Jälkiaviollinen seksi

Palautuipa tässä mieleeni keskustelu esiaviollisesta seksistä, jossa eräs leski kertoi erään miehen ehdottaneen hänelle suhdetta. Kun hän oli kristittynä vastannut, ettei kirkko salli esiaviollista seksiä, mies oli udellut, että mites olisi sitten jälkiaviollisen seksin laita. Siispä muutama kommentti jälkiaviollisesta seksistä.

Jälkiaviollinen seksi: kaksi tapausta

Jälkiaviollista seksiä lienee mahdollista pohtia kahdessa tapauksessa – avioeron ja leskeksi jäämisen jälkeen. Onko seksi kummassakaan tapauksessa sallittua, hyvää ja luonnollista? Molemmat on käsiteltävä erikseen. Jos ja kun hyväksytään Jeesuksen opetus avioliiton purkamattomuudesta, avioeron jälkeinen seksi ei varsinaisesti olisi edes jälkiaviollista seksiä vaan yksinkertaisesti uskottomuutta aviopuolisolle. Omia kysymyksiään ovat sitten mitätöinnit ja Paavalin etuoikeuden aiheuttamat tilanteet, joissa seksi olisi oikeutettua avioliiton tai ”avioliiton” jälkeenkin sakramentaalisessa avioliitossa.

Leskien tapauksessa jälkiaviollinen seksi olisi tietysti sallittua ja oikein siinä tapauksessa, että leski menee uusiin naimisiin. Tätähän Paavali ei kiellä, ja nuorien leskien kohdalla hän jopa suosittelee sitä. Seksi muiden kuin aviomiehen kanssa kuitenkin olisi yhtä kuin haureutta, eli sekä esi- että jälkiaviollista seksiä. Tämä olisi vakava synti siinä missä kaikki muukin seksuaalinen synti. Sekä leskien että eronneiden on siis periaatteessa elettävä selibaatissa, elleivät he palaa avioliittoon.

Tyypillisiä tokaisuja

Nämä ohjeet lienevät kirkon moraaliopetusta tunteville melkoisen itsestäänselviä, mutta tavallista postmodernia kadunkulkijaa moinen moralismi kauhistuttaa varmasti. Yleisimmät vastalauseet olisivat varmaankin jotain seuraavankaltaista: ”Sehän on ihan normaalia, että jokainen kaipaa toisen sukupuolen läheisyyttä”, ”Täytyyhän heidän voida toteuttaa itseään siinä missä muidenkin”, ”Miksi muka erosta tai leskeydestä pitäisi rangaista selibaatilla, kohtuuton vaatimus”, jne.

Kaikki tämäntyyppiset väitteet ovat meidän päivinämme tavallisia, mutta ne käyvät täysin merkityksettömiksi, jos muistetaan, että asiaa on juuri perusteltu sillä, että on olemassa Jumalan laki. Pätevän vastaväitteen pitäisi pikemminkin kumota tämä kuin myöntää uskonnollinen vakaumus ja sitten kuitenkin kohauttaa sille olkapäitään. Jos synti ja Jumalan tuomio siitä ovat todellisuutta, nykyihmisellä ei pitäisi olla mitään muttia.

Mutta mitä yllä esitettyihin tokaisuihin voisi sanoa vastaukseksi? Esim. ”Niinhän se on normaalia, mutta aivan toinen kysymys onkin seksin toteuttamisen moraalinen oikeutus Jumalan edessä. Seksuaalinen taipumus ihmisessä kertoo siitä, että meidät on luotu mieheksi ja naiseksi yhdeksi lihaksi tulemista varten, ja sen toteutumista varten on avioliitto.” Ja: ”Selibaatti ei ole rangaistus vaan luonnollinen tila naimattomille.”

Tarpeemme ja taistelumme

Seksi ei ole mikään automaattinen oikeus vaan aviollinen etuoikeus. Entä jos aviopuoliso halvaantuu? Eikö toinen ole kutsuttu sankarilliseen uhrautumiseen eikä ”tarpeittensa tyydyttämiseen” muiden kanssa? Seksi ei ole syömisen ja juomisen kaltainen perustarve – ilman niitä ei kauan elä, mutta seksittömyyteen ei kuole.

Totta, onhan se aika erikoista, että meissä on niin vahva sisäinen seksuaalinen taipumus, joka joskus saattaa kuohuttaa ja kiehuttaa, mylviä ja kapinoida, huutamalla vaatia täyttymystä, jos ja kun kerran meidät on kuitenkin suurimmaksi osaksi kutsuttu olemaan antamatta periksi tuolle vedolle.

Tätä on syytä miettiä. Moni vain olettaa asian ”luonnollisuuden” ja siten ”hyvyyden” ja päättää antautua himojensa orjaksi. Päinvastoin meidän lienee ajateltava, että jokainen taistelu auttaa meitä olemaan yhä paremmin oman ruumiimme herroja, kun taistelemme puhtauden puolesta. Luontomme on tosiaankin vahingoittunut, meissä on väärin suuntautuneita taipumuksia. Niiden kanssa ei aina ole helppoa elää, mutta niiden orjana on varmasti vielä paljon surullisempaa. Niin kauan kuin taistelemme, apunamme ja turvanamme voivat olla esimerkiksi Paavalin sanat:

”Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni; sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin, mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on. Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta!… Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat. Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.” (Room. 7:21-8:2)

Explore posts in the same categories: Seksuaalimoraali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: