Cantemus ja ”Rukoilevatko katolilaiset Mariaa?”

Helsingin katolinen hiippakunta eli katolinen kirkko Suomessa sai viime vuonna vihdoin uuden hienon laulukirjan, jonka nimeksi tuli Cantemus. Hiippakunnan liturgisen toimikunnan toimittama ja Katolisen tiedotuskeskuksen julkaiseman laulukirjan taival oli pitkä, mutta lopputulos on komea.

Evankeliumin vertauksen hyvän isännän tavoin Cantemus ”ottaa esiin sekä uutta että vanhaa” (Matt. 13:52) – tekijäluettelosta löytyy kirkon ja kansan historiasta ja nykypäivästä tuttuja nimiä, niin katolisia kuin luterilaisiakin. Muutamia esimerkkejä:

Mikael Agricola, Samppa Asunta, Johann Sebastian Bach, Adolf Carling, Franciscus Assisilainen, Anna-Mari Kaskinen, Juho Kyntäjä, Marko ja Pilvi Tervaportti, John Henry Newman, Teivas Oksala, Olaus Petri, Pentti Laukama, Kaarina Koho, Tuomas Akvinolainen, Anna-Maija Raittila, Johan Ludvig Runeberg, Teemu Sippo, Tuomo Vimpari, Elias Lönnrot, Markus Mäkelä, Martti Luther, Markku Koponen, Leevi Madetoja, Hemminki Maskulainen, N.F.S. Grundtvig, Dietrich Bonhoeffer, Anja Purhonen, Kati Fehér ja Outi Kecskeméti.

Tämän blogin luonteen vuoksi tarkastelen tässä laulukirjan lauluja teologisesta näkökulmasta. Cantemus on itse asiassa täynnä todella kaunista ja hyvää teologiaa. Alusta alkaen se on äärimmäisen Kristus-keskeinen, adventin, joulun, paastonajan, pyhän viikon, pääsiäisajan ja muiden Kristus-juhlien laulut keskittyvät aivan evankeliumin ytimeen.

Summittain arvioiden noin puolet Cantemuksen lauluista ovat Kristuksen ylistystä, palvontaa ja kontemplaatiota. Osa III, joka on suunnattu eukaristialle, on tietysti siten ipso facto myös suunnattu Kristukselle. Muutamiin lauluihin on luterilaisten messuvieraiden iloksi jätetty luterilaista ehtoollisteologiaa (173: ”Kristus itse salatusti / yhtyy leipään, viinihin”; 175: ”On leipä, viini tässä / ruumiini vereni”).

Ainoastaan osat IV ja V saattavat tuntua oudoilta luterilaisten ja muiden ei-katolisten (ja ei-ortodoksisten) kristittyjen korvissa, ne kun on suunnattu Marialle ja pyhimyksille. Niistä on muutama sana paikallaan.

Rukoilevatko katolilaiset Mariaa?

Marian rukoileminen ja ”palvominen” on yleinen katolilaisia vastaan esitetty syytös. Protestantit sanovat, ettei Raamattu käske moista tekemään eivätkä apostolit rukoilleet Mariaa. Vain Jumalaa tulee palvoa, ei ketään muuta.

Tähän katolilaiset vastaavat usein, ettei Mariaa rukoilla, vaan häneltä ainoastaan pyydetään esirukouksia. Häntä ei palvota vaan kunnioitetaan. Cantemuksen valossa rukoilemis- ja palvomiskysymykset on erotettava toisistaan.

Esimerkiksi laulut 185 (Alma redemptoris mater), 191 (Salve Regina) ja 196 (Sub tuum praesidium) ovat suoraan Marialle osoitettuja rukouksia, eivät esirukouspyyntöjä. Laulussa 209 sanotaan suoraan: ”sinua siksi me rukoilemme”, samoin laulussa 213: ”sinua rukoilemme”. Näistä sanoista vastuussa ovat ainoat suomalaiset katoliset papit, Tuomo Vimpari ja (piispa) Teemu Sippo, ei siis mikään latinalaisamerikkalainen kansanperinne.

Jos yksi maailman luterilaisvaikutteisimmista katolisista hiippakunnista rukoilee virallisessa laulukirjassaan Mariaa, voi vain kuvitella, mitä Etelä-Amerikassa, Italiassa tai Filippiineillä lauletaan. Ja jos Helsingin katolisen hiippakunnan laulukirjakin rukoilee Mariaa, lienee aika turha taktiikka yrittää väittää, etteivät katolilaiset rukoile Mariaa.

Joku voisi tietysti lähteä sille dogmaattiselle linjalle, että Mariaa ei oikean kirkon opin mukaan saa rukoilla mutta että kirkko käytännössä rikkoo omaa uskoaan vastaan hyvin laajalti. Tähän sanoisin niin kuin Jeesus Paavalille: ”Paha sinun on potkia pistintä vastaan” (Ap.t. 26:14). Kirkko rukoilee Mariaa, piste. Ainoa mahdollisuus on yrittää ymmärtää.

Saako Mariaa rukoilla? 

On totta, että Raamattu ei käske rukoilemaan Mariaa, eikä meillä ole näyttöä siitä, että apostolit tai heidän välittömät seuraajansa olisivat rukoilleet Mariaa. Tämä ei kuitenkaan ratkaise asiaa suuntaan eikä toiseen. Raamattu ei myöskään missään sano, ettei uskonnossa saisi tehdä mitään sellaista, mitä Raamattu ei erikseen käske (samalla menisi kaikkien protestanttien liturgiset perinteet tai niiden korvikkeet kuten ylistyskonsertit), eikä Raamattu missään kiellä Marian rukoilemista.

Marian rukoileminen on kristillisessä kirkossa vanhempaa perua kuin Uuden testamentin kaanon, johon kaikki kristityt uskovat – eivät Raamatun, vaan kirkon yhteisen tradition ja varhaisten kirkolliskokousten päätösten nojalla (usein tiedostamattaan). UT:n kaanon lukkiutui hieman ennen vuotta 400, kun taas Sub tuum praesidium -rukous on löydetty egyptiläisestä liturgiasta n. vuodelta 250. Lex orandi, lex credendi.

Maria-rukousten taustalla on tietysti oletus siitä, että Maria on saanut asemansa Jumalalta – kaikki hänen rukousvastauksensa ovat siis riippuvaisia Jumalasta. Lisäksi taustalla on oletus siitä, että rukoileminen ei välttämättä ole palvomista. Rukous ja palvonta eivät ole synonyymejä. Tässä on ratkaiseva pointti.

Raamattu kylläkin kieltää muiden kuin Jumalan palvomisen. Matt. 4:10:ssä Jeesus muistuttaa Saatanaa siitä, että vain Jumalaa tulee palvoa: γέγραπται γάρ, Κύριον τὸν θεόν σου προσκυνήσεις καὶ αὐτῷ μόνῳ λατρεύσεις. Marjatta Jaanu-Schröder on kiinnittänyt huomiota siihen erikoiseen asiaan, että kreikan verbi proskyneo, joka lähes kaikille muille kielille käännetään sanalla ”palvoa”, on kautta aikain käännetty suomenkielisissä Raamatuissa muilla sanoilla: kumartaa, kunnioittaa, rukoilla (Ks. Matt. 4:9-10, Joh. 4:22-24, Hepr. 1:6).

Toinen yllä lihavoitu kreikankielinen verbi on samaa juurta kuin yksin Jumalalle osoitettavaa palvontaa merkitsevä teologinen termi latria (joka on latinannettua kreikkaa). Katolinen kirkko tekee eron Luojalle osoitettavan palvonnan (latria) ja luodulle osoitettavan kunnioituksen (dulia) välillä (ks. Lumen Gentium 51, 66). Marian tapauksessa puhutaan joskus hyperduliasta, joka kuitenkin ”eroaa olennaisesti siitä palvonnan kultista, joka osoitetaan lihaksi tulleelle Sanalle, samoin Isälle ja Pyhälle Hengelle” (LG 66).

Palvovatko katolilaiset Mariaa?

Katolilaiset eivät siis palvo Mariaa, tai ainakaan katolinen kirkko ei virallisesti palvo Mariaa, vaan palvonta kuuluu yksin Jumalalle, Isälle, Pojalle ja Pyhälle Hengelle. Tämä näkyy ennen kaikkea kirkon omassa jumalanpalveluselämässä eli messussa, ylimmässä palvonnan aktissa, joka osoitetaan Isälle Pojan kautta Hengessä. Maria sen sijaan mainitaan vain ohimennen kerran tai kaksi muiden pyhimysten kera.

Sekaannus johtuu nähtävästi paljolti siitä, ettei suomenkielisissä Raamatuissa Agricolasta alkaen – ja sitä kautta luterilaisessa kielenkäytössä – ole tehty selvää eroa palvomisen, rukoilemisen ja kumartamisen välillä. Jos pelkkä kumartaminen on palvomista, niin silloin japanilaiset ja kiinalaiset palvoisivat toisiaan tervehdyksissään. Jos pelkkä rukoileminen on palvomista, niin ei ihme, että katolilaisten luullaan palvovan Mariaa ja pyhiä.

Vaikka käsite-ero on selvä, yhtä selvää ei ole, mikä kaikki ihmisen psykologiassa olisi laskettava pelkäksi kunnioittamiseksi ja mikä taas palvomiseksi. Onko palvonnan ja kunnioituksen ero määrällinen vai laadullinen? Munkki Serafim Seppälä pohtii näitä kysymyksiä kirjassaan Elämän äiti. Hän viittaa Johannes Damaskolaiseen ensimmäisenä, joka muotoili selkeän käsitteellisen eron kunnioittamisen ja palvonnan välille.

Seppälän mukaan kirkkoisät eivät anna selkeää vastausta psykologiseen puoleen, tunnetila ei ole ratkaiseva kriteeri. Johannes Damaskolaisella ero vaikuttaa olevan kognitiivinen, se siis ”määrittyy sen mukaan, mitä palvonnan kohteen ymmärretään olevan” (s. 331).

Kirkkoisiä ei askarruttanut se, kuinka pitkälle luodun lähestymisessä voidaan mennä: ihminen voi ”kunnioittaa niin paljon kuin osaa ja palvoa niin paljon kuin kykenee, sillä molemmat ovat rakkautta, eikä rakkaudessa ole rajoja”. ”Lyhyesti sanoen kunnioittaminen on luodun rakastamista, palvominen on luomattoman rakastamista.” (s. 331)

Tänään maanantaina 14.1. 2013 klo 14-16 Helsingin yliopiston päärakennuksen salissa 5 Suomen teologisen instituutin 25-vuotisjuhlaluento ja paneelikeskustelu tähän artikkeliin liittyvästä aiheesta ”Voiko ihmistä rakastaa liikaa? C. S. Lewisin rakkauden teologiaa”. Luennoitsijana tohtorikoulutettava Jason Lepojärvi, paneelikeskustelussa lisäksi mukana Emil Anton ja Esko Murto, pj. Timo Eskola. Tilaisuuden päätteeksi kahvitarjoilu. Tervetuloa!

Explore posts in the same categories: Kirjaesittelyt ja -arviot, Liturginen teologia, Neitsyt Maria ja pyhät, Teologia

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: