Hyvästit Heiniselle

Kirkkohistorian professori Simo Heininen piti 1.10. jäähyväisluentonsa Helsingin yliopistossa. Heininen on kirjoittanut useita merkittäviä kirjoja, kuten Suomen kirkkohistoria (Markku Heikkilän kanssa 2002), Mikael Agricola – elämä ja teokset (2007), Ihmistä suurempi – paaviuden historia (2004) ja Turun piispat (2008). Hän on myös kontribuoinut lukuisia kirkkohistoriaa koskevia osuuksia uskonnon ja teologian oppikirjoihin, mm. kirjaan Teologia – johdatus tutkimukseen (2001). (Kirjoihin viitataan alla tyyliin vuosiluku:sivunumero.) Heinisen näkemykset ovatkin vaikuttaneet laajasti suomalaisten käsityksiin kirkkohistoriasta.

Simo ja Simon – professori vastaan paavi

Heininen tunnetaan jossain määrin katolisvastaisena, ja hän onkin kirjoissaan koettanut osoittaa paaviuden perusteiden heikkouden. Heikolle perustalle rakentaa kuitenkin itse Heinisen argumentaatio, joka pyrkii tekemään paaviudesta myöhemmän keksinnön, sanoo todistusaineisto sitten mitä tahansa. Koska Heinisen puolueellinen mielipide paaviuden kehittymisestä on jossain määrin tullut auktoritatiiviseksi (esim. Wikipedian artikkelit Pietarista paavina viittaavat Heiniseen), on syytä tarjota sille perusteltu vastine.

Vielä vuonna 2001 Heininen kirjoitti: ”Paaviuden alkuhistoria on katoliselle kirkolle arka asia, vaikka paavinistuimen arvovalta ei olekaan sen varassa, miten aukottomaksi tai aukolliseksi paaviluettelon alkupää osoitetaan. Katolinen kirkkohistoriantutkimus ei enää puolustele paavien sarjan autenttisuutta, vaan yhtyy siihen käsitykseen, että luettelo on monien muiden piispanluetteloiden tavoin myöhempi, 200-luvulla laadittu konstruktio.” (2001:73)

Tässä vaiheessa vähänkin kirkkoisiä lukenut joutuu kysymään, eikö kirkkohistorian professori ole lukenut Ireneus Lyonilaista, joka laati Rooman piispojen luettelon Pietarista ja Paavalista aikansa piispaan Eleutheriukseen 180-luvulla (Harhaoppeja vastaan, 3:3:3). Eikö Heininen tunne varhaiskirkon suurimman kirkkohistorioitsijan Eusebioksen (300-l) mainintaa Hegesippuksesta, joka laati Rooman piispojen luettelon niin ikään vuoden 180 tienoilla (Eusebioksen kirkkohistoria, IV 22:3)? Eusebios itse kertoo, että Pietari antoi piispanviran eteenpäin Linukselle (Kirkkohistoria III 4:8).

Parannuksia paavikirjaan

Vuoden 2004 paavikirjaansa mennessä Heininen näyttää paneutuneen asiaan hieman syvällisemmin. Hän on perehtynyt Eusebiokseen ja luottaa tämän tiedonantoon, jonka mukaan Pietari mestattiin Roomassa (2004:16). Heiniselle on myös käynyt ilmi, että ensimmäinen säilynyt paavien luettelo onkin jo 180-luvulta (2004:17). Kehumisenaiheet jäävät valitettavasti tähän.

Heinisen mukaan ”sekä moderni katolinen että protestanttinen tutkimus” kieltää Pietarin olleen Rooman ensimmäinen piispa ja siis ensimmäinen paavi. Tähän Heininen antaa kolme syytä: 1) Rooman seurakunta lienee ollut olemassa jo ennen Pietarin tuloa Roomaan, ennen vuotta 50, jolloin piispanvirkaa ei ollut vielä olemassa. 2) Piispanvirasta tuli seurakunnan johtovirka vasta vuoden 100 tienoilla ensin Vähässä-Aasiassa (tällöin Pietari oli jo kuollut). 3) Roomaan piispanvirka tuli vasta vuoden 160 tienoilla, piispa Anicetuksen aikana.

Heininen päättelee: ”Tätä ennen ei voi puhua toisiaan seuraavista Rooman piispoista, vielä vähemmän sellasista Rooman piispoista, jotka olisivat ymmärtäneet itsensä kokonaiskirkon johtajiksi. Paaviutta ei vielä ollut.” (2004:17) Alla käyn kriittisesti läpi Heinisen argumentit kohta kohdalta.

1) Ensinnäkin Rooman srk:n olemassaolo ennen Pietaria on arvaus, ja sekä UT että Eusebios antavat (vähintään epäsuoran) tukensa perinteiselle kannalle. Mutta vaikka Rooman seurakunta olisikin ollut olemassa ennen Pietarin saapumista sinne, ei se poista sitä mahdollisuutta, että Pietari olisi tullut Roomaan, koonnut seurakunnan apostolisen valtansa alle ja antanut virkansa eteenpäin ennen kuolemaansa.

2) Kun kirkko sanoo Pietarin olleen Rooman ensimmäinen piispa, ei se tarkoita, että seurakunnan hallintamuodon olisi täytynyt olla jossain tietyssä kehitysvaiheessa. Koska apostolit olivat määritelmällisesti ensimmäiset piispat ja koska piispuus on määritelmällisesti apostolien jälkeensä jättämä virka, kulki piispanvirka apostolien mukana sinne, minne he menivät. Sitä paitsi piispoista (episkopos) puhutaan UT:ssa jo 60-luvulla eli Pietarin elinaikana (esim. Fil. 1:1, ks. myös 1. Tim. 3:1).

3) Heininen pitää Anicetusta Rooman ensimmäisenä piispana todennäköisesti siksi, että hän on lukenut Eusebioksen tiedonannon siitä, kuinka Polykarpos Smyrnalainen matkasi Roomaan keskustelemaan piispa Anicetuksen kanssa pääsiäisen ajankohdasta vuoden 160 tienoilla (Kirkkohistoria V 24:16–17). Ainakin tällöin piispanviran on siis täytynyt olla Roomassa, myöhemmäksi sitä ei saa. Mutta jotta ketju ei vain ulottuisi Pietarista Anicetukseen, jotta Rooman piispuus olisi mahdollisimman myöhäinen keksintö, raja vedetään tähän – Anicetusta ennen Roomassa ei ollut piispoja.

Jos Heininen ei olisi lukenut tätä Eusebioksen mainintaa, tai jos sitä ei olisi säilynyt, kenties hän olisi väittänyt 180-luvun Eleutheriuksen olleen ensimmäinen piispa. Tämä strategia on ainakin piispanluetteloiden suhteen ollut käytössä: vuonna 2001 Heininen on kenties tuntenut Tertullianuksen listan 200-luvulta, mutta ei 180-luvun listoja, joten listat keksittiin 200-luvulla. Nyt kun 180-luvun listat löytyivät, ne onkin keksitty 180-luvulla. Jos Heininen löytäisi todistusaineistoa piispasta 120-luvulla ja luettelosta 140-luvulta, piispanvirka olisi varmasti hänen mukaansa tullut Roomaan 120-luvulla ja luettelot keksitty 140-luvulla.

Piispoista ja piispojen luetteloista

Kuolettavan iskun Heinisen teorialle antaa Hermaan Paimen, joka lienee kirjoitettu n. 140, mutta jonka ensimmäisten visioiden historiallisena kehyksenä on 80-90-luvut, mm. juuri meille relevantin sitaatin perusteella. Hermas nimittäin viittaa Rooman senhetkiseen piispaan, Klemensiin: ”Kirjoita siis kaksi kirjasta, ja lähetä yksi Klemensille… Niin Klemens lähettää vieraisiin kaupunkeihin, sillä se on hänen velvollisuutensa.” (Hermaan Paimen II 4[8]:3)

Sama 300-luvun kirkkohistorioitsija Eusebios, jonka lähteisiin Heininen luottaa Pietarin kuolinpaikan ja piispa Anicetuksen tapauksessa, tuntee tämän Klemensin hyvin: ”Domitianuksen kahdentenatoista hallitusvuotena tuli Anenkleetukselle, joka oli ollut Rooman seurakunnan piispana kaksitoista vuotta, seuraajaksi Kleemens… Yksi oikeaperäiseksi tunnustettu Kleemensin kirje on olemassa, suuri ja ihmeteltävä. Hän kirjoitti sen Rooman seurakunnan nimessä Korinton seurakunnalle…” (Kirkkohistoria III 15-16)

Eusebios siis tallentaa tarkan historioitsijan tavoin tiedon sekä Klemensin että hänen edeltäjänsä piispuudesta. Samoin Ireneus 180-luvulla: ”kolmannella sijalla apostolien jälkeen, Klemens valittiin piispanvirkaan” (Adv. Haer. 3:3:3). Toisin siis kuin Heininen väittää, Klemens tunnettiin Rooman piispana ja universaalina paimenena (velvollisuus huolehtia myös vieraista kaupungeista) jo omana aikanaan, kuten Hermaan Paimen osoittaa. Yhdessä Hermaan Paimenen kanssa myös Klemensin auktoritatiivinen kirje korinttilaisille on säilynyt meidän päiviimme (ks. suomeksi teos Apostoliset isät).

Ireneuksen ja Eusebioksen tarkat ja vakavat historioitsijan otteet puhuvat vahvasti Heinisen seuraavia kepeitä arvailuja vastaan: ”apostolista alkavia aukottomia piispaluetteloita… laadittiin sen jälkeen, kun piispanvirka oli vakiintunut… tunnettiin muutama edeltävä piispa ja listaa jatkettiin taaksepäin apostoleihin saakka, olihan apostolinen arvovalta yksi oikean opin tae”. (2004:17)

Ireneus siis käytti Heinisen mukaan tekaistua piispaluetteloa argumentissaan harhaoppeja vastaan 180-luvulla. Mietityttää vain, kuinka ihmeessä Ireneuksen massiivisen kirjan pääargumentti voisi perustua fiktiiviseen konstruktioon – tällöinhän harhaoppiset olisivat hetkessä voineet kumota Ireneuksen.

Heininen mielistelee lukijaa evankeliumikriitikkojen ja uustestamentillista pseudepigrafiaa puoltavien teologien tapaan sanomalla, ettei kyseessä ole varsinaisesti väärennös, koska tuon ajan historiankirjoitus oli erilaista. Tämä usein esitetty ja hyvin harvoin perusteltu (Heininen ei ole poikkeus) väite vie retoriikallaan huomion pois itse asiasta.

Eusebios ja Ireneus olivat vakavissaan kirjoittaessaan piispansuksessiosta, eikä yhdessäkään historiallisesa dokumentissa ole positiivista todistusaineistoa siitä, että ”Anicetusta edeltävältä ajalta kyse on seurakunnan johtoryhmän jäsenistä” (2004:17). Kyse on nykytutkijoiden (jotka eivät halua totella paavia) epätoivoisen argumentaation linjasta, jolle edes gnostilaiset eivät viitsineet lähteä.

Pietarin seuraajista

Heininen (2004:18) jatkaa ja kirjoittaa, että paavi Stefanus I esitti 200-luvun puolivälissä ensimmäisenä paaviuden teologisen perustelun, nimittäin Matteuksen evankeliumin jakeet 16:18-19 (lupaus taivasten valtakunnan avaimista jne). Tämän jälkeen Heininen tokaisee suorastaan paavillisella arvovallalla:

”Tämä perustelu on helppo kumota. Kyseisessä evankeliumin kohdassa Jeesus puhuu ainoastaan Pietarille, eikä hänen mahdollisille seuraajilleen. Paavi Stefanuksen esittämä tulkinta kuuluu niihin moniin, joiden tarkoituksena on saada Raamattu sanomaan sellaista mitä se ei itse asiassa sano.” (2004:18)

Kun kirkkohistorioitsija yrittää puhua auktoritatiivisesti raamatuntulkinnasta, on se ilahduttavan ”helppo kumota”. Matteuksen teologiassa nimittäin Jeesus on Daavidin Poika (Matt. 1:1), joka palauttaa Daavidin valtakunnan (Matt. 19:28, 28:18-20), rakentaa maan päälle taivasten valtakunnan, kirkon, jonka hoitoviran hän antaa Pietarille (Matt. 16:18-19). Vanhatestamentillista Daavidin valtakunnan taustaa vasten kyseessä on nimenomaan hovipäälliköltä toiselle siirtyvä virka (Jes. 22:15-22), johon määritelmällisesti kuuluu suksession ajatus.

Tänäänkin siis Rooman piispan istuimella istuva paavi, Pietarin seuraaja, Benedictus XVI, avaa, eikä kukaan sulje, ja sulkee, eikä kukaan avaa – hänen anteeksiantamansa synnit on anteeksiannettu, hänen sitomansa opit on sidottu, hänen yhteydessään ollaan taivasten valtakunnan yhteydessä, hänen ekskommunikoimansa taas joutuvat sen ulkopuolelle. Tämä pitää kutinsa maailman loppuun asti, vaikka maailman viisaat sanoisivat mitä.

Explore posts in the same categories: Kirjaesittelyt ja -arviot, Paavius

7 kommenttia : “Hyvästit Heiniselle”

  1. Alpo Says:

    ”Vanhatestamentillista Daavidin valtakunnan taustaa vasten kyseessä on nimenomaan hovipäälliköltä toiselle siirtyvä virka (Jes. 22:15-22), johon määritelmällisesti kuuluu suksession ajatus.”

    Onko tälle kirkkoisällistä tukea vai onko tämä moderni kummajainen?

    • Emil Anton Says:

      Loistava kysymys! Tällaiseen olen törmännyt:

      What about St. John Cassian (c. 362-435), who writes:

      ”O Peter, Prince of Apostles, it is just that you should teach us, since you were yourself taught by the Lord; and also that you should open to us the gate of which you have received the Key (singular). Keep out all those who are undermining the heavenly House; turn away those who are trying to enter through false caverns and unlawful gates since it is certain that no one can enter in at the gate of the Kingdom except the one unto whom the Key (singular), placed by you in the churches, shall open it.” (John Cassian, Book III, Chap 12, Against the Nestorians on the Incarnation)
      Cassian is clearly drawing from Isaiah 22, and applying it to Matt 16.

      http://www.bringyou.to/apologetics/num18.htm

    • Emil Anton Says:

      Kiitos Mika relevantista linkistä!

      Whiten antama kontekstihan tarjosi vain lisää mahtavia Cassian-sitaatteja: ”that greatest of disciples among disciples, and of teachers among teachers, who presided and ruled over the Roman Church, and held the chief place in the priesthood as he did in the faith. Tell us then, tell us, we pray, O Peter, thou chief of Apostles, tell us how the Churches ought to believe in God. For it is right that you should teach us, as you were taught by the Lord, and that you should open to us the gate, of which you received the key.” ja ”He then must of course be outside the Church, who does not hold the faith of the Church”

      En tiedä, onnistuiko White ihan vakuuttamaan, ettei kaikkien kolmen termin lähekkäinen läsnäolo (key, house, opens) viittaakaan Jes. 22:een millään tavalla (kaiulta ainakin kuulostaa). Olisi tosiaan mielenkiintoista lukea laajemmin kirkkoisien kommentaareja Jes. 22:een ja Matt. 16:een. Mutta hassua että protestantit kaipaa kirkkoisäperusteluita, ei yksin Raamattu näytäkään riittävän:D Siis voihan uusia eksegeettisiä havaintoja ja argumentteja tulla kirkkoisien jälkeenkin, varsinkin modernilla ajalla, kun on kaikenlaiset eksegeettiset metodit ja paljon teräviä ëksegeettejä. Monet prot.eksegeetit ovat tunnistaneet Jes. 22:n Matt. 16:ssa, Armstrongilla on heistä vaikuttava lista sivuillaan.

  2. Mika Bee Says:

    Luepa tuo White vielä toiseen kertaan! ;)

    Musta Matt. 16:sta ja Jes. 22 yhteys ei ole mikään ongelma protestantismille, jos vaan ymmärrämme, että Matt. 18:ssa Jeesus antaa avaimet opetuslapsilleen.

    Kirkkoisiin vedotaan sen tähden, että voidaan osoittaa, että he eivät tunteneet katolista tulkintaa Matt. 16:sta, vaikka Vatikaani I sanoisi jotain täysin muuta.

    • Emil Anton Says:

      Joo, mulla on tarkotus joskus kirjottaa tosta V1:n jutusta, pitää lukea ensin vaan lisää alkukirkon Pietari ja paavius-näkemyksistä.
      Toinen mielenkiintoinen asia olisi tutkia, onko liturgia yhdistänyt Jes. 22:n ja Matt. 16:n kauankin (ainakin post-V2 liturgia yhdistää ne, ei siis vain apologeetat).


  3. Minusta Heinisen kritisoiminen jotenkin antikatolisena on harhaanjohtavaa. Hän on kuitenkin selkeästi ajanut protestantismin vastustamia katolisia asioita, ja pyrkinyt puolustamaan luterilaisuuden katolisia juuria (ja sukkession jatkuvuutta reformaatiossa), näin mm. Kotimaan Skytte-artikkelissa. Hän on toki suhtautunut paavi-instituution kohtalaisen kriittisesti, mutta se tekee hänestä epäkatolisen yhtä vähän kuin ortodokseista.

    Viittauksesi Kirkkohistoriaan auktoritatiivisena lähteenä eivät myöskään toimi. Joihinkin muihinkin kohtiin tuossa tartun, mutta tyydyn nyt vain sanomaan sen, että olisit saanut tästäkin tekstistä paljon rakentavamman, jos olisit keskittynyt siihen, mitä katolisuuksia professori Heininen on ajanut, sen sijaan että olisit keskittynyt yhteen kohtalaisen vähäiseen opinkohtaan. Jos tarkoituksesi on saada aitoja aikaan, onnistut siinä kyllä, mutta jos tarkoituksesi olisi mahdollistaa skismaatikkojen paluu Roomaan, otteesi vaatii hieman hiomista.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s