Debatti vanhurskauttamisesta 10.11.2008-vastauspuheenvuoro

Julkaisen tässä vanhurskauttamidebatin vastauspuheenvuoroni. Vastapuoleni Willen puheenvuorot ovat luettavissa hänen blogillaan .

Willen avauspuheenvuorossa tuli esille pointti siitä, että katolisesta vanhurskauttamisopista seuraavat kaikenlaiset kamaluudet kuten kiirastuli, hyvitysteot, messu-uhri, ruusukko jne. Totta, niin seuraavatkin – mutta tänään emme väittele vanhurskauttamisopin seuraamuksista. Voimme pitää toiset väittelyt messu-uhrista, kiirastulesta yms., uskon näiden oppien löytyvän yhteisen kirkon ajalta. Kysymys on kuitenkin siitä, mikä on apostolinen vanhurskauttamisoppi – jos se on katolinen käsitys siitä, että se on meidän sisäämme vuodatettu Jumalan armo, silloin nämä asiat tosiaan luonnollisesti seuraavat, joten tehtäväni tänään on todistaa tämä perusperiaate.

Laki ja evankeliumi

Wille vetosi myös erotteluun lain uskontojen ja evankeliumin uskontojen välillä. Pidän kovasti ”laki ja evankeliumi” -kielipelistä, sillä voi aina leikkiä kaikennäköisissä tilanteissa, mutta itse kristinuskolle tämä on mielestäni vieras erottelu ja yksin luterilainen erottelu – muu kristikunta on sitä vastaan. Raamattu ei tietenkään kategorisoi omia opetuksiaan niin, että ”tämä kuuluu sitten lain puolelle” ja ”tämä kuuluu sitten evankeliumin puolelle” vaan kuten esimerkiksi autuaaksijulistuksissa lupaus ja vaatimus ovat käytännössä samassa, ja on vaikea sanoa, onko se lakia vai evankeliumia. Bonhoeffer sanoisi, että evankeliumia, joku perinteisempi luterilainen taas, että lakia.

Jos sovellamme tätä uskontojen kategoriaan niin leikin nyt hetken amerikkalaista evankelikaalista Once Saved Always Saved – uskovaa, joka tulee ja sanoo että ”Ah, Wille, olet vielä täysin lain alla”, ”Jeesuksen veri on peittänyt kaikki syntini, ei minun tarvitse välittää siitä, vaikka elän synnissä”. Wille uskoo, että kristityn pelastus on vaakalaudalla, jos pitää kiinni jostain synnistä. ”Hyvänen aika, olet aivan lain alla, tässä sinulle kasa raamatunkohtia siitä, että usko pelastaa ja että Jeesuksen veri puhdistaa syntini”. Näin se väittely jatkuu edestakaisin siitä, että mihin Raamatussa on vedettävä viiva lain ja evankeliumin uskontojen välillä. Koko argumentti lain ja evankeliumin erottelusta on siis hyvin subjektiivinen ja mielivaltainen. Kysymys on siitä, mitä apostolit ovat meille antaneet eikä siitä, mikä sopii filosofiseen tai uskontotieteelliseen mieltymykseemme.

Simul iustus et peccator ja konkupisenssi

Mitä simul et iustus peccator – ajatukseen tulee, se ei ole katolilaisille kauhistus siinä mielessä, ettemmekö tunnustaisi, että koko elämämme taistelemme syntiä vastaan ja päivittäin elämämme loppuun saakka teemme virheitä ja syntejä. Ei siinä mitään. Mutta tämä on sitä, mitä luterilaiset kutsuvat ns. ”pyhityksen kategoriaksi”. Mutta on olemassa toinen merkitys simul et iustus peccator – opille, joka on se varsinainen merkitys ja joka kuuluu ”vanhurskauttamisen kategoriaan”, joka on se, että Jumalan edessä kaikki meissä on täyttä syntiä ja roskaa, mutta koska meidät peittää Kristuksen vanhurskaus, olemme myös täydellisen vanhurskaita Jumalan edessä. Tämä on se, mitä katolisuus vastustaa.

Mitä syntikäsitykseen ja konkupisenssiin tulee (ovatko pahat himomme itsessään syntejä vai ovatko ne hengellistä taistelua ja kasvua varten) – katolinen käsitys menee mielestäni yksiin Jaakobin opetuksen kanssa (1:14–15): ”Jokaista kiusaa hänen oma himonsa; se häntä vetää ja houkuttelee. Ja sitten himo tulee raskaaksi ja synnyttää synnin, ja kun synti on kasvanut täyteen mittaan, se synnyttää kuoleman.” Ensin on himo, ja sitten jos se ”tulee raskaaksi”, jos siihen tarttuu, jos sen hyväksyy, jos sille antaa myöntymyksen, sitten se tulee synniksi ja sitten synti synnyttää kuoleman.

Ef. 2 ja Gal. 6

Wille siteerasi raamattuperustelunaan Ef. 2. lukua. Totta kai Paavali on oikeassa sanoessaan, että meidät on pelastettu armosta uskon kautta. Trenton kirkolliskokous sanoo selvästi, ettei vanhurskauttamisen armoa voi ansaita millään, ei uskolla eikä teoilla, koska muuten armo ei olisi armo. Mikään vanhurskauttamistamme edeltävä ei ansaitse vanhurskauttamisen armoa. Mutta jos haluamme katsoa, mitä Paavali oikeasti tarkoittaa pelastumisella tuossa Efesolaiskirjeen 2. luvussa, meidän tarvitsee mennä takaisin vain kolme jaetta jakeeseen 5, jossa hän taas sanoo: ”Armosta teidät on pelastettu.” Mutta millä tavalla? Sillä tavalla, että olimme ensin kuolleita, mutta sitten olemme Kristuksen kanssa yhdessä nousseet kuolleista uuteen hengelliseen elämään. Meille annetaan oikeasti elämää, kyseessä ei ole vain jossain taivaan torilla tapahtuva julistus vaan meidän sisäinen ylösnousemuksemme.

Jos puhutaan siitä, ovatko hyvät teot vain pelastuksen hedelmää, niin ne ovat toki sitäkin, mutta ovatko ne myös ansiollisia ja vaikuttavatko ne myös jotenkin taivaaseen pääsemiseemme? Siteeraisin teille Gal. 6:7-9: ”Älkää pettäkö itseänne! Jumala ei salli itseään pilkattavan. Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää. Joka kylvää siemenen itsekkyyden peltoon, korjaa siitä satona tuhon, mutta se, joka kylvää Hengen peltoon, korjaa siitä satona ikuisen elämän. Meidän ei pidä väsyä tekemään hyvää, sillä jos emme hellitä, saamme aikanaan korjata sadon.” Tähän kategoriaan menisi katolinen oppi siitä, että ihmisen hyvät teot niin sanotusti ansaitsevat eli toisin sanoen Jumala palkitsee ne ikuisella elämällä.

Takaisin peruskysymykseen

Jos tullaan Willen siteeraamaan Diognetoksen kohtaan, palaisin ajatukseeni siitä, että luterilaisuudessa on tietyt hienot systemaattiset erottelut, jotka tekevät eron katolisen opin kanssa, eli 1) pyhittyminen ja vanhurskauttaminen pitää erottaa ja 2) vanhurskauttaminen pitää määritellä forenssiseksi imputaatioksi, joka tapahtuu yksin uskosta. Kirje Diognetokselle ei sano mitään näistä asioista, se ei sano, että tämä vaihtokauppa tapahtuu yksin uskosta, se ei sano, että se vaihtokauppa tarkoittaa sitä, että Kristuksen vieras vanhurskaus luetaan meidän hyväksemme jne. Me uskomme kyllä, että Jeesuksen vanhurskaus antaa syntimme anteeksi ja uskomme kyllä, että Jeesus kantoi syntimme, mutta mitä nämä asiat tarkoittavat?

Uskomme, että Jeesus kuoli meidän puolestamme, mutta mitä se tarkoittaa? Pieni illustraatio tai esimerkki siitä, miten näemme sen, miten Jeesus kuoli puolestamme, ja miten tästä seuraavat vastuumme ja tekomme, olisi seuraava. Isä perheessä sanoo lapsilleen, että jos teette rikoksen X, siitä seuraa teille rangaistuksena viikon kotiaresti. No, lapset menevät ja tekevät X. Isä on vihainen ja haluaa pistää heidät arestiin. Mutta sitten äiti tulee, hän tulee lapsille välittäjäksi, hän puhuu heidän puolestaan, vetoaa isän rakkauteen ja antaa itsensä isälle lasten puolesta. Äiti hellyttää isän ja voittaa isän armon lapsille, ja isä lupaa päästää lapset pälkähästä, kunhan katuvat rikkomustaan ja lupaavat olla enää tekemättä sitä.

Luterilainen ajatus on taas se, että lapset ovat tehneet X, isä on vihainen ja hänen oikeudenmukaisuutensa vaatii, että rangaistus toteutetaan. Äiti tulee väliin, ja isä pistääkin äidin kotiarestiin lasten sijasta viikoksi, täytyy tapahtua sijaisrangaistus. ”Nyt te lapset sitten pääsette vapaiksi.” Tämä toimikoon vastauksena myös Willen tuhlaajapoika-argumentille: isät kyllä kurittavat lapsiaan, isät voivat kyllä vaatia heiltä hyvitystä, tämä kuuluu siihen, miten isät kasvattavat lapsiaan (ks. Hepr. 12).

Wille sanoi, että ymmärsin väärin luterilaisen ajatuksen uskosta. En usko, että ymmärsin sen väärin, tiedän kyllä, ettei Wille usko kuolleen uskon pelastavan, tiedän kyllä, että Wille sanoo, että täytyy olla pyhitys ja rakkaus ja hyvät teot jne. Pointtini oli se, että Raamattu ei erottele näitä sillä lailla, että aina kun puhutaan rakkaudesta, sanottaisiin, että ”Muistakaa että tämä kuuluu vain pyhitykseen, muistakaa, ettei tämä oikeasti liitä teitä Jumalaan vaan sen tekee vain usko, ja tämä on sen seurausta jne”. Nämä asiat eivät mene Raamatussa niin kuin luterilaisuus vaatii meitä ajattelemaan. Pointti oli se, että kun Paavali, Johannes ja Jaakob puhuvat näistä asioista, heille teot ja rakkaus olivat luonnollisesti osa sitä, että pelastumme ja menemme taivaaseen.

Vanhurskauttamisen olemuksesta ja Jumalan lapseudesta

Wille sanoi, että olisi väärin poistaa kokonaan tuomioaspekti vanhurskauttamisesta. Totta, enkä kielläkään sitä, etteikö Jumala julistaisi meitä syyttömäksi ja armahdetuksi silloin, kun meidät vanhurskautetaan enkä kiellä sitä, etteikö Jumala olisi tuomari viimeisenä päivänä, totta kai hän on. Mutta se ei jää siihen. Vanhurskauttaminen ei tarkoita Paavalille eikä muille apostoleille pelkästään tällaista Jumalan mielessä tapahtuvaa julistusta. Itse asiassa Wille siteerasi todella hauskaa kohtaa Vanhasta testamentista, jonka mukaan on Herralle kauhistus, jos joku julistaa syyttömäksi syyllisen. Mutta luterilainen vanhurskauttamisoppi on juuri tätä, Jumala julistaa syyttömäksi syyllisen, vanhurskauttaa syntisen. Sehän on Herralle kauhistus! Mutta luterilainen sanoo, että Jeesus tekee sellaisen vippaskonstin, että hän päästää Isän pälkähästä, mahdollistaa sen, että Isä tekee juuri sen, jonka hän on aiemmin Vanhassa testamentissa julistanut kauhistukseksi itselleen. Tässä vaiheessa katolilainen tulee ja sanoo ”ei”, Jumala oikeasti tekee sielun vanhurskaaksi, kuten hän sanoi: ”Tulkoon valo”, ja valo tuli, niin myös kun Jumala sanoo ”olet vanhurskas”, ihminen oikeasti tulee vanhurskaaksi, kauniiksi ja Jumalalle mieluisaksi sieluksi, pyhäksi ja puhtaaksi.

Jos katsomme aiemmin mainitsemiani kohtia kuten Tit. 3:5-7, Jumala pelasti meidät, mutta millä tavalla? Uudistamalla meidät, vuodattamalla Hengen meihin runsaasti, ja tällä tavalla armosta vanhurskautettuina meidät on tehty ikuisen elämän perillisiksi. Millä tavalla? Niinkö, että meidät vain synneissämme julistettiin vanhurskaaksi? Ei vaan niin, että Henki vuodatettiin meihin ja meidät uudistettiin ja tehtiin perillisiksi, kyseessä on perheadoptio eikä pelkkä lakijulistus, meistä tulee Jumalan lapsia.

Nyt voimme palata siihen kohtaan Matteuksen evankeliumissa, josta Wille sanoi, että apostolit sanoivat että ”kauhistus, Jumala vaatii ihan liikaa, emme me voi koskaan tehdä tällaista”. Jumala on Isä, hän ei tuomitse meitä lakikirjan kanssa niin että ”ahaa, pikkuvirhe, helvettiin siitä”, hän ei vaadi lakikirjan mukaista sataprosenttista täydellistä standardia omilta lapsiltaan, emme ole enää lain alla vaan armon alla. Kohta, johon Wille viittasi, ”Kuka sitten voi pelastua?” ei viitannut apostolien omaan kokemukseen vaan puhe oli rikkaasta ja sanottiin, etteivät rikkaat voi pelastua. Tässä vaiheessa kysyttiin, ”Kuka voi pelastua”, ja Jeesus vastasi, että Jumalalle kaikki on mahdollista. Uskomme, että jokainen, joka pelastuu, pelastuu Jumalan armosta. Mutta ei tässä viitattu Pietariin itseensä ja apostoleihin, vaan Pietari kysyi ”Entäs me, mehän olemme jättäneet kaiken ja seuranneet sinua” – eikä Jeesus vastannut ”Ei ei, sehän on mahdotonta, ette te sitä tehneet”, vaan hän sanoi, ”Teille on ikuinen palkka taivaassa ja satakertainen tässä elämässä.”

Explore posts in the same categories: Debatteja, Luther ja luterilaisuus, Soteriologia

5 kommenttia : “Debatti vanhurskauttamisesta 10.11.2008-vastauspuheenvuoro”

  1. SAMUEL Says:

    Gal. 6:7-9: ”… Joka kylvää siemenen itsekkyyden peltoon, korjaa siitä satona tuhon, mutta se, joka kylvää Hengen peltoon, korjaa siitä satona ikuisen elämän. …”

    Tuo kohta: ”kylvää siemenen itsekkyyden peltoon” on suomenkielisessä Raamatussa ”lihaansa kylvää”.

    Siinä siis ”liha” samaistetaan ”itsekkyyteen”. Tämä on selkeämpää, kun lihaa ei siinä sekoiteta meidä fyysiseeen kehoomme. Kuulostaisi selvältä määrittelyltä. Mistä käännöksesi tulee?

    Ja voisitko kertoa tarkempia perusteluja käännökselle, tai antaa joitakin linkkejä /lähteitä?

    Kiitos!

    • Emil Anton Says:

      Heh nokun on useampia ”suomenkielisiä” Raamattuja, sitaattini on siitä tavallisimmasta ja yleisimmästä eli uusimmasta Kirkkoraamatusta vuodelta 92, sinun taas vanhasta vuodelta 38. Itse asiassa olisi ollut jopa parempi siteerata vanhaa.

      • SAMUEL Says:

        Kappas vaan. Olin tarkistavinani sieltä, mutta teinkin jonkin virheen, ja katsoinkin vanhempaa. Sorry!

        Mutta nousipahan asia ainakin valokeilaan.

  2. Thomas Says:

    Onko sinulla sitten sellainen kokemus, että olet tehty vanhurskaaksi ja sitten koit rauhan Jumalan kanssa tiettynä hetkenä? Eli rauha löytyi viime kädessä siitä, että tulit johonkin tiettyyn pisteeseen pyhityksessä? Minulla on sellainen kokemus, että Jeesuksen ristinkuolema antaa rauhan – ei mikään prosessi, jossa tullaan tiettyyn pisteeseen.

    • Emil Anton Says:

      Hei ja kiitos kommenteistasi ja kiinnostuksestasi vanhurskauttamisdebatteja kohtaan. Mielenkiintoinen kysymyksenasettelu tuo, kertoo paljon vanhurskauttamisopin takana olevista huolista ja intentioista, nimenomaan tuo rauhan kokemus jne. Vastaus on selvä: ei suinkaan ole sellaista kokemusta, että rauha tulisi jossain tietyssä pyhityksen pisteessä, päinvastoin, jos sitä pitäisi jonnekin paikantaa niin paikantaisin sen rippiin ja hetkiin, jolloin olen ymmärtänyt tai tuntenut Jumalan rakkauden tai siis että hän rakastaa, on rakastava Isä. Samalla minulla on kokemus myös siitä, että tämä armo myös vaikuttaa ja uudistaa eikä jätä ennalleen (minkä luterilainenkin teologia voi periaatteessa myöntää) – jäljelle jää enää kysymys siitä, onko tämä uudistus osa vanhurskauttamista ja onko sillä mitään väliä kuoleman jälkeen tapahtuvalla tuomiolla vai ei – tätä kysymystä kokemus tuskin voi ratkaista.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: