Hippolytus Roomalainen

Jatkamme pitkästä aikaa sarjaa ensimmäisten vuosisatojen kristittyjen uskosta. Tällä kertaa siteeraamme Hippolytus Roomalaista, joka on ensimmäinen kirkon historian antipaaveista ja heistä ainoa, jota kunnioitetaan kirkossa pyhimyksenä ja marttyyrinä. Hippolytus kuoli marttyyrikuoleman vuonna 235 yhdessä paavi Pontianuksen kanssa Sardiniaan karkoitettuina ja nähtävästi skismansa sopineina, sillä molemmat tuotiin Roomaan haudattavaksi ja kristityt valitsivat ykseydessä seuraavan Rooman piispan.

Hippolytus oli jo käsitellyn Ireneuksen opetuslapsi (Ireneus puolestaan oli Polykarpoksen ja Polykarpos Apostoli Johanneksen oppilas, joten Hippolytus oli oikea mies kirjoittamaan mittaamattoman arvokkaan teoksen ”Apostolinen traditio”). Hippolytus vaikutti myös myöhemmin käsiteltävään Origenekseen, joka nuorena kuuli Hippolytuksen saarnaavan. Nyt kuitenkin sitaatteihin.

Kristologia

Jo ennen ekumeenisten kirkolliskokousten määrittelyjä näemme Hippolytuksella oikean kristillisen opin siitä, että Jeesuksessa jumaluus ei korvannut ihmissielua, vaan Jumala otti omakseen koko ihmisluonnon, ruumiin ja sielun: ”Sana eli Jumala tuli alas taivaasta… jotta ottamalla lihan hänestä [Mariasta] ja ottamalla myös sielun, tarkoitan järjellisen sielun, ja näin tulemalla kaikeksi, mitä ihminen on syntiä lukuun ottamatta, hän pelastaisi langenneet…” (Erään Noetuksen harhaoppia vastaan 17, v. 200-210)

Sakramentit

Vahvistuksen sakramentista Hippolytus kirjoittaa kommentoidessaan Danielin kirjan Susannan sanoja ”tuo minulle öljyä”: ”Mitä on öljy, ellei Pyhän Hengen voima? …pesemisen [kasteen] jälkeen uskovat voidellaan hyvältä tuoksuvalla öljyllä. Kaikki tämä… oli ennakoitu, jotta me, jotka nyt uskomme Jumalaan, emme pitäisi vieraina kirkossa tehtäviä asioita, vaan uskoisimme kaikkeen, mitä patriarkkojen esimerkit ovat ennakoineet.” (Kommentaari Danielin kirjaan 1:16, n. v. 204)

Ironista kyllä, reformaattorit hylkäsivät vahvistuksen sakramentin apostoliselle vanhan kirkon uskolle vieraana toimituksena. Konfirmaatio palautettiin Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon pitkän tauon jälkeen, tosin ilman sakramentaalista voitelua. Lapsikasteen reformaattorit tosin säilyttivät, aivan oikein: ”Kastakaa ensin lapset, ja jos he osaavat puhua omasta puolestaan, antakaa heidän puhua. Muussa tapauksessa antakaa heidän vanhempiensa tai muiden sukulaisten puhua heidän puolestaan.” (Apostolinen traditio [AT] 21, n. v. 215)

Vihkimys (pappeus) on katolisuudessa sakramentti, jossa Pyhä Henki yhdistyy erityisellä tavalla pappiin niin, että hän saa kyvyn toimittaa messu-uhria ja antaa synninpäästön. Protestanttisuus säilytti paimenviran mutta hylkäsi sen sakramentaalisen luonteen sekä sen, että pappi uhraisi Jumalalle kansan edestä syntejä hyvittäviä uhreja. Hippolytuksen antamat varhaisen kirkon rukoukset piispanvihkimyksessä puhuvat katolista kieltä:

”Kaikkien suostuessa piispojen on pantava kätensä hänen päällensä ja presbyteerien on seisottava vierellä hiljaa. Totisesti, kaikkien on pysyttävä hiljaa ja rukoiltava sydämessään Hengen laskeutumista… [Piispa rukoilee:] Vuodata nyt sinulta tuleva voima, kuninkaalliselta Hengeltäsi, jonka annoit rakkaalle Pojallesi… anna tämän palvelijasi… palvella sinua moitteettomasti ylipappinasi, palvellen päivin öin ja lakkaamatta hyvittäen kasvojesi edessä; ja uhrata sinulle kirkon esiinkantamia lahjoja; ja ylipappeuden Hengellä anna hänelle voima antaa syntejä anteeksi…” (AT 2-3)

Pappisvihkimyksessä piispa panee kätensä vihittävän päälle ja rukoilee: ”Jumala… katso tämän palvelijasi puoleen ja anna hänelle armon Henki ja presbyteerin neuvo, jotta hän voisi tukea ja hallita kansaasi puhtaalla sydämellä…” (AT 8 ) Diakoninvihkimyksestä sanotaan, että piispa asettaa kädet hänen päällensä, mutta ”häntä ei vihitä pappeuteen, vaan palvelemaan piispaa ja toteuttamaan hänen käskynsä. Hänellä ei ole paikkaa pappien neuvostossa… hän ei saa Henkeä, joka on papistolla…” (AT 9)

Seksuaalimoraali

Lopuksi vielä edelleen ajankohtainen sitaatti ehkäisystä: ”Tästä syystä uskovina pidetyt naiset alkoivat ottaa lääkkeitä, jotka tekivät heistä steriilejä, ja he alkoivat sitoa itsensä tiukasti karkoittaakseen sikiävän, koska he eivät sukulaisten ja liiallisen hyvinvoinnin takia halunneet saada lasta orjalta tai muulta merkityksettömältä henkilöltä… Katso siis, mihin jumalattomuuteen ja laittomuuteen on menty, kun opetetaan murhaa ja aviorikosta yhdellä kertaa!” (Philosophoumena 9:12, v. 222 jälkeen)

Explore posts in the same categories: Patristiikka

13 kommenttia : “Hippolytus Roomalainen”

  1. Silvanus Says:

    Jos tarkkoja ollaan, niin ei kai myöskään yksi p. ap. ja kat. kirkko opeta, että pappi toimittaisi jonkinlaisia uhreja (monikko), joilla annetaan anteeksi syntejä, vaan pappi realisoi ja tuo läsnäolevaksi Kristuksen yhden ja historiallisesti ainutkertaisen – joskin sakramentaalisesti toistuvan – täydellisen uhrin. Uhri on siis yksi, mutta sakramentti, joka on tuon uhrin läsnäolevaksi tuominen, toimitetaan monta kertaa uskovien pelastukseksi ja iankaikkiseksi autuudeksi. Ks. KKK 1330 ([Eukaristian nimi on] Pyhä uhri, sillä se tekee Kristuksen, Vapahtajan, ainutlaatuisen uhrin läsnäolevaksi – – ). Ks. myös KKK 1362-1367, erit. viimeksi mainittu: ”Kristuksen uhri ja eukaristian uhri ovat yksi ainoa uhri”.

  2. Emil Anton Says:

    Olet siinä aivan oikeassa, että jos puhutaan papin uhraamista eukaristioista, kyse ei ole eri uhreista, vaan aina samasta uhrista, joka on myös sama kuin Golgatan uhri. Silti kuten nytkin juuri teen, voimme puhua ”uhreista” monikossa, koska messuja tosiaan vietetään lukemattomia, kyse on numeerisesta monikosta, ei laadullisesta, jos näin voi sanoa. Tässä yhteydessä mainittakoon myös Heprealaiskirjeen monikko ”uhrein” (ks. Hepr. 9:23-24). Toisaalta tulee mieleen, että voidaan myös ajatella papin uhraavan kansan edestä muitakin uhreja, nimittäin offertoriumin aikana alkukirkossa leivän ja viinin mukana tuotiin paljon muutakin, ja tästä jäänteenä nykyäänkin kolehti. Tämän lisäksi kansaa kehotetaan liittämään omat tekonsa, elämänsä, rukoustarkoituksensa ja itsensä eukaristiseen uhriin hengellisinä uhreina, jotka pappi kaikki sitten kantaa Isän eteen.

  3. Silvanus Says:

    Olet tietenkin aivan oikeassa. Sakramentaalinen uhri toistuu, mutta historiallinen uhri on yksi ja ainoa. Sakramentaalinen uhri on uhri viitatessaan Kristuksen uniikkiin uhriin, joka realisoidaan ja substantialisoidaan kaikkeinpyhimmässä sakramentissa.

    Lisäksi olet tietenkin aivan oikeassa, että on muitakin uhreja, kuin eukaristinen uhri. Mutta nämä uhrit lienevät koko Kirkon (totus Christus) uhreja, eivätkä rajoitu papin uhraamiseen. Itse olen käsittänyt näin, että ainut uhri, jonka vain pappi toimittaa, on hänen Kristuksen sijasta ja Hänen persoonassaan toimittama eukaristinen uhri, kun taas niin maallikot kuin papit voivat kaikki yhdessä uhrata itsensä Jumalalle elämällään jne. Voimme toki pitää pappia tämänkin uhrin esiinkantajana, mutta tätä uhria hän ei varsinaisesti toimita – vai olenko väärässä?

  4. Emil Anton Says:

    Etköhän ole ihan oikeassa… toisaalta nämäkin uhrit voivat olla otollisia Jumalalle juuri Kristuksen ansiosta ja hänen kauttaan, joten ne luonnollisesti liitetään eukaristiseen uhriin – uhraamme itsemme Kristuksessa ja hänen kauttaan – hah, tulipa just mieleeni että niinhän juuri pappi sanoo eukaristisen rukouksen päätteeksi:
    ”Hänen kauttaan, hänen kanssaan ja hänessä, sinulle Jumalalle, kaikkivaltiaalle Isälle…”

  5. Silvanus Says:

    ”Hänen [Kristuksen] kauttaan, Hänen kanssaan ja Hänessä, kuuluu sinulle, kaikkivaltias Isä, kunnia ja kirkkaus aina ja ikuisesti.” Tämä muoto on käytössä katolisessa Suomen evl. kirkossa. Onko Rooman riituksessa millainen?

    Onhan se näin, että meidän uhrimme yhdistyy Kristuksen uhriin, niin kuin Fil. 3 Paavali kirjoittaa, ”Ehkä saan myös hänen kanssaan nousta” ja sitä edeltävät kirjoitukset. Nämä uhrit kuuluvat totus Christuksen uhriin, joka toki punktualisoituu eukaristiseen uhriin, mutta kuuluu jatkuvaan uhriin.

  6. Emil Anton Says:

    Vähän eri sanamuoto:
    “Hänen kauttaan, hänen kanssaan ja hänessä, sinulle Jumalalle, kaikkivaltiaalle Isälle, kaikki kunnia ja kirkkaus, iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.”

  7. Matteus Says:

    Miksi roomalaiskatolisuus ei seuraa Hippolytoksen (ja hänen mainitsemiesi opettajiensa apostoli Johanneksen ja Ireneuksen) opetusta premillenialismista, vaan lähtee seikkailemaan Augustinuksen amillenialististen uutuuksien perässä näissä asioissa?

    • Emil Anton Says:

      Eihän se niin mene, että tarkastelisimme muinaisia isiä nykyään ikään kuin puhtaalta pöydältä ilman orgaanista linkkiä historiaan. Augustinuksen käsitys ei ole mikään seikkailu, vaan hyväksytty status quo sitten Augustinuksen ja muiden sen ajan suurten isien kuten Eusebiuksen aikojen. Eikö seikkailua olisi ennemminkin se, että luovuttaisiin vastaanotetusta ja hyväksytystä traditiosta ja lähdettäisiin kaivelemaan kumottuja ja hylättyjä vanhempia käsityksiä ja yritettäisiin niihin vetoamalla muuttaa yleinen opetus? Tästä voi lukea katolisen ensyklopedian käsittelyn aiheesta:
      http://www.newadvent.org/cathen/10307a.htm

      • Matteus Says:

        Antamasi sivuston mukaan milleniaristisen tradition apostolisuus vaikuttaa selvältä. Origeneesta lähtenyt amillenialismi puolestaan näyttää juontavan uusplatonismiin:

        ”Later among Catholics, Bishop Papias of Hierapolis, a disciple of St. John, appeared as an advocate of millenarianism. He claimed to have received his doctrine from contemporaries of the Apostles, and Irenaeus narrates that other ”Presbyteri”, who had seen and heard the disciple John, learned from him the belief in millenarianism as part of the Lord’s doctrine.”

        ”St. Irenæus of Lyons, a native of Asia Minor, influenced by the companions of St. Polycarp, adopted millenarian ideas, discussing and defending them in his works against the Gnostics (Adv. Haereses, V, 32).”

        ”The Roman presbyter Caius (end of the second and beginning of the third century) attacked the millenarians. On the other hand, Hippolytus of Rome defended them and attempted a proof, basing his arguments on the allegorical explanation of the six days of creation as six thousand years, as he had been taught by tradition. ”

        ”The most powerful adversary of millenarianism was Origen of Alexandria. In view of the Neo-Platonism on which his doctrines were founded and of his spiritual-allegorical method of explaining the Holy Scripture, he could not side with the millenarians. He combatted them expressly, and, owing to the great influence which his writings exerted on ecclesiastical theology especially in Oriental countries, millenarianism gradually disappeared from the idea of Oriental Christians.”

      • Emil Anton Says:

        Totta. Kuitenkin Justinus kertoo eri mielipiteistä jo hänen aikoihin, 50-100v ennen Origenesta, ja kun otetaan huomioon että millenium mainitaan vain Ilmestyskirjassa, ei liene mahdotonta, että jo apostolisena aikana eskatologiasta oli eri näkemyksiä. Eskatologian yksityiskohdat eivät kuulu apostoliseen uskon sääntöön/uskontunnustukseen, johon kuuluu vain Jeesuksen paluu ja lopullinen tuomio sekä ruumiin ylösnousemus. Lisäksi pitää sanoa, että amillenialismi ei ole katolisen kirkon definitiivinen opetus. Millenarianismin virallisessa torjunnassa 1944 Uskonopin kongregaatio sanoo vain, että sitä ei voi ”turvallisesti opettaa”, mikä meinaa sitä, että kyse on ns. autenttisesta eli auktoritatiivisesta opetuksesta, ei kuitenkaan dogmaattisesta eikä definitiivisestä, toisin sanoen asiasta voi olla perusteellisen pohdinnan ja rukouksen jälkeen katolilaisenakin eri mieltä. Löysin perusteellisen katolisen artikkelin aiheesta, kun sellaista tunnut kaipaavan:

        https://docs.google.com/document/d/1IaGQKmfEpBEfn0fYsd6g1txwB022TrVad4PMVj0T-tY/edit

        Itse lähestyisin asiaa enemmän näin:

  8. Matteus Says:

    Kiitos linkeistä. Kuitenkin: jos on totta, että milleniaristisella näkemyksellä on apostolinen traditio takanaan kun New Advent-sivusto esittää, ei jää mitään syytä uskoa amillenialismiin. Vastakkaiset näkemykset eivät yksinkertaisesti voi olla molemmat oikeassa.

    Jos puolestaan milleniarismin apostolisuus kielletään, vaikka sen takana on hyvin varhaisten todistajien traditioketju, väite Raamatun ulkopuolisen apostolisen tradition arvosta käy merkityksettömäksi. Minun on ainakin vaikea uskoa,että herrat Polykarpos, Irenaus ja Hippolytos olisivat erehtyneet perimästään traditiosta. Jos he ovat erehtyneet, mikä arvo silloin jää Raamatun ulkopuolisille traditioille ylipäätään? Erehtymisen mahdollisuuden arvo eli ei mitään arvoa.

    Vai valehtelevatko Ireneus tai Hippolytos kertoessaan perimänsä tradtiion apostolisuudesta? Jos näin on, silloin voimme yhtä hyvin uskoa, että esim. Irenauksen gnostilaisia ajatuksia koskevat väitteet ovat paljolti perusteettomia. Hänhän perustelee opetustaan juuri apostolisella traditiolla gnostilaisia vastaan suunnatuissa teksteissään.

    Itse olen taipuvainen uskomaan heidän todistuksena traditionsa apostolisuudesta. Silloin se tarkoittaa myös milleniarismin hyväksymistä ja muiden näkökulmien poissulkemista. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö muitakin tulkintoja olisi voinut olla jo varhain olemassa, mutta niillä tuskin on takanaan apostolista traditiota.

    P.S. Jos roomalaiskatolisuus sallii vapauden uskoa premillenialistisen näkemyksen mukaisesti amillenialimin lisäksi, olen tästä varsin tyytyväinen. Tällaista avoimutta toivoisi muiltakin isommilta kirkkokunnilta, jotka ovat lukinneen kantansa amillenialismiin tai suorastaan esittäneet milleniaristiset kannat harhaoppisina.

    • Emil Anton Says:

      Kiitos vastauksesta. Ohitit pointtini: mitäs jos milleniarismi on johanneslainen apostolinen traditio, Johannes olisi siis omaksunut sen juutalaisuudesta, kun taas vaikkapa Paavali ja Matteus eivät olisi? Tällöin apostolisuus ei automaattisesti merkkaisi sitä, että se pitäisi omaksua: kuten sanoit, molemmat eivät voi olla oikeassa. Jos jo Johanneksen evankeliumi eroaa niin paljon synoptikoista kuin eroaa, ei liene mahdotonta, että apostoleilla olisi ollut erilaisia teologisia käsityksiä asioista, jotka eivät suoraan koske evankeliumin ydinkohtia. Näin ollen Polykarpos, Irenaeus ja Hippolytus voisivat olla oikeassa ajatuksen apostolisuudesta, mutta yhtä lailla toiset ajatukset voisivat olla muilta apostoleilta perittyjä. Pidän kovin epäuskottavana, että 100-luvulla olisi ollut legitiimiä eroavaisuutta tästä kristityillä, jos kaikki apostolit olisivat yhteen ääneen opettaneet milleniarismia.

      Lopuksi pakko tarttua traditiokommentteihisi. Ensinnäkin ”erehtymisen mahdollisuuden arvo” ei tietenkään ole yhtä kuin ”ei mitään arvoa”. On erilaisia varmuuden ja auktoriteetin tasoja. Irenaeushan esittää apostolisena traditiona myös sen, että Jeesus eli 50-vuotiaaksi. Uskotko niin? Selvästikin Irenaeus voi olla väärässä, mutta se ei tietenkään tarkoita sitä, että kaikki hänen raportoimansa traditio olisi automaattisesti arvotonta. Voimme arvioida sitä monilla kriteereillä, katsomalla Irenaeuksen omia argumentteja, vertaamalla apostolien ja muiden varhaisten isien kirjoituksiin ja myöhemmän kirkon omaksumaan uskoon jne.

      P.S.- kohtaan: täyttä ”vapautta” kirkko ei salli, vaan premilleniarismin torjunnassa on kyse auktoritatiivisesta opetuksesta, jolle tulee antaa uskonnollinen myöntymys (obsequium religiosum). Katolilaisen tulee siis yrittää ymmärtää kirkon opetus ja mukautua siihen. Asiaa ei kuitenkaan ole dogmatisoitu niin, että eri mieltä oleminen olisi harhaoppi. Jos katolilainen ei siis voi hyvässä omassatunnossa hyväksyä ko. auktoritatiivista opetusta, hän voi olla asiasta eri mieltä ilman mitään seuraamuksia.

      • Matteus Says:

        Kyse on siis lopulta siitä mikä on apostolista tradtiota ja millä tavalla se on arvovaltainen ja mikä on käsitys Raamatusta. Raamattu on yleisen kristillisen käsityksen mukaan Pyhän Hengen inspiroimaa ja Jumalan ilmoittamaa totuutta. Tämä sulkee pois ajatuksen Raamatussa olevien apostolisten kirjoitusten mahdollisuudesta olla keskenään ristiriitaisia kirjoittajien omia teologioita, jotka poikkeavat radikaalisti toisistaan.

        Raamatussa on kyse Jumalan ilmoituksesta, jota myös Jumalan sanaksi kutsutaan. Vaikka Raamattu onkin ihmisten kirjoittamaa, Pyhän Henki on kirjoittajia ohjannut tässä työssä saadakseen aikaan Jumalan tahtoman opetuksen. Kovasti muodikasta toki on nykyään korostaa liberaaleissa teologisissa piireissä esim. Uuden testamentin kirjoittajien omia ristiriitaisia teologioita. Tämä on kuitenkin varsin usein spekulatiiviseen ja argumentio a silentio -näkökulmaan perustuva tietoinen epäuskon näkökulma. Pikemminkin on nähtävä kirjoittajien toisiaan täydentävä luonne, jolloin heidän ei ole tarvinnut ottaa kantaa jokaikiseen kysymykseen, joka on jo muutenkin ollut selvä esim. apostolien suullisen opetuksen pohjalta. Myös näennäiset ristiriidat – klassisena esimerkkinä Jaakobin ja Paavalin välisestä uskon ja tekojen suhteesta – selviävät tutkimalla kirjoittajien omia näkökulmia ja painotuksia, jolloin oletettu ristiriita häviää. Toki jotain voi vielä jäädä selvittämättäkin, mutta ei niin olennaisia kysymyksiä, että voisi puhua ristiriitaisista teologioista.

        Raamatun ulkopuolinen apostolinen traditio ei ole erehtymätön kuten itsekin toteat. Tässä myönnän käyttäneeni liian vahvaa kieltä sanoaessani erehtymisen mahdollisuuden tarkoittavan arvottomuutta. Raamatun ulkopuolisen tradition inspiraatioluonteesta Raamatun merkityksessä ei kuitenkaan ole mitään Jumalan lupausta,vaan se on varmasti ollut jonkin verran joustavuutta sallivaa kerrontaa, joka on sitten vakiintunut esim. uskontunnustuksiin tärkeimpien kohtien kiteytymänä. Tämä havaitaan varhaisten regula fidei/kaanon thees aleetheiaas-tekstien pienehköistä eroistakin tai vaikkapa siitä miten Ireneus itse vapaasti kertoo tradition sisällöstä. Näin Raamatun ulkopuoliseen traditioon on mitä ilmeisimmin päässyt mukaan myös ainesta, joka ei ole välttämättä erehtymötäntä, vaikka uskontunnustukset olennaisimman totuuden kiteyttäisivätkin.

        Irenauksen apostoli Johannekselta peräisin olevassa traditiossakin on varmasti uskon pääkohdat oikein. Mikä oli Jeesuksen ikä on tässä mielessä toisarvoista, vaikka onkin mitä ilmeisimmin Raamatun vastainen. Millenium-kysymys painii tässä asiassa aivan toisenlaisessa sarjassa. Sama koskee vaikkapa Papiaksen millenium-kuvauksia. Vaikka niissä saattaisi olla yhtä ja toista epäuskottavaa tai pikemminkin hyperbolan (liioittelun) avulla asian opettamista, se ei tee tyhjäksi sitä, että hän opettaa milleniaristisesti. Asiaa voidaan verrata vaikka evankeliumehin, joiden pääkohdat ovat varmasti yhteneväiset, vaikka yksityiskohdissa olisikin joko todellisia tai näennäisiä eroja. Esimerkiksi Jeesuksen ruumiillinen ylösnousemus on kaikkien opettama asia, mutta jotain vähintään näennäisiä eroja saattaa näihin kertomuksiin sisältyä.

        Onko milleniaristinen tai amillenialistinen näkökulma tällainen apostolinen mielipide, joka voi olla erehtyväinen, on jokaisen itsensä pohdittava. Nähdäkseni apostolin mielipide on kuitenkin jotakuinkin sama kuin Jumalan totuus. Sanoohan Paavalikin omasta mielipiteestään, että myös hän uskoo omistavansa Jumalan Hengen eli nähdäkseni vahvistaa myös mielipiteittensä olevan Pyhän Hengen antamaa arvovaltaista ilmoitusta.

        Ajatus palautuu Raamatun tradition ja Raamatun ulkopuolisen kirkollisen tradition suhteeseen. Koska vain Raamattu on Pyhän Hengen inspiroimaa totuutta, on syytä perustautua ensisijaisesti siihen. Toisekseen varhaisin apostolinen tradio on varmasti tärkeä, muistaen sen, että se ei ole erehtymätön. Näin ollen jos Raamatun ulkopuolinen traditio ei ole inspiroitua ja erehtymätönta, sitä ei voi käyttää luotettavasti opetuksen perusteena, vaan enemmänkin Raamattun opetusta vahvistavana. Erityisesti näin on jos, se on Raamatun vastaista tai lisää siihen jotain. Milleniaristinen oppi ei ole millään tavalla erityisesti Raamatun vastaista, vaan asia josta Raamatun kirjoitusten voidaan lukuisissa kohdissa varsin vaivattomasti nähdä opettavan, vaikka itse sanoja ”tuhat vuotta” ei käytettäisikään kuin yhden ainoan kerran Ilmestyskirjassa ja tämän apostolinen traditio vahvistaa tämän opin.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: