Vatikaani II jumalallisesta ilmoituksesta, osa 2

Ensimmäisessä osassa käsiteltiin Vatikaanin II kirkolliskokouksen dogmaattisen konstituution Dei Verbum lukuja 1-3. Tässä artikkelissa käydään läpi loput luvut eli luvut 4-6 sekä loppulause.

Vanha ja Uusi

Neljäs luku käsittelee Vanhaa testamenttia ja opettaa, että siihen sisältyy pyhien kirjoittajien esittämä pelastustalous ”Jumalan todellisena sanana” (DV 14). Jälleen jätetään hieman tulkinnanvaraa – joko Vanha testamentti on kokonaan Jumalan sanaa, tai sitten sen kertomasta pelastushistoriasta on löydettävissä Jumalan sana.

4. luku sisältää myös ennenkuulumattoman myönnytyksen, jonka mukaan Vanhassa testamentissa on ”epätäydellisiä ja aikaan sidottuja aineksia” (DV 15). Epätäydellisyyksistä huolimatta VT osoittaa Jumalan kasvatussuunnitelman ja sisältää ”ylevän opin Jumalasta” – siispä kristittyjen ”on hartaasti otettava vastaan nämä kirjat” (DV 15).

5. luku käsittelee Uutta testamenttia ja aloittaa saman tien julistamalla, että Jumalan sana on ”Jumalan voima itsekullekin uskovalle pelastukseksi (vrt. Room. 1:16)”. Tämä sana tulee UT:ssa ”erinomaisella tavalla esille ja näyttää voimansa” (DV 17).

Dei Verbum alkaa päästä vauhtiin. Teksti huokuu nyt kaikkea sitä, mitä Vatikaani I:n lukija jäi kaipaamaan: Kristus ”ilmoitti sanoin ja teoin Isänsä ja itsensä” ja lähetti apostoleille Pyhän Hengen, ”jotta he julistaisivat evankeliumia, herättäisivät uskon Jeesukseen Kristukseen ja Herraan ja kokoaisivat Kirkon” (DV 17). Tässä ollaan asian ytimessä. Tämä on kristillinen usko.

Seuraavaksi teksti ottaa kantaa evankeliumien alkuperään ja historiallisuuteen. Erittäin huomionarvoisen lausunnon mukaan kirkko on aina ja kaikkialla ollut ”ja on vakuuttunut, että neljä evankeliumia ovat apostolista alkuperää” (DV 18) – apostolien tai apostolisten miesten Pyhän Hengen innoituksesta kirjoittamia.

Kirkko ”pitää edelleenkin kiinni siitä, että mainitut neljä evankeliumia, joiden historiallisuuden se horjumattomasti tunnustaa, välittävät uskollisesti sen, mitä Jeesus, Jumalan Poika, ihmisten keskuudessa eläessään todella teki ja opetti heidän ikuiseksi autuudekseen” (DV 19).

Tämä ei tarkoita naiivia historiallisten tutkimusten hylkäämistä. Paavi Benedictus XVI on Jeesus-kirjoillaan osoittanut, että on täysin mahdollista ottaa historiantutkimus vakavasti ja pitää silti evankeliumeja luotettavina.

DV 19 tunnustaa, että evankelistat valitsivat tiettyjä aineksia siitä paljoudesta, joka heille oli välitetty. He myös selittivät asioita ”kirkoissa vallitsevaa tilannetta silmällä pitäen” ja tekivät sen ”julistuksen muodossa” – kuitenkin niin, että ”he aina ilmoittavat meille Jeesuksesta tosia ja aitoja asioita” (DV 19). Näin DV yhdistää nerokkaasti kirkon tradition historiallis-kriittiseen metodiin.

Raamattu kirkossa

6. luku sanoo kirkon aina kunnioittaneen Herran sanaa niin kuin myös hänen ruumistaan, ”kun se varsinkin pyhässä liturgiassa nauttii elämän leipää sekä Jumalan sanan että Kristuksen ruumiin pöydästä” (DV 21). Yhdessä ”pyhän tradition kanssa” kirkko pitää Raamattua ”uskonsa korkeimpana ojennusnuorana”.

Koska Raamatussa kaikuu Pyhän Hengen ääni, ”jokaisen kirkollisen julistuksen, kuten itse kristillisen uskonnonkin, pitää saada pyhästä Raamatusta ravintoa sekä ohjausta” (DV 21). Raamatussa rakastava Isä puhuttelee ja vahvistaa lapsiaan.

DV 22 sisältää mielenkiintoisia toteamuksia. Ensinnäkin pääsyn ”pyhän Raamatun sisältöön” on oltava uskoville ”laajalti auki”. Siksi kirkko on alusta asti hyväksynyt raamatunkäännöksiä, eritoten kreikankielisen Septuagintan ja latinankielisen Vulgatan, ”jota se pitää arvossa”. (DV 22).

Vatikaani II on siis kaukana sellaisesta katolisuudesta, joka kieltää kansankieliset Raamatut sekä maallikoiden yksityisen Raamatun lukemisen. Päinvastoin kirkko pitää ”huolta siitä, että tehdään sopivia, oikeita erikielisiä käännöksiä, varsinkin sellaisia, jotka pohjautuvat pyhien kirjojen alkuperäisiin teksteihin”. Käännökset voidaan tehdä jopa yhteistyössä ”erossa olevien veljien kanssa, joten kaikki kristityt voivat käyttää niitä” (DV 22).

Siinä missä Vatikaani I käytännössä määritteli Jumalan ilmoituksen olevan Vulgatan mukainen, Vatikaani II tyytyy pitämään Vulgataa ”arvossa” – käännösten olisi parempi perustua alkukieliin kuin Vulgataan. Trentosta ja Vatikaani I:stä huolimatta Vulgataa ei enää tulisi kutsua kirkon viralliseksi Raamatuksi – itse asiassa sen tilalle on Vatikaani II:n jälkeen tullut vuonna 1979 valmistunut Nova Vulgata.

Seuraavaksi DV:n teksti heijastaa uutta patristista ja liturgista liikettä ja kiinnostusta. Koska kirkko haluaa ymmärtää Raamattua mahdollisimman hyvin, se edistää myös kirkkoisien ja pyhien liturgioiden tutkimista (DV 23). DV 24 sanoo kauniisti, että Raamatun tutkimuksen on oltava ”pyhän teologian sielu”, koska Raamattu on Jumalan inspiroitua sanaa. Kaiken kristillisen opetuksen on saatava ”terveellistä ja virkistävää ravintoa Raamatun sanasta”.

DV 25 kehottaa vielä saarnaajia, sääntökuntalaisia ja ”kaikkia kristittyjä” lukemaan ”ahkerasti pyhää Raamattua” ja saavuttamaan siten Kristuksen tuntemisen. Raamattuun tutustuminen voi tapahtua liturgian lisäksi ”käyttäen sopivia kursseja tai muita keinoja”, joita ”nykyään kaikkialla kiitettävällä tavalla levitetään” (DV 25).

Lopuksi DV muistuttaa, että Raamatun lukemisen on kuljettava ”käsi kädessä rukouksen kanssa” (DV 25). Tämä neuvo on varmasti erityisen tarpeellinen teologeille, joiden koulutus on peräisin sekulaarista yliopistosta. Loppulauseessa DV toivoo vielä kerran Jumalan sanan leviävän ”Raamatun lukemisen ja tutkimisen kautta”. ”Täyttäköön Kirkolle uskottu ilmoituksen aarre yhä enemmän ihmisten sydämet.” (DV 26)

Explore posts in the same categories: Ekumeeniset konsiilit, Raamattu ja traditio, Teologia, Vatikaani II ja sen tulkinta

One Comment : “Vatikaani II jumalallisesta ilmoituksesta, osa 2”

  1. joma Says:

    Näiden mielipiteiden jälkeen sekä pakinan kirjoittajan että varmaankin muidenkin lukijoiden hartain toive on, että ihmiset lukisivat myös Dei Verbumin ihan itse ja vertailisivat sitä vaikka tähän yllä olevaan tulkintaan. Kaikkihan me olemme varmastikin samaa mieltäsiitä, että tulos on vähintäänkin mielenkiintoinen ja antaa ajattelemisen aihetta. Kaiken kaikkiaan tärkeä dokumenttivertailu. Viimeistään nyt omatkin silmät aukesivat.

    Tulee ihan mieleen Archie Bunkerin vertaus pastorista joka aiheutti enemmän kääntymisiä seurakuntalaisissaan kuin isä Majesky konsanaan oli aikaan saanut.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: