Ristin voitto

Ei, kyse ei ole helluntailaisten lehdestä vaan suomalaisen ateistinaisen tappiosta taistelussa Euroopan identiteetistä: Strasbourgissa sijaitseva Euroopan ihmisoikeustuomioistuin kumosi 18. maaliskuuta aiemman päätöksensä, jonka mukaan Italian olisi poistettava krusifiksit koulujen seiniltä.

Tämä on tietysti valtavan hyvä uutinen ja äärimmäisen tärkeä päätös. Vähemmän hyvä on tuomioistuimen perustelu, jonka mukaan risti on ”passiivinen symboli” eikä sellaisenaan vaikuta lasten kasvatukseen eikä valtion puolueettomuuteen, se on siis maallisen yhteiskunnan kulttuurisymboli.

Kiista muistuttaa siitä, että Euroopassa käydään kädenvääntöä yhteiskuntamme ja mantereemme arvoista. Kristinuskon vaikutusta ei voida kieltää, mutta se halutaan tyhjentää sisällöttömäksi. Vastaavia taisteluita on käyty ja tullaan lähiaikoina käymään eri maissa eri aiheista: joulun merkitys kouluissa, islamin näkyvyys, jne.

Suomalaisnaisen reaktio itsessään todistaa siitä, ettei risti ole pelkkä passiivinen symboli. Puolalaisen Gość Niedzielny -lehden toimittaja kysyi 10-vuotiaalta tyttäreltään, mitä hän sanoisi, jos ei-uskovainen ystävä vaatisi ristin poistamista koulun seinältä.

Tyttö huudahti: ”Mahdotonta!”. Hetken mietittyään hän vastasi syvemmin: ”Ensin kertoisin hänelle Kristuksesta, että hän vuodatti ristillä hänen puolestaan verensä, rakkaudesta häneen, pelastaakseen hänet… ja hänen täytyy tietää se.”

Neljäsluokkalainen katolinen lapsi ei ymmärrä sanoja ”identiteetti” eikä ”maallistuminen”, hän ei tunne Euroopan kulttuurihistoriaa, mutta pystyy hetkessä avaamaan ristin teologian, sen, mikä tärkeintä. Risti on kaikkea muuta kuin passiivinen symboli, se on Jumalan voima pelastuville (1. Kor. 1:18), kristittyjen kerskaus (Gal. 6:14) ja sovitus (Ef. 2:16, Kol. 1:18). Se on sanoma Jumalan valtavasta armosta ja rakkaudesta.

Vaikka jälkikristillinen maallistunut sekulaariyhteiskunta haluaa tyhjentää ristin Kristuksesta, Kristus kaikkeuden kuningas jää Italian koulujen seinille muistuttamaan herruudestaan. Kristus osaa kääntää häntä vastaan juonittelevien ihmisten päätökset edukseen. Pienen merkin voitostaan Herra taisi jättää tuomioistuimen päätöksen ilmoitusajankohtaan: perjantai-iltapäivä klo 15.00. Sama päivä ja tunti, jolloin Kristus kuoli ristillä.

Explore posts in the same categories: Kristinusko nykymaailmassa

Avainsanat: , , , , , , ,

You can comment below, or link to this permanent URL from your own site.

One Comment : “Ristin voitto”

  1. Jarno Naumanen Says:

    ”Pelasta, Herra, Sinun kansasi ja siunaa Sinun perintöäsi. Anna kirkollesi voitto vihollisista ja suojele ristilläsi Sinun valtakuntaasi.” Tämä ortodoksinen tropari lauletaan Kunniallisen ja eläväksitekevän ristin ylentämisen juhlana ja lisäksi tämä bysanttilainen hymni on meille ortodoksikristityille erittäin rakas.

    Nämä sanat sopivat hyvin tähän moderniin ja maallistuneeseen maailmaan, jossa ihmiset eivät välitä ollenkaan kristillisistä arvoista tai omasta kulttuurillisesta perinteestä. Ne ihmiset jotka välittävät omasta kulttuuristaan tai ne kristityt jotka seuraavat Herramme Jeesuksen Kristuksen Ristin tietä, heitä pilkataan, heitä kammoksutaan ja heidän arvomaailmaansa pelätään. Näillä pilkkaajilla ja maallistuneilla ihmisillä on yhteistä se, ettei heillä ole juuria omaan kulttuuriin tai kristinuskoon. Ihmiset huutavat vapautta yhteiskunnasta ja kirkosta, heidän mukaansa nämä organisaatiot vangitsevat vapauden ajatella ja elää. Varsinkin kirkon tulisi uudistua koko ajan ja siltikään se ei riitä, ihmiset vaativat koko ajan lisää tämän maallistuneen elämän vapauksia ja kirkon häilyttämistä maailmasta. Muistaakseni Johannes Krysostomos sanoi rikkaista että ne ovat vain pelkkää kitaa ja se sopii hyvin näihin nykyihmisiin jotka vaativat kristinuskon alasajoa.

    Kun, juurettomuus lisääntyy nykyihmisten keskuudessa, aletaan entistä enemmän vihata omaa kulttuuria ja perinteitä mitä kullakin maalla tai kansalla on. Eurooppalainen kulttuuri perustuu nimenomaan kristinuskoon, niin eri valtioiden omat lait ja säädökset kuin meidän aikakäsityksemme ja kalenterivuotemme perustuvat kristilliseen maailmankuvaan. Mitä meille jää Eurooppaan jos kristillinen maailmankuvamme poistetaan tai yritetään poistaa ja otetaan esimerkiksi islamilainen maailmankuva ja arvomaailma tilalle. Meillä ortodoksikristityillä on hyvät kokemukset ns. islamilaisesta lähimmäisen rakkaudesta, en tiedä onko länsimaalainen ihminen valmis ottamaan tällaisen maailmankuvan vastaan. Tämä islamilainen lähimmäisen rakkaus ei salli että kristityt saavat harjoittaa omaa uskoaan julkisesti. Kristittyjen pitää salatoimittaa jumalanpalveluksensa ja silti on pelättävä, ettei joudu kivitettäväksi jos sattuu vahingossa jotakin muslimia loukkaamaan. Mutta minkälainen tilanne vastaavasti ateisteilla olisi tuollaisessa maailmassa, sitä sopii miettiä. Ortodokseilla ja osalla katolilaisista on kokemusta myös ateistisesta arvo- ja kasvatusmaailmasta yksi tietty historiaan jäänyt valtio tulee mieleen, mutta tässä tapauksessa kannattaa lukea venäläisen edesmenneen kirjailijan Aleksandr Solzhenitsyn ajatuksia, mitä ateistinen maailma antoi hänelle, vai antoiko se mitään.

    Juurettomuus yleensä johtaa myös ylimielisyyteen ja yksilökeskeisyyteen. Ajatuksena on, että kunhan vain minulla menee hyvin, kunhan vain minun ajatukseni tulevat julki tai minä saan tahtoni läpi, miksi minun pitäisi välittää muista ihmisistä tai heidän ajatuksistaan. Tämä kommentti koskee samalla tavalla minua kirjoittajaa, kuin muitakin kristittyjä tai ei-kristittyjä. Nämä yksilökeskeiset ajatukset sotivat kristinuskoa vastaan, koska meidän uskomme on yhteisökeskeistä ja meidän tulisi välittää ja rakastaa muita ihmisiä. Meidän tulisi rukoilla ja auttaa toisia ihmisiä, jopa vihamiehiämme. Kristuksen rakkauden ristintie on todella vaikeakulkuinen, mutta rukouksella, paastolla ja katumuksella se on mahdollista saavuttaa. Kristus tuli meidän keskellemme ihmiseksi ja lihaksi jotta me voimme jumalallistua ja pelastua. Jokaisella ihmisellä on oma risti kannettavanaan ”ja joka ei ota ristiänsä ja seuraa minua, se ei ole minulle sovelias.” (Matt.10:38). Nykyihmiselle tämä ristin kantaminen ja seuraaminen ei oikein sovi aikatauluun on paljon muuta tekemistä television katselua, urheilua ja kaiken maailman facebookeja, ei ole paljon aikaa rukoilemiseen, paastoamiseen tai katumukseen.

    Joka tapauksessa, iloista paastoa ja Herramme Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus juhlan odottamista. Minä päätän tämän kommentin, näihin sanoihin ”Me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus, mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus.” (1.Kor.1:23-24)


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: