemuksen historiallinen todistusaineisto on vahvaa, joillekuille juuri historia (menneisyys) voi olla ylitsepääsemätön ongelma. Emme pääse takaisin historiaan, joten meillä voi olla enemmän tai vähemmän hyviä selityksiä, mutta loppujen lopuksi emme tiedä.

Onkin siis ällistyttävää, että meillä todella näyttää olevan jatkuva pääsiäisihme silmiemme edessä. Mutta vielä ällistyttävämpää on se, kuinka hyvin pidetty salaisuus tämä ihme on. Harva ainakaan Suomessa tuntuu tietävän siitä. Itse olin kuullut väitetystä ihmeestä ohimennen kerran tai kaksi ennen Serafimin kirjaa, mutten koskaan ollut perehtynyt siihen.

Pyhän tulen ihme

Kyseessä on pyhän tulen ihme, ”ortodoksisen maailman suurtapahtuma, joka on kuitenkin lännessä pysynyt varsin tuntemattomana” (s. 437). Joka pääsiäisenä ortodoksipatriarkka tulee saatossa pyhälle haudalle, astuu sisään ja tulee jonkin ajan kuluttua ulos tuli kädessään. Patriarkka antaa tulen muiden kirkkokuntien piispoille, ja tuli leviää sitten kansalle. Ihmeestä voi katsoa uutisvideon esim. tästä (v. 2011).

”Patriarkka Diodoros (1981–2000) on kertonut, että ihme tapahtuu joka vuosi hiukan eri tavalla. Joskus tuli syttyy välittömästi, joskus vasta odottelun jälkeen. Hautakivestä alkaa säteillä valoa, joka on useimmiten sinertävää ja josta kasvaa jonkinlainen valopilvi. Lopulta se tiivistyy tulipatsaaksi, josta patriarkka sytyttää kynttilänsä. Vuosisatojen varrella tulen on nähty syttyvän myös itsestään lampukassa tai laskeutuvan haudalle valopallona, utuna tai valoristinä.” (s. 437–438)

Serafim toteaa, että läntiset kommentaattoit ovat pitäneet tapahtumaa lähes poikkeuksetta huijauksena. ”Katoliset ovat esittäneet, että piispa salakuljettaa tulen hautaan, ja protestantit ovat suosineet niin sanottua ’sytkäriteoriaa’.” (s. 439) Vaikka ortodoksiskeptikkojakin tietysti on, niin ortodoksisissa lähteissä ihme on sidottu tiukasti ortodoksiseen teologiaan ja ortodoksisen uskon totuuteen.

Orotodoksiapologeetat  korostavat, että ei-kristityt (nykyään Israelin poliisit) tarkastavat haudan ja patriarkan ennen ihmettä, joten tulen tai tulentekovälineiden vieminen hautaan ei ole mahdollista. Tuli syttyi nopeasti myös aikana, jolloin tulentekovälineet olivat vielä kehittymättömiä. Jerusalemin alkukirkosta tunnetaan pääsiäiseen liittyvä tuli-ihme jo 100-luvun lopulta, ja nähtävästi viimeistään 700-luvun lopulla seremonia sisälsi kaikki nykyiset elementit. (s. 438–439).

Varhaisin kuvaus ihmeestä on 860-luvun lopulta munkki Bernardilta:

”Aamulla palvelus alkaa kyseisessä kirkossa. Sen jälkeen lauletaan Kyrie eleisonia niin kauan, kunnes enkeli tulee ja sytyttää valon lampukoihin, jotka riippuvat pyhän haudan yllä. Patriarkka jakaa sitä piispoille ja muulle kansalle, ja jokainen saa valon siellä missä seisoo.” (s. 439)

900-luvulla kirjoitetussa kirjeessä Damaskoksen emiirile metropoliitta Arethas mainitsi ihmeen tapahtuvan ”joka vuosi hänen pyhän ylösnousemuksensa päivänä”. Hämmästyttävintä on se, että muslimitkin tunnustivat ihmeen, ja 900-luvulla imaamit jopa sytyttivät pyhällä tulella moskeijoidensa lampukat. Matemaatikko ja luonnontieteilijä al-Biruni (973–1048) kuvaili asiaa seuraavasti:

”Pääsiäislauantaihin liittyen kerrotaan jotain, joka jättää luonnontieteiden tutkijan hämmästyneeksi ja jota on vaikea tunnustaa todeksi. Elleivät asian vastustajatkin olisi tässä yksimielisiä ja kertoneet siitä nähtyään ilmiön omin silmin, ja elleivät parhaat oppineet ja muut olisi välittäneet siitä tietoa kirjoissaan, sitä ei voisi pitää uskottavana.” (s. 440)

Ehkä kaunein kuvaus on vuodelta 1846 venäläisen pyhiinvaeltajan munkki Pafenin kynästä:

”Metropoliitta Meletios jäi yksin haudan ovelle turkkilaisten käsiteltäväksi. Turkkilaiset riisuivat hänet, pukivat sitten omoforin hänen ylleen, avasivat Kristuksen haudan ja päästivät hänet sisään. Millainen pelko ja kauhu valtasikaan kaikki paikalla olleet! Kaikki  olivat hiljaa ja huokailivat anoen Herraa Jumalaa, ettei hän pidättäisi heiltä taivaallisen tulensa armoa.

Kului aikaa, en tiedä kuinka kauan, sillä me kaikki olimme poissa tolaltamme, tietynlaisen pelon vallassa. Mutta yhtäkkiä Kristuksen haudasta alkoi loistaa valoa. Pian valo ilmestyi myös alttarista, pyhästä portista päin. Se virtasi kuin kaksi tulista jokea: yksi lännestä, Kristuksen haudasta, ja toinen idästä, alttarista. Millainen ilo ja riemu kirkossa olikaan tuolloin! Jokainen oli kuin juovuksissa tai poissa tolaltaan, emmekä enää tienneet, kuka sanoi mitäkin tai kuka juoksi minne. Koko kirkossa nousi mahtava meteli. Kaikki juoksivat ympäriinsä, kaikki huusivat ilosta ja kiitollisuudesta, ja arabinaiset kaikkein eniten. Jopa turkkilaiset, siis muslimit, lankesivat polvilleen ja huusivat: Allah, Allah – Jumala, Jumala!” (s. 442–443)

Mielenkiintoisin tarina koskee munkki Mitrofanesta, joka uteliaisuuttaan piiloutui vuonna 1926 pyhän haudan kirkon kattorakenteiden syvennykseen ja jäi odottamaan lauantaita sinetöidyn haudan sisäpuolelle. Kun patriarkka tuli sisään, Mitrofanes näki ja koki seuraavaa:

”Yhtäkkiä alkoi kuulua pehmeää viheltävää ääntä, joka muistutti hienoa tuulen huminaa. Ja samantien tuli unohtumaton näkymä: sinertävä valo, joka täytti koko haudan. Se kiersi ympäri koko hautaa aivan kuin voimakas pyörretuuli. – – Levoton sinertävä valo pyöri salaman nopeudella, sitten sen liikkeet hidastuivat. Tuossa valossa näin selvästi patriarkan. Hänen kasvoillaan valui hikipisaroita. – – Sitten jo rauhoittunut sinertävä valo alkoi taas liikehtiä levottomasti. Tämä oli käsittämätön ja sanoinkuvaamaton pyörre, ensimmäistä vahvempi. Yhtäkkiä se muuttui täysin valkoiseksi, Kristuksen kirkastumisen tapaan. Vähitellen täysin valkoinen valo alkoi muuttua kiekon muotoiseksi ja pysähtyi patriarkan yläpuolelle.” (s. 443–444)

Katolinen arvio ja tulkinta

Kuten edellä kävi ilmi, pyhän tulen ihme palautuu aikaan ennen idän ja lännen välistä skismaa, jonka katsotaan teknisesti alkaneen vuoden 1054 ekskommunikaatioista. Paavin legaattien ja Konstantinopolin patriarkan henkilökohtaiset ekskommunikaatiot eivät kuitenkaan heti vaikuttaneet Jerusalemiin, ja esim. pääsiäisenä vuonna 1107 katolinen ja ortodoksinen kirkko toimittivat lauantai-illan palveluksen yhdessä. (s. 441)

Jakaantumisen vakiintumisen jälkeen ortodoksit ovat ylpeilleet sillä, ettei ihmettä ole tapahtunut, kun haudassa on ollut ”yrittämässä” joku muu kuin kreikkalaisortodoksisen kirkon johtaja tai hänen edustajansa. Näin ortodoksit ovat tulkinneet ihmeen todisteeksi ortodoksisen uskon totuudesta. (s. 438, 441)

Esimerkiksi vuonna 1102 ristiretkeläiset olivat ottaneet haltuunsa ortodoksien pyhät paikat, eikä tuli saapunut ennen kuin ne oli palautettu ortodokseille. Samoin 1500-luvulla armenialaiset estivät ortodoksipatriarkan pääsyn kirkkoon, jolloin oven viereinen pylväs alkoi palaa pyhää tulta, josta patriarkka jakoi sen kansalle. (s. 442)

Munkki Serafim kertoo katolisen suhtautumisen pyhän tulen ihmeeseen muuttuneen vuosisatojen varrella. Vielä vuonna 1095 (skisman jälkeen mutta ennen ristiretkiä) paavi Urbanus ylisti ihmettä: ”Kenen sydän on niin kivinen, ettei näin valtava ihme koskettaisi häntä?” (s. 444)

Ristiretkien jälkeen katolilaiset jäivät kuitenkin sivuun tapahtumasta, ja sittemmin katolinen kirkko otti ilmiöön myös aatteellista etäisyyttä: vuonna 1238 paavi Gregorius kielsi ainakin pyhän haudan fransiskaaneja ellei kaikkia katolilaisia ottamasta osaa pyhän tulen seremoniaan. Prekonsiliaarinen (v. 1909) Catholic Encyclopedia-artikkeli tulen liturgisesta käytöstä ei ole seremoniasta innoissaan vaan paheksuu siihen liittyviä riehakkuuksia (ks. s. 437). (s. 444)

Mitä me tähän sanomme?

Mitä tästä kaikesta pitäisi sitten ajatella? Todistusaineiston valossa näyttää vahvasti siltä, että Jerusalemissa todella tapahtuu vuosittain Kristuksen ylösnousemuksesta todistava suuri ihme. Mutta voiko katolilainen tai muu ei-ortodoksi päätyä tällaiseen tulkintaan ilman ortodoksiksi kääntymistä? Eikö tämä ortodoksien oma ihme todista ortodoksisuutta oikeaksi?

Nähdäkseni Vatikaanin II konsiilin kirkko-oppi auttaa tässä huomattavasti. Sen mukaan ortodoksiset paikalliskirkot ovat tosi kirkkoja, niissä siis elää yhä tänäänkin Kristuksen tosi kirkko. Ortodokseilla on oikeat sakramentit, heidän liturgiassaan Kristuksen ylösnoussut ruumis on ihmeellisesti ja totisesti läsnä (sekä eukaristisesti että kirkollisesti).

Lisäksi kun otetaan vielä huomioon, että Jerusalemin kreikkalaisortodoksinen patriarkaatti on historiallisesti se ”alkuperäinen” Jerusalemin patriarkaatti (s. 445), niin ei ole katolisesta näkökulmasta lainkaan erikoista, että pyhän tulen ihme tapahtuu Jerusalemin ortodoksisen patriarkaatin piirissä.

Pyhän tulen ihme ei kerro mitään suuntaan eikä toiseen katolisuuden ja ortodoksisuuden teologisista erimielisyyksistä. Se kertoo ainoastaan sen, että Jumala ei ainakaan ole hylännyt ortodokseja (kuten prekonsiliaarinen katolinen teologia kenties oletti) ja että Jerusalemissa kreikkalaisortodoksinen patriarkaatti tosiaan jatkaa alkukirkon perintöä.

Jos jonkin kirkkokunnan ”oma” yliluonnollinen ihme todistaisi automaattisesti kyseisen kirkkokunnan kokonaan ainoaksi oikeaksi, niin samalla logiikalla vaikkapa Neitsyt Marian ilmestykset Guadalupessa, Lourdesissa ja Fatimassa todistaisivat katolisuuden ainoaksi oikeaksi. Eksklusivistit molemmilla puolilla joutuvat ongelmiin toistensa ihmeiden edessä.

Vatikaani II:n ekumeeninen kirkko-oppi tekee siis mahdolliseksi yhtyä ongelmitta paavi Urabuksen kantaan: kyseessä on ”valtava ihme”, josta kaikki uskovat voivat yhdessä kiittää Jumalaa. Totisesti nousi!

The Miracle of the Holy Fire is a pious Orthodox tradition, but is mainly unrecognized in the Catholic Church.

Explore posts in the same categories: Ihmeet, Kirjaesittelyt ja -arviot, Ortodoksisuus

One Comment : “Pyhän tulen ihme”

  1. Sakari Meinilä Says:

    Emil, kirjoitat:

    ”Pyhän tulen ihme ei kerro mitään suuntaan eikä toiseen katolisuuden ja ortodoksisuuden teologisista erimielisyyksistä. Se kertoo ainoastaan sen, että Jumala ei ainakaan ole hylännyt ortodokseja (kuten prekonsiliaarinen katolinen teologia kenties oletti) ja että Jerusalemissa kreikkalaisortodoksinen patriarkaatti tosiaan jatkaa alkukirkon perintöä.”

    Annat tässä suuren painon ihmeen merkitykselle jonkin kirkon oikeutuksena Jumalan edessä. Raamatun mukaan ihme ei kuitenkaan ole ehdoton todistusperuste:

    5.Mooseksen kirja:13:1-4:

    ”Jos teidän keskuuteenne ilmestyy profeetta tai unennäkijä ja lupaa sinulle jonkun tunnusteon tai ihmeen, ja jos sitten todellakin tapahtuu se tunnusteko tai _ i h m e , josta hän puhui sinulle sanoen: ’Lähtekäämme seuraamaan muita jumalia, joita te ette tunne, ja palvelkaamme niitä’, niin älä kuuntele sen profeetan puhetta tai sitä unennäkijää, sillä Herra, teidän Jumalanne, ainoastaan koettelee teitä tietääksensä, rakastatteko Herraa, teidän Jumalaanne, kaikesta sydämestänne ja kaikesta sielustanne. Seuratkaa Herraa, teidän Jumalaanne, häntä peljätkää ja
    p i t ä k ä ä _ h ä n e n _ k ä s k y n s ä , häntä kuulkaa, häntä palvelkaa ja hänessä kiinni riippukaa.”

    Jumalan käskyt, ulkoinen sana Raamatussa, asetetaan siis ihmeidenkin edelle.

    Tässä yhteydessä on mielenkiintoista että Uusi Testamentti lausuu varoituksen juuri tuleen liittyvästä ihmeestä. Puhuesaan ”pedosta” jolla on ”karitsan sarvet” mutta joka ”puhuu kuin lohikäärme” Ilmestyskirja lausuu (13:13)

    ”Ja se tekee suuria ihmeitä, niin että saa tulenkin taivaasta lankeamaan maahan ihmisten nähden.”

    Karitsan sarvinen peto voidaan nähdä viittaavan Kristuksen hahmoon (Kristus=”karitsa”, ks. esim. Joh 1:29) verhoutuneeseen opettajaan tai instituutioon joka opettaa harhaa, koskapa se ”puhuu kuin lohikäärme” (Ilm 13:11).


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: