Islamista ja Muhammadista

Olen lukemassa Jaakko Hämeen-Anttilan teosta Johdatus Koraaniin (Gummerus Helsinki 2006), ja ajattelin kirjoittaa siitä muutamia apologeettiselle blogille sopivia ajatuksia. Tämä ensimmäinen postaus nousee kahden ensimmäisen luvun pohjalta. Ne käsittelevät islamia ja Muhammadia.

Hajaannukset, kalifit ja hadithit

Ensimmäinen ajatus koskee islamin jakautuneisuutta. Suuri osa länsimaalaisista on kuullut sunnilaisista ja shiialaisista, mutta niiden välinen ero ei välttämättä ole kovin selvä. Hämeen-Anttila selittää eron palautuvan 600-luvulle, jolloin tuli kiistaa neljännestä kalifista eli profeetan seuraajasta.

Kalifiksi valittu profeetta Muhammadin sukulaispoika Ali ei saanut kaikkien hyväksyntää ja ajautui sotaan Syyrian kuvernööriä Muawiyaa vastaan. Jälkimmäinen voitti ja julistettiin viidenneksi kalifiksi. Hänestä sai myös alkunsa ensimmäinen perinnöllinen dynastia, umaijadit (s. 16).

Umaijadikaudella shiialaisiksi kutsuttiin niitä, jotka pitivät kiinni Alin ja hänen jälkeläistensä oikeudesta olla profeetan seuraajia. Hämeen-Anttilan mukaan shiialaisuus edusti varhaisvaiheissa purkautumistietä kaikelle yhteiskunnalliselle tyytymättömyydelle (s. 17). Vasta 1500-luvulla shiialaisuudesta tuli Persian valtionuskonto, jona se on säilynyt tähän päivään asti (s. 18).

Toinen pääsuuntaus, sunnilaisuus, kehittyi klassiseen muotoonsa 800-luvun Irakissa opillisten kiistojen tuloksena. Kreikkalaisperäiseen filosofiaan nojanneita rationalistimuslimeja vastaan toiset vetosivat Koraanin lisäksi sunnaan eli profeetan elämäntapaan, joka kävi ilmi haditheista eli perimätiedosta. Hadithin eteen merkitty isnad eli todistajaketju osoitti, mitä tietä hadith kulkeutui ennen sen muistiin kirjoittamista (tavallisesti 800-luvulla). (s. 18-19).

Tässä esitetyistä seikoista islamin ulkopuolelta voisi esittää seuraavan kriittisen arvion: kalifaatti on rapautunut, eikä islamilla ole tänään esittää ketään profeetan seuraajaa, joka toimisi maailmanlaajuisen islamin johtajana tai auktoriteettina (vrt. paavi Pietarin seuraajana). Näyttää siltä, ettei Allah ole sen koommin sunnien kuin shiiojenkaan puolella.

Mitä haditheihin tulee, ”jo keskiajalla arabialaiset oppineet olivat perillä siitä, että hadithien joukossa kulki väärennöksiä”. ”Tällä vuosisadalla tutkijat ovat päätyneet pitämään hyvin suurta osaa haditheista väärennöksinä, ja monien tutkijoiden mielestä koko valtava aineisto on käyttökelpoista vain 700-800-lukujen opillisen kehityksen kannalta”. (s. 19).

Allah ja Kaaba

Ennen Muhammadin elämää Hämeen-Anttila käsittelee Arabian niemimaan uskonnollisia oloja ennen islamin syntyä. Hänen mukaansa perinteisessä uskonnossa Allahia kunnioitettiin luojajumalana ja ilmeisesti myös taivaan ja sateen jumalana. Häntä ei kuitenkaan palvottu paljon, vaan pikemminkin palvottiin jumalattaria Allat, al-Uzza ja Manat, joita luultavasti pidettiin Allahin tyttärinä. (s. 31).

Mekan pakanallisena jumalana on mahdollisesti ollut huonosti tunnettu lunaarijumala Hubal, jota palvottiin Kaaban temppelissä ennen islamin syntyä. Myös Kaaban mustaa kiveä palvottiin jo esi-islamilaisella kaudella. Monet islamiin vakiintuneet rituaalit kuten Kaaban temppelin kiertäminen periytyvät siis esi-islamilaiselta ajalta. (s. 33).

Islamin ulkopuolelta kriittisenä huomiona voidaan todeta, että vaikka islam alkoi julistaa Mooseksen ja Jeesuksen Jumalaa, se ei ottanut Jumalaansa suoraan juutalais-kristillisestä perinteestä vaan arabien pakanallisesta perinteestä. Lisäksi vaikuttaa ristiriitaiselta, että vahvasti antipolyteistinen islam jatkaa polyteistipakanoiden rituaaleja.

Muhammad

Kuten sanottu, kriittinen tutkimus pitää nykyään valtaosaa hadith-perimätiedosta epähistoriallisena. Hämeen-Anttila osoittaakin, kuinka islamilainen perinne on kaunistellut kuvaa profeetta Muhammadista. Koraanin mukaan Muhammad on tavallinen ihminen, joka ei tee ihmeitä eikä ennusta tulevaa (esim. 3:144; 46:9; 67:26 jne.).

Pian kaikenlaisia Koraanin epäselviä viittauksia alettiin pitää profeetan ihmeinä: Muhammadin ajateltiin jopa halkaisseen kuun. Juutalaisessa ja kristillisessä perinteessä tavatuille ihmeille haluttiin sepittää vastineita profeetan elämässä – 800-luvulla Muhammadista tuli välittäjä, ja toisella vuosituhannella käsitys profeetan synnittömyydestä oli jo vakiintunut. (s. 62-63).

Synnittömyysoppi eli isma ei tosin nauti yksimielisyyttä: joidenkin mielestä Muhammad varjeltiin vain epäjumalanpalvelukselta, toisen ääripään mukaan kaikki aiemmatkin profeetat olivat synnittömiä. Shiialaiset ulottivat isman koskemaan myös heidän imaamejaan.

Ulkopuolelta arvioiden voisi todeta Muhammadin olleen syntinen ja kuolevainen siinä missä muutkin. Hän kuoli äkillisen sairauden jälkeen vuonna 632 (s. 61). Hänellä oli uskonnollinen sanoma ja poliittinen missio, jotka saivat osakseen kannatusta. Myöhemmät sukupolvet muovasivat hänestä suuren ja synnittömän esikuvan.

Lopuksi

On saman tien myönnettävä, että vastaavanlaista historiallis-kriittistä tutkimusta voisi aivan hyvin käyttää perinteisen kristinuskon ja Jeesus-kuvan murentamiseksi. Tämä on Suomessa jo hyvin tunnettua. Sen sijaan muslimit eivät yleensä ole lainkaan tietoisia tieteellisestä islam-tutkimuksesta. He pitävät perinteistä ja ”oikeaoppista” islamia järkkymättömänä ja yksiselitteisenä totuutena.

On hyvä tehdä ero ns. uskonnollisen ja historiallis-kriittisen apologetiikan välillä ja kysyä kysymyksiä omasta johdonmukaisuudestaan. Olisi epärehellistä hyväksyä historiallis-kriitikoiden teoriat toisesta uskonnosta, mutta lähteä liikkeelle jumalallisen totuuden oletuksesta oman uskonnon tapauksessa.

Esim. James White on painottanut väittelyissään muslimeja vastaan johdonmukaisen uskonnollista lähestymistapaa. Hän ei käytä hyväkseen historiallis-kriittisiä argumentteja Koraania vastaan, koska ei hyväksy niitä Raamatunkaan murentamiseksi.

Toisena ja vastakkaisena johdonmukaisena esimerkkinä William Lane Craig ottaa nimenomaan historiallis-kriittisen lähestymistavan ja on valmis puolustamaan sen metodein Kristuksen kuolemaa ja ylösnousemusta islamin väitteitä vastaan.

Yhdistellen Whiten ja Craigin argumentteja, kristinuskon ei tarvitse pelätä islamia ainakaan intellektuaalisella tasolla. Jos otetaan uskonnollinen lähtökohta, Koraanin pitäisi vahvistaa Muhammadin aikaisen Tooran ja evankeliumin opetus, mitä se ei tee. Jos taas otetaan historiallinen lähtökohta, Koraani häviää varhaiselle ja laajalle todistusaineistolle Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta.

Explore posts in the same categories: islam, Kirjaesittelyt ja -arviot

Avainsanat: ,

You can comment below, or link to this permanent URL from your own site.

7 kommenttia : “Islamista ja Muhammadista”

  1. Kristiina Piili Says:

    Islamin ja kristinuskon keskinäinen rauhanomainen kanssakäynti onkin mielenkiintoinen aihe, eikä sitä mielestäni pitäisi aloittaa ainakaan sellaisella asenteella ettei muslimien uskonoppi ole kestävällä pohjalla ja että se nähdään jo alkuunsa olevan altavastaaja-asemassa kristinuskoon nähden. Eihän kukaan ihminen halua tulla näin ylenkatsotuksi ennenkuin keskustelu on päässyt edes alkuun.

    Kahdeksannelta ja yhdeksänneltä vuosisadalta lähtien Antiokian ja Jerusalemin patriarkaattien kirkonmiesten kirjoittamista teksteistä löytyy arvokasta aineistoa nykypäivän keskustelijoille. Muslimit ja kristityt edustivat alusta asti useinkin toistensa kanssa sodassa olevia ryhmiä. Toisaalta kristinusko oli levinnyt ensimmäisten vuosisatojen jKr. aikana laajalle itään, alueille, missä islam myöhemmin kasvatti nuppunsa Kaksoisvirtainmaan vanhojen perinteiden juurien ja varren päähän. Lähi-Idässä kristinusko ja islam kasvoivat rintarinnan. Valtiolliset selkkaukset eivät olleet omiaan antamaan teologiselle keskustelulle rauhaa tuottaa rauhanomaista ymmärrystä kahden erilaisen ajattelutavan välille. Onko ihme jos Aabrahamin jälkeläiset ovat alusta lähtien olleet verissä päin tappelemassa keskenään, suku on pahin. Niinhän Ruotsin kuninkaat ja Venäjän keisaritkin ovat ollet jatkuvasti tukkanuottasilla, ja kummallakin on viikinkiverta suonissaan.

    En ole mikään asiantuntija, olen vasta itsekin löytämässä vanhojen itäisten hiippakuntien kirkonmiehien tekstejä koskien muslimien kanssa käytyä ideologista ja teologista ajatustenvaihtoa.

    Toinen alue, missä sotien ja väkivaltaisuuksien keskellä islamin ja kristinuskon vuorovaikutus kasvatti myös kauniita versoja, on Espanja arabivallan aikana. Tosiasia on, että tuona ajanjaksona tapahtuneista raakuuksista huolimatta, arabivalta Iberian niemimaalla nosti alueen filosofista, tieteellistä ja kaupallista sivistystasoa Pyreneille ja Etelä-Ranskaan asti. Arabit olivat myöskin se osapuoli tuossa enemmän tai vähemmän pakotetussa kulttuurivaihdossa, joka toteutti laajempaa uskonnollista toleranssia.

    Kuitenkin, arabivallan loppuvaiheissa ja sen jälkeen, Iberian niemimaalla koettiin hedelmällinen uskonnollinen ja filosofinen kukoistuskausi, jonka hedelmiä ovat mm. Pyhän Ristin Johanneksen ajatukset, Pyhän Teresa Avilalaisen ajatukset sekä karmeliittasääntökunta.

    Olisiko se niin, että kaikki kehitys on kärsimyksen synnyttämää ja kaikki kasvu vaatii sen, että siemen ensin putoaa maahan ja ikäänkuin kuolee voidakseen nousta uudelleen esiin vihreänä taimena. Ja jokaisen siemenen kasvuun vaaditaan monen eri tahon myötävaikutusta; sadetta, aurinkoa ja multaa mihin juurtua.

  2. Kristiina Piili Says:

    Unohtui että halusin myös kysyä jotain.
    Törmäsin, Emil, sattumalta toisessa blogissasi Syyrian matkakuvaukseesi. Saitko siltä reissulta jonkinlaisia vaikutteita, joita voit heijastella pohtiessasi kristinuskon ja islamin olemuksia ja keskinäistä suhdetta?

    Hienoja kuvia blogissasi, kiitos, en ole itse ollut koskaan tuolla alueella. Paavalin kääntymyksen paikka olisi hieno nähdä.

    • Emil Anton Says:

      Kristiina, minuun teki suuren vaikutuksen Syyrian arabien universaali ystävällisyys, muslimit ja kristityt elivät veljeydessä rinnakkain, se oli hienoa.

  3. Saladdin Says:

    Artikkelisi käsittelee ainoastaan kristinuskon näkökantaa Islamista. Jos Islam mielestäsi ei ole tieteellisesti ja historiallisesti kestävällä pohjalla, niin onnea keskusteluun geologien, astronomien ja muiden tiedemiesten kanssa siitä, että maapallo olisi 6000 vuotta vanha. Saat varmasti erittäin laajaa kannatusta. Vai voidaanko kriittistä näkökulmaa tieteen ja historian kautta soveltaa ainoastaan Islamiin, ei kristinuskoon? Ja dinosaurukset elivät siis n. 5500 vuotta sitten? Ja mammutit noin 3000 vuotta sitten.

    En viitsi edes lähteä keskustelemaan raamatun historiallisista virheistä.

    Tuo näkökulma Ismasta ei juuri ole totta. Islaminuskon oppineista luultavasti useampi uskoo Ismaan kuin kristittyjen oppineista pyhään kolminaisuuteen. Isma on sekä Sunnien, että Shiojen, että kaikkien tietämieni Islaminuskoisten seurakuntien yhteinen uskon osa.

    Muhammedista ja Kaabasta unohdit kertoa sen, että muslimien mukaan Kaaban rituaalit eivät olleet alun perin pakanallisia, vaan Aabrahamin, Ismaelin ja Hajarin aloittamia.

    Jos haluat osoittaa hadith-tieteen kaunistelevaksi, niin tervetuloa Saudeihin opiskelemaan Islamia. Muuten kaikki on pelkkää retoriikkaa vailla pohjaa.

    • Emil Anton Says:

      Kiitos kommentista. Artikkeli ei kylläkään käsitellyt kristinuskon näkökantaa islamista, vaan erästä tieteellistä Koraanin johdanto-oppia, johon lisäsin omasta näkökulmastani apologetiikkaan soveltuvia ajatuksia. Hyvä ettet tuon enempää jatkanut Raamatun historiallisista virheistä, en jaksaisi kauempaa vääntää siitä, että kristinusko ei ole yhtä kuin nuoren maan kreationismi tai siitä, kuinka vähän yksittäisillä historiallisilla virheillä on merkitystä sen kannalta, että historiallis-kriittinenkin tarkastelu antaa vahvaa tukea ydintotuudelle Kristuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta. Artikkelini pointti olikin, että samaa metodia voi ja pitää soveltaa molempiin uskontoihin, mutta kun niin tehdään, kristinusko voittaa, on metodi sitten historiallis-kriittinen tai ilmoitususkonnollinen. Minulla ei ole mitään syytä uskoa myöhäiseen väitettyyn ilmoitukseen esim. Kaabasta, kun sekä aiempi ilmoitus että historiatiede kertovat jotain muuta. Mitä pelkkään retoriikkaan tulee, päätelköön lukija viimeisestä kappaleestasi, kumpaan väite pätee;)


  4. Hyvä juttu islamista! Kiitos, Emil, tästä!

  5. Oskari Says:

    Kiitos, aika kiinnostava kirjoitus. Toki asiat esitetiin niin lyhyesti ja toteavasti, että harjoittava muslimi voi niistä ihan aiheellisesti loukkaantua. Sama pätee historiallis-kriittiseen kristinuskon tutkimukseen silloin, kun se on liian hätiköityä. Huolellinen historiallis-kriittinen tutkimus on tärkeää, mutta hyvin vaikeaa, koska se vaatii paljon malttia ja myös tietoisuutta omista taustaoletuksista, jotka ohjaavat tulkintaa alusta loppuun.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: