Leo Meller ja extra ecclesiam

Blogini pääsi televisioon, kun Leo Meller kommentoi artikkeliani Extra ecclesiam nulla salus TV7:ssä 28.8.2012 lähetetyssä ohjelmassa Leo Meller ja ystävät: Pakoon Suomen Siionin Sodomasta. Ohjelma sisältää sen verran monta kummallisuutta, ettei sitä voi jättää kommentoimatta.

Ensin on kuitenkin sanottava muutama hyvä sana Leo Melleristä. Vuonna 1982 hän kirjoitti antikatolisen kirjan Vatikaani profetiassa (josta aikoinaan kirjoitin kriittisen arvion), mutta 2000-luvulla hän on osoittanut tulleensa paljon entistä suopeammaksi katolista kirkkoa kohtaan.

Meller on julkisesti kehunut katolista ja ortodoksista kirkkoa siitä, että toisin kuin Suomen ev.lut. kirkko, näissä kirkoissa perusasioista pidetään tiukasti kiinni (kuten Kristuksen sovituskuolema ja ylösnousemus sekä jumaluus, Raamatun arvovalta jne). Kerran Meller vastasi (muistaakseni tässä samaisessa ohjelmassa) yllättävän hyväksyvästi ja myönteisesti kysymykseen taivaallisten pyhimysten esirukouksista.

Ohjelman pointti

Nyt käsiteltävässä ohjelmanpätkässä Meller on myös sinänsä aivan oikealla asialla. Jos ymmärsin oikein, hänen pääpointtinsa on huomion kiinnittäminen Suomen ev.-lut. kirkon ristiriitaiseen linjaan sekä sen argumentoiminen, ettei Suomen kirkon jättäminen merkitse pelastuksen menettämistä. Jos ymmärsin sanoman oikein, olen sen kanssa toki samaa mieltä.

Kummalliseksi asian tekee se, että Meller otti vastaväittäjäkseen katolisen artikkelin opista, jonka mukaan kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta. Pomppiminen universaalin katolisen kirkon ja Suomen luterilaisen kirkon välillä kesken teologista argumentaatiota nostaa väkisinkin kulmakarvoja pystyyn.

Artikkelini ei tietysti väittänyt mitään Suomen ev. lut. kirkon jäsenyydestä eroamisesta, ja jos Suomen ev.lut. kirkko ei itse väitä pelastuksen olevan saatavissa vain sen sisällä, tuntuu tämä koko juttu hieman tekaistulta. Mutta antaa sen nyt olla, mennään itse asiaan.

Extra ecclesiam?

Meller esittää katolisen kirkon opin olevan se, ettei (katolisen) kirkon ulkopuolella ole pelastusta. Tuekseen hän siteeraa vanhaa artikkeliani hyvin valikoiden, alusta ja lopusta, jättäen pois välissä olevan materiaalin, joka olisi paljastanut Mellerin tiukan tulkinnan virheelliseksi.

Meller antaa alkuun ymmärtää, että artikkeli olisi peräisin ”Suomen katolisen kirkon tiedotuspalstoilta”, mikä kuulostaa enemmän Katoliselta tiedotuskeskukselta kuin yksittäisen jäsenen blogilta. Meller jätti myös huomiotta tuoreemman kolmiosaisen artikkelisarjani samasta aiheesta (ks. osat 1, 2 ja 3), jossa käydään paljon tarkemmin läpi opin historiallinen kehitys ja jossa otan dogmiin aiempaa paljon avoimemman kannan.

Itse asiassa paavi Johannes Paavali II – jos hän nyt saa edustaa sitä, mitä Rooman kirkossa ajatellaan – edusti harvinaisen avointa kantaa ei-katolilaisten pelastumisesta. Puhumattakaan ei-katolisista kristityistä, joita hän piti oletuksellisesti vanhurskautettuina veljinä Kristuksessa, Uskalla toivoa -haastattelukirjassa hän puhui jopa kaikkien uskontojen yhteisestä soteriologisesta juuresta (semina Verbi).

Eli jos Meller ja kumppanit haluavat jostain kritisoida katolisen kirkon pelastusoppia, niin enemmän heillä olisi aihetta kritisoida sitä sen leveydestä kuin ahtaudesta – he ovat yksinkertaisesti n. 100 vuotta aikaansa jäljessä.

Edellä sanottu tekee selväksi sen, ettei minulla ole sen kummempaa intressiä argumentoida Mellerin argumenttia vastaan puolustaakseni tiukkaa tulkintaa extra ecclesiam (jonka Meller muuten lausuu perinteisesti pieleen – ”ecclesium”) -opista.

Argumentti on kuitenkin sen verran yleinen ja sen verran huono, että siihen kannattaa vastata. Sitä nimittäin käytetään paljon laajemminkin, ei vain tätä oppia vastaan vaan ylipäänsä tukemaan sellaista käsitystä kristinuskosta, jossa kirkolla ei ole käytännössä mitään sijaa.

Mellerin argumentti on lyhykäisyydessään seuraava: Raamatusta ei etsimälläkään löydä sanaa ”kirkko”. Tämän pointin esitettyään hän saarnaa siitä, kuinka meillä pitäisi olla Jumalan pelkoa sen verran, ettemme lisäisi Raamattuun yhtään sanaa.

Vastaus

En tiedä, kuinka moni Mellerin kuulijoista tietää (”how many know”), että Raamatusta löytyy sana ”kirkko”, eikä sitä tarvitse edes kauaa etsiä, jae kun on niin kuuluisa (ainakin katolisessa kirkossa): ”Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni” (Matt. 16:18).

Meller tietysti varmaan käyttää vanhaa käännöstä, jossa ”kirkon” sijasta tekstissä lukee ”seurakuntani”, mutta se ei poista sitä, ettenkö olisi juuri löytänyt Raamatusta sanan ”kirkko”, Raamattu se on näet uusi käännöskin. Tärkein kysymys on toki se, mitä alkuteksti sanoo, ja alkutekstissä lukee ekklesia.

Meller varmaan väittäisi, ettei ekklesia tarkoita kirkkoa vaan seurakuntaa. Tässä ei kuitenkaan tarvitse olla nero huomatakseen, että kyseessä on sama sana kuin latinankielisessä lauselmassa ”extra ecclesiam”. Jostain syystä Extra ecclesiam nulla salus -lauseen käännökseksi Mellerille kelpasi aivan hyvin ”Kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta”.

Uuden testamentin sana ekklesia on sana, jota alusta asti käytettiin kristittyjen yhteisöstä sekä kreikaksi että latinaksi. Latinasta periytyvissä kielissä on edelleen käytössä sama sana sen eri muodoissa (église, iglesia, chiesa, igreja) – ja niiden merkitys on ”kirkko”. Seurakunnalla (paroikia, parroquia, parrocchia jne.) sen sijaan yleensä tarkoitetaan pelkkää paikallisseurakuntaa.

Meller ja ystävät saattavat toki ajatella, että Raamatussa puhutaan vain paikallisseurakunnasta. Silloin jokainen voi kysyä itseltään, lupasiko Jeesus rakentaa pelkän paikallisseurakunnan (Matt. 16:18) ja antoiko hän henkensä vain jonkin paikallisseurakunnan puolesta (Ef. 5:25-32).

Todennäköisempää on, että Mellerin ja kumppanien mukaan ekklesia/kirkko on kyllä maailmanlaajuinen, mutta laajempi todellisuus kuin pelkkä roomalaiskatolinen kirkko. Ja siitähän Vatikaani II:n jälkeinen katolinen kirkko on oikeastaan samaa mieltä, joten turha enää kiistellä sanoista.

Explore posts in the same categories: Ekklesiologia

One Comment : “Leo Meller ja extra ecclesiam”

  1. kirjis Says:

    Vatikaanin II konsiili on muuttanut Roomalaiskatolisen kirkon virallista kantaa (vanhakatolsia lukuun ottamatta). Ymmärtääkseni aikaisemmin kirkko on kovasti vastustanut protestantteja ja muita kirkon virallisesta kannasta poikkeavia uskontoja hereettisinä ja pelastuksen ulkopuolella olevina (vrt. esim. Tridentin kirkolliskokous). Vatikaanin II konsiilin jälkeen Roomalaiskatolinen kirkko näkee protestantit erossa olevina veljinä ja jopa muissa uskonnoissa jotain soteriologista ja jumalallista.

    Tämä vain vahvistaa sitä luterilaista kantaa, että kirkolliskokoukset kirkon edustajina eivät ole erehtymättömiä. Roomalaiskatolisen kirkon oppi on jatkuvassa muutoksessa vähän samaan tapaan kuin jehovan todistajien johtoportaan (”uskollisen orjan”) oppi muuttuu ajan kuluessa.

    Mikä jehovan todistajilla pysyy on antitrinitaarisuus, se kun on heidän kantava ajatuksensa. Roomalaiskatolisilla pysyy paavin valta ja kirkon oppivirka auktoriteetteineen, vaikka se juuri kirkolliskokousten ristiriitaisten päätösten oppimuutoksilla on tullut kumottua.

    Molempien organisaatioiden opista on lopulta vaikea päästä selvyyteen ja mikä on niiden aikaisempien uskovien kohtalo, jotka eivät myöhemmistä päätöksistä ja oppitulkinnoista mitään tienneet. Pystyäkseen uskomaan kirkon opin mukaisesti täytyykin seurata jatkuvasti kulloisenkin päätöksen mukaista tilannetta mistä milloinkin tuulee.

    Tämä on katolialisen kirkon toimintaa ulkopuolelta seuraavan vaikutelma. Olkoon näkemys oikea tai väärä.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: