Koraanista ja sen tulkinnasta

Jaakko Hämeen-Anttilan teoksen Johdatus Koraaniin luvut 3-5 käsittelevät Koraania ja sen tulkintaa. (Ks. kommenttini lukujen 1-2 pohjalta postauksessa Islamista ja Muhammadista.) Esittelen tässä pääkohtia ja lisään niihin apologetiikkablogille soveltuvia ajatuksia.

Koraani ja sen suurat

Koraani koostuu 114 suurasta, jotka alkavat yhtä poikkeusta lukuun ottamatta ns. basmalalla eli lauseella ”Jumalan, Armeliaan Armahtajan nimeen”. Suurien lisäksi Koraani voidaan jakaa ilmestyskatkelmiin eli pätkiin, joiden oletetaan ilmoitetun yhdellä kertaa. Pidemmät suurat (pisin suura 2 koostuu 286 jakeesta, lyhimmät kolmesta jakeesta) koostuvat useammasta ilmestyskatkelmasta, mutta aina ei ole kiistatonta, missä ilmestyskatkelmien rajat kulkevat. (s. 65-67)

Koraanissa sanat koraani (qur’an) ja suura eivät tarkoita sitä, mitä näillä sanoilla ymmärrämme nykyään, kun Koraani on koottu 114 suuraksi. Alkuperäisessä kontekstissaan nämä sanat viittaavat pikemminkin jonkinlaisiin ilmestyskatkelmiin. Suurien nimet eivät kuulu ilmoitustekstiin vaan ovat ihmisten antamia, ja niissä esiintyykin pientä vaihtelua. (s. 66)

Ilmestykset tulivat Muhammadille ”kuin kellon kilinä” tai näkynä unessa (s. 74), ja hänen sihteerinsä kirjoittivat niitä muistiin (s. 77). Muhammad ei kuitenkaan varhaisten islamilaisten lähteiden mukaan koonnut Koraania eikä määritellyt suurien keskinäistä järjestystä (s. 78-79). Profeetan kuollessa lukuisat muslimit osasivat katkelmia Koraanista ulkoa, mutta mitään ”koko Koraania” ei ollut koottu (s. 80-81).

Perinteiset lähteet kertovat profeetan nuoren kirjurin Zaid ibn Thabitin koonneen Koraanin kahteen otteeseen. Tämä on ihmetyttänyt tutkijoita, ja jotkut ovat esimerkiksi kyseenalaistaneet ensimmäisen kokoamisen historiallisuuden (toinen kokoaminen on paremmin dokumentoitu – ensimmäinen saattaisi olla sepitetty, jotta kokoaminen saataisiin mahdollisimman lähelle profeetan kuolemaa). (s. 82-84)

Koraanin (toinen) kokoaminen oli tarpeen, koska Koraanin oikeasta sanamuodosta oli kiistaa. Kolmas kalifi Uthman käski kokoamisen, jonka lopputuloksesta otettiin neljä kopiota, jotka lähetettiin eri puolille islamilaista maailmaa. Vanhat kokoelmat piti tuhota uuden emokopion saapuessa kaupunkiin. (s. 84)

Kirjallisuudessa on säilynyt tietoja esi-uthmanilaisista kokoelmista. Tärkeimmät varianttikoodeksien omistajat olivat Abdallah ibn Mas’ud ja Ubayy ibn Ka’b, profeetan kirjuri. Ibn Mas’ud ei hyväksynyt suuria 113-114 vaan piti niitä lisärukouksina, Ubayy puolestaan lisäsi tekstiin kaksi lyhyttä suuraa. (s. 89-91)

Koraanin lähteistä ja sisällöstä

Islamin mukaan Koraani on tietysti Jumalan ilmoitusta, Jumalan ikuinen Sana, joka on luomattomana ollut aina olemassa yhtenä Jumalan ominaisuutena. Silti islamilaisen perimätiedon mukaan Koraaniin pääsi lipsahtamaan saatanallisia säkeitä, joissa profeetta tunnusti epäjumalien välittäjäaseman. Myöhempi ilmoitus kumosi jakeet ja antoi tilalle paremman tekstin (s. 98).

Oikeaoppisenkaan islamin mukaan Muhammadin saamat ilmestykset eivät ole säilyneet meille sanasta sanaan nykyisessä Koraanissa – naskh eli Koraanin jakeiden kumoaminen saattoi poistaa joko tietyn jakeen lainvoimaisuuden tai sitten koko jakeen niin, että uskovien yhteisö unohti sen (s. 92-93).

Mitä Koraanin tarinoihin tulee, ne on usein lainattu Arabian niemimaalla tunnetuista juutalais-kristillisistä tarinoista, ”ei suoraan Raamatusta vaan sen myöhäisempien selitysteosten ja sitä täydentävän legendaperinteen kautta” (s. 128). Pakanalliset ainekset kuten Kaaba-rituaalit selitetään Abrahamilta periytyviksi (s. 129).

Koraani seurailee juutalais-kristillistä perintöä myös suuressa osassa teologista opetustaan, mutta lisänä on omaperäisiä vivahteita. Jumala loi maailman kuudessa päivässä, ihmisen hän muovasi savesta, enkelit ja dzinnit hän loi tulesta. Kosmos koostuu maasta, Helvetistä ja seitsemästä taivaasta. Profeetoiksi tunnustetaan raamatullisen perinteen hahmojen (mm. Aadam, Nooa, Abraham, Mooses, Jeesus) lisäksi joitain arabialaisia profeettoja (Salih, Huud ja Shu’aib). (s. 130-34)

Jeesus on Koraanin mukaan neitsyt Mariasta syntynyt profeetta, mutta ei Jumala eikä Jumalan Poika. Häntä ei myöskään ristiinnaulittu eikä tapettu, vaan Jumala otti hänet luokseen. Jeesuksen uskotaan myös palaavan ja kuolevan historian lopulla ennen yleistä ylösnousemusta ja tuomiopäivää, jolloin ihmiskunta jaetaan ja tuomitaan joko Paratiisiin tai Helvettiin. (s. 144-148)

Muhammad on viimeinen Koraanin mainitsema profeetta, mutta Koraani ei yksiselitteisesti opeta Muhammadin olevan viimeinen profeetta. Maininta ”profeettojen sinetistä” tarkoittanee pikemminkin aiempien profeettojen sanoman vahvistamista (s. 148). Näin ollen esimerkiksi Baha’it ja muut ryhmät tunnustavat Muhammadin lisäksi omat myöhemmät profeettansa.

Koraanin tulkinnasta

Samoin kuin ensimmäinen kalifi Abu Bakr suhtautui epäluuloisesti Koraanin kokoamiseen (koska profeettakaan ei ollut tehnyt niin), osa varhaisista muslimeista suhtautui epäluuloisesti Koraanin kommentaarien (tafsir) laatimiseen – sen tulkinta alkoi siis suullisena ja satunnaisena (s. 167). Varmalle kirjallisten kommentaarien pohjalle tullaan vasta 800-luvulla, ja 900-luvulta eteenpäin kommentaaritekstejä on säilynyt jo tuhansittain (s. 168).

Klassisia kommentaareja on sekä eksoteerisia että esoteerisia. Edellinen etenee jae jakeelta, analysoi kieltä, tunnistaa nimettömäksi jääviä puhujia ja antaa eri koulukuntien mukaisia lukutapoja. Esoteeriset tulkinnat puolestaan elävät suureksi osaksi suullisina ja kertovat enemmän tulkitsijastaan kuin Koraanista. Esoteerista tulkintaa tavataan esimerkiksi suufilaisuudessa, jossa korostetaan jakeiden käytännöllistä opettavuutta kielellisen analyysin kustannuksella (s. 173).

Koraanin islamilainen nykytulkinta jakautuu kolmeen päähaaraan: käytännölliseen, luonnontieteelliseen ja filologiseen. Käytännöllisen tulkinnan johtohahmot Shah Waliyullah ja Muhammad Abduh halusivat tuoda Koraanin tavallisen muslimin ulottuville. Edellinen esitti, että jokainen muslimi voi tulkita Koraania, jälkimmäinen hylkäsi perinteisen perimätietoihin nojaavan kommentaarin kokonaan ja korosti Koraanin elävää sanomaa. (s. 176-179)

Luonnontieteellinen tulkinta on saavuttanut viime aikoina suurta suosiota, ja sitä onkin käytetty ahkerasti islamilaisen apologetiikan välineenä. Sen mukaan Koraani vahvistaa nykyajan tieteen löydökset ja osoittautuu siten jumalalliseksi, sillä Muhammad ei olisi 600-luvulla voinut moisista asioista tietää. Tällainen tarkoituksenhakuinen tulkinta on kuitenkin saanut paljon vastustusta oppineilta muslimeilta. (s. 182-185)

Filologinen tulkinta korostaa sitä, että Koraania on ymmärrettävä niin kuin sen alkuperäinen 600-luvun kuulijakunta sen ymmärsi. Historiallis-kriittinen tutkimus on islamilaisissa maissa vaikeuksissa, sillä sen katsotaan astuvan liikaa Koraanin jumalallisen totuuden varpaille. Sen sijaan lännessä on tehty hyvinkin radikaalia Koraani-tutkimusta. (s. 185-192)

Radikaalitutkijat ovat pyrkineet korvaamaan perinteisen kertomuksen islamin synnystä aivan uusilla hypoteeseilla. Kiehtovin esimerkki on Patricia Cronen ja Michael Cookin kirja Hagarism (1977). Hämeen-Anttilan mukaan on hyvä olla tietoinen siitä, etteivät peruskäsitteet kuten Koraani, islam, Muhammad ja Mekka ole välttämättä aina olleet sisällöltään samanlaisia, mutta toisaalta hän pitää islamilaista näkemystä todennäköisempänä vaihtoehtona (s. 205-208).

Loppuhuomioita

Hämeen-Anttila muistuttaa toistuvasti islamilaisen lähdeaineiston ongelmallisuudesta. ”Perinteinen tietämys 600-luvun tapahtumista perustuu arabiaksi kirjoitettuun keskiaikaiseen materiaaliin, joka on valtaosiltaan aikaisintaan 800-900-luvuilta peräisin, ja vain ani harvoissa tapauksissa 700-luvun lopusta. Lisäksi vanhimmat tekstit ovat säilyneet yleensä vain huomattavasti myöhempinä kopioina, joissa interpolaatioiden, myöhempien lisäysten, vaara on huomattava, puhumattakaan tekstin turmeltumisen ja tahallisen muokkaamisen vaaroista.” (s. 192)

Vaikka siis Koraanin teksti vakiintui jo n. 20 vuotta Muhammadin kuoleman jälkeen, kaikki käsitykset islamin synnystä (Kuka Muhammad oli? Miten hän sai ilmestyksensä? Miten Koraani koottiin?) ovat historiallisesti melko hataran aineiston varassa. Tätä vasten kristinusko pärjää harvinaisen hyvin: meillä on useita ensimmäisellä vuosisadalla kirjoitettuja toisistaan riippumattomia lähteitä, jotka todistavat Kristuksen ylösnousemuksesta.

Loppuyhteenvetona tieteellinen katsaus Koraaniin nostaa useita haasteita islamilaiselle Koraani-näkemykselle: 1) Uthmanin koodeksia varhaisempien varianttien tuhoaminen ja varhaisten arvovaltaisten muslimien ilmaisemat erimielisyydet kyseenalaistavat Koraanin täydellisen säilyneisyyden ja muuttumattomuuden. 2) Koraanin jakeiden kumoaminen kyseenalaistaa Koraanin luomattomuuden ja ikuisen muuttumattomuuden. 3) Koraani tunnustaa juutalais-kristillisen perinteen ilmoitetuksi, mutta eroaa siinä useissa kohdissa. Monesti lähdemateriaalina on käytetty apokryfista legenda-ainesta ilmoitettujen tekstien sijaan. 4) Koraani ei yksiselitteisesti sano Muhammadia viimeiseksi profeetaksi, joten myöhemmille (aiemman kumoaville?) ilmoituksille jää periaatteessa mahdollisuus.

Explore posts in the same categories: islam, Kirjaesittelyt ja -arviot

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: