Luther ja Jaak. 2

Vanhurskauttaminen yksin uskosta oli Lutherin suuri sanoma. Luterilaiset ovat perinteisesti kutsuneet tätä oppia artiklaksi, jonka varassa kirkko seisoo tai kaatuu. Luther kirjoitti: ”Siispä usko yksin vanhurskauttaa, kun se tarttuu kiinni [Kristukseen]… suostumme mielihyvin siihen, että vastustajamme kutsuvat meitä solafideisteiksi [lat. sola fide=yksin uskosta]” (LW 26, 138).

Lutherin suurin ongelma on kuitenkin juuri se auktoriteetti, johon hän oppinsa vanhurskauttamisesta yksin uskosta perusti: Pyhä Raamattu. Raamattu mainitsee tämän protestanttisen iskulauseen vain kerran – ja kieltää sen: ”ihminen tulee vanhurskaaksi teoista eikä ainoastaan uskosta” (Jaak. 2:24). Miten Luther suhtautui tähän Raamatun opetukseen?

Jaakob väärässä

Luther ei pelännyt avoimesti väheksyä Jaakobin kirjettä. Hän halusi poistaa sen Uuden testamentin kaanonista, väitti sen olevan väärässä eikä uskonut sen apostoliseen alkuperään: “Pyhän Jaakobin kirje on tosiasiassa todella vähäarvoinen kirje… sillä siinä ei ole mitään evankeliumin luontoista…” (LW 35, 362) ”Lyhyesti sanottuna, Jaakob halusi varoittaa niistä, jotka luottivat uskoon ilman tekoja, mutta hän ei ollut tehtävän veroinen… Siksi en voi sisällyttää häntä pääkirjojen joukkoon…” (LW 35, 397)

”Siksi Jaakob väärin päättelee, että nyt lopulta Abraham vanhurskautettiin tuon kuuliaisuuden jälkeen; sillä usko ja vanhurskaus tunnetaan teoista kuin hedelmistä. Ei kuitenkaan seuraa, kuten Jaakob hourailee: ’Siispä hedelmät vanhurskauttavat’, samoin kuin ei seuraa: ’Tunnen puun hedelmistä; siksi puu tulee hyväksi hedelmiensä vaikutuksesta. Jättäkööt siis vastustajamme sikseen Jaakobin, jonka he heittävät eteemme niin usein…” (LW 4, 26)

Juutalainen kepponen

”Meidän tulisi heittää Jaakobin kirje ulos tästä koulusta [Wittenbergistä], sillä siitä ei ole paljon mihinkään. Siinä ei ole tavuakaan Kristuksesta. Se ei kertaakaan mainitse Kristusta, paitsi alussa. Uskon, että sen kirjoitti joku juutalainen, joka todennäköisesti kuuli kristityistä mutta ei koskaan tavannut yhtään. Kun hän kuuli, että kristityt painottavat suuresti uskoa Kristukseen, hän ajatteli: ’Hetki pieni! Vastustan heitä ja kehotan pelkkiin tekoihin.’ Näin hän teki… Hän esittää vertauksen: ’Niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin on uskokin kuollut ilman tekoja.’ Voi Maria, Jumalan äiti! Mikä kauhea vertaus!” (LW 54, 424-425)

Lutherin sanat lähestynevät jo jumalanpilkkaa niiden korvissa, jotka pitävät Jaakobin kirjettä Pyhän Hengen inspiroimana todellisena apostolisena oppina ja Jumalan ilmoituksena. Luther oli lukkiutunut yksin uskosta-tulkintansa niin vahvasti, että hänen korvansa sulkeutuivat jopa Raamatulle itselleen: ”Raamatunkohdat eivät liikuta minua lainkaan, vaikka esittäisitte kuusi sataa tekovanhurskauden puolesta ja uskonvanhurskautta vastaan, ja vaikka kiljuisitte, että Raamattu on itsensä kanssa ristiriidassa.” (LW 26, 294->)

Jaakko takkatuleen

Mihin Jaakobin kirje sitten kelpaa? ”Jaakobin kirje vaivaa meitä suuresti, koska paavilaiset syleilevät ainoastaan sitä ja jättävät ulos kaiken muun… Siispä, jos he eivät myönny tulkintoihini, teen siitä silppua. Haluaisin melkein heittää Jaakon kamiinaan, kuten pappi Kalenbergissä teki.” (LW 34, 317)

Tässä Luther viittaa tapaukseen, jossa eräs pappi käytti apostoleja esittäviä puupatsaita tulentekoon sanoen: ”Kumarru nyt, Jaakko, sinun on mentävä kamiinaan; väliäkö vaikka olisit paavi tai kaikki piispat, huoneen on lämmettävä” (WA 39II, 199, 2).

Explore posts in the same categories: Luther ja luterilaisuus

4 kommenttia : “Luther ja Jaak. 2”

  1. Jukka Says:

    Lutherilla lienee ollut vaikea kamppailu oman uskonelämänsä kanssa. Olisin toivonut myös mainintaa siitä, että me olemme olleet sinut Jaakobin kanssa jo pitkän aikaa, eikä se ole meille enää mikään ongelma, jos se Lutherille hetken aikaa olikin. Augsburgin tunnustuksen puolustuksessa on selitys Jaakobista. Laitetaan sekin nyt tähän, niin jokainen halukas voi lukea, vaikka se onkin pitkä.

    ”Jaakobilta vastustajamme lainaavat seuraavan lauseen: (Jaak. 2:24) ”Te näette, että ihminen tulee vanhurskaaksi teoista eikä ainoastaan uskosta.” Yleisen mielipiteen mukaan ei olekaan toista kohtaa, joka selvemmin olisi meidän käsitystämme vastaan. Tähän on kuitenkin annettavissa helppo ja yksinkertainen vastaus. Jos vain vastustajamme eivät tähän kuroisi omia käsityksiään tekojen ansioista, ei Jaakobin sanoihin liittyisi mitään hankaluutta. Mutta aina kun tekoja mainitaan, vastustajamme sepittelevät siihen lisäksi omia jumalattomia olettamuksiaan, että muka hyvillä teoillamme ansaitsemme syntien anteeksiantamuksen, että hyvät teot ovat sovitus ja hinta, jonka tähden Jumala sovitetaan meidän kanssamme, että hyvät teot voittavat synnin ja kuoleman kauhut ja että hyvät teot hyvyytensä tähden ovat Jumalan silmissä mieluisia eivätkä kaipaa armahtavaisuutta ja sovittajaa, Kristusta. Mitään tästä ei ole juolahtanut Jaakobin mieleenkään, mutta vastustajamme nyt kuitenkin puolustavat kaikkea tätä verhoten sen tähän Jaakobin lauseeseen.

    Ensinnäkin on siis otettava huomioon, että tämä kohta puhuu enemmänkin vastustajiamme kuin meitä vastaan. Vastustajat nimittäin opettavat, että ihminen vanhurskautetaan rakkauden ja tekojen perusteella. Uskosta, jolla me otamme omaksemme Kristuksen, sovittajamme, he eivät puhu sanaakaan. Hehän suorastaan hylkäävät uskon eivätkä tee sitä ainoastaan lausunnoin ja kirjoituksin, vaan pyrkivät miekoin ja kuolemanrangaistuksin hävittämään kirkosta uskon. Kuinka paljon paremmin opettaakaan Jaakob, joka ei sivuuta uskoa eikä pane sen tilalle rakkautta, vaan säilyttää sen, jottei sovittaja, Kristus, jäisi sivuun vanhurskauttamisesta. Näinhän Paavalikin tekee, kun hän esittäessään kristillisen elämän ydintä liittää yhteen uskon ja rakkauden: ”Käskyn päämäärä on rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä ja hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta.” (1 Tim. 1:5)

    Toiseksi ilmaisee asiayhteyskin, että tässä on puhe uskoa seuraavista teoista, jotka osoittavat, ettei usko ole kuollut, vaan sydämessä elävä ja vaikuttava. Ei Jaakob siis ole ollut sitä mieltä, että me hyviä tekoja tekemällä ansaitsemme syntien anteeksiantamuksen ja armon. Hän nimittäin puhuu vanhurskautettujen teoista, ihmisten, jotka jo ovat sovitettuja ja otollisia ja ovat saaneet syntien anteeksiantamuksen. Näin ollen vastustajamme erehtyvät tämän kohdan nojalla päätellessään Jaakobin opettavan, että me hyvillä teoilla ansaitsemme syntien anteeksiantamuksen ja armon ja että meillä omien tekojemme ansiosta, ilman sovittajaamme Kristusta, on pääsy Isän tykö.

    Kolmanneksi Jaakob on juuri edellä puhunut uudestisyntymisestä, joka tapahtuu evankeliumin kautta. Hänhän sanoo: (Jaak. 1:18) ”Tahtonsa mukaan hän synnytti meidät totuuden sanalla, ollaksemme hänen luotujensa esikoiset.” Sanoessaan meitä evankeliumista syntyneiksi hän opettaa, että me olemme uskon kautta uudestisyntyneitä ja vanhurskautettuja. Otammehan Kristuksesta lausutun lupauksen vastaan yksinomaan uskolla, siten että asetamme sen synnin ja kuoleman kauhujen vastaan. Ei Jaakob siis ole sitä mieltä, että me synnymme uudesti omien tekojemme kautta.

    Sanotusta selviää, ettei Jaakob ole meitä vastaan. Nuhdellessaan laiskoja ja suruttomia kristittyjä, jotka kuvittelivat omaavansa uskon, vaikka olivat sitä vailla, hän erotti toisistaan kuolleen uskon ja elävän uskon. Kuolleeksi hän sanoo uskoa, joka ei tuota hyviä tekoja, eläväksi hän sanoo uskoa, joka tuottaa hyviä tekoja. Useasti olemme jo tehneet selkoa siitä, mitä me uskolla tarkoitamme. Emme me puhu joutavasta tiedosta, jollainen on perkeleilläkin, vaan sellaisesta uskosta, joka nousee omantunnon kauhuja vastaan sekä rohkaisee ja lohduttaa kauhun valtaan joutuneet sydämet. Tällainen usko ei ole mikään helppo asia, niin kuin vastustajat kuvittelevat, eikä ihmisen vallassa, vaan se on Jumalan voima, joka tekee meidät eläviksi ja jonka varassa me voitamme Perkeleen ja kuoleman. Niinhän Paavali sanoo Kolossalaiskirjeessä, että usko on tehokas Jumalan voimasta ja voittaa kuoleman: (Kol. 2:12) ”Kasteessa te myös olette herätetyt uskon kautta, jossa Jumalan voima vaikuttaa.” Koska tämä usko merkitsee uutta elämää, se ehdottomasti myös synnyttää uusia mielenliikkeitä ja tekoja. Sen tähden Jaakob on oikeassa väittäessään, ettei meitä vanhurskauta sellainen usko, joka on vailla tekoja. Mutta kun hän sanoo, että meidät vanhurskautetaan uskon ja tekojen kautta, hän ei varmastikaan väitä, että me synnymme uudesti tekojen kautta. Ei hän liioin sitä väitä, että Kristus on meidän sovittajamme osaksi, osaksi taas omat tekomme ovat meidän sovituksemme. Ei hän tässä kuvaile, miten vanhurskautus tapahtuu, vaan hän kuvailee, millaisia vanhurskautetut ovat sen jälkeen kun heistä on tullut vanhurskautettuja ja uudestisyntyneitä.

    Vanhurskautus ei myöskään tässä tarkoita sitä, että jumalattomasta tehdään vanhurskas, vaan sitä, että hänet tuomioistuimessa julistetaan vanhurskaaksi. Sanotaanhan: (Room. 2:13) ”Lain noudattajat vanhurskautetaan.” Ei näissä sanoissa ”lain noudattajat vanhurskautetaan” ole mitään hankalaa, ja sama käsitys meillä on myös Jaakobin sanoista: Ihmistä ei vanhurskauteta yksin uskosta, vaan myös teoista, koskapa vanhurskaiksi varmasti julistetaan ihmiset, joilla on usko ja hyvät teot. Sillä pyhissä, niin kuin olemme sanoneet, hyvät teot kuuluvat vanhurskauteen ja ovat otolliset uskon tähden. Jaakob puhuu nimittäin vain niistä teoista, joita usko tuottaa. Siitä ovat osoituksena hänen sanansa Aabrahamista: (Jaak. 2:21) ”Usko vaikutti hänen tekojensa mukana.” Tässä mielessä sanotaan: ”Lain noudattajat vanhurskautetaan”, toisin sanoen: vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka sydämessään uskovat Jumalaan ja sitten tuottavat hyviä hedelmiä, jotka ovat uskon tähden otollisia ja ovat niin muodoin laintäyttämystä. Kun asia sanotaan näin yksinkertaisesti, ei siinä ole mitään vikaa. Vastustajat vain tärvelevät nämä sanat lisäilemällä niihin omia jumalattomia käsityksiään. Ei tästä voida päätellä, että teot ansaitsevat syntien anteeksiantamuksen, että teot uudestisynnyttävät sydämet, että teot merkitsevät sovitusta, että teot ovat otolliset ilman Kristusta, sovittajaa, eikä etteivät teot kaipaa Kristusta, sovittajaa. Jaakob ei väitä mitään tällaista, vaan vastustajamme vain julkeasti päättelevät siihen tapaan Jaakobin sanoihin nojautuen.”

  2. Emil Anton Says:

    Kiitos Jukka kommentista!
    Olin ajatellut seuraavassa postauksessa käsitellä myöhempiä luterilaisia selityksiä Jaak. 2:sta. Siteeraamasi teksti on mielenkiitnoinen. Pitää lukea Augsburgin confutatio ensin, mutta aika vääristelevältä kuulostaa tuo katolisen kannan esitys. En usko puoliakaan siitä, mitä tuossa väitetään katolilaisten opettavan. Sen sijaan viimeinen kappale sitaatissasi esittää aika hienosti katolista uskoa, enkä ymmärrä, miten se on sovitettavissa sola fide-opin kanssa. Vanhurskauttamisenhan pitäisi tapahtua ennen mitään tekoja kerta kaikkiaan pelkästään uskon perusteella.

  3. Emil Anton Says:

    Joo luin confutatio pontifican eikä ainakaan siinä väitetä mitään tollasta. Katolinen tulkinta Jaak. 2:sta ei ole että teoilla hankitaan uudestisyntyminen tai että niillä ansaitaan armon tila. Tulkinta on se että teot ovat osa vanhurskauttamisprosessia eli vanhurskaudessa kasvamista. Trenton dekreetti vanhurskauttamisesta sanoo:
    ”Näin siis ne, jotka on vanhurskautettu ja joista on tullut Jumalan ystäviä ja hänen huonekuntansa jäseniä (vrt. Ef. 2:19) ja jotka käyvät voimasta voimaan (Ps. 84:8), uudistuvat päivä päivältä (vrt. 2. Kor. 4:16) kuten Apostoli sanoo, ja Jumalan ja kirkon käskyjen noudattamisen kautta toisaalta kuolettavat lihalliset jäsenensä (vrt. Kol. 3:5) ja toisaalta antavat ne vanhurskauden aseina pyhitykseen (vrt. Room. 6:13,19). Näin he kasvavat Kristuksen armon kautta vastaanotetussa vanhurskaudessa yhä enemmän niin kuin on kirjoitettu: Joka on vanhurskas, vanhurskautukoon edelleen (Ilm. 22:11), ja myös: Älä häpeä vanhurskautua kuolemaan asti (Siirak 18:22), ja jälleen: Te näette, että ihminen tulee vanhurskaaksi teoista, eikä ainoastaan uskosta (Jaak. 2:24).”

  4. Tommi Messi Says:

    Ja jos ei hiffata kelle tämä kirje on suunnattu ollaan auttamatta metsässä -sehän oli Uskoon tulleille Juutalaisille ja heille ilmeiseti riitti omasta mielstään vain usko -mutta kyllä uskosta tulee Pyhän Hengen työn kautta he hyvät teot ja huom VAIN Pyhän Hengen. :)


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: