Tulisiko Paavalia kuunnella ennen Jeesusta?

Kerrankin saa sanoa jotain hyvää teekkareista. Otaniemen kristilliset teekkarit julkaisevat nimittäin komeaa apologeettisvivahteista nettilehteä Cross Section, johon kehotankin tutustumaan.

Tämän päivän maanantaipostauksen omistan Cross Sectionin Tuomas Kangasniemen jutulle Paavalin ensisijaisuudesta Jeesukseen nähden. Vihdoin joku sanoi julkisesti suomeksi ääneen näkemyksen, jota olen pitkään salassa sympatisoinut. Kangasniemi ei onneksi myöskään julistanut kirjoitustaan ehdottomaksi totuudeksi vaan tyytyi esittelemään tämän niin kutsutun dispensationalistisen teorian.

Kangasniemen esittämä dispensationalismi

Lyhykäisyydessään Kangasniemen artikkeli esittää seuraavan argumentin: 1) Jeesuksen Vuorisaarnan mukaan koko Mooseksen lakia on noudatettava kaikkine pyhyys- ja puhtaussääntöineen, mutta kristityt eivät näin tee. Itse asiassa ristiriita on jo Uudessa testamentissa: Paavali ja muut apostolit irtisanoutuvat Mooseksen laista Jeesuksen vastaisesti.

2) Ristiriidan voi ratkaista tekemällä apostolien moraaliopetuksesta Jeesukseen nähden ensisijaisen. Epäpyhältä kuulostavalle väitteelle löytyy raamattuperusteita: Jeesuksen opetus oli tarkoitettu yksinomaan juutalaisia varten, kun taas Paavalin julistama pelastus pakanakansoille oli salaisuus siihen asti, kunnes Jumala ilmoitti sen apostoleille.

Kangasniemi päättää dispensationalistisen ajatuksenjuoksun: ”Niinpä näyttää siltä, että vasta apostolien opetus – tai Jumalan heille antama ilmoitus – oli tarkoitettu ei-juutalaisten noudatettavaksi. Jeesuksen puheet tulee tulkita apostolien, erityisesti Paavalin, kautta.”

Dispensationalismi ja hyperdispensationalismi

Dispensationalismi on kristillinen (lähinnä evankelikaalinen) teologinen suuntaus, verrattaen nuori sellainen (1800-luvulta), jonka mukaan Jumala on pelastanut ihmisiä eri aikoina eri tavoilla (pelastushistoria jaetaan dispensaatioihin).

Isähahmosta J.N Darbysta alkaen dispensationalismi on jakautunut useisiin poikkeaviin eri näkemyksiin, kuten kattava englanninkielinen Wikipedia-artikkeli osoittaa. Hyperdispensationalismi opettaa nimenomaan Paavalin ainutlaatuisuutta kirkon opettajana ja asettaa hänet vastakkain muiden apostolien kanssa.

Hyperdispensationalismikaan ei ole yhtenäinen. Sen kannattajat eivät ole päässeet yksimielisyyteen siitä, milloin alkoi kirkon ja milloin Paavalin lähetystehtävän aika – eikä liioin siitä, missä määrin Paavalin lähetystehtävä sitoo kirkkoa tänään. Kaikkea ei voi mitenkään käsitellä yhdessä blogipostauksessa.

Kritiikkiä

Ennen kuin ilmaisen sympatiani joitain Kangasniemen esittelemiä näkemyksiä kohtaan, on syytä esittää kriittisiä huomioita. Katolinen kirkko ei ole koskaan hyväksynyt dispensationalismia ja pitää sitä vieraana Raamatulle ja traditiolle. Esitän tältä pohjalta muutamia kriittisiä argumentteja.

Mitä Jeesuksen opetukseen ja lähetystehtävään tulee, on myös huomattava, että hänellä on selvä tietoisuus evankeliumin leviämisestä kaikkeen maailmaan: hän sekä ennustaa että käskee sen (Mark. 14:9, 16:15). Lisäksi hän joutuu jatkuvasti ongelmiin juutalaisten kanssa Toora-liberaaliutensa vuoksi – sapatista, syömisestä, peseytymisistä. Hän koskee epäpuhtaita ja jättää aviorikkojan kivittämättä.

On myös huomioitava Johanneksen evankeliumi ja teologia, joka on selvästi tarkoitettu ennemmin kirkolle tai maailmalle kuin juutalaisille. Jeesus on maailman valo ja elämän leipä, ei vain juutalaisten vaan myös samarialaisten ja koko maailman pelastaja. Lopuksi vielä itse Paavali ohjeistaa pakanallista korinttolaisseurakuntaansa viettämään Herran ateriaa Jeesuksen käskyn mukaan.

Paavali sanoo julistavansa samoin kuin muut apostolit (1. Kor. 15:10), hän sopi heidän kanssaan evankeliumista ja löi kättä päälle (Gal. 2). Tällä argumentilla jo Irenaeus vastusta markionilaisia toisella vuosisadalla. Tiukan (hyper-)dispensationalismin hulluudesta kertoo se, että se joutuu rajoittamaan kirkolle relevantin aineksen Apostolien tekojen jälkeiseen aikaan ja ainoastaan Paavalin vankeusajan kirjeisiin.

Sympatiaa

Kuten alussa sanottu, koen silti sympatiaa Kangasniemen esittämää perusajatusta kohtaan ja näen siinä totuuden aineksia. Usein nimittäin käy niin, että Uuden testamentin lukeminen aloitetaan alusta. Lukija saa tripla-annoksen synoptikkojen Jeesusta, ja tämä mielikuva jää sitten muovaamaan peruskäsityksiä teologian peruskysymyksistä kuten pelastuksesta ja moraalista.

Otetaan vaikkapa esimerkiksi Matteuksen Jeesuksen opetukset siitä, että taivasten valtakuntaan pääsee se, joka tekee Jumalan tahdon tai se, joka pitää kymmenen käskyä – tai se, joka ruokkii nälkäistä ja käy vankien luona (Matt. 7, 19, 25).

Jos tämä luetaan ja tulkitaan sellaisenaan irrallaan Paavalin (ja kirkon) teologiasta eli perisyntiopista, Kristuksen sovituskuolemasta, kasteen välttämättömyydestä ja Pyhän Hengen hedelmistä, päädytään täysin harhaoppiseen pelagiolaisuuteen. On muistettava, ettei Uuden testamentin tarina lopu synoptisen Jeesuksen opetuksiin.

Totta tosiaan Jeesus sanoi lähetystehtävänsä olevan Israelin lapsia varten. Tuo juutalaisia opettanut Jeesus tapettiin ristillä. Mutta Jeesus nousi kuolleista ja lähetti lupaamansa Pyhän Hengen (Ap.t. 2), joka aloitti uuden liiton ja kirkon ajan. Jeesus ilmestyi sitten Paavalille ja Pietarille (Ap.t. 9-10) avatakseen pelastuksen pakanakansoillekin. Pietarista ja Paavalista tuli Rooman ja koko maailmanlaajuisen kirkon opettajia.

Synoptikkojen Jeesus suhtautuu Apostolien tekojen sekä Uuden testamentin kirjeiden opetukseen kuin lupaus täyttymykseen: Jumalan valtakunta oli ensin lähellä, sitten se tuli läsnäolevaksi Pyhässä Hengessä. Kristuksen ylösnousemuksen ja Hengen vuodatuksen perusteella apostolit ymmärsivät kristinuskon olevan pääsiäissalaisuuden julistamista ja todeksi elämistä.

Apostolit opettivat puheissaan ja kirjeissään uuden liiton kirkkoa, siis myös meitä. Elämme kirkon aikaa ja asetamme siksi ensimmäiselle sijalle Hengen lain (Room. 8:2), josta Paavali ja muut apostolit niin kauniisti opettivat. Apostolisessa uskontunnustuksessa tunnustamme uskovamme apostoliseen kirkkoon. Pankaamme siis etusijalle apostolien usko, sillä se voittaa maailman ja perii iankaikkisen elämän (1. Joh. 5:4, 13).

Explore posts in the same categories: Raamattuteologia

6 kommenttia : “Tulisiko Paavalia kuunnella ennen Jeesusta?”

  1. veli Giovanni Says:

    Emmekö tunnusta uskovamme apostoliseen kirkkoon Nikaian uskontunnustuksessa? Käsittääkseni apostolinen uskontunnustus ei puhu apostolisesta kirkosta mitään.

  2. Nathension Says:

    Aika kummallista että katolinen apologetiikkablogi promoaa hereettistä ajattelua. Onko ensimmäinen kerta?

    • Emil Anton Says:

      Tietääkseni kirkko ei ole julistanut hereettiseksi yhtäkään esittämistäni ajatuksista. Korkeintaan epätavallisia katolisessa teologiassa, mutta ei hereettisiä. Tai siis kaikkihan on jonkun mielestä aina hereettistä…

  3. Milla Says:

    Hei! Olen miettinyt tätä tietämättä dispensationalismistä ja ajatellut asian niin, että monet Jeesuksen opetuksista (esim. vuorisaarna juuri) on osoitettu lakihenkisille juutalaisille ja niiden sanoma on se, että juutalaiset ymmärtäisivät, etteivät pysty noudattamaan lakia ja siten tarvitsevat Messiasta ja armoa. Siinä mielessä en usko, että tarvitsee sanoa niin radikaalilta kuulostavaa asiaa, kuin että Paavalin opetus asetettaisiin Jeesuksen opetuksen yläpuolelle. Se kuulostaa nimittäin siltä, kuin Jeesus ei olisi allekirjoittanut Paavalin opetuksia, mitä et varmaankaan ajattele. Helpompi on ehkä puhua esimerkiksi Jeesuksen retoriikasta juutalaisille ja Jeesuksen sanomasta/ilosanomasta, joka näkyy monesti hänen teoissaan. Kiinnostava aihe pohdittavaksi ja tottahan sekin on, että tavallaan Jeesuksen sanoma täydentyy tai ainakin tulee ymmärretyksi vasta hänen kuolemansa jälkeen (ja opit saavat virallisemman muodon).


  4. Millaa kompaten: Jeesus itse myönsi ettei opettanut vielä kaikkea. ”Minulla on vielä paljon sanottavaa, mutta te ette voi sitä vielä kantaa. Mutta kun Pyhä Henki tulee, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen.” (muistinv.).

    Tämä Jeesuksen sana on eräänlainen nivelkohta toisaalta synoptikkojen ja Johanneksen, toisaalta Paavalin ja muiden apostolien Raamatussa ilmaisemille opetuksille.

    Siis Uusi Testamentti itse edellyttää tiettyä painotuseroa evankeliumien Jeesuksen ja myöhemmän Paavalin opetusten välillä. Tämä laukaisee ongelman täysin – ainakin omasta suunnastani.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: