C.S. Lewisin juhlavuosi ja Kirjapajan kirjat

Uskon vuoden/Vatikaani II-juhlavuoden lisäksi saamme kohta alkaa viettää uutta juhlavuotta, kun 2013 tulee kuluneeksi 50 vuotta C.S. Lewisin kuolemasta. Perusta-lehden teologiset opintopäivät Kauniaisissa 2.-4.1. keskittyvät Lewisin teologiaan. Suomen teologisen instituutin 25-juhlaluento ja sitä seuraava paneeli kohdistuvat niin ikään Lewisiin.

Juhlavuoden kunniaksi Kirjapaja julkaisee uusina painoksina Lewisin kristillisiä kirjoja uusin esipuhein varustettuna. Tässä artikkelissa käsittelen kahta Lewisin kirjoista: Tätä on kristinusko (esipuhe: Antti Nylén) ja Neljä rakkautta (esipuhe: Jason Lepojärvi). Alkukieliset nimet ovat Mere Christianity (suomennettiin aikoinaan myös nimellä Ehyt elämä) ja The Four Loves. Molemmat kirjat koottiin alun perin radiopuheista.

Tätä on kristinusko

Mere Christianity on Lewisin apologetiikan klassikko. Se aloittaa nerokkaalla ja helposti ymmärrettävällä argumentilla luonnollisen moraalilain puolesta. Sitten siirrytään siihen, että moraalilain takana on jokin tai joku. Kirjan ensimmäinen osa ei vielä edes astu kristinuskon alueelle.

Toinen osa aloittaa mielenkiintoisella huomiolla siitä, että ateistina on uskottava kaikkien muiden olevan täysin väärässä, kun taas kristittynä voi uskoa, että muissa uskonnoissa on ainakin aavistus totuudesta. Ex-ateisti Lewis kirjoittaa: ”Kun minusta tuli kristitty, saatoin omaksua avaramman näkökannan.” (s. 73)

Pikku hiljaa Lewis pääsee vauhtiin. Sivulla 93 hän kajauttaa legendaariseksi muodostuneen argumenttinsa: ”Jos joku, joka on pelkkä ihminen, puhuu sellaista kuin Jeesus, hän ei ole mikään suuri opettaja. Hän on joko yhtä hullu kuin mies, joka väittää olevansa paistettu muna, tai sitten hän on itse paholainen helvetistä.”

Bad, mad or God: ”Sinun on tehtävä valintasi näistä vaihtoehdoista. Joko Jeesus oli – ja on – Jumalan Poika, tai sitten hän on hullu tai jotain sitäkin pahempaa. Voit passittaa hänet suljetulle osastolle; voit sylkeä häntä ja tappaa hänet paholaisena; tai voit polvistua hänen eteensä ja nimittää häntä Herraksesi ja Jumalaksesi.” (s. 94)

Kolmannessa osassa Lewis käsittelee kristityn elämää, ja apologetiikka tekee tilaa spiritualiteetille. Lewis ottaa vanhan kunnon hyve-etiikan ohjenuorakseen ja esittelee kardinaalihyveet sekä teologiset hyveet, tosin käännetyssä järjestyksessä ja tuplatulla uskolla. Myös ylpeyden suuri synti, seksuaalimoraali ja avioliitto saavat omat lukunsa.

Kirjan neljännessä osassa Lewis ottaa dogmaattisemman otteen ja lähtee avaamaan nykyihmiselle kolminaisuusopin salaisuutta parhaan kykynsä mukaan. Lopuksi hän palaa vielä kristilliseen elämään ja visioon uudistuneesta ihmisyydestä: ”Luovu itsestäsi, niin löydät todellisen itsesi… Etsi Kristusta, ja löydät hänet, ja hänen kanssaan kaiken muunkin.” (s. 294)

Neljä rakkautta

The Four Loves rakentuu neljän kreikankielisen rakkautta merkitsevän sanan ympärille: storge, filia, eros ja agape eli kiintymys, ystävyys, eroottinen ja jumalallinen rakkaus (joka tosin on mielestäni harmillisesti käännetty lähimmäisenrakkaudeksi). Tarkasteluun tuo lisäsyvyyttä se, että jokaisessa on – kuten Lepojärvi esipuheessaan kirjoittaa – ”eri suhteissa rakkauden kolmea ainesta: tarverakkaus, lahjarakkaus ja arvostusrakkaus” (s. 10).

Neljä rakkautta tarjoaa paljon pohdittavaa, ja yleinen kokemus onkin, että se paranee paranemistaan toisella, kolmannella, neljännellä (jne) lukukerralla. Se paranee myös kohti loppua: alkuluvut saattavat olla vaikeita, mutta mitä pidemmälle kirjassa edetään, sitä useammin ”wau!”, ”ahaa!” ja ”heureka!” -lamput syttyvät.

Tässä artikkelissa tyydyn jakamaan yhden ajatuksen jokaisesta rakkaudesta. Toivottavasti lukijan ruokahalu herää sen verran, ettei malta olla hankkimatta koko kirjaa käsiinsä. Ensinnäkin johdantona on paljastettava Lewisin metodi: hän etsii täydellistä rakkautta. Jokaisen rakkauden kohdalla se näyttää löytyvän, mutta lopulta inhimilliset rakkaudet paljastuvat aina epätäydellisiksi ja jopa vaarallisiksi itsessään, ilman jumalallisen rakkauden puhdistavaa voimaa.

Kiintymys (esim. äidin rakkaus/kiintymys lapseen) on Lewisin mukaan vaatimatonta rakkautta, joka ei ole olevinaan, se voi rakastaa niitä, jotka eivät ole puoleensavetäviä. Se katsoo vikoja sormien läpi, elpyy helposti riitojen jälkeen. Se kuulostaa lupaavasti 1. Kor. 13:n rakkaudelta. Mutta kuinka se voikaan vääristyä – lue rouva Fidgetin tarina (s. 79-82), ja Lewis on saanut pointtinsa pääkoppaasi loppuelämäksesi.

Ystävyys vaikuttaa rakkauksista ylevimmältä, koska se on riippumaton luonnosta, se ei kytkeydy biologiaan niin kuin kiintymys ja eroottinen rakkaus. Askeettisessa antiikissa tätä rakkautta ylistettiin, se näytti nostavan ihmisen enkelten tasolle. Rakastuneet katsovat toisiinsa, mutta ystävät katsovat yhdessä eteenpäin. Kuinka ystävyyden ”hyveen koulusta” voi kuitenkin tulla paheen koulu, siitä kannattaa lukea Lewisin oivaltavat ajatukset (s. 116-).

Eros-luvun yksi klassinen kohta on leikin ja naurun toivottaminen tervetulleeksi sänkyyn – Lewis kritisoi nimettömäksi jäävää kirjoittajaa, joka kehotti rakastelemaan ”juhlallista, sakramentaalista rytmiä noudattaen” (s. 141). Eroottisen rakkauden vaarana ei Lewisin mukaan ole se, että kumppanit alkaisivat jumaloida toisiaan, vaan eroksen itsensä jumaloiminen. Tällöin rakkaus muuttuu demoniksi ja rakaistavaisten ”vanha liiottelu, että he voisivat syödä toisensa, voi tulla hirvittävän lähelle totuutta” (s. 165).

Kirjan huipentumassa eli luvussa agape-rakkaudesta Lewis on sekä eri mieltä Augustinuksen kanssa (s. 171-173) että siteeraa häntä hyväksyvästi (s. 195). Lukua on vaikea tiivistää. Siinä mennään kirjaimellisesti taivaaseen. Tolle, lege.

Explore posts in the same categories: Kirjaesittelyt ja -arviot, Kristillinen apologetiikka, Teologia

4 kommenttia : “C.S. Lewisin juhlavuosi ja Kirjapajan kirjat”


  1. Luin sattumalta juuri tämän teoksen vastikään. Hienoja oivalluksia. Etenkin mietittäessä sitä miten krisitillisyyden positiivista vaikutusta on vaikeata oikein arvostaa, ellei huomioida ”tasoittavia” tekijöitä. Ihmisellä voi olla viakkapa ”huono ruuansulatus” (=synekdokee kaikesta joka vaikuttaa samaan suuntaan ihmisen tahdosta riippumatta) jonka tähden hän on luonnostaan kärsimättömämpi kuin muut. Kenenkään moraalista tasoa ei tämän vuoksi pitäisi arvioida muihin vertaamalla, vaan vertaamalla sen sijaan häneen itseensä: ”missä tämä olisi nyt ilman uskoa”.

    C.S.Lewis on oivaltavimpia niistä jotka tahtovat puolustaa kristinuskoa myös järjen suunnasta. Tässä hän on voinut ylittää puolue- ja kirkkokuntarajat. Tärkeä on silti havainto että jumalallisen ilmoituksen kategoriassa järjen alue ei ole lopullinen tuomari. Tämä näkyy etenkin puhuttaessa vapaasta tahdosta.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: