Scott Hahnin liittoteologia: osa 5

On aika saattaa päätökseen artikkelisarja Scott Hahnin liittoteologiasta kirjassa Kinship by Covenant. Luvussa 10 Hahn tarkastelee Heprealaiskirjeen lukujen 1-9 liittoteologiaa Jeesuksen kuninkaallis-papillisen esikoisuuden näkökulmasta. Tämän esittelyn jälkeen seuraa muutama teologinen loppumietelmä.

Hahn esittää VT-osioonsa ja Heprealaiskirjeen argumenttiin vedoten, että Jumalan alkuperäinen suunnitelma sekä Aadamille (ihmiskunnalle) että Israelille oli kuninkaallis-papillinen esikoisuus (Royal Priestly Primogeniture, tästedes RPP). Tämä patriarkkojen aikana voimassa ollut liittosysteemi on parempi kuin myöhempi Israelin lankeemuksen seurauksena säädetty leeviläinen pappeus, joka korvasi aiemman järjestelyn. Tämän järjestyksen Jeesus tulee palauttamaan, ja siksi hänen välittämänsä liitto on parempi kuin vanha liitto. (s. 278-280)

Lisäksi Hahn hahmottelee Heprealaiskirjeen kirjoittajan monimutkaisen liittokäsityksen. Kirjoittaja esittää kolme vertailuparia: enkelit ja Mooses palvelijoina, Aadam ja Israel kirottuina kapinallisina, Abraham ja Daavid lahjoitusliittojen vastaanottajina. Kristuksen rooli on ylittää ensimmäiset, kumota toiset ja täyttää kolmannet. Vanha liitto liitetään Jumalan kirouksiin, jotka kohtaavat Aadamia ja Israelia, jotka molemmat olivat uskottomia liitonrikkojia. Uusi liitto liitetään Jumalan siunaukseen, joka kohtaa Abrahamia ja Daavidia, jotka olivat uskollisia liiton vastaanottajia. Aadamia kohdanneet kiroukset kumotaan lupauksessa Abrahamille, Israelin kiroukset lupauksessa Daavidille. (s. 323-324)

Hepr. 1-7

Kun mennään itse tekstiin, RPP tulee esille heti 1. luvun alussa: jakeessa 3 Jeesus on Poika ja kaiken perillinen (esikoinen oli seemiläisessä kulttuurissa isän perillinen), jakeessa 6 eksplisiittisesti esikoinen. Jakeessa 3 hänen kerrotaan toimittaneen papillisen synnistä puhdistamisen tehtävän. Hänen kerrotaan myös istuneen korkeimman oikealle puolelle, mikä viittaa daavidilaiseen kuninkuuteen Ps. 110:n mukaan. (s. 282)

Luvussa 2 Jeesus korjaa Aadamin ja Israelin lankeemuksen palauttamalla menetetyn ”kirkkauden” Abrahamin siemenelle. Luvussa 3 Jeesus, kuninkaallinen daavidilainen pappi, Moosesta korkeampi, palauttaa ihmiskunnalle ja Israelille menetetyn ”levon”. Luvussa 4 Jeesus esitetään Poikana ja ylipappina, luvuissa 5-6 vedotaan Abrahamille vannottuun valaan ja kehotetaan kestävyyteen. (s. 284-296)

Luvussa 7 keskitytään Melkisedekiin. Hahn esittää, että Heprealaiskirjeen kirjoittaja olisi tuntenut ja omaksunut aikansa juutalaisessa tulkinnassa yleisen näkemyksen, jonka mukaan Melkisedek olisi sama henkilö kuin Shem, Nooan poika, joka VT:n mukaan eli Abrahamin aikaan asti. Tämä valaisisi kirjeen argumenttia: Jeesus, kuten Melkisedek, on esikoinen, joka hallitsee koko ihmiskuntaa Jerusalemin papillisena kuninkaana. Melkisedek-Shem samoin kuin Jeesus edustaa RPP:tä, toisenlaista pappeutta kuin leeviläinen pappeus. (s. 297-300)

Hahn ratkaisee myös kiperiä Melkisedekiin ja Jeesukseen liittyviä ongelmia: mitä tarkoittaa jakeen 7:3 sukuluettelon ja vanhempien sekä päivien alun ja lopun puute? Jeesuksellahan oli isä ja äiti ja sukuluettelo, ja jos Melkisedek oli Shem, niin oli hänelläkin. Kyse ei olekaan yleispätevästä toteamuksesta vaan teknisestä pappistehtävään liittyvästä yksityiskohdasta: leeviläisten pappien piti olla papillista sukua ja heidän papillinen toimikautensa kesti tiettyjen vuosien ajan. Melkisedekin pappeus taas on toisenlaista pappeutta. (s. 300-302)

Hahn huomauttaa myös, että Melkisedekin pappeuden ikuisuutta ja Jeesuksen pappeuden ikuisuutta käsiteltäessä käytetään eri sanaa kreikan kielessä – Melkisedek oli pappina hyvin pitkän ajan, vuosisatoja, toisin kuin leeviläiset, Jeesus analogisesti ikuisesti. Muutos pappeudessa taas viittaa muutokseen alkuperäisestä RPP:stä leeviläisyyteen, Siinain liittoon lisättyihin määräyksiin. Valan puute on argumentti leeviläisen liiton pysyvyyttä vastaan – sitä liittoa ei koskaan vahvistettu valalla, toisin kuin Melkisedekin pappeus. (s. 303-305)

Hepr. 8-9

Luvuissa 8-9 päästään huippukohtaan, jossa Jer. 31:een vedoten julistetaan Jeesuksen vahvistaneen uuden ja paremman liiton. Argumentti seurailee kirjeen aiempaa taktiikkaa: 1) Jos Mooses olisi antanut kansalle levon, Daavid ei olisi myöhemmin kutsunut kansaa lepoon (Hepr. 4, Ps. 95). 2) Jos leeviläinen pappeus olisi ollut täydellinen, Jumala ei olisi luvannut Melkisedekin pappeutta Daavidille ja hänen perillisilleen (Hepr. 7, Ps. 110). 3) Jos vanha liitto olisi ollut moitteeton, Jeremia ei olisi puhunut uudesta liitosta, joka olisi erilainen kuin vanha, rikottu liitto (Hepr. 8, Jer. 31). (s. 306-307)

Lopussa Hahn lisää vielä liitteen, jossa pohditaan Heprealaiskirjeen argumentin taustaa. Kuinka juutalainen kirjoittaja sai päähänsä pitää Jeesuksen ristinkuolemaa papillisena uhrina? Eihän juutalainen tausta tarjonnut mitään syytä pitää temppelin ja Jerusalemin ulkopuolella tapahtunutta ihmisen kuolemaa kultillisena uhrina. Hahn esittää hyvin dokumentoidun hypoteesin, jonka mukaan kristillinen traditio eukaristiasta olisi tässä avainasemassa. Eukaristiaperikoopeissa sekä synoptikoilla että Paavalilla esiintyvät seuraavat teemat:

1) Jeesuksen kuolemaan viitataan liittouhrikielellä
2) Jeesuksen kuolemalla nähdään olevan ”vicarious, representative and substitutionary qualities”
3) Uusi exodus -teema on läsnä -vanhasta kultista siirrytään uuden liiton uuteen

Vanhan ja uuden liiton ero ei ole siinä, että siirrytään ulkoisista riiteistä riitittömyyteen, vaan että vanhat riitit olivat tehottomia, mikä viittaa epäsuorasti siihen, että uudet riitit ovat tehokkaita. Tosiaan, kirjoittaja viittaa mm. kasteeseen kristinuskon perusasiana ja ruumiin puhdistavana vetenä (Hepr 6 ja 10). Eukaristiaankin on useita piilotettuja viittauksia. (s. 327-331)

Lopuksi

Hahn päättää väitöskirjansa (joka on siis ensimmäisen julkaisun jälkeen kirjoitettu kahdesti uusiksi) teologiseen pohdintaan, jossa hän avaa tutkimuksensa implikaatioita teologian eri osa-alueille. Hän toivoo, että hänen käyttämänsä kanoninen kritiikki saisi enemmän alaa, sillä se ymmärtää Raamattua sen omin termein paljon paremmin kuin lähde-, muoto- ja redaktiokritiikki.

Tärkeänä tutkimustuloksena Hahn pitää erilaisten liittotyyppien erottamista. Avaimena on valan vannomisen muoto: vannovatko valan molemmat vaiko vain ylempi tai alempi osapuoli. Hahn kiinnittää huomiota Jumalan vannoman valan ainutlaatuisuuteen vanhojen lähi-idän kansojen historioissa. Erityisen mysteerinen on Jumalan potentiaalinen itsekirous, jonka aktualisoitumisen Hahn näkee Gal. 3:n ja Hepr. 9:n sovitusopissa VT:n, erit. Gen. 22:n ja Deuteronomiumin taustaa vasten. (s. 332-334)

Hahn pitää perhemallia avaimena moneen kysymykseen. Se poistaa turhat vastakkainasettelut ehdottoman ja ehdollisen liiton välillä samoin kuin Jumalan armon ja lain välillä. Isän elämänlahja pojalle on ehdoton ja ansaitsematon, ja siksi isä rakastaa lastaan ehdottomasti. Mutta juuri ehdottoman rakkautensa takia Isä haluaa lapsensa harjoittavan omia hyveitään ja tulevan kaltaisekseen. Jumalan armo on siis aina ensisijaista, mutta hänen lakinsa eli lapsilta vaadittava hyveellinen elämä on luonnollinen seuraus. Näin ollen yksipuolisen ja kaksipuolisen liiton välillä ei tarvitse olla sisäistä ristiriitaa tai vastakkainasettelua. (s. 335)

Liitto auttaa näkemään, että Jumalan oikeudenmukaisuus ja armo ovat yhteensopivia eivätkä vastakkaisia. Jumalalle on oikeudenmukaisuuden asia pitää liitossa antamansa lupaukset, mutta pitäessään Abrahamille annetut lupaukset Jumala nimenomaan osoittaa armoa koko ihmiskunnalle. Hänellä on oikeudenmukainen tapa osoittaa armoa ja armollinen tapa osoittaa oikeudenmukaisuutta. (s. 336)

Ekklesiologian implikaatiot ovat monet – Hahn kehottaa tutkijoita käyttämään ekklesiologiassa tavallisempien mallien (kuten Jumalan kansa, Kristuksen ruumis, Kristuksen morsian) lisäksi tässä tutkimuksessa hahmoteltuja malleja Daavidin valtakunta ja Abrahamin perhe. Daavidin valtakuntaa ei kuitenkaan saa ymmärtää poliittisesti, vaan se on nähtävä liturgisesti – Daavidin liitto oli alusta asti orientoitunut temppeliin. Tämä on myös Heprealaiskirjeen visio: taivaallinen Jerusalem on liturginen seurakunta, jossa Jeesus on kuninkaana läsnä (Hepr. 12:22-28). (s. 337)

Explore posts in the same categories: Kirjaesittelyt ja -arviot, Raamattuteologia

2 kommenttia : “Scott Hahnin liittoteologia: osa 5”


  1. No niin, ihan kiinnostavaa settiä, täytyy myöntää. Lainasitko kirjan vai onko se sinulla omana?

    • Emil Anton Says:

      On omana, sain itse kirjoittajalta lahjaksi:) Voin periaatteessa lainata joskus mutta käyttänen sitä ehkä gradussani lähteenä joten en ehkä ihan heti. E


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: