Uskon puolesta

Sain luetuksi Pasi Turusen kirjan Uskon puolesta (Kuva ja Sana 2011), joka on kuin miehen näköisteos: kannessa komeilee apologeetta, joka on vuosia pitänyt Uskon puolesta -nimistä blogia. Kirjaan on muokattu blogilla julkaistuja artikkeleita ja kirjoitettu aivan uutta materiaalia. Se on harvinaista herkkua suomalaisen kristillisen apologetiikan alalla, joka on tunnetusti kovin pieni.

Argumentteja tyylillä

Turunen kirjoittaa leppoisan persoonallisesti, populaaristi ja helppolukuisesti. Ensimmäinen luku esittää kosmologisen argumentin Jumalan olemassaolon puolesta, ei kuitenkaan tiukan analyyttisesti vaan pikemminkin narratiivisesti: Turunen lähtee liikkeelle mustan yötaivaan ihmettelystä.

Turunenkin taitaa olla oppinut William Lane Craigilta. Kyseessä on käytännössä WLC:n suosikki: kalam kosmologinen argumentti. WLC:n ääni kuuluu myös vastauksessa vasta-argumenttiin, jonka mukaan tyhjästä voi sittenkin syntyä jotain: ”ns. kvanttityhjiö ei ole sama kuin täysi olemattomuus, vaan se on satunnaisesti fluktuoiva energiakenttä”. (s. 15)

Seuraavaksi Turunen pohtii, voiko Jumala luoda niin ison kiven, ettei itse jaksa sitä nostaa. Turusen lopullinen vastaus on negatiivinen ja kiinnittää huomiota ainakin epäsuorasti loogisiin mahdottomuuksiin sekä kaikkivaltiuden oikeaan määrittelyyn.

Lopputulos kuitenkin ontuu, kun Turunen sanoo kaikkivaltiuden merkitsevän ”ennen kaikkea sitä, että kaikki, mikä on ihmisille mahdotonta, on Jumalalle mahdollista” (s. 21). Eihän se näin mene, sillä loogiset mahdottomuudet ovat yhtä lailla ihmisille kuin Jumalalle mahdottomia. Kyse on pikemminkin siitä, että Jumala voi tehdä kaikki mahdolliset asiat.

Turunen päättää kuitenkin jälleen kauniin narratiivisesti: ”Kivet eivät ole Jumalalle ongelma. Mutta synnin kivi on ongelma meille… Jumala voi kuitenkin muuttaa kivisydämet… Tässä mielessä kaikkein suurin kivi Jumalalle oli Jeesuksen haudan sulkenut kivi. Sen Hän sirsi syrjään komantena päivänä, kun Jeesus nousi kuolleista. Suurempaa kiveä ei ole eikä tule.” (s. 21)

Vapaus

Uskoakseni yksi Turusen kirjan tärkeimpiä lukuja on luku vapaudesta. Yksi aikamme suuria ongelmia on väärä käsitys vapaudesta. Sen varjolla vastustetaan kristillistä uskoa ja moraalia. Turunen esittää monta siteeraamisen arvoista näkökulmaa.

”Vaikka olisimme vapaita yhdenlaisista rajoista, joudumme toisenlaisten rajojen sitomaksi. Kaikki diktaattorit esiintyvät kansakunnan vapauttajina… Ei kaikki ole kultaa, mikä kiiltää. Ei kaikki ole vapautta, mitä vapaudeksi kutsutaan.” (s. 69)

”Jeesuksen sanojen mukaan vapaaksi tullaan sitoutumalla totuuteen… Eikö tämä ole ristiriitaista? Voidakseen olla vapaa on oltava johonkin sidottu… Se, miksi jotkut saavat valtavia kiksejä laskuvarjohypystä, johtuu juuri laskuvarjosta. He tietävät olevansa turvassa. Kiinni jossakin.” (s. 70)

”Jos hyveistä irrotettu vapaus nostetaan itseisarvoksi, on vaarana, että kasvatetaan marisijoiden sukupolvi, joka pikkulasten tavoin alkaa valittaa aina, kun ei saa haluamaansa. Tätä vaarallista kehitystä on jo ilmassa. Vapaudesta on muodostumassa tyylipuhdasta itsekkyyttä.” (s. 71)

”Jos vapaus on vain vapautta ulkoisista rajoitteista, niin että ihminen voi tehdä mitä tahtoo, jäävät tärkeämmät kysymykset helposti kysymättä. Kuten se, onko tahtomani hyvää, oikeaa ja totta.” (s. 71)

Raamattua ja pahan ongelmaa

Kirjan kolmas osa käsittelee raamattukysymyksiä ja saa kuuluviin elintärkeän pointin: evankeliumit välittävät meille apostolien silminnäkijätodistuksen ja edustavat bios-elämäkertakirjallisuutta (s. 105-106). Turunen käy läpi myös arkeologista aineistoa, joka tukee Vanhan testamentin tapahtumien ja henkilöiden historiallisuutta (s. 98-102).

Myöhemmin Turunen puolustaa ansiokkaasti neitseestäsyntymisen ainutlaatuisuutta ja osoittaa valtavirtatutkimusta mukaillen pakanaparalleelit näennäisiksi (s. 170-171). Vielä myöhemmin Turunen puolustaa hienosti Kristuksen ylösnousemuksen historiallisuutta N.T. Wrightin tutkimukseen nojaten (s. 181-185).

Enemmän sivuja Turunen uhraa pahan ja kärsimyksen ongelmille. Jälleen hän lähestyy argumenttia havainnollistavan narratiivin avulla: Eisenhowerilla oli Normandian maihinnousua suunnitellessaan moraalisesti riittävät syyt (maailmansodan ratkaisu) kauhean kärsimyksen sallimiseen.

”Arvioimme asioita ajallisen valossa. Jumala arvioi asioita iankaikkisuuden valossa. Olemme tulleet sisään kesken elokuvan. Ennen kuin ymmärrämme alun ja olemme nähneet loppuratkaisun, meidän on äärimmäisen vaikea arvioida yksittäisten kohtausten merkitystä valkokankaalla.” (s. 155)

Rukousvastauksia ja tuonpuoleisuutta

Kirjan seitsemäs osa käsittelee rukousta ja sisältää liikuttavia henkilökohtaisia todistuksia rukouksen voimasta. Turunen kertoo tapauksesta, jossa hän todennäköisesti todisti kuolleen ihmisen herättämistä rukouksella (s. 199-201) ja kuinka hänen äitinsä parantui rukouksen voimalla oman poikansa TV-esiintymisen kautta (s. 203-207).

Turunen keroo myös nuoruusvuosistaan, kuinka Jumala vastasi rukouksiin työpaikan saamisesta useampaankin otteeseen hyvin erikoisella tavalla (s. 209-214). Turunen ei kuitenkaan edusta menestysteologiaa vaan sisällyttää heti alkuun varoittavan luvun siitä, kuinka Jumalalla voi aivan hyvin olla antamatta meille mitään sen kummallisempia merkkejä (s. 195-198).

Kirjan kahdeksas osa käsittelee kuolemanjälkeisiä asioita. Turunen on perehtynyt jälleensyntymisopin väitteisiin ja antaa niille kriittisen vastauksen: selittämätön tieto menneisyydestä ei tarkoita sitä, että tietäjä olisi itse ollut läsnä menneisyydessä (s. 219).

Helvetin rangaistuksen oikeudenmukaisuudesta Turunen huomauttaa, ettei rangaistuksen kesto maallisessakaan oikeudessa liity rikoksen kestoon vaan sen luonteeseen (s. 226). Turunen lopettaa Paavalin hengessä kohdistamalla katseen tulevaan voittopalkintoon: ”Anna tulevaisuutesi näkyä elämässäsi jo nyt!” (s. 240)

Explore posts in the same categories: Kristillinen apologetiikka

2 kommenttia : “Uskon puolesta”

  1. Timo Vesterinen Says:

    Mielenkiintoinen kysymys on: Loiko Jumala matemaattiset lait vai ovatko ne puhtaasti loogisia välttämättömyyksiä riippumatta siitä onko Jumalaa vai ei? Esim. onko Jumala joskus suvereenin tahtonsa nojalla päättänyt piin arvon tai derivoinnin kaavat? Entä voiko matematiikan kauneutta käyttää argumenttina Jumalan olemassaolon puolesta? Itse kallistuisin sille kannalle, että matematiikka on joka tapauksessa ikuista ja universaalia.
    Mitä tähän sanoisi Tuomas Akvinolainen?

    • Emil Anton Says:

      Se on tosiaan mielenkiintoinen, mutta en ole perehtynyt. Olen törmännyt asiaan WL Craigin podcasteissa, hänkin on vasta prosessissa ja harkitsee nominalismia (abstraktit objektit eivät oikeasti ole olemassa muuten kuin hyödyllisinä käsitteinä)… Nominalismin ja realismin väittelyhän oli keskiajalla iso juttu. Eli jos kiinnostaa niin syöksy skolastiikan syövereihin. Itse pysyn niistä toistaiseksi Irenaeuksen hengessä erossa.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: