Scott Hahnin liittoteologia: osa 2

Olen päässyt Scott Hahnin väitöskirjassa Vanhan testamentin osion loppuun, joten käsittelen tässä toisessa osassa leeviläisen pappeuden liittoa sekä Daavidin ja hänen valtakuntansa liittoa. Ensimmäisessä osassa määriteltiin käsitteitä ja käsiteltiin Mooseksen ja Abrahamin kanssa tehtyjä liittoja sekä tutustuttiin liittojen keskinäisiin suhteisiin. Viittaukset ovat edelleen kirjaan Kinship by Covenant.

Pappeus ja sen menetys

Hahn aloittaa pappeuden käsittelyn huomauttamalla, että ennen Mooseksen aikaa oli pre-leeviläinen pappeuden muoto, nimittäin esikoispojilla oli patriarkkojen aikana oikeuksia, jotka myöhemmin kuuluivat vain leeviläisille (s. 136). 2. Mooseksen kirjassa Israelia kutsutaan Jahven esikoispojaksi (2. Moos. 4:22) – Israel oli Jumalalle pyhitetty kansa, jonka tehtävänä oli toimia pappina maailmalle, siunauksena ja valona pakanakansoille. Samoin sen sisällä esikoispojilla oli alisteinen osallisuus tästä pappiskutsumuksesta (s. 139-141).

Israel oli kutsuttu olemaan ”pappisvaltakunta”, jos se pitäisi Siinain liiton (2. Moos. 19:5-6), mutta Israelin lankeemuksessa (kultaisen sonnin palvonta) kansa menetti papillisen kelvollisuutensa (vrt. 2. Moos. 32:7 ja 3. Moos. 19:7), eikä Israelia enää koskaan kutsuta Raamatussa pappisvaltakunnaksi tämän jälkeen. Jumala säästi Israelin yksin Abrahamille vannotun liiton tähden (1. Moos. 22:16-18, 2. Moos. 32:9-14), ja papilliset oikeudet siirtyivät yksin Aaronin pappeudelle. (s. 144-145)

Esikoispojat menettivät myös papillisen statuksensa. Heitä verrataan nyt epäpuhtaisiin aaseihin ja heidän lunastuksekseen määrätään monimutkainen prosessi (4. Moos. 1-4). Periaate todetaan jakeessa 4. Moos. 3:12: ”Minä otan israelilaisten joukosta omikseni leeviläiset, kaikkien Israelin esikoisten, kaikkien äitinsä kohdusta ensimmäisenä tulleiden asemesta.” Näin perustettiin erillinen papillinen luokka. (s. 146)

Israelin lankeemus loi suuren kuilun Jumalan ja Israelin välille, ja tarvittiin pitkä ja vaivalloinen liitonuudistusprosessi. Mooses (vaikkei itse ollut rikkonut liittoa) joutui uusimaan liiton välittäjänä, Jumalan edustajana Israelille ja israelilaisena. Toisin kuin luvuissa 2. Moos. 19-24, jossa Mooseksen kautta tehdään liitto Jumalan ja Israelin välillä, 2. Moos. 34:n uudistettu liitto tehdään yksin Mooseksen kanssa, joka itse on nyt Israel, uskollinen palvelija, jonka kautta Jumala vahvistaisi kuninkuutensa. Tämän uudistusprosessin Jumala panee käyntiin ja vie seuraavalle tasolle luvuissa 2. Moos. 35-40 ja 3. Moos. 1-26. Jumalan asuinsija tabernaakkelissa (tosin leeviläisten välittämänä) tulee merkiksi Jumalan ja Israelin uudistetusta liitosta. (s. 147-149)

2. Moos. 34:ssä Jumala uudistaa aiemmin ratifioidun Siinain liiton (2. Moos. 34). Tämän jälkeen hän tekee uuden ja eri liiton Aaronin (2. Moos. 35-40) ja leeviläisten (3. Moos. 1-16) kanssa. Tämä uusi leeviläinen liitto hallitsee koko Israelin seurakuntaa (3. Moos. 17-26). Pappiskoodi (3. Moos. 1-16) puhuu toista kieltä kuin alkuperäisestä Jumala-suhteesta kertova liittokoodi (2. Moos. 21-23). Nyt, lankeemuksen jälkeen, lait ovat monimutkaisia ja rajoittavia. Pappiskoodia seuraa pyhyyskoodi (3. Moos. 17-26), joka kutsuu koko kansaa (ei pelkästään pappeja) pyhyyteen. (s. 149-150)

Kultaisen sonnin episodi on siis ratkaiseva tapahtuma Israelin historiassa. Sen seurauksena Israelista tulee kahdella liitolla strukturoitu kansa, joka on jaettu papistoon (leeviläiset) ja maallikoihin (12 heimoa). Jumalan ja Israelin välille tuli monikerroksinen välityssysteemi tabernaakkeleineen, leeviläisineen ja pyhyyskoodeineen. Tämä johti siihen, että Israel poistui Siinailta vuotta myöhemmin hyvässä järjestyksessä kontrastina kultaisen sonnin tapahtumalle (ks. 4. Moos. 10:1-10). (s. 152)

Ensimmäinen sukupolvi sai siis toisen mahdollisuuden, mutta valitettavasti lankeemus toistui, kun kansa valitsi johtajia (Moosesta vastaan) viemään kansan takaisin Egyptiin Kaananin sijasta. Tämä kapina sai Jumalan rankaisemaan sukupolvea sillä, että he joutuisivat vaeltamaan 40 vuotta eivätkä täten pääsisi Abrahamille luvattuun maahan. Tässä siis erotellaan implisiittisesti Abrahamin oikea ja väärä ”siemen”. Heti kapinan jälkeen lisätään monia uusia lakia ja kultillisia säädöksiä, aivan kuten kultaisen sonnin tapauksenkin jälkeen. Laki siis toimi molemmilla kerroilla ns. penitentiaalisessa roolissa. Tämä tukee Paavalin myöhempää tulkintaa, jonka mukaan laki annettiin ”rikkomusten tähden” (Gal. 3). (s. 153-154)

Leeviläinen lahjoitusliitto

Leeviläisestä ”liitosta” ei varsinaisesti puhuta Pentateukissa, mutta profeetat puhuvat liitosta Leevin kanssa (ks. esim. Mal. 2:4-8, Jer. 33:17-26). Se voidaan päätellä myöhemmästä pappeuden liitosta Pinehasin kanssa (4. Moos. 25:12-13). Myös Mooseksen sanoissa leeviläisille käytetään liittokieltä (2. Moos. 32:29), ja Mooses kertoo Jumalan haluavan antaa leeviläisille siunauksen. Suurin osa tutkijoista luokittelee leeviläisen liiton epäilemättä lahjoitusliitoksi, eikä yksikään kiellä sitä. (s. 156)

4. Moos. 25 kertoo toisenkin sukupolven langenneen pahan kerran. Pinehas sovitti kuitenkin Israelin synnin ja sai osakseen pappeuden liiton. Näyttää siltä, että Pinehasin liitto puhdistaa, jatkaa ja vahvistaa leeviläisen pappeuden liiton, mutta rajoittaa sen Pinehasiin ja hänen jälkeläisiinsä (s. 159-160). Myöhemmin vastaava kehitysaskel tapahtuu Sadokin kohdalla. Tämä Pinehasin jälkeläinen saa ylipappeuden Daavidin valtakunnan astuessa kuvaan. Täten Sadokin pappeus nojaa kahteen jumalalliseen (Leevin ja Daavidin) lahjaliittoon. Hesekielin näyn jumalainen sana (Hes. 40:46) rajoittaa temppelissä toimimisen papillisen oikeuden leeviläisistä vain Sadokin jälkeläisille (s. 161-164).

Leeviläiseen liittoon liittyy vaikea kanoninen ongelma. Raamatussa on elementtejä, jotka puhuvat sekä leeviläisen liiton jatkuvuuden että väliaikaisuuden puolesta. Jatkuvuutta vastaan puhuvat seuraavat argumentit: 1) Leeviläinen pappeus tuli Israelin synnin seurauksena 2) Jumalan alkuperäinen suunnitelma oli kuninkaallispapillinen esikoisuus koko Israelille 3) Leeviläinen liitto ei missään perustu valaan, kuten liitot yleensä 4) Tietyt profeetalliset tekstit puhuvat leeviläisen pappeuden eskatologisesta muuttumisesta (esim. Jes. 66:18-21) – pakanoidenkin sanotaan voivan toimittaa papillista työtä (Jes. 56:6-7). (s. 166-169)

Toisaalta monet tekstit puhuvat vahvasti leeviläisen liiton ikuisesta luonteesta – tällaisia tekstejä ovat 2. Moos. 40:15, 4. Moos. 25:13, Jer. 33:17-22. Hahn esittää kanonista raamattuteologista ratkaisua tähän jännitteeseen: Heprealaiskirjeessä painotetaan leeviläisen pappeuden ja Kristuksen pappeuden epäjatkuvuutta. Kirjeen mukaan Kristuksessa Israelin menettämä esikoispojan kuninkaallis-papillinen kutsu palautetaan ja synnin takia lisätyt leeviläiset säädökset ovat käyneet tarpeettomiksi. Myös valan puute mainitaan (Hepr. 7). Kirkosta käytetään kuitenkin nimitystä ”esikoisten kirkko” (Hepr. 12:23) – uskovat osallistuvat Kristuksen esikoisuuteen ja täten kuninkaalliseen pappeuteen. Uskovista, mukaanlukien kääntyneistä leeviläisistä papeista (Ap.t. 6:7), tulee näin kuninkaallinen papisto (1. Piet. 2:5-9). (s. 169-171)

Daavidin lahjoitusliitto

Daavidin kanssa tehdystä liitosta ja Daavidin valtakunnasta Scott Hahnin teologiassa olenkin kirjoittanut aiemmin runsaasti (linkki: seminaarityö). Paljon tästä aineistosta toistuu väitöskirjassakin. Otan kuitenkin esille muutamia pääpointteja.

Hahn argumentoi suhteellisen yleisen konsensuksen mukaisesti, että daavidilaisessa liitossa on kyse lahjoitusliitosta, vaikka jotkut tutkijat ovat viime aikoina kyseenalaistaneet tämän tiettyjen ehdollisuutta korostavien tekstien perusteella. Hahn sanoo näiden olevan pikemmin varoituksia kuin liittokirouksia ja korostaa useiden ehdotonta armoliittoa painottavia tekstejä (2. Sam. 7:13, 16, Ps. 89:4, 28-29, 33-37). Ps. 89 puhuu myös liitosta ja valasta. (s. 177-178).

Daavidin liitossa Jerusalemista tulee Israelin jumalanpalveluksen keskus. Perusteksti on 2. Sam. 7:11-16, jossa sanaleikki (sanalla ”huone”) paljastaa liiton kolme tärkeää merkitystä: valtakunta tai dynastia, temppeli sekä perhe. Daavidin pojasta tulee Jumalan poika, ensimmäinen yksilö, jota näin nimitetään VT:ssa. 2. Sam. 7:19 paljastaa vielä lisäulottuvuuden: kyseessä on laki (torah) ihmiselle (adam), vanha Abrahamin siunauksen lupaus kaikille kansoille. (s. 179-183)

Psalmi 110 kertoo paljon Daavidille annetun valan ja liiton sisällöstä. Se väittää olevansa daavidilainen psalmi, ja vaikka monet kiistävät tämän tänään, kanonisen tulkinnan on otettava huomioon 1. vuosisadan juutalaiskristillinen tulkinta, joka oletti psalmin daavidilaisuuden. Daavidilaisen tulkinnan vaikein ongelma on jae 1, jossa Daavid puhuu Herrastaan (adoni). Hahn sanoo Salomon kruunauksen olevan Psalmin historiallisesti uskottava taustatilanne (1. Kun. 1). (s. 185-187)

Jakeen 4 viittaus valaan ja Melkisedekiin on erikoinen, sillä Melkisedek mainitaan vain 1. Moos. 14:ssa, ja 2. Sam. 7:n liiton sisältö on kovin erilainen. Ps. 132:n ja 2. Sam. 6:n sekä Ps. 76:1-2:n avulla Hahn esittää Daavidin pyrkimyksen olla ”uusi Melkisedek”, pappiskuningas Jerusalemissa. Ps. 110:4 tulkitsee siis daavidilaisen liiton sisällöksi Jumalan dynastisen valinnan, jossa Daavidin suvun poika saa Jumalan poikana rakentaa temppelin ja hallita Jerusalemissa pappiskuninkaana. (s. 187-193)

Salomo kuitenkin rikkoi rajusti kuningasta koskevia säädöksiä kohtaan (5. Moos. 17:14-17), ja tästä seurasi rangaistuksena valtakunnan jakautuminen ja mahdollisesti myös Salomon pappiskuninkaallisen roolin menettäminen – daavidilaiset kuninkaat eivät enää koskaan VT:ssä toimineet pappiskuninkaina. Pappeus palasi sadokilaisille. Mutta Jumala oli luvannut, että Daavidin suvusta nousisi ikuinen kuninkaallinen pappeus. (s. 199-200)

Daavidin valtakunta kulta-aikana ja myöhemmin

Seminaarityössäni olen käsitellyt tarkemmin Hahnin mietteitä Daavidin valtakunnan erityispiirteistä. Tässä summaan lyhyesti pääasiat. Daavidilaista liittoa karakterisoivat ennen kaikkea seuraavat piirteet:

1) Daavidilainen monarkia perustui jumalalliselle liitolle
2) Daavidilainen monarkki oli Jumalan poika
3) Daavidilainen monarkki oli ”Kristus”, Messias, Voideltu kuningas
4) Daavidilainen monarkia liittyi tiukasti Jerusalemiin, Siioniin
5) Daavidilainen monarkia liittyi yhtä tiukasti temppeliin
6) Daavidilainen monarkki hallitsi kaikkia 12 heimoa
7) Daavidilainen monarkki hallitsi kansainvälistä valtakuntaa
8) Daavidilaisen monarkian oli oltava ikuinen
(s. 200-201)

Valtakunnan hajoamisen jälkeen profeetat ennustavat yksi toisensa jälkeen Daavidin valtakunnan palauttamista. Tämä esitetään uutena Exoduksena, vapauttamisena orjuudesta (pakkosiirtolaisuudesta) ja 12 heimon uudelleenkokoamisena. Tärkeitä tekstejä ovat mm. Jes. 11:11-16, 43:16-20, 51:10-11, Jer. 16:14-15, Hes. 20:34-37, Miika 7:12-15, Sak. 10:8-11, Jer. 23:5-8, Hes. 34:23-24, 37:24-25, Jes. 9, Aam. 9:10-11, Miika 5:2-4). (s. 202-205)

Toisen temppelin ajan juutalaisuudessa daavidilaista Messiasta odotetaan yhä innokkaasti. Hahn käy läpi joidenkin tämän ajan tekstien Messias-odotusta ja luettelee seuraavat tutut elementit:

1) Messias saa 2. Sam. 7:n liiton
2) Hän on Jumalan poika
3) Voideltu
4) Hän hallitsee Siionissa
5) Hän palauttaa temppelin
6) Jälleenkokoaa 12 heimoa
7) Hallitsee kaikkia kansoja
8) ikuisesti.
(s. 206-212)

Explore posts in the same categories: Kirjaesittelyt ja -arviot, Raamattuteologia

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: