Uusi evankeliointi: haja-ajatuksia

Viime viikolla pohdin sitä, kuinka nykyinen länsimainen jälkikristillinen yhteiskuntamme on tullut immuuniksi ensimmäisen evankelioinnin aseille. Kristus on tuttu juttu, jo kauan sitten hylätty ja hyllytetty, kenties satuhahmo, sanoma on tylsää ja mitäänsanomatonta. Ollessani siviilipalveluksessa alakoulussa eräs viidesluokkalainen esitti asian näin sen jälkeen, kun katuevankelista oli tullut tarjoamaan henkilökohtaista pelastajaa: ”Mistä minä muka tarvitsisin pelastusta?”

Jos vastauksemme on ”helvetistä” (kuten Pasi Turunen tuntui implisiittisesti esittävän taannoisessa bloggauksessaan), saamme joko käteemme Kari Kuulan ”Helvetin historian” (joka tuttuun helsinkiläiseen tyyliin tekee teologiasta uskonnonhistoriaa ja siten salakavalasti kylvää epäilyksen siemenen lukijaan kohdassa kuin kohdassa) tai päin naamaamme vähemmän akateemisen tokaisun ”Vittu mitä läppää.”

Mikä avuksi?

Vastauksena uuden evankelioinnin haasteeseen ehdottaisin alustavasti kolmea strategiaa: 1) vastapuolen tunteminen ja voittaminen heidän omilla aseillaan 2) paluu juurille eli syventyminen kristinuskon alkuperäiseen sanomaan ja perusteisiin 3) tämän päivän ongelmien tunteminen ja tulkinta evankeliumin valossa. Kohta 1 johtaa ja liittyy kohtaan 2, joka puolestaan on edellytyksenä kohdalle 3.

Aloitetaan kohdasta 1. Jos vastapuolen aseena on historiallinen tutkimus, on sen tuloksia ja problematiikkaa tunnettava ja sitten hyödynnettävä. Malliesimerkki tästä on William Lane Craig, joka on jo vuosikaudet puolustanut Kristuksen ylösnousemuksen historiallisuutta ansiokkaasti julkisissa väittelyissä historiallis-kriitikkoja vastaan.

Vastaavasti Craig on väitellyt ansiokkaasti monia ateisteja vastaan Jumalan olemassaolosta. Kuten viime viikolla kävi ilmi, tämä on perustavanlaatuinen kysymys tänä päivänä – enemmän kuin Lutherin ”Kuinka löydän armollisen Jumalan?” Armollisuus on jo mennyt perille, olemassaolosta sen sijaan ei enää olla vakuuttuneita.

Filosofian ja Raamatun historiallisen tutkimuksen kehitys on viime aikoina tuonut kristityille useita uusia argumentteja ja syventänyt vanhoja. Samoin edistystä on tapahtunut vastausten löytämisessä vanhoihin vasta-argumentteihin (kuten pahan ongelma). Craigin tavoin meidän olisi kunkin kykyjemme mukaan tunnettava modernia keskustelua ja kyettävä esittämään kristinuskon peruspilarit vakuuttavasti.

Juurille ja takaisin

Paluu juurille merkitsee apostolien uskoon syventymistä, yritystä hahmottaa heidän teologiaansa ja sitä, mihin se aikanaan vastasi, mistä vapautti. Itse olen kunnolla ehtinyt syventyä Paavalin ja Johanneksen teologiaan. Jos otetaan esimerkiksi yllä mainittu kysymys pelastuksen tarpeesta, saadaan yllättävänkin monipuolisia ja rakentavia vastauksia.

Paavalilla ja Johanneksella pelastus ei suinkaan tarkoita ainakaan ensisijaisesti pelastusta helvetistä. Sen sijaan asioita, joista kristinusko vapauttaa, ovat heillä (ainakin) seuraavat: kuolema, laki, liha, synti, saatana ja maailma. Eikä pelastus ole vain negatiivista (jostakin), vaan myös positiivista (johonkin): vapaus, Jumalan lapseus, yhteys, rauha, ilo, syyttömyys, yltäkylläinen elämä.

Jos tästä nyt siirrytään tähän päivään ja sovelletaan juurilta löytämäämme aikamme ongelmiin, päästään jo pitkälle. Kuinka moni yhteiskunnassamme on vailla iloa ja sisäistä rauhaa, yltäkylläistä elämää, tervettä kokemusta perheyhteydestä? Kuinka monet ovat kiinni maailmassa, sen menon vankeja, oman lihansa orjia, syyllisyydentuntoisia?

Paavien viitoittama tie

Johannes Paavali II:n tavoin voimme lähteä liikkeelle ihmisen yksinäisyydestä tai muista ongelmista ja esittää Kristuksen sitten sinä, joka vastaa näihin ongelmiin. Lähestymistapamme on oltava inkarnaatio-opin mukaisesti historiallinen ja konkreettinen, meidän on puhuttava historiallisista henkilöistä ja todellisuuksista niiden omilla nimillään (Jeesus, apostolit, kirkko), emme siis aloita kertomalla Raamatusta.

Tietää keskustelukumppanimme jotain Vanhan ja Uuden testamentin historiallisen luotettavuuden eroavaisuuksista raamattukritiikissä tai ei, meidän kannattaa lähteä liikkeelle UT:n henkilöistä, tapahtumista ja sanomasta ja käyttää itse UT:ta historiallisena todistuksena niistä. Usko koko Raamattuun tulee sitten aikanaan, kun ensin on otettu vastaan itse Kristus/evankeliumi.

Tähän liittyen on pidettävä mielessä oman todistuksen merkitys. Ikuiset opit eivät puhuttele niinkään kuin käsinkosketeltava ja koettu todellisuus. Siksi on tärkeää, että elämme itse jatkuvassa yhteydessä julistamaamme Kristukseen ja yritämme muistaa muistuttaa itseämme lähimmäisenrakkauden vaatimuksista kaikissa kohtaamisissamme.

Jos Johannes Paavali II lanseerasi ”uuden evankelioinnin” käsitteen, Benedictus XVI on tekemässä siitä todellisen suuren mittakaavan projektin kirkolle. Olen hiljattain lukenut kaksi tähän asti julkaistua paavin apostolista kehotuskirjettä, Sacramentum Caritatis eukaristiasta ja Verbum Domini Raamatusta. Paavi haluaa selvästikin keskittyä olennaisimpaan, ja hyvä niin. Kolmas piispainsynodi ja sitä seuraava kehotuskirje on luvassa nimenomaan uudesta evankelioinnista. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan, mitä suuntaviivoja pyhä isä meille tässä asiassa antaa.

Explore posts in the same categories: Uusi evankeliointi

3 kommenttia : “Uusi evankeliointi: haja-ajatuksia”

  1. Temaatikko Says:

    Paluuta juurille on aina hyvä painottaa. Kristinusko on historiallinen uskonto, mistä syystä oman perinteen tunteminen ja siihen sitoutuminen on edellytys uskottavalle argumentoinnille. Toisaalta on niin, että pelkkä argumentointi yksin ei riitä (vrt. kohdat 1-3 yllä). Paavi Benedictus tähdensikin Spe Salvi -ensyklikassaan, että evankeliumi ei ole vain ”informatiivista” vaan myös ”performatiivista” (§10). Esimerkit vetävät aina puoleensa. Kuten yllä on hyvin sanottu: ”on tärkeää, että elämme itse jatkuvassa yhteydessä julistamaamme Kristukseen ja yritämme muistaa muistuttaa itseämme lähimmäisenrakkauden vaatimuksista”.

  2. Oskari Says:

    Hyvä Emil! Juuri näin!

    Lisäisin: uuden evankelisaation on oltava samanlaista vanhimmankin: henkilökohtaista. Yhdeltä ihmiseltä toiselle. Sitä varten pitää tuntea toinen henkilö. Ja tarjota Jumalan rakkaus vastaukseksi hänen elämänsä haasteisiin ja unelmiin.

    • Emil Anton Says:

      Kiitos kannustuksesta! Lisäyksesi suhteen olen hieman kriittinen. Paavali, suurin ensimmäisen evankelisaation edustaja, julisti toreilla ateenalaisille ja synagogissa juutalaisille, etsi aina suuria foorumeita, joissa voi tavoittaa mahd. monet yhtaikaa. Sitten jos joku nappasi ja kiinnostui lisää, hänen kanssaan käytiin henk.koht. keskustelua. Evankeliumihan tarkoittaa hyvää uutista, sanomaa, ja uutiset/sanomat ovat nimenomaan massoille tarkoitettuja, eihän Ylekään lähetä työntekijöitään kertomaan uutisia suusta suuhun, on kiire saavuttaa kaikkien korvat! Tiedän mistä kommenttisi tulee ja olen sen ajattelumallin käynyt läpi. Itseäni se häiritsi ja häiritsee, sillä kontakteista ja ystävistä tulee omia käännytysprojekteja, ja itseä ahdistaa, kun he eivät vastaa tai etene toivotulla tavalla. Massamalli sopii tähän pluralistiseen maailmaan, antaa ihmisten tietää sanoma, tehdään se julkiseksi, ja he voivat sitten halutessaan ottaa sen esille henk.koht ja saada lisäapua. Näin saa myös paremmin omalle sielulle rauhan, kun voi jättää Jumalan huoleksi sen, miten hän kuulijoissa vaikuttaa tahtomisen ja etenemisen.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: