Heikki Räisäsen haaste

Kun tammikuussa arvostelin Timo Eskolan kirjan Uuden testamentin narratiivinen teologia, mainitsin sen vastapariksi Heikki Räisäsen elämäntyön tiivistävän uutuuskirjan Mitä varhaiset kristityt uskoivat (WSOY 2011) ja toivoin arvostelevani sen tämän vuoden aikana. Nyt olen vihdoin saanut Räisäsen kirjan luettua ja pääsen sen käsittelyyn. Räisänen ja hänen työnsä ovat kuitenkin sen verran merkittäviä, että ne vaativat useamman postauksen.

Ennen itse asiaan menemistä pieni taustoitus tai metakirjoitus on tarpeen. Heikki Räisäsen nimen ja työn pitäisi näet olla jokaiselle suomalaiselle teologille ja teologiasta kiinnostuneelle tuttu. Uskaltaisinko sanoa, että Räisänen suorastaan personifioi Helsingin teologisen tiedekunnan sekä hyvässä että pahassa – hän on malliesimerkki kriittisestä teologisesta tutkimuksesta ja surullisenkuuluisasta maksimista ”aloitti Hengessä, lopetti Helsingissä”.

Räisänen oli tavallinen uskovainen luterilainen seurakuntanuori, joka päätyi teologiseen tiedekuntaan ja eteni lopulta Uuden testamentin eksegetiikan professoriksi jopa kolmeksi vuosikymmeneksi (1975-2006). Hänen saksalaisen liberaaliteologian muovaama ajattelunsa, josta usko on prosessissa kadonnut, on vaikuttanut kokonaisen sukupolven ajan suomalaisten pappien ja uskonnonopettajien käsityksiin Raamatusta.

Räisäsestä on vaikea kirjoittaa objektiivisesti ja reilusti, sillä hän jakaa mielipiteitä niin vahvasti: toisaalta häntä arvostetaan yhtenä Suomen ansiokkaimmista teologeista, toisaalta häntä pidetään ”uskovaisten piirissä” arkkihereetikkona, pääpaholaisena tai ainakin jotain siihen suuntaan. Erään italialaisen uskonveljen sanoin: ”Kuinka ateisti voi opettaa teologiaa? Sehän on kuin pornotähti opettaisi siveyttä!”

Koska asia on jatkuvasti monille ulkopuolisille epäselvä, Helsingin teologisessa tiedekunnassa opetettava teologia on itseymmärrykseltään tieteellistä tutkimusta, jossa tutkitaan kristinuskoa ilmiönä – se ei siis ole opetusta Jumalasta, hänen tahdostaan ja sanastaan. Tutkimuskohteena ovat tekstit, eri ajattelijoiden näkemykset, historialliset tapahtumat, ei yliluonnollinen todellisuus itsessään. Näin ollen ateisti voi aivan hyvin tehdä teologista tutkimusta.

Tällainen sananmukaisesti jumalaton teologia tuli mahdolliseksi valistuksen jälkeen, kun järki nostettiin totuuden kriteeriksi uskon tilalle ja sitä vastaan. Nyt Raamattua voitiin tutkia ihmisten näkemyksinä ja kokemuksina, ei Jumalan ilmoituksena, ja siinä havaittavat virheet ja ristiriidat voitiin tunnustaa todellisiksi virheiksi ja ristiriidoiksi, errare humanum est.

Kun liberaaliteologia oli tunnustanut Raamatun virheellisyyden ja inhimillisyyden, kaikkea siinä olevaa voitiin koetella järjen mittapuulla. Esimerkiksi ihmeet ja profetiat alettiin torjua järkeen vedoten – niiden täytyi olla satua tai tapahtuman jälkeen kirjoitettua valeprofetiaa. Kaikki yliluonnollinen suljettiin pian lähtökohtaisesti pois.

Valistunut liberaaliteologia kehittyi erityisesti Saksassa 1700-1900-luvuilla, ja sieltä myös suomalainen teologia ja Räisänen ovat saaneet vaikutteensa. Jos on totta, että liberaaliteologiaa ohjasivat kyseenalaiset ennakko-olettamukset yliluonnollisen mahdottomuudesta, ei koko liberaaliteologiaa eikä Räisäsen työtä voi sivuuttaa vetoamalla pelkästään näiden olettamusten filosofiseen perusteettomuuteen.

Ennakko-olettamukset eivät tulleet tyhjästä vaan perustuivat havaittuihin evidentiaalisiin ongelmiin. Konkreettisesti Räisäsen tapauksessa Räisäsen myöhempi ennakko-oletus Raamatun inhimillisyydestä perustui aiempaan evidentiaaliseen evankeliumivertailuun, jossa hän havaitsi eroja ja ristiriitoja eri evankeliumien välillä. Tämä todistusaineisto kumosi voimallaan hänen aiemman olettamuksensa Raamatun jumalallisuudesta.

On vaara, että todellista dialogia ja edistystä ei synny, kun konservatiivit vain sivuuttavat Räisäsen tai juoksevat hänestä kauas pois. Ajatellaan, ettei Räisänen koskaan käänny, joten turha lähteä pelaamaan hänen peliään. Sanotaan, ettei Räisänen perustele eikä todista näkemyksiään vaan ainoastaan väittää asioiden olevan niin tai näin. Räisäsen lukeminen nähdään ajanhukaksi, koska hänen tiedetään olevan luopio.

Mielestäni sillanrakennustyö on tässä aivan välttämätöntä. Suomalainen teologia ei saa sivuuttaa Räisäsen ansioita eikä ongelmia, ei eksegetiikka eikä dogmatiikka. Itsevarmoille konservatiiveille ja fundamentalisteille tekisi ehdottomasti hyvää lukea Räisästä, katsoa, mitä hänellä on sanottavanaan, kuunnella hänen todistusaineistoaan ja argumentaatiotaan. Jos Suomessa halutaan tehdä uskottavaa ja rakentavaa teologiaa, Räisäsen haaste on otettava vakavasti.

Mikä sitten on Räisäsen haaste? Tässä näen perustavanlaatuisen sokean pisteen koko vastakkainasettelussa. Räisäsen yksi päätyö on ollut osoittaa vääräksi fundamentalistinen näkemys sanainspiroidusta Raamatusta. Jos tämä nähdään ydinkysymykseksi (”Onko Raamatussa virheitä ja ristiriitoja?”), on ymmärrettävää, miksi ”kumoa Räisänen -projekti” on ajanhukkaa.

Joku voisi tietysti yrittää laskea kaikki Räisäsen ehdottamat sadat ja tuhannet virheet ja ristiriidat ja tarjota sitten selityksiä ja harmonisointeja osoittaakseen, että Raamattu on sittenkin virheetöntä Jumalan sanaa. Tuskinpa Räisänen vakuuttuisi (hän tuntee kyllä harmonisoinnit ja on nimenomaan pyrkinyt osoittamaan niiden keinotekoisuuden), tuskinpa monikaan kääntyisi, tuskinpa teologia siitä paljoakaan rikastuisi.

Räisäsen haaste on toinen. Räisäsen vision mukaan varhainen kristinusko oli monimuotoinen ilmiö, jossa oli monia keskenään vastakkaisia näkemyksiä lähes jokaisesta kysymyksestä, aivan keskeisistäkin (Jeesuksen olemus ja merkitys, pelastuksen saavuttaminen ja luonne). Jokaisella oli omat tulkintansa, mutta tässä tulkintojen sekamelskassa on vaikea erottaa mitään selvää jumalallista totuutta tai ilmoitusta.

Räisäsen omaelämäkerrallinen kehitys ja hänen tutkimustuloksensa johtavat samaan päätelmään: on ”tuhat ja yksi tulkintaa”, mutta ei ole kovin uskottavaa, että tulkintojen takana olisi joku yhden tulkinnan mukainen todellisuus. Räisänen ei suoraan aseta sanojaan näin, mutta nähdäkseni ydinhaaste on tämä: Jos Jumala/Jeesus olisi halunnut ilmoittaa yhden totuuden, miksi hän jätti jälkeensä tällaisen sekamelskan?

Jatkoa seuraa. Vielä on esiteltävä Räisäsen kirjan pääteesit ja niistä seuraavat johtopäätökset. Sitten on pohdittava, mitä Räisänen on todella saavuttanut ja todistanut, mutta myös harjoitettava ”kritiikin kritiikkiä”. Lopuksi on hahmoteltava rakentavaa teologiaa, joka ottaa Räisäsen haasteen vakavasti mutta ei putoa sen kaivamaan hautaan. Palataan asiaan ensi viikolla.

Explore posts in the same categories: Ateismi ja uskonnottomuus, Dogmihistoria, Eksegetiikka, Kirjaesittelyt ja -arviot, Liberaaliteologia, Raamattuteologia, Suomalaiset teologit, Usko ja tiede

7 kommenttia : “Heikki Räisäsen haaste”

  1. Minna Says:

    Mielenkiintoinen aihe. Tuli mieleen tuosta ydinhaasteen kysymyksestä, (Jos Jumala/Jeesus olisi halunnut ilmoittaa yhden totuuden, miksi hän jätti jälkeensä tällaisen sekamelskan?) että Raamatussahan on muutamia kohtia, joissa nimenomaan puhutaan siitä, että Jumala joissain tapauksissa salaa itsensä. Lisäksi ”Hän vangitsee viisaat heidän omaan viekkauteensa”, minkä olen omasta kokemuksesta huomannut. Ateisti yrittää viimeiseen asti selittää asiat omalla järjellään ja pitää itseään voittamattomana. Mutta usko/ Pyhä Henki vaikuttavat siihen, miten sanoma avautuu lukijalle. Ystäväni sanoi uskoon tultuaan, että avattuaan Raamatun ensimmäistä kertaa vuosiin, oli ensimmäinen ajatus: ”joku on muuttanut tämän sisällön!”, niin eri tavalla sen teksti valkeni.


  2. Kiitos artikkelista. Itse törmäsin Räisäsen kirjassa (s.173-174) universaalisen – Kristuksen ulkopuolella olevan Jumalan armon merkitykseen. Tämä toisaalla herättää kysymyksiä uskontojen välisen dialogin luomiseen, kun Kristus ei enää olisikaan Jumalan armon ja pelastuksen keskipiste.

  3. Matti Taneli Says:

    Hei arvon Emil,

    Odotan varsin kiinnostuneena kirjoituksesi jatkoa! Olen nimittäin myös kirjoittanut arvion tästä kirjasta. Ei siitä, että jo alussa oltiin
    montaa mieltä keskeisistäkin asioista välttämättä seuraa, ettei kristinuskon sanomalle voisi siitä huolimatta olla Jumalalta saatua perustaa.

    ystävällisesti Matti

  4. Aarno Sainio Says:

    Heikki Räisänen on mielestäni vuosikymmenet ollut nöyrä tiedon ja totuuden kyselijä ja etsijä, mkä yliopistotutkijalle on condicio sine qua non. Teologinen raivo, joka hänen ympärillään on vuosikaudet raivonnut, liittyy käsitykseni mukaan keskeisesti evankelisluterilaisen kirkon kirkkolain ensimmäisen pykälän ja yliopistossa harjoitetun eksegeettisen tutkimuksen konfrontaatioon. Sen selvittämisessä pulmia riittää, kuten raamattutulkinnan sekamelska kirkon sisälläkin osoittaa. Elämme tänäkin päivänä tuhannen ja yhden tulkinnan uskoa horjuttavassa kierteessä.

    • Matti Taneli Says:

      Hei Anton,

      Siitä Räisäsen englantilaisesta kirjasta arvioni löytyy Niin & Näin 4/2010, 142-143.

      yst. terv. Matti

  5. Matti Taneli Says:

    Hei hyvä Anton,

    Olisi mukavaa ja tärkeää kuulla Sinun arviosi tuosta mun arviostani.

    ystävällisesti Matti


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: