Kyprianus Karthagolainen

Jatkamme kirkkoisien uskon ja opetusten tutkiskelua – tällä viikolla vuorossa on n. vuosina 248-258 Karthagon piispana palvellut pyhä Kyprianus, suuri Afrikan paavi (tuohon aikaan paavi-nimitys ei ollut kaventunut pelkkään Rooman piispaan). Deciuksen vainojen johdosta Kyprianus pakeni vuorille ja kaitsi sieltä laumaansa kirjeiden välityksellä. Hän ajautui suureen kiistaan paavi Stefanuksen kanssa harhaoppisten kastamisesta, mutta molemmat puolet saavuttivat marttyyriuden kruunun ennen kuin kiista ehti kärjistyä kirkon hajoamiseen.

Kirkko ja piispanvirka

Kyprianus on hyvin kiistanalainen henkilö, kun kyse on hänen opistaan piispoista ja Pietarin primaatista. Emme syvenny tähän keskusteluun tässä yhteydessä. Joitain kommentteja olen esittänyt artikkelissa paavin primaatista.

Kyprianukselta tulee myös kuuluisa lause kirkon välttämättömyydestä pelastukselle: ”Se, joka katkaisee itsensä kirkon yhteydestä… katkaisee itsensä pois kirkolle annetuista lupauksista, ja Kristuksen kirkolle selkänsä kääntänyt on osaton Kristuksen palkinnoista… Jumala ei voi olla Isänä sillä, jolla ei ole kirkkoa äitinä… Kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta…” (Katolisen kirkon ykseys 6, 14)

”Sinun tulisi siis tietää, että piispa on kirkossa ja kirkko on piispassa, ja jos joku ei ole piispan kanssa, hän ei ole kirkossa… Sillä kirkko, joka on yksi ja katolinen, ei ole hajallaan eikä jakautunut, vaan se on tosiaan yhtynyt ja toistensa kanssa yhteydessä olevien pappien sementin yhdistämä.” (Florentius Pupianukselle 66:8)

”Kirkko on yksi… Novatianus ei siis ole kirkossa eikä häntä voida pitää piispana, koska halveksuen evankelista ja apostolista traditiota, hän ei seurannut ketään vaan tupsahti esiin itsestään. Se, jota ei ole vihitty kirkossa, ei voi pitää eikä omistaa kirkkoa millään tavalla.” (Magnukselle 69:3)

Perisynti, kaste ja vahvistus

Alkukirkossa lapsikaste näytti olevan itsestäänselvyys – eroavaisuuksia esiintyi lähinnä perusteluissa ja kasteen toimittamisen kiireellisyydessä. Kyprianuksen sanoista voidaan päätellä, että sekä presbyteerien painottama liittoteologia että luterilaisten ja katolilaisten painottama perisyntiperustelu olivat varhaisille kristityille tuttuja:

“Mitä pikkulapsiin tulee: sanoit, ettei heitä tulisi kastaa toisena tai kolmantena päivänä syntymästä, että vanha ympärileikkauksen laki täytyy ottaa huomioon… Kokouksessamme… kukaan ei ollut samaa mieltä kanssasi. Olemme pikemminkin kaikki sitä mieltä, että Jumalan armoa ja laupeutta ei tulisi kieltää yhdeltäkään syntyneeltä.” (Fidukselle 64:2)

”Jos pahimpien syntisten tapauksessa… keneltäkään ei kielletä kastetta ja armoa, kuinka paljon enemmän täytyisi olla kieltämättä sitä vauvalta, joka… ei ole tehnyt mitään syntiä muuta kuin että hän on Aadamin mukaan lihallisesti syntyneenä saanut vanhan kuoleman tartunnan… Juuri tästä syystä hän saa helpommin syntien anteeksiannon: koska anteeksiannetut synnit eivät ole hänen omiaan vaan toisen.” (Fidukselle 64:5)

Erimielisyyttä kasteen pelastavasta ja uudestisynnyttävästä voimasta ei ollut lainkaan: ”Mutta myöhemmin, kun uudestisyntymisen vesi oli pessyt pois entisen elämäni tahran, valo ylhäältä vuodatti itsensä puhdistettuun ja nyt puhtaaseen sydämeeni…” (Donatukselle 4) ”Vaikka tiedämme, että koko Raamattu todistaa pelastavasta kasteesta…” (Karthagon 7. kirkolliskokouksen teot 4)

Kasteen lisäksi tarvittiin myös vahvistus eli krismatisointi eli konfirmaatio eli mirhallavoitelu: ”On tarpeellista, että kastettava myös voidellaan, niin että kun hän on saanut krisman eli voitelun, hän voi olla Jumalan voideltu ja omistaa Kristuksen armon.” (Januariukselle 70:2)

Rippi

Kyprianus kirjoitti usein myös ripistä ja siitä, kuinka sen jakaminen on pappien tehtävä: “Kuinka paljon suurempi usko ja terveellinen pelko on niillä, jotka… tunnustavat syntinsä Jumalan papeille suoraviivaisesti ja surren… Pyydän teitä, veljet, tunnustakoon jokainen syntiä tehnyt syntinsä vielä ollessaan tässä maailmassa, kun ripille on vielä mahdollista päästä, kun hyvitys ja papin välityksellä toimitettu anteeksianto ovat Herran edessä mieluisia.” (Luopuneista 28)

”Surevien valitukset on otettava huomioon ja katumuksen hedelmää ei saa kieltää surevilta. Kun kerran kuolleilla ei ole rippiä eivätkä he pysty synnintunnustukseen, ne, jotka ovat sydämensä syvyydestä katuneet ja ovat pyytäneet sitä, on otettava tietyn ajan kuluttua kirkkoon, jotta he siellä säilyisivät Herralle.” (Antonianukselle 55:29)

Eukaristia ja pappeus

Kyprianus liittyy myös aiempien isien todistukseen uskosta Kristuksen todelliseen ruumiilliseen läsnäoloon ehtoollisessa. Samoin Kyprianus tunnustaa myös messu-uhrin ja huomauttaa, että varhaisetkin kristityt nauttivat ehtoollista päivittäin (kuten katolinen kirkko nykyään suosittelee):

”Pyydämme, että tämä leipä annettaisiin meille päivittäin, jotta me, jotka olemme Kristuksessa ja vastaanotamme päivittäin eukaristian pelastuksen ruokana, emme joutuisi eroon taivaallisesta leivästä ja Kristuksen ruumiista lankeamalla johonkin vielä raskaampaan syntiin ja joutumalla pidättäytymään kommuuniosta… Siksi pyydämme, että leipämme, joka on Kristus, annettaisiin meille päivittäin…” (Herran rukous 18)

”Myös pappi Melkisedekissä näemme Herran uhrin sakramentin esikuvan… Melkisedek oli Korkeimman Jumalan pappi… hän uhrasi leipää… kuka onkaan enemmän Korkeimman Jumalan pappi kuin Herramme Jeesus Kristus, joka uhrasi saman kuin Melkisedek oli uhrannut, kun hän uhrasi uhrin Isä Jumalalle, nimittäin leipää ja viiniä, jotka ovat itse asiassa hänen ruumiinsa ja verensä!” (Cecilille 63:4)

Pappeudesta Kyprianuksella on nähtävästi hyvin katolinen käsitys – pappi uhraa eukaristisen uhrin in persona Christi: ”Jos Jeesus… uhrasi itse itsensä uhrina Isälle, ja jos hän käski, että tämä pitää tehdä hänen muistokseen – niin varmasti pappi, joka tekee, mitä Kristus teki, totisesti toimii Kristuksen asemassa.” (Cecilille 63:14)

Pelastus ja ikuisuus

Pyhäin yhteyttä, ansioiden aarteistoa, ansio-oppia ja aneita voidaan perustella jo 200-luvulla tunnetulla teologisella ajattelulla: ”Varmasti uskomme, että marttyyrien ja vanhurskaiden ansiot ovat suureksi hyödyksi Tuomarin edessä… kun… ihmiset seisovat Kristuksen tuomioistuimen edessä.” (Luopuneista 17)

”Siksi ne, jotka ovat saaneet marttyyreiltä todistuksen ja voivat täten tulla Jumalan edessä etuoikeutetun asemansa avustamiksi… saavat tunnustaa syntinsä niin, että kädet voidaan panna heidän päällensä ja he voivat tulla Herran luo rauhassa, jonka marttyyrit… heille halusivat antaa.” (Papistolle 18:1)

Kyprianuksen käsitys helvetistä ei imartele Jehovan todistajia eikä adventisteja: ”Ikuinen Gehenna ja elävät liekit polttavat tuomitut, eikä ole mitään keinoa, jolla kärsimykset koskaan hellittäisivät tai lakkaisivat. Sielut yhdessä ruumiidensa kanssa säilyvät äärettömissä tuskissa kärsimistä varten… rangaistuksen murhe ei tuota katumuksen hedelmää… liian myöhään uskovat ikuiseen rangaistukseen ne, jotka eivät uskoneet ikuiseen elämään.” (Demetrianukselle 24)

Explore posts in the same categories: Patristiikka

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: