Matres ecclesiae – kirkkoäidit

Perussanoma on julkaissut viime aikoina paljon mielenkiintoisia kirjoja. Tällä blogilla olen viimeksi arvioinut K20-trilogiaa, Kotimaa24-blogilla kirjoitin viisiosaisen sarjan artikkelikokoelmasta Euangelium Benedictum. Nyt on vuorossa Anni Maria Laaton kirja Matres ecclesiae (2011), joka kertoo kirkkoäideistä.

Kirkkoisäthän ovat tuttuja, mutta kuka on kuullut kirkkoäideistä? Kyllä varhaiskristillisyydessä naisiakin oli, ja heistä on säilynyt tietojakin, lähinnä kirkkoisien teksteissä. Åbo Akademin patristikkorouva Laato tietää kertoa heistä paljon mielenkiintoista.

Marttyyrinaisia

Vuonna 177 Lugdunumissa eli Lyonissa kristityt joutuivat vainon kohteeksi, ja tiedämmekin jotain muutaman Irenaeuksen seurakuntalaisnaisen marttyyriudesta. Orjatyttö Blandina vastasi kidutuksen jälkeen syytöksiin: ”Olen kristitty, eikä meidän keskuudessamme tehdä mitään, mitä pitää hävetä.” (s. 21)

Seuraava sitaatti kertoo syytöksestä, jonka mukaan kristityt söivät kokouksissaan lapsia. Bibliksen sanat viittaavat myös Jerusalemin kokouksen vielä voimassa olleeseen verensyöntikieltoon (Ap.t. 15): ”Kuinka sellaiset voisivat syödä pikkulapsia, joiden ei ole lupa käyttää ravinnoksi edes järjettömien eläinten verta?” (s. 22)

Blandinaa ja Biblistä tunnetumpia naismarttyyreja ovat Perpetua ja Felicitas, jotka mainitaan myös roomalaisessa kaanonissa. Heidän marttyyrionsa on peräisin vuodelta 203 Pohjois-Afrikasta kenties Tertullianuksen ja Perpetuan kynästä. Perpetua perusteli ei-kristilliselle isälleen: ”Isä, näetkö tuon astian? Eihän sitä voi nimittää miksikään muuksi kuin mitä se on? Samoin en minäkään voi sanoa itseäni miksikään muuksi kuin siksi mikä olen, kristityksi.” (s. 27)

Myös Origeneen piiriin kuului marttyyreita, joiden kuolemat sijoittuivat ajanjaksolle 193-211. Aleksandrialainen Potamiaina-niminen neito lupasi rukoilla häntä kuolemaan kuljettaneen sotilaan Basilideen puolesta. Potamiaina surmattiin kaatamalla hänen päälleen tulikuumaa pikeä. Pian Basilides kääntyi kristityksi ja selitti, että Potamiaina oli ilmestynyt hänelle yöllä ja asettanut hänen päähänsä marttyyriseppeleen. Basilides mestattiin pian kasteen jälkeen. (s. 33)

Noin sata vuotta myöhemmin (v. 304) Pohjois-Afrikassa mestattiin Crispina, joka ei suostunut palvomaan roomalaisia jumalia. Hän oli varhainen uskonnonvapauden puolustaja: ”Ei ole kysymys mistään palvonnasta, jos siihen pakotetaan vastoin tahtoa!” Crispina puhui myös Jumalan hänelle lahjoittamasta pelastuksesta ”kasteen autuaallisessa vedessä”, ja kun hänelle luettiin kuolemantuomio, hän sanoi: ”Siunaan Jumalaa [–] Jumalalle kiitos!” (s. 35)

Teologinaisia traditiossa

Eräät kirkkoäidit paljastavat erittäin mielenkiintoisia linkkejä apostolisen tradition välittymisestä. Esimerkiksi Makrina vanhempi ja hänen lapsenlapsensa Makrina nuorempi asettuvat herkulliseen 100-300-lukujen kirkkoisien seuraantoon seuraavasti: Pantaenus Aleksandrialainen-Klemens Aleksandrialainen-Origenes Aleksandrialainen-Gregorios Thaumaturgos-Makrina vanhempi-Gregorios Nyssalainen, Basileios Suuri ja Makrina nuorempi. (ks. s. 48)

Esimerkiksi Basileios Suuri vetoaa areiolaisuutta vastaan isoäitinsä opetukseen: ”Voisiko olla parempaa todistusta uskostani, kuin että minut on kasvattanut isoäitini, tuo siunattu nainen [–] joka opetti minulle siunatun Gregorioksen sanoja [–] Areioksen pahamaineinen jumalanpilkka ei ole saastuttanut sieluani.” (s. 49)

Basileoksen ja Gregorios Nyysalaisen sisar Makrina nuorempi oli teologian opettaja ja askeettiyhteisön perustaja. Hänen ja Gregorioksen dialogi sielusta ja ylösnousemuksesta on julkaistu myös suomeksi. Makrina oli myös yhteiskunnallinen vaikuttaja, hän mm. huolehti nälkää näkevistä. Makrina oli syvällinen Raamatun tuntija ja tulkitsija, ja hänessä oli myös apologeetan vikaa: ”Meidän on keskityttävä tutkimaan, miten voisimme osoittaa oppimme kaikin puolin uskottavaksi” (s. 77).

Makrinojen jälkeen esiin astuvat Melaniat, jälleen vanhempi ja nuorempi. Melania vanhempi kuului rikkaaseen sukuun, mutta noin 30-vuotiaana hän lähti Egyptin erämaahan ja lahjoitti rikkauksia köyhille erämaaveljille. Myöhemmin Melania asettui Jerusalemiin ja perusti Öljymäelle kaksi luostaria. Hän ystävystyi Origeneen oppilaiden Rufinus Akvileialaisen ja Euagrios Pontoslaisen kanssa. Melanian kerrotaan lukeneen mm. 3 milj. riviä Origeneen tekstiä. (s. 137-139)

Melania vanhempaa pidetään kirkkoäideistä oppineimpana. Hänen kerrotaan käyneen läpi jokaisen kirjan seitsemän tai kahdeksan kertaa, hän luki jatkuvasti Raamattua ja ”vanhojen kommentaattoreiden kaikkia kirjoituksia”. Palladios kertoo Melanian saaneen n. 400 harhaoppista (Pyhän Hengen jumaluuden kieltänyttä) munkkia palaamaan kirkkoon (s. 139-140).

Melania nuorempi oli Melania vanhemman pojantytär ja oppilas. Myös Melania nuorempi lahjoitti omaisuutta köyhille ja ryhtyi askeetiksi. Melania pakeni Roomasta Sisiliaan, kun gootit piirittivät Roomaa vuonna 408, ja sitten hän siirtyi Afrikkaan, missä hän luki ahkerasti Raamattua, saarnakokoelmia ja ”jälkiruoaksi” pyhien elämäkertoja (s. 142). Hän rakennutti Öljymäelle kappelin ja vaati kuolinvuoteellaan saada kuulla epikleesin sanat kunnolla (s. 144).

M-kirjaimella alkavien naisteologien lista jatkuu: Marcella (s. 325-411) perusti ensimmäisen naisten askeettiyhteisön Roomaan. Hän tunsi Athanasioksen ja Hieronymuksen, osasi Raamatun alkukieliä ja oli hyvin perehtynyt teologisiin kysymyksiin. Hän oli origenistisessa kiistassa Hieronymuksen kanssa Rufinusta ja Makrinaa vastaan, ja hän sai vastavalitun paavi Anastasiuksen vakuuttuneeksi Origeneen harhaoppisuudesta. (s. 125-128)

Muita etukirjaimia

Etteivät M:llä alkavat dominoisi aivan totaalisesti, on syytä esitellä vielä kaksi E:llä ja kaksi P:llä alkavaa kirkkoäitiä: Egeria ja Eustochium, Paula ja Proba.

Näistä ensimmäinen eli Egeria kirjoitti itse tarkat muistiinpanot pyhiinvaelluksestaan itään 380-luvulla. Hän kulki neljä vuotta aasilla ja kävellen Egyptissä, Palestiinassa, Syyriassa ja Mesopotamiassa ja palasi sitten Konstantinopolin kautta kotiin länsi-Eurooppaan (s. 97). Erityisen mielenkiintoinen on pitkä kuvaus jerusalemilaisesta liturgiasta (s. 100-101).

Toinen E eli Eustochium oli ensimmäisen P:n eli Paulan tytär. Hekin vaelsivat pyhälle maalle ja kirjoittivat kokemuksistaan. Erityisesti he joutuivat vastaamaan raamatulliseen argumenttiin, jonka mukaan Jerusalem olisi hylätty eikä enää uuden liiton aikana mikään erityinen pyhä kaupunki. Kirje Marcellalle (s. 104-118) on kiehtovaa luettavaa.

Paulasta tuli Hieronymuksen läheisin ystävä. Eustochium oli Paulan kolmas tytär, ja hän lähti yhdessä äitinsä kanssa pyhälle maalle vuonna 384. Hän kasvoi askeettinaisten piirissä ja oppi hepreankielisiä lauluja jo pienenä. Eustochium oli konsekroitu neitsyt, hänen sulhasensa oli siis Kristus. Hieronymus kutsui Paula-äitiä jopa ”Jumalan anopiksi”! (s. 132) Hieronymus sanoo Paulan oppineen hepreaa niin hyvin, ettei latina kuultanut ollenkaan läpi hänen ääntämyksessään (s. 135).

Toinen P eli Proba pakeni monien muiden tavoin Roomasta 410, kun gootit valloittivat kaupungin. Proballe on osoitettu yksi Augustinuksen kuuluisimmista kirjeistä, jossa hän selittää Isä Meidän -rukousta. Kun Proban pojantytär Demetrias päätti ryhtyä konsekroiduksi neitsyeksi, Proba kirjoitti tuon ajan kolmelle huipputeologille pyytääkseen neuvoa Demetriasta varten: Augustinukselle, Hieronymukselle ja Pelagiukselle. Kaikki vastasivat. (s. 155-156)

Lopuksi

Laato kertoo monista muistakin tunnetuista kristillisistä naisista kuten Konstantinuksen äidistä Helenasta, joka rakennutti pyhälle maalle kirkkoja, ja Augustinuksen äidistä Monnikasta, joka muistetaan elävästi Tunnustuksista. Mukana on myös monia Augustinuksen lähipiirissä eläneitä naisia, heille on omistettu kirjan VI luku ”Afrikkalaista elämää”.

Laaton kirja osoittaa, että naiset eivät suinkaan olleet mitättömiä varhaiskristillisyydessä, vaan heidän joukossaan oli tärkeitä äitejä, opettajia, teologeja, marttyyreja, pyhiinvaeltajia ja yhteiskunnallisia auttajia. Tavallisesti vähemmän huomiota saava naisnäkökulma herättää aivan uudella tavalla henkiin 100-400-lukujen kirkkohistorialliset tapahtumat ja kiistat. Kirkkoäidit on siis sangen suositeltava teos.

Explore posts in the same categories: Kirjaesittelyt ja -arviot, Patristiikka

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: