Soini ja Enbuske

Poliittiset kiistat sikseen, katolisen apologetiikan blogilla ei voi muuta kuin todeta, että Suomessa on tehty katolista historiaa, kun katolinen poliitikko Timo Soini vei eilen ”jytkyvoiton” eduskuntavaaleissa. Tällaista ei ole ennen nähty: katolilainen koko maan ääniharava!

Kyseessä on vieläpä katolilainen, joka on johdonmukaisesti julkisuudessa vastustanut aborttia ja homoavioliittoja. Tällaisen ei pitäisi mennä läpi missään länsimaassa, eikä viimeaikaisen julkisen keskustelun perusteella Suomessakaan.

Soinin valinta ei voi olla vaikuttamatta myös siihen, että yhä useammat suomalaiset kiinnostuvat katolisuudesta. Tämä yhdessä luterilaisen kirkon kriisin kanssa on herättävänä merkkinä Suomen katolilaisille, jotta tarjoaisimme asiantuntevaa ja luotettavaa tietoa katolisuudesta, sisältäpäin. Se on tämän blogin tarkoitus.

Viimeisin Soini-uutinen on järisyttävä: Soini on nostanut perinteiset perhearvot kynnyskysymykseksi hallitusneuvotteluissa. Seurakuntalainen.fi uutisoi Soinin sanoneen Radio Vegalle, että avioliiton miehen ja naisen liittona säilyttämisen tulee olla tulevassa hallitusohjelmassa.

Soinin jälkeen Enbuske

Toinen asia, josta tänään haluaisin kirjoittaa, on tämän viikon Enbuske-show Yle Radio 1:ssä. Olen siinä itse mukana suorassa lähetyksessä yhdessä uskonnonfilosofi Aku Visalan ja Skepsis ry:n puheenjohtajan Pertti Laineen kanssa. Lähetys otsikolla ”Kuka julistetaan pyhimykseksi ja miksi ihmeessä?” alkaa klo 9.05 ja päättyy klo 10.00.

Ohjelman kotisivulla aihetta kuvataan seuraavasti: ”Paavi Johannes Paavali II:lle ollaan hakemassa pyhimyksen statusta ja 1. toukokuuta hänet julistetaan autuaaksi. Katolisessa kirkossa pyhimykseksi nimeämiseen edellytetään kahta todistettua ihmetekoa. Kuka tekee ihmetekoja ja miksi ihmeisiin halutaan uskoa? Entä mistä Jeesuksen kuva ilmestyy pizzaan tai paahtoleipään?”

Kyseessä on juuri sellainen medianäkyvyys, jota varten JP2-tiimi (johannespaavali.com) perustettiin. Suositun radiotoimittaja Enbusken ohjelma valtakunnallisella radiokanavalla on poikkeuksellisen merkittävä katolinen mediatapahtuma. Ei muuta kuin JP2:n esirukouksia pyytämään ja korvakuulolle torstaiaamuna! Ohjelman voi tietysti kuunnella myös jälkeenpäin yllä linkitetyltä kotisivulta.

Explore posts in the same categories: Ajankohtaista, Suomalainen katolisuus

20 kommenttia : “Soini ja Enbuske”

  1. Juho Östman Says:

    Tuossa ohjelmassa hämmästelin, kun määriteltiin, millainen pyhimys on, eikä lainkaan tuotu esille, että pyhimys ei enää ole niin kuin muut ihmiset vaan on päässyt Jumalan yhteyteen ja on siksi monin tavoin Jumalan kaltainen (1. Joh 3:2). Tässä tilassa on toki paljon niitäkin, joita ei ole julistettu pyhimyksiksi, pyhimykseksi julistettujen sielujen autuudesta kirkko vain katsoo saaneensa tällä tavoin julkisen ilmoituksen.

    • Emil Anton Says:

      Niin, aina kun on rajattu aika niin pitää valita sanomiset ja pakostikin jää monta relevanttia ulottuvuutta käsittelemättä, moneen suuntaan olisi voinut laajentaa.

  2. Pena Says:

    Vaalianalyysissäsi jätät mielestäni yhden hyvin olennaisen asian huomiotta. Soinia ei valittu siksi, että hän kuuluu katoliseen kirkkoon eikä näiden vaalien teema ollut homoavioliitot ja abortit. Näiden vaalien tulokseen perussuomalaisten ja Soinin osalta oli vaikuttamassa etelän EU-valtioiden holtiton tuki, kansan kyllästyminen vanhoihin päättäjiin, työttömyys, vanhustenhoito, maahanmuuttokysymykset. Äänestäjät kokeilivat onko vaihtoehtoa vanhalle olemassa. Jos neljässä vuodessa juuri mikään ei muutu on paluu vanhaan taasen edessä. Minusta ei siis kannata nuolaista ennenkuin tipahtaa. Kansan suopeus homoavioliittoja kohtaan ei yhtäkkiä ole muuttunut eikä katolinen kirkkokaan tule saamaan ryntäystä jäsenistöönsä. Toki aivan varmasti Soini tuo mukanaan muutamia uusia kirkkoonsa, sitä en epäile.

  3. Miska Says:

    Hyvää dialogiaa oli. Huomaan ettei media ole enään niin agressiivisesti kristinuskoa vastaan.
    Itse jäin vain luterilaisena miettimään että mikä vastaus voisi katolilaisilla olla siihen Visalan ”gigantti-argumenttiin”?

    • Emil Anton Says:

      Hei Miska ja kiitos kommentista! Meinasin vastatakin ohjelmassa mutta Enbuske taisi heti sen jälkeen kääntää keskustelun muualle (en muista tarkkaan) ja ajattelin että siihen on jo niin moneen kertaan vastattu (esim. tämän sivuston artikkeli pyhien kunnioituksesta ja esirukouksista) ettei sen niin väliä (vaikkei tietysti suurin osa suomalaisista oikeasti ole kuullut kat.vastausta). Lyhyesti vastaus kuuluu niin että tietysti voimme rukoilla suoraan Jumalaa ja rukoilemmekin, mutta samoin kuin pyydämme maanpäällisiä veljiämme ja sisariamme rukoilemaan puolestamme, niin teemme myös taivaallisten auttajiemme kanssa. Siispä argumentti sinänsä ei toimi, koska se kääntyy itse kristinuskoa vastaan, sillä apostolitkin pyytävät esirukouksia ja kehottavat niihin. Heillekin voisi sanoa: Oletteko tyhmiä, kun tuhlaatte aikaanne rukousavun pyytämiseen, kun voisitte itse rukoilla suoraan Jumalaa! Pyhäin yhteys liittyy lähimmäisenrakkauteen.

  4. Miska Says:

    Ahaa. Tuo selvensi asiaa kiitos. Olin ymmärtänyt että Jumalan sijaan rukoiltaisiin pyhiä. Mutta eihän tuossa siitä ollutkaan kyse. Osaatko kertoa miten voisi päästä tutustumaan katolilaisuuteen muutoin kuin kirjojen kautta? Itseäni harmittaa oman srkn penseys tärkeissä opin asioissa ja muutoinkin on pitänyt tutustua kristittyihin veljiin muissa kirkoissa:)
    Itse harrastan apologiaa filosofian kantilta ja kenttänä sosiaalinen media. Esim Facebookissa useimmat kristityt työntävät päät pensaaseen kun ruvetaan syyttämään median avustuksella uskovia. Välillä harmittaa olla ainoa siellä joka pyrkii vastaamaan niihin syytöksiin.
    Blogisi on ollut antoisa lukukokemus. Keep up the good work!

    • Emil Anton Says:

      Tietysti on nettisivuja joilla on videoita, luentonauhoituksia yms, esim. Peter Kreeft ja Scott Hahnin Salvation History, jotka löytyvät linkeistäni. Sitten on henk.koht. ihmisten tapaaminen ja keskustelut, ja ennen kaikkea kirkon elämään tutustuminen ja liturgisen elämän kokeminen. Ja tietysti käytäntö – Kristuksen perheeseen, Mariaan ja pyhimyksiin voi ihan itse rukoilemalla tutustua:)

  5. Miska Says:

    Kiitos vastauksista:)

  6. Sami Says:

    Monet persujen äänestäjät ovat uskonnottomia. pakkotoisto.com, suomen yksi suurimmista urheilufoorumeista, järjesti gallupin vaaleista. yli puolet kannatti persuja ja kyseinen palsta on tunnetusti uskontoja pilkkaava. abortti, homoliitot, soinin katolisuus,jne. näyttäisi olevan monille äänestäjille ennen kaikkea soinin henk koht mielipiteitä. mitä emil tuumit persujen mamulinjauksista? ethän ole 100% suomalainen.

  7. Lauri Says:

    Tervehdys!

    Kuuntelin äsken kyseisen ohjelman ja omaan mieleeni jäi kysymyksesi Pertti Laineelle, jossa kysyit, että mikä saisi hänet uskomaan yliluonnolliseen/ihmeeseen? En aivan tarkaan enää muista sanamuotoa.

    Minua uskonnottomana kiinnostaisi pikemminkin tietää, onko olemassa mitään evidenssiä/havaintoa/kokemusta, joka saisi sinut luopumaan uskostasi jumalaan? Vastaus tähän kysymykseen on monesti äärimmäisen tärkeä eroavaisuus tieteen ja tieteellisen tiedon sekä uskon ja uskonnollisen ”tiedon” välillä.

    Kautta historian ovat kirkonmiehet julistaneet luonnosta löytyviä ”ihmeitä” todistuksiksi ja pitäviksi evidensseiksi jumalan olemassaolosta ja kun luonnontieteen voittokulun myötä tiede on ne ajan kuluessa selittänyt tyhjentävästi luonnollisilla syillä, on nurkkaan ajettu kirkko (sen sijaan, että olisi hylännyt jumaluskon) keksinyt aina uusia tilalle. Näin voinkin oikeastaan vastata itse alussa esittämääni kysymykseen: Yksikään uskovainen ei näytä vielä osanneen esittää evidenssiä, jonka kumoamisen jälkeen hän voisi hylätä jumaluskon.

    Ja juuri tämä erottaa juuri tieteen uskonnosta. Tieteen popperilaiseen ihanteeseen kuuluu falsifiointi. Tieteellisellä tiedolle tulee ainakin periaatteessa olla olemassa evidenssi, jolla pystytään sen hetkinen tieto kumoamaan. Tiede edistyy kumoamisten kautta eikä ole näin fundamentaalisesti pystytetty.

    Näin ollen ”ihmeet” ym. joilla katolinenkin kirkko pyrkii näennäistieteellisesti todistamaan jumalan töiksi menettävät merkityksen, koska itse jumalahypoteesin kumoaminen on uskovaiselle aivan mahdotonta. Minä itse tunnustan olevani kyllä väärässä ja alan uskomaan jumalaan, mikäli Jeesus ilmestyy tähän viereeni, tekee ihmeitä ja nousee edessäni takaisin taivaaseen. Siinä on evidenssi, joka falsifioi minun uskonnottomuuteni.

    • Emil Anton Says:

      Lauri, kiitos kommentista! Esität hyvän kysymyksen, joka on myös Kari Enqvistin lemppari. Oletko tutustunut Tapio Puolimatkan tuotantoon? Hänen kirjoistaan mieleeni nousee pari vastausta, jotka käyvät yhteen myös oman kokemukseni kanssa.

      1) Ensinnäkin eri maailmankatsomukset voivat testata toisiaan esittämällä ns. kumoajia, eli vasta-argumentteja, ja myös kristinusko on alistettava tälle falsifioinnille. Periaatteessa kumoajien mahdollisuudelle on oltava avoin, mutta voidaan myös esittää kumoajien kumoajia, jolloin maailmankatsomus pysyy edelleen pystyssä. Puolimatka käsittelee esim. usein kumoajaksi tarjottua pahan ongelmaa ansiokkaasti trilogiansa ensimmäisessä osassa. Kyllä useat kristityt, minä mukaan lukien, ovat valmiina sanomaan, että Jeesuksen luiden löytyminen olisi riittävä evidenssi kristinuskon kumoamiseksi. Lisäksi voin todistaa, että omassa elämässäni olen muutaman kerran ollut hyvin lähellä uskosta luopumista kaikenlaisten opillisten ongelmien takia, joten tiedän tarpeeksi vakuuttavan ristiriitaevidenssin periaatteessa voivan kumota uskoni.

      2) Samaan aikaan on muistettava toinen Puolimatkan esiin tuoma ajatus eli perususkomus, johon luotetaan välittömän kokemuksen perusteella. Vaikka paljonkin evidenssiä näennäisesti todistaisi vastaan, on perusteltua pitää kiinni perususkomuksesta, jota pitää välittömän kokemuksen perusteella totena. Esim. muistaa selvästi olleensa kotona kun monet todistajat väittävät syylliseksi varkauteen lähikaupassa. Samoin jos joitain ihmeitä todistetaan ei-ihmeiksi tai vaikka esitetään vaikeita Raamatun ristiriitoja, voi silti olla aivan perusteltua suuremman henkilökohtaisen evidenssin varassa pysyä uskossa. Jokaisen asia on sitten se, missä vaiheessa evidenssi on liian suurta ja oma usko kaatuu. Oma puntarini on kaiken huomioon ottaen vielä vahvasti kristinuskon perustotuuden puolella.

  8. Lauri Says:

    Kiitoksia vastauksesta!

    Näyttää, että esittämäni argumentti ei kohdallasi pädekään. Kyseinen argumenttihan on tosiaan Enqvistiltä lainattu juurikin eräästä debatista Tapio Puolimatkan kanssa. Muutoin olen Puolimatkan tuotantoa ainoastaan silmäillyt, lähinnä teosta Usko, tiede, evoluutio. Uskonnonfilosofiaa olen tosin lukenut jonkin verran, myös sieltä ”toiselta puolelta”, erityisesti Rickhard Swinburnea.

    Teodikean ongelma on tosiaan mielenkiintoinen ja täytyy Puolimatkankin näkemyksiin asiasta jokin kerta tutustua tarkemmin. Itselleni siinä oikeastaan kristinuskon kannalta ylitsepääsemättömänä esteenä on näyttäytynyt vaatimus jumalan moraalisesta täydellisyydestä. Tästä seuraa, että hän voi luoda vain moraalisesti parhaan mahdollisen maailman eri vaihtoehdoista, joten meidän maailmamme täytyisi olla sellainen. Sitähän se ei kuitenkaan ole vaikka hyväksyisimme ajatuksen, että siihen kuuluu tahdonvapaus (itse en tahdonvapauteen usko) ja täten pahan mahdollisuus.

    Kuitenkin moraalisesti paras luotu maailmahan olisi sellainen, jossa olisi edelleen vapaa tahto, mutta ihmiset eivät haluaisi tehdä pahoja tekoja ja syntejä. He kyllä voisivat niin tehdä halutessaan, mutta he eivät tahdo. Tämä on ratkaiseva ero. Tälläinen nykyinen maailma ei ole, joten jumala ei ole luonut moraalisesti parasta mahdollista maailmaa, joten hän ei ole näin ollen ainakaan moraalisesti täydellinen.

    Välittömän kokemuksen argumenttia Puolimatka on luennoillaan esittänyt, mutta itseäni se ei ole täysin vakuuttanut. Henkilökohtainen välitön kokemus on aina… no henkilökohtainen välitön kokemus. Se voi olla samasta asiasta jokaisella erilainen, mutta yhtä vahva. Minulla voi olla välittömänä kokemuksena vahva tunne jumalattomuudesta ja sinulla päinvastoin. Tai jostain tapahtumasta, joka sinulle näyttäytyy ihmeenä ja minulle jonain muuna. Meidän täytyy pystyä punnitsemaan ja vertailemaan henkilökohtaisten välittömien kokemusten totuusarvoa keskenään. Tässäkin täytyy kompata Enqvistiä (en muuten ole kaikesta hänen kanssa aina samaa mieltä :)), että vahvinkin henkilökohtainen kokemus ja vakaumus on kuin sokea henkilö, joka vienyt ihmisiä kautta historian harhaan ja tarvitsemme objektiivisuuteen pyrkivää tieteen metodia opaskoiran tavoin näyttämään tietä ulos tästä pimennosta. Ja täytyy muistaa, että välitön kokemus voi tunteena olla aivan aito ja olemassaoleva vaikka ei vastaakaan fysikaalisen maailman tosiasiaa.

    Ihan mielenkiinnolla olen blogiasi nyt lueskellut. Ja mukavaa kesänodotusta!

  9. Lauri Says:

    Lähetin vielä eilen vastineen tähän kirjoitukseen ja toisen toiseen artikkeliin, mutta ne eivät näytä ilmestyneen. Hukkuivatko ne mahdollisesti bittiavaruuteen vai olivatko sävyltään kenties liian kyseenalaistavia?

    • Emil Anton Says:

      Hei Lauri! Vastaukset odottavat hyväksyntääni, enkä ole koko ajan koneen äärellä. Ei niissä mitään kiellettyä ollut, nyt ne on hyväksytty:)

  10. Miska Says:

    Eikös Jumala luonut parhaan mahdollisen maailman. Ja sitten antoi ihmiselle valinnan vapauden. Ihminen valitsi vapaan tahdon minkä myötä tuli syntiinlankeemus. Tämä taas käynnisti maailman rappeutumisen alkamisen aina dnasta moraaliin asti.
    Voisi suositella Eskolan kirjaa ”ateismin sietämätön keveys” – kirjassa käydään ateismia läpi ja sen heikkouksia. Esimerkiksi miten ateistit syyttävät teistejä pahan ongelmasta mutta kompastuvat itse hyvän ongelmaan. Kirja on aika uusi ja siinä käydään läpi miten jakselee vanhat filosofiset suuntaukset nykypäivänä yliopistoissa.

    • Emil Anton Says:

      Tarkoitit varmaan että ihminen valitsi väärin tai Jumalan tahdon vastaisesti, eikä ”vapaan tahdon”, jos kerran Jumalan oli jo antanut sen ihmiselle.

  11. Miska Says:

    Juu, sananmuotoni taisi olla väärä:) eli ihminen rikkoi Jumalaa vastaan saatuaan vapaan tahdon.

  12. Saila Says:

    Soinin politiikka on sellaista, jota tämä wannabe-katmama ei kannata lainkaan.

    Mitens meidän mamujen asiat hoituvat nyt?

    Mielestäni fundamentalismi on erittäin paha asia.

    Kun ajattelee koko perussuomalaispuolueen poppoota ja Soinia sen johtohahmona yhdistettynä katolilaisuuteen, on siinä kyllä melkomoisen tekopyyhyden viritelmä. Jos katolilaisuutta mainostetaan Soinilla ja se on hieno juttu kaikkien katolilaisten mielestä, niin musta tuntuu että mä olen ihan väärässä porukassa… …

  13. Lauri Says:

    Terve Miska!

    Ongelma on juuri tuo mitä yritit puolustaa. Eli paras mahdollinen maailmahan olisi sellainen, että ihmisellä on se tahdonvapaus, mutta hän ei haluaisi käyttää sitä väärin ja rikkoa jumalaa vastaan vaikka siihen halutessaan kykenisikin. Jumala olisi luonut ikäänkuin ihmisestä enemmän oman kuvan ja täten moraalisemman, mutta silti ihmisellä olisi mahdollisuus vapaisiin valintoihin.

    ”Hyvän ongelma” on kieltämättä vaikea sellaiselle, joka ei usko objektiivisten arvojen olemassaoloon. Arvorealismia voi kuitenkin puolustaa vaikka ei uskoisikaan arvojen olevan lähtöisin jumalasta. Kirjoitin tästä pitkähkön vastineen Antonin ”Jumala ja Jeesus” kirjoitukseen.

  14. Sakari Meinilä Says:

    ”Paras mahdpollinen maailma on sellainen jossa ihmisellä on vapaa tahto mutta hän ei käytä sitä vääryyteen” (vapaasti lainattua Laurilta).

    Eikö vielä parempi olisi maailma jossa edellisen lisäksi kaikilla olisi koko ajan jäätelöä ja kukaan ei siihen kyllästyisi? Entä välikäsi kahden nykyisen lisäksi pitelemään tötteröä samalla kun maksaa siitä?

    Eli pointtini on siinä että meidän ”parhaat mahdolliset maailmamme” ehkä sisältävät omat rajoituksemme syntiinlangenneina persoonina, ts. niinsanoakseni projisoimme mitättömyytemme taivaalle. Lankeemuksen todellisuus saattaa arvaamattomasti sumentaa kykyämme kuvitella paratiisiakin?

    Nykyinen maailma ei Raamatun mukaan muuten ole paras mahdollinen. Sitä se oli vain ennen syntiinlankeemusta, tai ainakin se oli hyvä sitä ennen.

    Ehkä Jumala voisikin luoda äärettömän määrän yhtä ihania maailmankaikkeuksia? :)


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: