Graham, Paavola ja Raamattu

Ei Billy Graham, vaan Henry G. Graham ja hänen jo lähes klassikoksi muodostunut kirjansa Where We Got The Bible, joka ilmestyi ensi kerran vuonna 1911 ja jonka luin nyt 30. painoksena TAN kirjojen julkaisuna (2004). Kirja käsittelee ymmärrettävällä populaarilla tavalla (mikä on joskus myös haitaksi) tavallisimpia, erityisesti 100 vuotta sitten Englannissa vaikuttaneita, mutta yhä laajasti englanninkielisen fundamentalismin piirissä ja osin kaikkialla protestanttisvaikutteisen kulttuurin alueella eläviä vääriä mielikuvia katolisen kirkon ja Raamatun suhteesta.

Petri Paavola edustaa Suomessa enemmän tai vähemmän juuri edellä kuvattua protestanttisuutta, joka levittää katolisvastaista propagandaa usein täysin ilman faktapohjaa. Olen käsitellyt Paavolan kirjoituksia aiemmin kolmessa osassa: osa 1, osa 2, osa 3. Noin viikko sitten blogin kommenttiruutuun tupsahti kehotus tutustua Paavolan artikkeliin Raamatun kaanonista, joten ajattelin yhdistää sen analyysin tähän aiheeseen sopivaan artikkeliin. Paavolan artikkeli löytyy täältä.

Velkamme katoliselle kirkolle

Our Debt to the Catholic Church – näin Henry Graham alaotsikoi kirjansa. Tämän oikeutus ja sopivuus käy ilmi, kun alkaa miettiä kirjan esille tuomia tosiseikkoja. Graham osoittaa, kuinka kirkko jatkoi juutalaisten kirjoitusten kanonisina pitämisen traditiota, kuinka se edelsi Uuden testamentin kirjoittamista, kuinka se sitten kirjoitti ja kokosi sekä kanonisoi sen, kuinka se säilytti sen kopioimalla sitä ja kuinka se julisti ja opetti sitä kansalle vuosisadasta toiseen. Kirkon ansiosta tiedämme, mikä on Jumalan sanaa, joten kirkon hylkääminen Raamattuun vedoten on kuin lyödä meitä imettänyttä äitiä, kirota meidät ravinneet kädet.

Luvussa 1 Graham muistuttaa, ettei Raamattu pudonnut taivaalta Jumalan suoraan kirjoittamana, vaan useat eri ihmiset kirjoittivat sen useina eri aikoina. Luvuissa 3-4 hän osoittaa, kuinka kirkko oli olemassa ennen Uutta testamenttia (helluntain ja ensimmäisen UT:n kirjoituksen välissä kului 10-20 vuotta) ja kuinka kirkko 300-luvun loppupuolella paikallisissa Rooman kanssa yhtenevissä kirkolliskokouksissa määritteli UT:n kaanonin rajat sellaisiksi, kuin protestantit ne tänään tuntevat.

Luvuissa 6 ja 7 Graham huomauttaa, että alkuperäiskäsikirjoitusten puuttuminen ja lukuisat variaatiot myöhemmissä käsikirjoituksissa ovat kuolettavia protestanttiselle Yksin Raamattu-periaatteelle, sillä protestantilla ei varsinaisesti suoraan ole sitä Jumalan sanaa, johon yksin hän väittää uskovansa, eikä hän voi (varsinkaan ilman Raamatun ulkopuolisia välittäjiä) tietää, onko tässä tai tuossa kenties sana lisätty tai jätetty pois, kun hänen käännöksensä ja toinen käännös tai käsikirjoitus eroavat toisistaan. Katolilaisilla taas ei ole asian suhteen ongelmaa, sillä uskomme perustuu elävään kirkon ääneen, joka tulkitsee meille Jumalan sanan.

Luvussa 8 Graham muistuttaa, että keskiajalla munkit kopioivat käsin Raamattua eivätkä suinkaan yrittäneet tuhota tai piilotella sitä. Luku 9 osoittaa, ettei myöskään pidä paikkaansa, että Raamattua olisi vain kopioitu muttei luettu tai ymmärretty. Keskiaikaiset lähteet osoittavat, että papit osasivat pitkiä pätkiä Raamattua ulkoa ja lukivat sitä jatkuvasti – todennäköisesti paljon enemmän kuin nykypapit (mm. siksi, ettei aina välttämättä ollut paljon muuta kirjavalikoimaakaan!).

Ei myöskään ole totta, että vain papit osasivat latinankielisen Raamattunsa, kun taas kansa oli Jumalan sanasta autuaan tietämätön. Tuonaikaisessa sekulaarikirjallisuudessa on jatkuvasti lukuisia viittauksia Raamatun maailmaan, kansa oppi tarinat kuvien ja saarnojen avulla. Yleinen argumentti, jonka mukaan latinan kieli esti kansaa lukemasta Raamattua, on virheellinen, sillä kaikki, jotka ylipäänsä osasivat lukea, osasivat lukea latinaa, koska latina oli sivistyksen elävä kieli! Luku 11 osoittaa kuitenkin, että sekä englanniksi että monilla muilla Euroopan kielillä oli saatavilla katolisia kansankielisiä Raamattuja kauan ennen Wycliffeä ja Lutheria. Heidän käännöksensä tuomittiin virheellisen opin eikä kansankielisyyden vuoksi.

Paavolan pöytäpuheet

Petri Paavola yrittää artikkelissaan rohkeasti ratkaista kaanonin protestanteille asettamaa ongelmaa: Millä oikeudella et kristittynä tunnusta katolisen kirkon auktoriteettia, jos kerran tuon kirkon auktoriteetti on ainoa lähde, jonka perusteella tiedät, mitkä kirjat kuuluvat Uuteen testamenttiin? Paavola ei pääse puusta pitkälle.

Argumentaation taso käy ilmi heti alusta, jossa Paavola dateeraa evankeliumeita. Hän suosii Matteuksen evankeliumin tapauksessa kirjoitusvuotta 50 eikä 100, ”sillä mitä järkeä olisi kirjoittaa evankeliumi 70 vuotta sen jälkeen kun itse tapahtumat olisivat tapahtuneet”! Johanneksen kohdalla kirjoitusvuodeksi on kuitenkin annettu 85. Kuinkahan valtava järkiero Paavolan mielestä on siinä, että evankeliumi kirjoitetaan 55 tai 70 vuotta itse tapahtumien jälkeen?

Kun sitten tullaan tärkeimpään argumenttiin, nimittäin siihen, oliko kaanon jo tunnettu ja yleisesti hyväksytty ennen katolisia kirkolliskokouksia, Paavola tarjoaa seuraavat sanat: ”Kleemens Aleksandrialainen (n. 150-n. 215 jKr.) hyväksyi ja tunsi kaikki nykyiset Uuden Testamentin tekstit Jumalan sanaksi. Tosin ennen häntä ja hänen jälkeen oli monia jotka kiistelivät siitä ettei mm. seuraavat kirjeet kuulu kaanoniin: hebrealaiskirje, Jaakobin kirje sekä ilmestyskirja. Kleemens Aleksandrialainen piti myös Didakhe eli 12 apostolin opetusta kanonisena, vaikka sitä se ei kuitenkaan ole. Jo paljon ennen Rooman katolisen kirkon syntymistä kaanon oli siis kuitenkin valmis ja seurakunnan käytössä. Eli niin kuin näemme historiasta, niin Rooman katolinen kirkko ei synnyttänyt kaanonia, vaan otti käyttöönsä jo olemassa olevat ja muiden tunnustamat kirjat ja kirjeet.”

Tarvitseeko tämä edes kommentaaria? Paavola perustelee kaanonin valmiutta ennen Kartagon konsiilia v. 397 Kleemens Aleksandrialaisen mielipiteellä, katolisen kirkon kirkkoisällä, joka piti Didakhea kanonisena! Paavola korjaa: ”sitä se ei kuitenkaan ole” – ilman perusteita. Mistä Paavola sen tietää? No katolisten kirkolliskokousten kuten Karthagon ansiosta, jotka niin lopulta määrittelivät!

Paavola itse myöntää, että sekä ennen ja jälkeen Kleemensin kirkkoisät olivat eri mieltä kaanonin rajoista. Kuinka ihmeessä hän voi sitten sanoa, että kaanon oli valmis ja Jumalan seurakunnan käytössä? Olihan se Jumalan mielessä valmis ja osittain kirkon käytössä, joskus vaillinaisena, joskus ylimääräisiä osia sisältäen, mutta katoliselta kirkolta Paavola sen oikeat rajat on saanut.

Kleemens Aleksandrialainen muuten piti deuterokanonisia VT:n kirjoja jumalallisina kirjoituksina, vaikka Paavola väittää kirkkoisien (monikossa – vaikka muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta lähes kaikki isät pitivät niitä Jumalan sanana!) pitäneen niitä harhaoppisina! Hänen oppinsa kasteesta ja eukaristiasta oli myös hyvin katolinen, joten jos hän edusti Jumalan seurakuntaa, Paavolan pitäisi äkkiä kääntyä vapaakristillisyydestään katolisuuteen. Dokumentaatio löytyy tästä artikkelistani.

Explore posts in the same categories: Antikatolisuus, Kirjaesittelyt ja -arviot, Raamattu ja traditio

2 kommenttia : “Graham, Paavola ja Raamattu”

  1. telson Says:

    Kuinka voit puolustaa kirkkoa, jonka jesuiitat vielä tänä päivänä murhaavat ihmisiä. Kuinka voit puolustaa kirkkoa, jonka oppi on täysin epäraamatullinen!

    Lue tuo kirjoitus kunnolla ja huolella: http://koti.phnet.fi/petripaavola/Katolisen_kirkon_ja_paavin_viran_juuret

    Sen on kirjoittanut parjaamasi mies, joka kirjoittaa Raamatun totuudesta, ei ihmisten perinteitä!

    • Emil Anton Says:

      Heh:) Jesuiitat eivät murhaa ketään, mainitse yksikin tapaus. Ainoa Paavolan mainitsema tapaus osoittautui huijariksi. Julkaisen vastaukseni heti ensi maanantain koittaessa. Olen lukenut Paavolan kirjoituksen (kirjoitukset), mutta vaikka ne lukisi kuinka huolella, ei siitä pääsisi mihinkään, että ne juuri perustuvat ihmisten perinteisiin, nimittäin antikatolisten englanninkielisten propagandistien taruihin, joilla ei ole mitään pohjaa historiassa. Raamatun totuudesta et sinäkään tietäisi mitään ilman katolista kirkkoa, joka on läpi vuosisatojen sen säilyttänyt ja sitä julistanut. Kenen mielestä epäraamatullinen, kenen mielestä raamatullinen. Jättikö Jeesus meille sinut ja Paavolan tulkitsemaan evankeliumia vaiko apostolisen kirkon? Voimme mieluusti järjestää asiasta julkisen keskustelutilaisuuden, jos haluat.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: