Sanasi on lamppu – Taizé Helsinki 2012

Lasipalatsin ratikkapysäkillä seisonut suomalaismies kuunteli sivukorvalla kiinnostuneena, kuinka portugalilainen katolilainen kertoi venäläisille pyhiinvaeltajille portugalilaisten rukoilevan Fatiman Neitsyt Marian ansiosta hyvin paljon Venäjän puolesta.

Aleksanterinkadulla käveli valkokaapuisia nunnia. Luterilaisessa tuomiokirkossa Jumalaa ylistettiin latinaksi katolisen munkin johdolla. Uspenskin katedraalin rukoushetkessä ortodoksit rukoilivat metropoliitta Ambrosiuksen lisäksi myös piispa Irja Askolan puolesta. Mikä pääkaupunkiin oikein iski viime viikonloppuna?

Taizé Helsinki

28.-30.9. 2012 ranskalainen ekumeeninen Taizé-veljesyhteisö toi henkensä Helsinkiin ensimmäistä kertaa historiassa. Taizé’stä paikalle tuli itse priori veli Alois, joka on Taizé’n perustaneen veli Rogerin seuraaja, sekä kolme muuta veljeä.

Lisäksi Helsinkiin saapui lähes tuhat pyhiinvaeltajaa Suomesta, pohjoismaista, Baltian maista, Venäjältä ja muistakin maista, yhteensä yli kahdestakymmenestä. Rukouslauluhetkiin Helsingin tuomiokirkossa ja Uspenskin katedraalissa osallistui jopa 1200-1300 henkeä, pääasiassa 15-35-vuotiaita nuoria ja nuoria aikuisia.

Tapahtuma järjestettiin käytännössä vapaaehtoistyövoimin. Suomalaiset osoittivat upeaa vieraanvaraisuutta, kun sadat kodit avasivat ovensa majoittaakseen pyhiinvaeltajia – vapaaehtoisia majoittajia oli jopa enemmän kuin majapaikan tarvitsijoita.

Majoituksen lisäksi musiikki, tekniikka, siivous, ruoka, mainostus, käännöstyöt yms. hoidettiin vapaaehtoisvoimin – monet tekivät ennen viikonloppua ja sen aikana pitkää päivää – ja valvoivat öitä.

Helsingin Taizé-tapahtuma oli järjestäjille menestys ja osallistujille siunaus. Se oli myös vaikuttava merkki siitä, että vanhojen kirkkojen yhteinen ekumeeninen kristillisyys elää. Kun Suomessa on järjestetty kristittyjen suurtapahtumia, ne ovat lähes aina olleet vapaiden suuntien tai herätysliikkeiden dominoimia. Usein on vaikuttanut siltä, ettei vanhoissa kirkoissa ole elämää eikä henkeä.

Nyt kuitenkin Helsingin tuomiokirkko täyttyi kolme kertaa päivässä nuorista tavalla, jota ei ole Suomessa ennen nähty eikä kuultu. Siinä missä tietyissä kristillisissä piireissä Jumalan Sana on lähinnä pamppu, jolla voi aina sopivan hetken tullen lyödä keskustelukumppania päähän, Taizé-pyhiinvaeltajille se on aidosti lamppu, johon syvennytään hiljaisessa rukouksessa ja joka inspiroi kaikki kansat laulamaan yhdessä Jumalan kunniaa.

Taizé aiheuttaa omalaatuisuudellaan ennakkoluuloja ja varauksia, mutta se myös rikkoo niitä yhtä tehokkaasti, kun vain uskaltautuu kohtaamaan toisen ja toisenlaisen – puolalainen venäläisen, luterilainen katolilaisen, anglikaani ortodoksin. Muurit ovat aluksi korkealla, mutta Taizé auttaa kurkistamaan niiden yli ja näkemään toisessakin tavallisen ihmisen, vilpittömän kristityn.

Taizé’n henki vaikuttaa monella tasolla: ensin on rukouslauluhetket, sitten raamattualustukset ja työpajat, joissa tutustutaan toisiin ja vaihdetaan mielipiteitä ja kokemuksia. Lopuksi Taizé levittäytyy kaupunkiin ja koteihin, kun pyhiinvaeltajat vievät kokemuksensa jaettavaksi myös isäntäperheisiin.

Tapahtuma oli varmasti suuri siunaus Helsingille ja pääkaupunkiseudulle, ja sen hedelmiä saadaan korjata vielä pitkään. Taizé-henkisiä luottamuksen rukoushetkiä pidetään vastedeskin Helsingin tuomiokirkon kryptassa (Kirkkokatu 18) aina maanantai-iltaisin klo 18.

Explore posts in the same categories: Ajankohtaista, Ekumenia

One Comment : “Sanasi on lamppu – Taizé Helsinki 2012”

  1. nina.klemmt Says:

    Kiitos järjestäjille hyvästä tapahtumasta. Ponnistellaan yhdessä ekumenian ja keskinäisen kunnioituksen eteen – myös niiden kunnioittamisen joiden kanssa meilä on vaikea olla. Joillakin kristityillä on tapa dominoida , silti heilläkin on sisimmässään sama Jumalan ikävä ja toivo. Mennäään yhdessä toivon ja luottamuksen avulla eteenpäin.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: