C. S. Lewisin kääntymys

(Lehtiversio tästä artikkelista julkaistu Uusi Tie -lehdessä 14.3.2013)

On onni ja siunaus, että voimme C. S. Lewisin (1898–1963) juhlavuotta viettäessämme lukea hänen elämäkertansa suomen kielellä – Otava julkaisi vuonna 2006 Lewisin ystävien Roger Lancelyn Greenin ja Walter Hooperin kirjoittaman lähes 500-sivuisen teoksen C. S. Lewis – elämäkerta. Tässä artikkelissa keskityn siihen, mitä elämäkerta paljastaa Lewisin kääntymyksestä ateismista teismiin ja kristinuskoon.

Ateistina Lewis piti kristinuskoa mytologisena hölynpölynä. Lokakuussa 1916 hän kirjoitti ystävälleen: ”Se, että mies nimeltä Jeshua tai Jeesus todella oli olemassa, on yhtä varmaa kuin että Buddha oli todella olemassa. – – Mutta kaikki se höpönlöpö neitseellisestä sikiämisestä, ihmeparanemisista, ilmestyksistä ja niin edelleen lepää täsmälleen samalla perustalla kuin kaikki muutkin mytologiat.” (s. 59)

Tällainen ajattelu oli tyypillistä myös 1900-luvun alun filosofiassa ja teologiassa. Ihmeet kiellettiin ja kristinuskoa verrattiin pakanamytologioihin. Lewisin kääntymys liittyi olennaisesti juuri myyttiteemaan.

Kääntymys teismiin

Vuonna 1923 Lewis sai uuden ystävän, joka oli luokkansa ”älykkäin ja parhaiten asioista perillä oleva mies” – ja Lewisin hämmästykseksi kristitty. Ystävykset keskustelivat innokkaasti kirjallisuudesta ja elämästä, ja myöhemmin tuo ystävä, professori Coghill, kirjoitti Lewisista: ”Häntä miellytti olennaisesti se, mikä oli suurta ja myyttiin vivahtavaa [–] häntä viehättivät aina muinaisten eeposten ja saagojen mystisesti yliluonnolliset asiat.” (s. 93)

Toisen merkittävän kristityn ystävän Lewis tapasi vuonna 1926 – hän oli J. R. R. Tolkien (s. 109). Keskustelu Tolkienin kanssa vaikuttaisi lopulta ratkaisevasti Lewisin kristityksi tulemiseen, mutta sitä ennen Lewis sai apua G. K. Chestertonin kirjasta The Everlasting Man, joka yllätti Lewisin osoittamalla, että ”koko kristillisessä historiassa oli järkeä” (s. 127).

Yöllinen keskustelu ateistikaveri Thomas Waldonin kanssa ravisteli Lewisia entisestään: ”evankeliumien historiallisuuden todistusaineisto oli yllättävän hyvä” (s. 128). Muutaman vuoden sisäisen kamppailun jälkeen Lewis joutui myöntämään, ”että Jumala oli Jumala” – kuuluisien omaelämäkerrallisten sanojensa mukaan Lewis oli tuona iltana ”koko Englannin alakuloisin ja vastahakoisin käännynnäinen” (s. 130). Tämä oli kuitenkin vasta kääntymys teismiin, ei vielä kristinuskoon.

Kääntymys kristinuskoon

Lewisin elämä alkoi silti jo tässä vaiheessa kristillistyä ja onnellistua. Lewis alkoi käydä sunnuntaisin kirkossa ja lukea päivittäin Raamattua. Kristinuskon omaksumisesta Lewis totesi, että ”asiassa on mukana toinenkin osapuoli” ja että hän odottaa nyt, ”omaksuuko se minut” (s. 133).

19. syyskuuta vuonna 1931 Lewis söi illallista Tolkienin ja Hugo Dysonin kanssa. Illallisen jälkeen ystävykset keskustelivat kävelyllä ”myytistä ja metaforasta, kunnes myrsky alkoi riepottaa puita” ja he siirtyivät sisälle Lewisin luo. Siellä he ”puhuivat kristinuskosta kello kolmeen aamuyöllä, jolloin Tolkien lähti kotiin”. Lewis ja Dyson jatkoivat keskustelua vielä tunnin. (s. 144–145)

28. syyskuuta Lewis lähti veljensä kanssa piknikille Whipsnaden eläintarhaan. Omaelämäkerrassaan Ilon yllättämä Lewis kirjoittaa: ”Lähtiessämme en uskonut, että Jeesus Kristus on Jumalan poika, ja eläintarhaan saapuessamme minä uskoin.” 1. lokakuuta Lewis kirjoitti ystävälleen: ”Olen juuri edennyt Jumalaan uskomisesta uskomaan varmasti Kristukseen – kristinuskoon. [–] Pitkä yöllinen keskustelu Dysonin ja Tolkienin kanssa liittyy vahvasti asiaan.” (s. 145)

Mitä Dyson ja Tolkien sitten saivat Lewisin ymmärtämään? Lewis itse kertoo: ”Dyson ja Tolkien osoittivat minulle tämän: jos kohtasin uhrauksen idean jossakin pakanallisessa kertomuksessa, se ei häirinnyt minua yhtään, jos kohtasin idean jumalasta uhraamassa itsensä itselleen [–], pidin siitä kovasti ja jotenkin mystisesti liikutuin siitä; niin ikään ajatus kuolevasta ja henkiin heräävästä jumalasta [–] liikutti minua sillä edellytyksellä, että kohtasin sen muualla kuin evankeliumeissa. [–] Kristuksen tarina on yksinkertaisesti aito myytti: myytti, joka vaikuttaa meihin samalla tavalla kuin muut myytit, mutta valtava ero on siinä, että se todella tapahtui.” (s. 146–147)

Lopuksi

Myöhemmin kirjallisuuskriitikko Lewis käänsi oman kääntymiskamppailunsa teräväksi apologeettiseksi argumentiksi. Niitä teologeja vastaan, jotka pitivät evankeliumeita myytteinä, Lewis pystyi oman asiantuntijuutensa nojalla huomauttamaan, etteivät väitteen esittäjät todennäköisesti olleet eläessään lukeneet myyttejä. Kirjallisuuskriitikko kyllä osaa erottaa historian myyteistä.

Lewisin kääntymiskertomus voi opettaa meille monta hyödyllistä asiaa. Ensiksi Jumalalla on oma aikataulunsa: kaikki ei tapahtunut hetkessä; kääntymys oli monivaiheinen. Toiseksi Tolkienin ja Dysonin ystävyys oli avainasemassa: he tunsivat Lewisin ajattelun ja saattelivat hänet nerokkaasti oikeisiin johtopäätöksiin. Kolmanneksi Lewisin esimerkki kehottaa miettimään, miten itse kunkin maalliset kyvyt tai tiedot voisivat edistää apologetiikan ja evankelioinnin asiaa.

Explore posts in the same categories: Ateismi ja uskonnottomuus, Kääntymiskertomukset, Kirjaesittelyt ja -arviot

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: