Vanhoillislestadiolaisuuden vaarat

Olen pitkään halunnut käsitellä tällä blogilla edes jossain määrin lestadiolaisuutta. Lukijoidenkaan pyynnöistä huolimatta en ole aiemmin päässyt aiheeseen käsiksi, mutta nyt olen saanut päätökseen professorini Miikka Ruokasen ensimmäisen kirjan Jumalan valtakunta ja syntien anteeksiantamus (Kirkon tutkimuslaitos, 1980), joka vakuutti minut aiheen vakavuudesta sekä antoi tarpeeksi ajateltavaa ja materiaalia ensimmäistä postausta varten.

”Hevoset juoksivat pohjoiseen, joten ainoastaan vanhoillislestadiolaiset pelastuvat”

Vanhoillislestadiolaisuutta (jota edustaa SRK, Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys) pidetään yleisesti yhtenä luterilaisen kirkon herätysliikkeistä, mutta liikkeen oma itseymmärrys on paljon enemmän kuin yksi herätys muiden joukossa. Vanhoillislestadiolaisuuden mukaan vain vanhoillislestadiolaisuus on aitoa kristillisyyttä, vain se edustaa Jumalan valtakuntaa maan päällä.

Katolilaista tällaisen kirkko-opin ei sinänsä pitäisi järkyttää yhtä paljon kuin ei-lestadiolaista luterilaista, sillä Uuteen testamenttiin, kirkkoisiin ja keskiaikaisiin konsiileihin tutustuva joutuu tunnustamaan tällaisen eksklusiivisen ekklesiologian vahvat perusteet. Traagista on sen sijaan Jumalan valtakunnan yhdistäminen pieneen 1800-luvulla syntyneeseen pohjoismaalaiseen herätysliikkeeseen.

Millä ihmeellä vanhoillislestadiolaisuudessa perustellaan, että juuri SRK:n edustama kristillisyys on ainoaa pelastavaa uskoa? Vastaus löytyy Sakarjan kirjan 6:n luvun jakeiden 7-8 erikoisesta tulkinnasta. Vanhoillislestadiolaisen selityksen mukaan Pyhä Henki on kierrellyt eri puolilla maata – evankeliumi oli ensin juutalaisilla, sitten kreikkalaisilla ja latinalaisilla, sitten Jumala antoi Saksalle erityisen ”etsikon ajan”, missä tosi kristillisyys säilyi pietismissä ja pesiytyi Ruotsin lukijalaisuuteen, josta Laestadius sai vaikutteita. (ks. Ruokanen s. 29-31)

Kaikki nämä vahvat hevoset odottivat innokkaina käskyä lähteäkseen liikkeelle. Herra sanoi: ”Menkää kiertelemään maata!” Niin ne lähtivät kaikkiin suuntiin. Minulle hän sanoi: ”Paina mieleesi ne hevoset, jotka lähtivät pohjoista kohti. Ne vievät minun henkeni pohjoiseen maahan, jotta se vaikuttaisi siellä.” Vanhan käännöksen mukaan loppu kuuluu: ”Katso, ne, jotka lähtivät pohjoiseen maahan, saattavat minun Henkeni lepäämään pohjoisessa maassa”.

Näiden Vanhan testamentin jakeiden tulkitaan opettavan, että Pyhä Henki lepää nyt Lapissa syntyneessä vanhoillislestadiolaisuudessa niin, ettei se vaikuta pelastavasti missään muualla. Juuri niin. Mistä tällaisen raamatuntulkinnan kommentoimisen voisi edes aloittaa? Jos näet joku on hyväksynyt moisen argumentin, on melko epätodennäköistä, että hän ensinkään suostuu järkeilemään asiasta.

Jos nyt kuitenkin heittäisin muutaman ajatuksen. 1) Jakeiden historiallinen konteksti liittyy muinaiseen Israeliin eikä pohjoismaihin, eikä yksikään kunnioitettu eksegeettinen kommentaari varmasti antaisi SRK:ta tukevaa selitystä. 2) Moinen oppi on Jeesukselle ja apostoleille vieras – he eivät tulkitse Sakarjaa SRK-laisesti eivätkä käske odottamaan tai seuraamaan lappilaisen herättäjän toimintaan perustuvaa yhdistystä.

3) Jos latinalaiset ja kreikkalaiset olivat tosikristittyjä, niin SRK-laisuus ei voi olla Jumalan valtakunta lukuisten opillisten erojen takia 4) Edes Luther ei opettanut maantieteellisesti kiertelevää Pyhää Henkeä 5) Mistä kukaan voisi tietää, milloin Henki on siirtynyt toiselle maalle? SRK-laisuus ei ole todennettavissa mitenkään muuten kuin sokealla uskolla.

Hoitotoimenpiteet ja TV-seurakuntaoppi

SRK harjoittaa laumaansa kohtaan ”hoitotoimenpiteitä”, joissa syntiä tehnyt uskova voidaan sitoa synteihinsä tai erottaa Jumalan valtakunnasta. Ruokasen dokumentoinnin mukaan kyse on monesti ollut mielettömästä hengellisestä väkivallasta. Jäseniä on saatettu alkaa syyttää mitä mielikuvituksellisimmista ”eri hengistä” kuten ”kuivasta”, ”hempeästä” tai ”kososlaisesta” hengestä mitä pienimpien erimielisyyksien kuten ruokailuhuoneen laittamiskiistan tai naapuririidan takia.

Lisäksi valtakunnassa erotettaessa on vedottu vanhoihin jo useasti anteeksiannettuihin synteihin, yli 20 vuotta vanhoja seksisyntejä on ääneen lueteltu lasten kuunnellessa penkissä. Joskus ”hoidettava” on yrittänyt parhaansa mukaan tuntikaupalla osoittaa katumusta mutta jäänyt silti vaille anteeksiantoa. Ruokasen siteeraamat tapaukset ovat järkyttävää luettavaa (ks. s. 111-123).

SRK:n seurakuntaoppi saavuttaa tragikoomisen huippunsa TV-kiistassa, josta syntyi nimitys TV-seurakuntaoppi. 1960-luvulla SRK otti negatiivisen kannan televisioon, perusteena sen sisällön sopimattomuus kristityille. Pian TV:stä tuli kuitenkin ekklesiologinen kysymys. 1970-luvulla TV:n ostamisen tai sen opetuskäytön suosimisen julistettiin erottavan Jumalan valtakunnasta.

Kun Pohjois-Ruotsin vanhoillislestadiolaiset eivät voineet yhtyä ”Suomen Siionin” päätökseen, he saivat SRK:lta viestin: ”Sielunne autuuden tähden tehkää parannus ja luopukaa televisioistanne”. Luulajan lestadiolaiset eivät voineet hyväksyä TV-näkemystä pelastumisen ehdoksi, joten SRK julisti heillä olevan ”toinen henki” – he eivät enää kuuluneet Pyhän Hengen johtamaan seurakuntaan. Erotetuilla ei erottamishetkellä ollut enää televisioita, joten TV:n katselu sinänsä ei enää ollut päällimmäinen syys – kyse oli tottelemattomuudesta. (s. 124-128)

Raamatullinen ja luterilainen usko?

SRK väittää oppinsa perustuvan Raamattuun ja luterilaiseen tunnustukseen. Liike väittää edustavansa ”oikeaa luterilaisuutta” ja ”Lutherin luterilaisuutta”. Tosiasiassa SRK käyttää sekä Raamattua että luterilaista tunnustusta valikoiden, ja sen oppi perustuu 1800-luvulla syntyneisiin ja 1900-luvulla kehittyneisiin yksittäisten luterilaisten ajatuksiin, joista on ihmisvoimin tehty sitovia autuuden ehtoja.

Sen lisäksi, ettei kukaan ei-lestadiolainen päätyisi pelkästään Raamattua tai luterilaisia tunnustuskirjoja lukemalla pitämään vanhoillislestadiolaisuutta ainoana pelastavana liikkeenä, SRK:n oppi on monessa kohdin Raamatun ja tunnustuskirjojen kanssa selvästi eri linjoilla. Erityisiä esimerkkejä ovat 1960-luvun pappiseriseurassa kiistaksi nousseet kysymykset perisynnistä ja sakramenteista. (Ruokanen s. 142-168)

Vanhoillislestadiolaisuus on hylännyt ikivanhan kristillisen näkemyksen perisynnistä ja kasteen pelastavasta ja uudestisynnyttävästä voimasta. Näillä opeilla on vahva pohja Raamatussa, luterilaisessa tunnustuksessa ja kirkkoisien tulkintatraditiossa, mutta vanhoillislestadiolaisuus on päätynyt aivan uudenlaiseen käsitykseen: kaikki lapset syntyvät luonnostaan uskovina. Tämä käsittämätön väite merkitsee sitä, että me kaikki olemme joskus olleet hyviä vanhoillislestadiolaisia. Harmi vain, ettemme muista moisesta mitään!

Koska lapset ovat jo valmiiksi pelastettuja, ei kaste pelasta ketään. Näin ollen eräs lestadiolainen puhujainkokous huusi kerran voimakkaasti jonkun lukiessa nikealais-konstantinopolilaista uskontunnustusta (”uskomme — kasteen syntien anteeksiantamiseksi”): ”Väärää oppia!” (Ruokanen s. 157-158) Kasteen armon tunnustaminen hämärtäisi SRK:n srk-opin: ”Jos me menemme siihen, että kaste on uudestisyntymisen peso, niin kaikki maailman hengellisyydet lyövät rauhankättä meidän kanssamme.” (s. 160)

Ruokasen kirjan jälkeen mietityttää todella, pitäisikö lestadiolaisten kanssa yrittää lyödä rauhankättä vai pitäisikö heitä pitää Jehovan todistajiakin vaarallisempana lahkona. Toisaalta lestadiolaisilla on oikea kristillinen usko Kolminaisuuteen ja pätevä kaste (myös lapsille), joten katolilainen voi syystä tunnustaa heidät kristityiksi. Toisaalta SRK julistautuu ainoaksi Jumalan valtakunnaksi ja tuomitsee mielivaltaisesti kaikki eri mieltä olevat helvetin tuleen (tämä ässä puuttuu Vartiotornin hihasta – he tyytyvät ikuiseen tiedottomuuteen).

Haastaisin jokaisen SRK:lle sielunsa uskoneen testaamaan uskonsa ja SRK:n väitteiden perusteet. Onko olemassa mitään todellista, ulkoista, objektiivista syytä pitää SRK:ta Jumalan ainoana äänitorvena maan päällä? ”Tulkaa, selvittäkäämme miten asia on, sanoo Herra.” (Jes. 1:18)

Explore posts in the same categories: Kirjaesittelyt ja -arviot, Luther ja luterilaisuus

23 kommenttia : “Vanhoillislestadiolaisuuden vaarat”

  1. Askos Says:

    Anton,
    koetko mitään ristiriitaa siinä, kun sanot, että lestadiolaisilla on pätevä kaste. Kysyn tätä Roomalaiskatolisuudesta käsin. Onko se yhtä pätevä kuin katolisen kirkon kaste ja ikuisen autuuden perusta.

    Kysyn näin, koska juuri olen lukenut RKK’n katekismusta ja sen mukaan avaimet on Roomalaiskatolisella kirkolla. Vai perustuuko lestadiolaisten pätevä kaste samojen avainten hallintaan kuin RKK’llakin on, niinhän lestadiolaiset väittävät.
    Eli kulkeeko ja pääseekö taivaaseen kulkematta RKK’n kautta?

    Ihailen viitseliäisyyttäsi ja hyvää kirjoittamistasi. Toivottavasti tähänkin viitsit vastata.

    • Emil Anton Says:

      Askos, kiitos hyvästä kommentista. Kysymys harhaoppisten kasteesta tuli akuutiksi 200-luvulla, jolloin vastakkain oli kaksi teologisesti hyvin perusteltua näkemystä: harhaoppisten kaste ei ole pätevä, koska vain kirkossa on pelastus (Cyprianus) vs. harhaoppisten kaste on pätevä, sillä kasteen pätevyys perustuu Kristuksen lupaukseen eikä sen toimittajan arvollisuuteen (paavi Stefanus). Jälkimmäinen kanta voitti ja pysyy edelleen kirkon kantana. KKK tulkitsee extra ecclesiam opin niin että kaikki pelastus tulee Kristukselta kirkon kautta, eli sen mukaan taivaaseen ei mennä kulkematta KK:n kautta. Asia on kai ymmärrettävä niin että kastetut lestadiolaislapset liitetään kasteessa katoliseen yhteyteen mutta kun heidät kasvatetaan siitä erilleen väärään uskoon niin sitten heidän pitäisi palata täyteen yhteyteen. Vähän samoin kuin he ajattelevat syntymän pohjalta, että olemme uskovia joiden myöhemmin langettuamme pitäisi palata SRK:hon.

      • Askos Says:

        Näin ajattelin minäkin.
        Eli tämän mukaan luterilaiset lapset on kastettu samalla kasteella kuin RKK’ssa ja se riittää samaan taivaaseen katolisten kanssa kunnes he alkavat luterilaisiksi. Se on myös johdonmukaista.

  2. Jukka Pihlajaniemi Says:

    Kiitokset tästä postauksesta. Mukava huomata, että lestadiolaisuus herättää tunteita myös siellä etelässä. Täällä Oulussahan se on huomattavasti arkipäiväisempi ja itsestäänselvempi asia. Kyseessähän on selvästi perinteisen kristillisyyden näkökulmasta katsottuna kaikkein harhaisin kristillinen liike Suomessa. Edellä kirjoittamasi asian lisäksi itseä huolettaa se, että ainakin osa lest. saarnaajista kieltää kuulijoiltaan Raamatun omakohtaisen tutkimisen ja kaikki opetus olisi saatava seuroissa.

    • Emil Anton Says:

      Kiitos hienosta kommentista, Jukka!

      • Askos Says:

        Tuohon Jukan kommenttiin haluaisin sanoa, että lestadiolaisuus ja Roomalaiskatolinen kirkko opettavat tai uskovat samalla tavalla:
        Heillä kummallakin on taivaan valtakunnan avaimet.
        Raamattu on kummassakin ollut ”kielletty kirja” tai ainakin kehoitettu olla lukematta sitä yksin, ilman kirkon ohjausta.
        Katolinen kirkko on ilmeisesti luopunut jyrkästä kiellosta ja siitähän varmaan löytyy merkinnät muistiinpanoista kirkon sisällä, että koska.

        Niin minäkin ajattelin, että lestadiolaisia on liian vähän, että riittäisi taivaan täyttämään. Opin tulkinta on kummallakin sama, että kirkon tai herätysliikkeen ulkopuoliset ei taivaaseen pääse. Kiirastulioppi lestadiolaisilta kyllä puuttuu.

  3. Alpo Says:

    ”Kysymys harhaoppisten kasteesta tuli akuutiksi 200-luvulla, jolloin vastakkain oli kaksi teologisesti hyvin perusteltua näkemystä: harhaoppisten kaste ei ole pätevä, koska vain kirkossa on pelastus (Cyprianus) vs. harhaoppisten kaste on pätevä, sillä kasteen pätevyys perustuu Kristuksen lupaukseen eikä sen toimittajan arvollisuuteen (paavi Stefanus).”

    Eikun ainakin potentiaalisesti kolme. Pyhä Augustinus kirjottaa kirjassaan kasteesta, että vaikka muodollisesti kerettiläisetkin kastavat pätevästi ja vaikkei heitä välttämättä tarvitsekaan kastaa uudestaan Kirkkoon liitettäessä, niin kasteen välittämää armoa ei kerettiläisille tipu, koska he ovat kirkon ulkopuolella.

    ”So, therefore, the baptism of the Church may exist outside, but the gift of the life of happiness is found alone within the Church” (chapter 1)
    ”We do not, therefore, ’acknowledge the baptism of heretics,’ when we refuse to baptize after them” (chapter 4)
    http://www.newadvent.org/fathers/14084.htm

    Lieneekö pyhä Stefanus ollut samaa mieltä Augustinuksen kanssa? Sanooko hän suoranaisesti missään, että kerettiläisten kaste välittää armon ihan itsessään riippumatta tuodaanko sitä Kirkkoon vai ei?

    • Emil Anton Says:

      Kiitos Alpo tarkennuksesta. Augustinushan on 300-400-lukua eikä 200-lukua. Vältin tahallani kysymyksen kasteen hedelmällisyydestä tai vaikuttavuudesta ja puhuin ainoastaan sen pätevyydestä. En ole varma Stefanuksen kannasta tarkemmin. Pitäisi tutkia edustaako Augustinus tuossa konsensusta.

  4. Uolevi Tölkki Says:

    Mielenkiintoinen postaus. Lestadiolaisuudesta on kirjoitettu muitakin hyviä teoksia Ruokasen kirjan lisäksi. VL:n hoitokokoukset olivat kirjan kirjoittamisen aikaan enemmänkin esillä mediassa. Ymmärtääkseni liikkeessä on tehty myöhemmin jonkinlaista pesäeroa noihin ikäviin tapahtumiin.

    Vertasit Vartiotorniseuran ja SRK:n näkemyksiä kiintoisalla tavalla. Yksi huomionarvoinen seikka on myös suhtautuminen lähetystyöhön. Jehovan todistajien aktiivinen käännytystyö on varmaankin useimmille tuttua. SRK ei harjoita mitään aktiivista käännytystyötä vaikka liike katsookin olevansa ainoa tie autuuteen. Muiden (so. käytännössä koko ihmiskunta)joutumisesta helvettiin se ei -de facto – kanna todellisuudessa kuitenkaan huolta. Jehovan todistajat tahollaan yrittävät pelastaa sieluja odotettavissa olevalta annihilaatiolta ihan kiitettävästi.

    Lestadiolaisuus on kaikesta huolimatta – sen lukuisissa variaatioissa – mielenkiintoinen poikkeus maallistuneessa Suomessa.

  5. Leo Says:

    Pieni mutta tärkeä korjaus Uolevi Tölkin muutoin varsin informatiiviseen kommenttiin:

    ”Ymmärtääkseni liikkeessä on tehty myöhemmin jonkinlaista pesäeroa noihin ikäviin tapahtumiin.”

    Valitettavasti liikkeen johto on nimenomaisesti kieltäytynyt selvittämästä hoitokokousten väkivaltaa. Usein yöhän kestäneet hoitokokoukset, joita pidettiin 1970- ja 1980-luvulla kaikkialla rauhanyhdistyksissä, koskettivat suoraan ja välillisesti arviolta ainakin 250 000 ev.lut. kirkon jäsentä. Siihen sisältyi julkirippiin pakottamista, aihettomia julkisia syytöksiä, yksityisten ja jopa intiimien avioliittokysymysten julkista kaivelua, pikkulasten vanhempien häpäisemistä seurakunnan edessä näiden lasten nähden jne.

    Siten kyseessä on luterilaisen kirkon laajin hengellinen väkivaltarikos koko 1900-luvulla.

    Selvitystä tapahtumista puhumattakaan pahoitteluista syyttä kärsimään joutuneille ei valitettavasti ole liikkeen johdossa tehty. Tapahtuma hiertää sekä nykyisiä että ulos potkittuja lestadiolaisia sillä vaikutukset ulottuvat seuraaviin sukupolviin saakka.

  6. Emil Anton Says:

    Kiitos Leo tarkennuksesta. Tosiaan näyttää siltä, että kyseessä on nyt jo vanhentunut ilmiö, joten kritiikki ei ehkä ihan päde tähän päivään tuolta osin, mutta toisaalta virallista pahoitteluakaan ei nähtävästi ole esitetty, joten siltä osin kritiikki pätee.

    • hyshys Says:

      Olen kirjoitellut netissa paljonkin (luki ongelmista huolimatta9. Hoitokokouset eivät ole taaksejäänyttä elämää toisin kuin kirjoitaja väittää. Hoitokokouset tapahtuvat tänä päivänä pinessä piirissä suljetuin ovin.

      Onko tämä armollisempaa. En ole lainkaan varma siitä. Yhden tai muutamien mielipide näytää riitävän siihen että selkäsi takana kulkee tieto – kielsi uskonsa.

      Hoitokokousia tapahtuu eikä se ettei ihminen joudu julkisesti suljetuksi ulos pelastuksesta tee siitä yhtään sen armollisempaa. On jopa julmempaa se että ihminen jää täysin ilman tukea.

      Yhteisö voi yksilöä kohtaan olla hyvin julma silti ihmisen tulisi vaeltaa tuon yhteisön osallisuudessa. Koska jos hän ei vaella hän ei pelastu. Avainten vallalla ja sitä apunakäyttäen edeleen rivejä suoristetaan toisinaan hyvinkin julmasti.

      JOs et ole kuuliainen seurakunnan neuvoille sinut voidaa sulkea seurakunnan toimesta ulos pelastuksesta. Julkisesti halutaan antaa ymärtää ettei hoitokokousia ole silti niitä on ja ne edeleen vammauttavat ihmisiä.

  7. Julius Says:

    Itse vanhoillislestadiolaisiin hyvin läheisessä kosketuksissa kasvaneena on sanottava, että yhteneväisyydet katolisen kirkon kanssa ovat melko suuret. Eli molemmat uskovat vain oman kirkkonsa/seurakuntansa kautta päästävän taivaaseen ja molemmat uskovat syntien anteeksiantamukseen ihmisten välityksellä. Katoliset tosin taitavat ajatella niin, että vain papit voivat välittää synninpäästön, kun taas lestadiolaiset uskovat ns. yleiseen pappeuteen.

    Lestadiolaisten vähäistä määrää ja siten vain pientä pelastuvien määrää selitetään sillä, että ”Raamattu puhuu pienestä joukosta” ja ”Usko ei ole joka miehen”. En jaksa muistaa mihin raamatunkohtaan nämä perustuvat. Toisaalta eipä katolistenkaan osuus kata koko maailman väestöä ja koska esim. kaikkia lapsia ei pystytä kastamaan, menee osa ihmiskunnasta molempien käsitysten mukaan vääjäämättä jonnekin muualle kuin taivaaseen.

    Myös esimerkiksi suhtautumisessa ehkäisyyn on joitakin yhteneväisyyksiä katolisten kanssa, samoin kuin suhtautumisessa homoseksuaalisuuteen. Korjatkaa toki jos olen ymmärtänyt katolista teologiaa väärin.

    • Emil Anton Says:

      Hei! Melko oikein olet ymmärtänyt. Katolisen opin mukaan synnit saadaan ennen kaikkea anteeksi kasteessa ja lisäksi myös oma katumus Jumalan rakkautta vastaan rikkomisesta voi riittää syntien anteeksiantamiseen. Kritiikkini kohdistuukin nimenomaan lauman identifikaatioon – ei ole mitään syytä tulkita ”pientä joukkoa”, joka viittasi apostoleihin, johonkin Lapissa 1800 vuotta myöhemmin syntyneeseen luterilaiseen lahkoon. Ja totta tosiaan, vaikka oikea pelastustie olisikin maailman suurin uskonto, se olisi silti pieni verrattuna muihin, sillä katolisuus ja islam kattavat vain n. 1/6 maailman väestöstä. Mitä katoliseen nykyteologiaan tulee, on eräs tunnustettu mielipide, että saamme kaikesta huolimatta toivoa ja rukoilla kaikkien pelastusta (ks. esim. Hans Urs Von Balthasar: Dare We Hope?).

  8. Julius Says:

    Ymmärrän kyllä varsin hyvin, että lestadiolainen oppi tuntuu kummalliselta. Itse asiassa sielläkin on alettu kyseenalaistamaan vain yhden pienen joukon pelastumista. Tämä tosin ei vielä todellakaan ole mitään virallista opetusta, mutta ns. kentällä monelle on hyvin vaikeaa yhdistää hyvän ja rakastavan Jumalan käsite siihen, että suurin osa ihmiskunnasta joutuu helvettiin käytännössä siten, että heillä ei ole mitään mahdollisuuttakaan tulla osalliseksi pelastuksesta.

    Tilanne on tässä ja joissakin muissakin asioissa hieman ristiriitainen, koska lestadiolaiset pyrkivät pitämään kiinni opin muuttumattomuudesta. Virallisesti ainakin vanhoillislestadiolaiset ajattelevat, että Pyhä Henki voi opettaa vain yhdellä tavalla. Siten myös on hankalaa ajatella ihmisten pelastuksesta eri tavoin kuin mitä perinteisesti on totuttu ajattelemaan.

    Lestadiolaiseksi kääntyminenhän hoituu kyllä sillä, että uskoo synnit anteeksi toisen lestadiolaisen, eli jo Pyhän Hengen osallisuudessa elävän ihmisen äänellisesti julistamasta synninpäästösaarnasta. Ja ainakin vanhoillislestadiolaisuudessa olen kuullut opetettavan, että jokaisella ihmisellä on ns. etsikkoaika, jonka hän voi joko käyttää tai jättää käyttämättä. Kuitenkin on ihmisille hankalaa hahmottaa, miten käytännössä esim. jostain sademetsästä lähtee lukutaidoton alkuasukas etsimään tätä ainoiden oikeiden uskovaisten ryhmää ja siten pääsee osalliseksi pelastumisesta. Tietysti tämä sama ongelma koskee enemmän tai vähemmän muitakin eksklusiivisia yhteisöjä.

    Lestadiolaisuudessa joka tapauksessa on perinteisesti ajateltu tästä ongelmasta ainakin jotenkin niin, että Jumala kyllä johdattaa etsivän ja heränneellä tunnolla olevan ihmisen ”Jumalan valtakunnan” yhteyteen. Tämä valtakunta käytännössä tarkoittaa lestadiolaisyhteisöä, tosin lestadiolaiset hyväksyvät kyllä uskovaiseksi kenet tahansa, joka uskoo samalla tavalla kuin he itse uskovat. Lestadiolaisuus on siis enemmänkin vain ulkopuolisten antama nimitys, ainakin vanhoillislestadiolaiset puhuvat ihan vain uskovaisista tarkoittaessaan muita vanhoillislestadiolaisia.

    Sellainen huomautus muuten vielä, että ainakaan vanhoillislestadiolaisuus ei rajoitu pelkästään Suomeen, vaan toimintaa on paljon myös Pohjois-Amerikassa, Venäjällä, Ruotsissa, muualla Euroopassa sekä jopa Afrikassa ja Etelä-Amerikassa. Toki ylivoimainen enemmistö lestadiolaisista asuu Suomessa.

    Tulipas pitkä kirjoitus :)

  9. yks Says:

    Ainoa oikea usko on kulkeutunut apostoliien ajoista tämän nimisinä (ulkopuolisten antamat nimitykset)

    -valdolaisuus (1100 luvulla)
    -hussilaisuus
    -Lutherilaisuus (1500)
    -pietismi (1600 luku)
    -lukijaisuus (ruotsi), -viklundilaisuus (suomi)(1800)
    -lestadiolaisuus

    • Emil Anton Says:

      Haluaisitko yrittää puolustaa tätä käsitystä tarkemmin? Siinä on muutama ”pieni” ongelma: 1) apostolien ja 1100-luvun välillä on 1000 vuotta – mistä meinaat etsiä ”oikean” uskon tuona aikana? 2) Mikä historiallinen ja opillinen yhteys yhdistää mainitsemasi lahkot? Jos esimerkiksi kasteen uudestisynnyttävyys on väärää uskoa, silloin luterilaisuus ei voi kuulua oikean uskon ketjuun. Jos valdolaisten ja hussilaisten välillä ei ole mitään historiallista yhteyttä, ketju katkeaa ja homma hajoaa. Jne. Jos ”oikeaan” uskoon kuuluu ajatus siitä että SRK:n tavoin on uskottava pelastuakseen, haluaisitko dokumentoida näiden lahkojen teksteistä SRKlaisen uskon? Pelkään pahoin että moiset listat jäävät pelkiksi tyhjiksi väitteiksi.

    • Uolevi Tölkki Says:

      Minusta on väärin, että (vanhoillis?)lestadiolaisuudessa luetaan esimerkiksi valdolaiset (jos näin todella on?!?) lestadiolaisiksi. Koska valdolainen kirkko on todellakin olemassa mm. Italiassa edelleenkin, tällainen tuosta vain lestadiolaiseksi lukeminen ei ole todellakaan oikeutettua. Valdolaiset kirkkokunnat eri maissa ovat keskiaikaisen valdolaisuuden suorat perilliset.
      Lyhyesti: 1100- luvun loppupuolinen ja 1200 – luvun valdolaisuus sisälsi piirteitä, jotka poikkesivat lestadiolaisuudesta. Esim. kiertelevät saarnaajat olivat usein naisia. Lisäksi perheettömyys/naimattomuus ja askeesi (vrt. nunnat ja munkit) elämänmuotoina liittyivät valdolaiseen elämäntapaan. No, riidat ja hajaannukset esim. lombardialaisten ja lyonilaisten valdolaisten välillä muistuttavat tietenkin lestadiolaisten hajaanuksista, jos näin halutaan nähdä.
      Lisää tietoa valdolaisista, niin keskiajalla kuin myöhemminkin voi lestadiolainenkin netistä löytää, jos vain haluaa.
      Olen muuten joskus kuullut minäkin vanhoillislestadiolaisen sanovan minulle kirkkain silmin, että SRK:laisia on Etelä – Amerikassakin. Asioita on syytä hieman suhteuttaa. Jos jossain latinalaisen Amerikan maassa on joskus asumassa vaikkapa USA:sta tulleet kaksi tai vaikka kymmenenkin lestadiolaisperhettä ja joku hassu muutama muu(siis sitä oikeaa suuntaa), niin johan on lestadiolaisia sielläkin. Ja sitten voidaan pitää seurat ja sanoa, että on meitä sielläkin…Ei hyvänen aika sentään, jotain rajaa. Tämä kuulostaa ihan hassulta useissa eri maissa (ja maanosissa) asuneen suomalaisen korvissa.

      • Emil Anton Says:

        Todella hyvä kommentti, Uolevi! Kiitos!

      • JoJo Says:

        Uolevi ei tunnu olevan tietoinen siitä, että SRK ja erityisesti jenkkivastineensa LLC tekevät nykyään aktiivista lähetystyötä Etelä-Amerikassa, ainakin Equadorissa. Sinne on syntynyt joitakin lestadiolaisia seurakuntia, ja kääntyneissä on entisiä roomalaiskatolisia sekä luonnonuskontojen kannattajia (sikäläistä intiaaniväestöä). Aktiivista lestadiolaisten lähetystyö on tätä nykyä myös Afrikassa, erityisesti Togossa, Ghanassa ja Keniassa, ja näissä maissa on myös paikallisista koostuvia seurakuntia.

  10. Juer Says:

    ”ainakin osa lest. saarnaajista kieltää kuulijoiltaan Raamatun omakohtaisen tutkimisen ja kaikki opetus olisi saatava seuroissa.”

    En oikein tiedä muiden suuntien opetuksistan niin paljon, mutta ainakin vanhoillislestadiolaisuudessa ei näin opeteta. Minua ainakin on kehotettu usein lukemaan/tutkimaan Raamattua yksin, esim. rippikoulussa.

    Tälläistä kieltoa en ole kuullut keneltäkään puhujalta (saarnanpitäjä seuroissa) vaikka seuroissa vähintään kerran viikossa käynkin.

    En haluaisi puuttua muihin väitteihisi, sanon vain että mielestäni uskonasioista ei kannattaisi väitellä.

    Kiitos Emil muista, hyvistä artekkeleista.

  11. Emil Anton Says:

    Kiitokset Jojo ja Juer kommenteista ja tarkennuksista. Kuuntelen juuri radiosta SRK:n Suviseurojen lauluja.

    Jos ja kun nyt lähetystyötä tehdään (seuroissa 17 maan liput), niin henki ei sitten enää lepääkään pohjoisessa. Sehän taas voisi merkitä sitä, että henki on jättänyt SRK:n ja siirtynyt johonkin toiseen pikkuryhmään jossain muualla.

    Mitä uskonasioista väittelyyn tulee, niin Jeesus ja Paavali ainakin väittelivät niistä juutalaisten ja kreikkalaisten vastustajiensa kanssa, joskus menestyksellisestikin. Kiitos itsellesi lukemisesta:)


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: