Havaintoja homokysymyksestä

Homouskysymys on herättänyt viime aikoina Suomessakin keskustelua, kun ensin julkaistiin evankelis-luterilaisen piispainkokouksen toimeksiannosta mietintö ”Kirkko ja rekisteröidyt parisuhteet” (16.3.2009). Tähän katolinen kirkko Suomessa vastasi julkisella kannanotolla (19.3.2009). Sitten 8.4. opiskelutoverini, Korson srk:n pastori Laura Mäntylä tuli julkisesti ulos kaapista televisio-ohjelmassa. Tänään taas törmäsin dosentti Olli-Pekka Vainioon, joka kontribuoi tärkeän artikkelin kirjaan Homoseksuaalisuus Raamatussa ja kirkon opetuksessa (Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja 101, toim. Antti Saarelma, 2007). Ajattelin jakaa joitain artikkeli(e)n hyvinä pitämiäni pointteja.

Puolustajien argumentteja

Eräs tyypillinen homoseksuaalisen käyttäytymisen puolustajien argumentti, jota myös Mäntylä käytti televisioesiintymisessään, rinnastaa homouden esimerkiksi orjuuteen (tai naisen asemaan). Koska suhtautuminen näihin ilmiöihin on muuttunut, voi suhtautuminen homouteenkin muuttua. Raamattu ei kiellä orjuutta vaan sallii tai jopa käskee sitä, ja naisten asema joissain Raamatun teksteissä näyttää nykyistä paljon heikommalta ja jopa epätasa-arvoiselta. Koska näitä tekstejä ei enää seurata kulttuuriin vedoten, voidaan homouden kanssa menetellä samoin.

Em. kirjassa sekä Antti Laato (s. 39-41) että Olli-Pekka Vainio (s. 169-171) vastaavat näihin argumentteihin huomauttamalla, että sekä orjuuteen että naisten asemaan liittyvät ohjeet Raamatussa pyrkivät suojelemaan ja vapauttamaan ihmisiä ympäristössä, jossa heidän asemansa olisi muuten vieläkin huonompi. Uudessa testamentissa ei haluta pyrkiä yhteiskunnalliseen vallankumoukseen, mutta esim. orjuutta ei pysyvästi käsketä eikä sen poistamista kielletä. Sekä orjille että naisille tarjotaan vapautusta ja tasa-arvoa kirkossa (ks. esim. Filem., 1. Kor. 7, Gal. 3:28), mutta homoseksuaalinen käyttäytyminen sitä vastoin kielletään johdonmukaisesti ja jyrkästi molemmissa testamenteissa, eikä mitään vapautuksen hermeneutiikkaa ole huomattavissa.

Toinen huomattava argumentti liittyy naispappeuskiistan yhteydessä lanseerattuun ”kahden korin” malliin, jossa pyritään erottelemaan Raamatusta uskon pysyvä ja muuttumaton sisältö ja toisaalta rakkauden muuttuvat vaatimukset. Vetoamalla ”lain ja evankeliumin” erotteluun liberaalimmat luterilaiset väittävät, että homouskiellot kuuluvat (muuttuvan) lain piiriin eivätkä pelastavan evankeliumin piiriin. Lakia ei saa sekoittaa evankeliumiin, homoudesta ei saa tehdä pelastuskysymystä.

Vainio (s. 164-167) selittää vastaukseksi, että Lutherin mukaan laki ei uskossa lakkaa pätemästä vaan ohjaa uskovan elämää. Erityisesti seksuaalimoraalissa järki ja Jumalan sana opettavat eri tavoin, jolloin sitovaa on se, mitä Raamattu sanoo. Lain ja evankeliumin erottelu ei ole Raamatun yläpuolella sijaitseva väline, jolla voitaisiin mitata Raamatun pätevyys- ja totuusarvoa.

Lisäyksenä on huomautettava, että tämä ongelma on erityisen luterilainen, koska lain ja evankeliumin erottelu käskyjen ja lupausten vastakkainasetteluna on nimenomaan luterilaisen teologian tulkinnallinen väline, jonka läpi Raamattua jaotellaan. Liberaaliteologien on helppo argumentoida luterilaisista lähtökohdista, että moraali ei ketään pelasta, joten homouden on kuuluttava kehällisiin, vähemmän tärkeisiin sivuseikkoihin. Samaan aikaan Paavalin teksti nimenomaan asettaa miesten kanssa makaavat miehet ulos Jumalan valtakunnasta (1. Kor. 6:9-10) – hänelle luterilainen lain ja evankeliumin erottelu oli vieras.

Vastustavia argumentteja

Homoseksuaalisen käyttäytymisen vastustajat tukeutuvat ennen muuta luonnollisuusargumenttiin (s. 181-182), jonka mukaan mies ja nainen ovat komplementaarisia eli toisiaan täydentäviä ja toisilleen sopivia kumppaneita. Samaa sukupuolta olevat kumppanit eivät toteuta komplementaarisuutta, vaan joutuvat jäljittelemään sitä. Esim. homo- ja lesboseksissä joudutaan jäljittelemään heteroseksiä korvaamalla naisen vastaanottava sukupuolielin miehen anuksella tai miehen antava elin sormella tai lelulla. Täydellisimmilläänkin homoseksi saa muotonsa heteroseksin kautta ja on vain sen varjo.

Kai Peltonen esittelee artikkelissaan (s. 55-56) viisi ongelmaa, jotka luterilainen kirkko joutuisi kohtaamaan, jos se päättäisi siunata homoliittoja. 1) Kiusallinen erimielisyys vallitsisi luterilaisen kirkon ja toisaalta Mooseksen, Jeesuksen (kaikesta päätellen) ja Paavalin sekä näin ollen todennäköisesti Jumalan mielipiteen välillä. 2) Jumalan ja kirkon uskottavuus menee, kun ulkopuoliset heräävät miettimään, kuinka Jumalan ilmoitetuiksi oletettuja sanoja voidaan manipuloida kulloisenkin tarpeen mukaan. 3) Kirkon aktiivinen ja vaikutusvaltainen konservatiiviväestö (herätysliikkeet ym.) nousisivat kirkkoa vastaan. 4) Suurin osa kirkon työntekijöistä suhtautuu edelleen kielteisesti rekisteröityjen parisuhteiden siunaamiseen. 5) Kirkko joutuisi ongelmiin ekumeenisissa yhteyksissä. Varmaa on, että lunta tulee tupaan joka tapauksessa.

Mielenkiintoista on myös lukea Peltosen (s. 60-61) sitaatti luterilaisten piispojen kannanotosta homoseksuaalisuuteen vuodelta 1966. Teksti on kuin katolisesta katekismuksesta. Vuonna 1984 piispat olivat jo muuttaneet äänensävyä, ja siitä kanta on kolmannella vuosituhannella muuttunut yhä varovaisemmaksi. Suorastaan surkuhupaisa tapaus liittyy vuoteen 1993, jolloin arkkipiispa John Vikströmistä tehtiin harhaoppisuuskantelu tuomiokapituliin homoliittojen puolustamisesta! Kirkko, jonka ylin johtaja on harhaoppinen! Istua nyt sitten tuomiokapitulissa tuomitsemassa omaa piispaa!

Explore posts in the same categories: Homoseksuaalisuus, Kirjaesittelyt ja -arviot

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: