Konstantinopolin III konsiili

Ekumeenisten konsiilien sarja jatkuu nyt Konstantinopolin III konsiililla, joka pidettiin vuosina 680–681. Edellisestä konsiilista ehti jälleen kulua reilut sata vuotta, ja jälleen kiista koski kristologiaa.

600-luvulla nousi kiista siitä, ovatko toiminta ja tahto persoonaan vai luontoon kuuluvia asioita. Jos persoonaan, niin Kristuksella olisi yksi tahto ja kaikki  hänen tekonsa olisivat yksin jumalallisen Logoksen tekoja. Jos taas luontoon, niin Kristuksella olisi sekä inhimillinen että jumalallinen tahto, ja hänen toimintansa olisi sekä inhimillistä että jumalallista

Efeso v. 431 painotti ykseyttä (yhtä persoonaa), Khalkedon v. 451 kakseutta (kaksi luontoa), Konstantinopoli II (553) jälleen ykseyttä (nestoriolaista tai antiokialaista Efeso&Khalkedon -tulkintaa vastaan), Konstantinopoli III jälleen kakseutta, nimittäin Kristuksen kahta toimintaa (kr. energeia, lat. operatio) ja tahtoa (kr. theleema, lat. voluntas) monoenergismiä ja monotelitismiä vastaan.

Konstantinopolin III konsiili kesti pidempään kuin muut varhaiset konsiilit, mutta sen viralliset asiakirjat sisältävät suhteellisen vähän tekstiä. Konsiili julkaisi vain Uskon esityksen (Ekthesis pisteoos) ilman erillistä listaa kaanoneita tai anateemoja. Konsiilin taustalla oli Roomassa pidetty synodi, jonka kutsui koolle paavi Agatho. Sen taustalla taas olivat keisari Konstantinos IV:n vetoomukset monotelitismiä vastaan. Keisarin koolle kutsuma Konstantinopoli III otti vastaan sekä Agathon legaatit että hänen oppipäätöksensä.

Uskon esitys

Uskon esitys alkaa raamattusitaatilla, jonka mukaan Kristus tuli kaltaiseksemme kaikessa paitsi synnissä. Tämä ennakoi jo argumenttia: Kristuksella täytyy olla myös ihmistahto. Konsiili siteeraa myös Kristuksen sanoja rauhasta ja saa siitä linkin ”ortodoksian puolustajaan” ja ”virheen vastustajaan” keisari Konstantinokseen, joka rauhan saavuttamiseksi kutsui koolle käsillä olevan konsiilin. Konsiili kutsuu itseään ”pyhäksi ja ekumeeniseksi konsiiliksi” ja viittaa aiempiin ”viiteen pyhään ja ekumeeniseen konsiiliin”.

Viiden aiemman konsiilin tuomioita muistellaan hetki. Harhaoppisten listasta käy ilmi muun muassa, että Nestorios oli ”juutalaisesti ajatteleva” (kr. ioudaiophronos). Theodoros Mopsuestialaisen ja Origeneen tuomiota muistellaan, ja sitten todetaan, että kaikki aiemmat päätökset hyväksytään uudestaan ilman muutoksia (lat. immutilatas quidem in omnibus renovans sanctiones).

Nikealais-konstantinopolilaisen uskontunnustuksen sitaatin jälkeen sanotaan jälleen, että se kyllä riittäisi täydelliseen ortodoksisen uskon tuntemiseen (sufficiebat quidem ad perfectam orthodoxae fidei cognitionem)… ”mutta”.

Paholainen on niin pirun viekas, että hän keksii aina jotain uutta. Tällä kertaa hän käytti koko joukkoa Konstantinopolin menneitä piispoja ja jopa  yhtä ”vanhan” Rooman piispaa, Honoriusta (Honorium qui fuit papa antiquae Romae), sekä Aleksandrian ja Antiokiankin piispoja, ja levitti kaikkialle kirkkoon harhaoppia yhdestä tahdosta ja toiminnasta.

Nyt tullaan monotelitismin ja monoenergismin kritiikkiin: tämä oppi vie Sanan lihaksitulolta sen täydellisyyden, sillä sen mukaan Kristuksen omaksumalta ihmisruumiilta puuttui tahto ja toiminta (involuntariam et inoperatricem).

Kristus kuitenkin nosti ”uuden Daavidin” (!), uskollisen keisarin (fidelissimum imperatorem novum David) korjaamaan tilanteen. Konsiili hyväksyy avosylin ”pyhimmän ja autuaimman Agathon, vanhan Rooman paavin” sanat, koska ne ovat sopusoinnussa Khalkedonin ja paavi Leon Tomuksen kanssa (eikä siis vain siksi, että paavi on paavi ja siten taatusti oikeassa).

Seuraa kristologinen uskontunnustus, joka toistaa aiempien konsiilien teologiset hienoudet Kristuksen luontojen yhdistymisen tavasta. Tämän kaiken jo muinaiset profeetat ja Kristus itsekin meille opettivat, ja saman välitti eteenpäin pyhien isien uskontunnustus (prophetae de eo et ipse nos dominus Iesus Christus erudivit, et sanctorum patrum nobis tradidit symbolum).

Tämän opetuksen kanssa yhdenmukaisesti konsiili nyt sitten julistaa, että Kristuksessa on kaksi tahtoa ja toimintaa jakamatta, muuttumatta, erottamatta ja sekoittamatta (duas naturales voluntates in eo, et duas naturales operationes indivise, inconvertibiliter, inseparabiliter, inconfuse praedicamus).

Tämän jälkeen seuraa selvennys, että nämä kaksi tahtoa eivät koskaan ole keskenään ristiriitaisia, vaan inhimillinen tahto seuraa vastustelematta ja taistelematta jumalallista tahtoa tai on sille kuuliainen. Ainoa raamattuviite on Joh. 6:38, jota edeltää johdanto: niin kuin Kristuksen ruumis on Logoksen ruumis, samoin Jeesuksen ruumiillisesta luonnosta eli ihmisluonnosta nouseva tahto on jumalallisen Logoksen oma tahto, niin kuin hän itse sanoo: ”Enhän minä ole tullut taivaasta tekemään oman tahtoni mukaan, vaan täyttämään lähettäjäni tahdon.”

Konsiili ei kuitenkaan selitä, kuinka siteerattu lause on sopusoinnussa sen kanssa, mitä juuri aiemmin on sanottu kahden tahdon harmoniasta. Myöskään toista kuuluisaa kohtaa ei kommentoida: ”Isä, jos tahdot, niin ota tämä malja minulta pois. Mutta älköön toteutuko minun tahtoni, vaan sinun.” (Luuk. 22:42)

Näissä sanoissa Jeesuksen inhimillinen tahto näyttää ainakin jossain määrin ja jonkin ajan olevan vastakkainen jumalallisen tahdon kanssa, vaikka se sille lopulta alistuukin. Lisäksi Pojan tahtoja on näissä jakeissa yksi, Isän yksi (tai toinen), mikä ei aivan helposti tunnu sopivan konsiilin kristologiaan. Tähän palataan vielä.

Kristuksen kahdesta toiminnasta konsiili siteeraa paavi Leoa, joka puolestaan viittaa Kyrillos Aleksandrialaiseen. Leon mukaan sama Kristus teki ihmeitä ja kärsi – Sana teki sen, mikä kuului Sanalle, ja ruumis sen, mikä kuului ruumiille. Siispä kunnioitamme (doksadzomen, confitemur) kahta tahtoa ja toimintaa.

Lopuksi määrätään, ettei kukaan saa julistaa tai opettaa toisenlaista uskoa eikä keksiä uusia sanamuotoja tai uskontunnustuksia kuin tässä esitetyt. Rangaistuksena on vanha tuttu kurinpitotoimenpide: piispat pois viralta, maallikot pois uskovien yhteisöstä.

Arvioita ja huomioita

Bernard Sesboüé lopettaa kirjassaan konsiilien reseption tarkastelun valitettavasti Konstantinopoli II:een, joten jäljelle jää nyt vain Francis Sullivanin arvio konsiilin dogmaattisesta arvosta. Hänen mukaansa konsiili epäilemättä määritteli dogmaattisesti Kristuksen kaksi tahtoa ja toimintaa. Vaikeampi pala on paavi Honoriuksen tuomio. Sullivan nimittäin kertoo paavi Agathon seuraajan Leo II:n hyväksyneen konsiilin dokumentit Honorius-tuomion mukaan lukien.

Sullivan selittää, että Honoriuksen tarkoitus ei ollut määritellä dogmaattisesti (ratkaista lopullisesti) mitään – hän vähätteli koko kiistaa ja piti sitä lähinnä kielellisenä. Honorius oli tuomionsa aikaan jo kuollut, eikä hän selvästikään ollut harhaoppinen ”sanan nykymerkityksessä”. Hän ei siis itsepintaisesti vastustanut jotakin kirkon Jumalan ilmoittamaksi määrittelemää uskonoppia.

Katolinen ensyklopedia, joka on vuodelta 1910 eli Vatikaani I:n ja II:n väliltä, esittelee useita erilaisia katolisia ratkaisuja Honorius-ongelmaan. Sen oma ratkaisu on se, että Honorius oli harhaoppinen de facto vaikkei tarkoitusperiltään, hän on siis tuomittu Theororoksen ja Origeneen tavoin, eikä katolilainen saa puolustaa häntä. Hän ei kuitenkaan ollut monotelitisti eikä hän lausunut mitään ex cathedra.

Lupasin vielä palata Getsemanen rukouksen ongelmaan. Samoin kuin Khalkedon-artikkelissa, viimeisen sanan saa Joseph Ratzinger/Benedictus XVI, joka kirjassaan Jeesuksen viimeiset päivät  (s. 165–166) tarjoaa tahtojen, persoonan ja luontojen problematiikkaan tasapainoisen modernin selityksen:

”[L]uonto ja persoona on kumpikin nähtävä sille ominaisessa olemisen tavassa. Se merkitsee, että Jeesuksessa on inhimillisen luonnon ’luonnollinen tahto’ mutta että on vain yksi, ’luonnollisen’ itseensä sisällyttävä ’persoonan tahto’. Tämä on mahdollista tuhoamatta sitä, mikä on aidosti inhimillistä, koska ihmisen tahto suuntautuu luomisen perusteella kohti jumalallista. (…) Jeesuksen rukous ’älköön toteutuko minun tahtoni, vaan sinun’ (Luuk 22:42) on siten todellakin Pojan rukous Isälle: inhimillinen luonnollinen tahto on siinä täysin sisällytetty Pojan minään.”

Explore posts in the same categories: Dogmihistoria, Ekumeeniset konsiilit, Kristologia

One Comment : “Konstantinopolin III konsiili”

  1. tumpelo Says:

    Kommentoidaan nyt vaikka vain sen vuoksi että ”kaksi tahtoa” on niin mielenkiintoinen aihe. Liittyy kyllä enemmän kysymykseen ihmisen tahdosta:

    Hauskaa mutta sangen syvällistä mitä opin Simo Knuutilalta hänen keskiajan filosofian luennoillaan oli että keskiajan loogikkojen mukaan

    ”tahtoa tahtoa jotakin” on samaa kuin että ”tahtoo jotakin”.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: