Syömisen teologia

Seuraavaksi julkaistava essee on apologetiikkaa vain epäsuorasti, ensisijaisesti kyseessä on teologinen pohdinta syömisen perimmäisestä (uskonnollisesta) merkityksestä. Joku sanoi joskus, että syöminen, ulostaminen ja nukkuminen ovat kolme ihmiselämän turhinta asiaa – miksemme voisi ihan hyvin toimia ilman niitä? Nukkumiseen ja ulostamiseen saatamme palata vielä, mutta nyt keskitymme syömisen teologiaan – kirjoitusta voi linkittää eteenpäin kaikille niille, joita syöminen koskettaa;)

Miksi Jumala halusi luoda meidät niin, että meidän pitää syödä? Tämän ydinkysymyksen alle mahtuu lukemattomia alakysymyksiä, joita pian pohdimme. Opimme syömisestä yllättäviä ja mahdollisesti jopa elämää mullistavia asioita, autuuttavia totuuksia, joita emme ehkä koskaan tulisi muuten ajatelleeksi.

Syöminen pelastushistoriassa

Lienee syytä aloittaa aivan alusta ja palata Eedenin puutarhaan Aatamin ja Eevan luokse. Aikana, jolloin synti ei ollut vielä aiheuttanut kuolemaa, jolloin sairaudet eivät vielä vaivanneet ihmistä, jolloin syömiselle ei varsinaisesti olisi ollut mitään välttämätöntä ruumiillista syytä, Jumala sanoi ihmiselle: ”Minä annan teille kaikki siementä tekevät kasvit, joita maan päällä on, ja kaikki puut, joissa on siementä kantavat hedelmät. Olkoot ne teidän ravintonanne.” (1. Moos. 1:29) ”Saat vapaasti syödä kaikista puutarhan puista.” (1. Moos. 2:16)

Tässä vaiheessa ihmiselle ei annettu eläimiä tapettavaksi syömistä varten – liha lisättiin ruokavalioon vasta syntiinlankeemuksen jälkeen (ymmärrämme tämän paremmin myöhemmin). Syöminen itsessään on kuitenkin selvästi Jumalan täydelliseen luomistyöhön olennaisesti kuuluva osa, ei syntiinlankeemuksen seuraus, sillä jo Eedenissä Jumala antoi ihmisen nauttia ruuasta vapaasti.

Syömisen rooli Eedenin puutarhan tapahtumissa ei kuitenkaan lopu tähän. Seuraavaksi huomaamme, kuinka totta onkaan latinankielinen lause corruptio maximi pessima – mitä parempi asia turmeltuu, sitä pahemmat ovat seuraukset. Valheiden isän ensimmäiset sanat ihmiselle vääristelevät Taivaan Isän sanoja syömisestä: ”Onko Jumala todella sanonut: ’Te ette saa syödä mistään puutarhan puusta’?” (1. Moos. 3:1) Syömisen vapauden lisäksi Jumala oli antanut ihmiselle myös ensimmäisen kielteisen käskynsä suojellakseen ihmistä ylpeydeltä ja koetellakseen hänen tottelevaisuuttaan: ”Vain siitä puusta, joka antaa tiedon hyvästä ja pahasta, älä syö, sillä sinä päivänä olet kuoleman oma.” (1. Moos. 2:17)

Saatana jatkoi valheitaan syömisestä (1. Moos. 3:5), ja ihminen lankesi syntiin nimenomaan syömällä (1. Moos. 3:6). Syntiinlankeemuksesta seurannutta koko maan kiroamista Jumala perusteli miehen syömisellä, ja olennainen osa kirousta oli syömisen vaikeutuminen vapaasta hedelmien poimimisesta tuskalliseksi ahertamiseksi: ”Koska… söit puusta, josta minä kielsin sinua syömästä, niin olkoon maa takiasi kirottu. Kovalla työllä sinun on hankittava siitä elantosi niin kauan kuin elät… Otsa hiessä sinun on hankittava leipäsi…” (1. Moos. 3:17,19)

Jumala oli kuitenkin ikuisuudesta tiennyt ihmisen lankeavan syntiin syömällä ja täten joutuvan kuoleman omaksi. Heti syntiinlankeemuksen yhteydessä ihmiskunta saa lupauksen Pelastajasta (1. Moos. 3:15), joka tuhoaa Saatanan. Tämä Vapahtaja voitti kuoleman kuolemalla, ja samaa logiikkaa seuraten ei tule yllätyksenä, että hän myös käänsi syömisen kirouksen päälaelleen.

Saatana sai Eedenissä kierolla kehotuksellaan ihmisen syömään, rikkomaan Jumalan käskyä ja kuolemaan, Jeesus taas tuli syömään, voittamaan syömisen (synnin) seuraukset ja antamaan uuden syömiskäskyn: ”Ihmisen Poika tuli, hän syö…” (Matt. 11:19) ”Ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini. Tehkää tämä minun muistokseni.” (Matt. 26:26, Luuk. 22:19)

Samoin kuin kuolemasta, niin myös kuoleman aiheuttaneesta syömisestä tuli Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen ansiosta tie elämään ja ylösnousemukseen: ”sillä, joka syö minun lihani… on ikuinen elämä, ja viimeisenä päivänä minä herätän hänet… se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti” (Joh. 6:54,58).

Aatamin ja Eevan syötyä kielletyn hedelmän ”heidän silmänsä avautuivat” ja he oppivat tuntemaan hyvän lisäksi myös pahan (1. Moos. 3:5,7). Kun Jeesus puolestaan ilmestyi opetuslapsille Emmauksen tiellä, hän ”aterioi heidän kanssaan… otti leivän, kiitti Jumalaa, mursi leivän ja antoi sen heille” (Luuk. 24:30). Silloin ”heidän silmänsä aukenivat” ja he ”tunsivat hänet” (Luuk. 24:31). Jos katsomme Jeesuksen sanoja ja tekoja, huomaamme, että hänen tehtävänsä oli ja on suorastaan hämmästyttävän syömiskeskeinen.

Jeesus ja syöminen

Jeesuksen ensimmäinen tunnusteko liittyi läheisesti syömiseen, tai pikemminkin juomiseen, mutta nämä kaksi asiaa Jeesus sitoo lähes aina yhteen (Matt. 11:19, 26:26–28, Joh. 6:53–55 jne). Tässä kuuluisassa ihmeessä Kristus muutti Kaanan häissä Marian pyynnöstä veden viiniksi (Joh. 2:1–11). Ainoassa ihmeteossa, jonka kaikki neljä evankeliumia ovat tallentaneet Raamatun sivuille, Jeesus antoi syötävää tuhansille ihmisille muutamista kaloista ja leivänpaloista (Matt. 14:13–21, Mark. 6:30–44, Luuk. 9:10–17, Joh. 6:1–15).

Näissä kertomuksissa näkyy Jumalan huolenpito siitä, että meillä olisi ruokaa. Toisaalla Jeesus opetti: ”älkää kantako huolta… siitä mitä söisitte… Katsokaa korppeja: eivät ne kylvä eivätkä leikkaa, ei niillä ole vajaa eikä varastoa, ja silti Jumala ruokkii ne. Kuinka paljon arvokkaampia te olettekaan kuin linnut!” (Luuk. 12:22,24)

Leivän jakaminen suurille kansanjoukoille oli kuitenkin perimmiltään esikuva eukaristiasta, jossa Kristus jakaisi itsensä ehtoollisleivässä lukemattomille kansanjoukoille ympäri maailman kaikkina vuosisatoina. Pian tämän ihmeen jälkeen Jeesus opettikin juuri eukaristiasta: ”Minun lihani on todellinen ruoka… niin kuin minä saan elämäni Isältä, niin saa minulta elämän se, joka minua syö.” (Joh. 6:55,57)

Ihmetekojen lisäksi Jeesus myös hämmensi aikalaisiaan nimenomaan syömisellään. Luukkaan evankeliumissa törmää vähän väliä tapaukseen, jossa Jeesusta halveksutaan siitä, että hän söi ja joi yhdessä syntisten kanssa. ”Tuo mies hyväksyy syntiset seuraansa ja syö heidän kanssaan.” (Luuk. 15:2) ”Kuinka te syötte ja juotte yhdessä publikaanien ja muiden syntisten kanssa!” (Luuk. 5:30) ”Mikä syömäri ja juomari, publikaanien ja syntisten ystävä!” (Luuk. 7:34) Jeesuksen vastaus kuului: ”Viisauden tunnustavat oikeaksi kaikki Viisauden lapset” (Luuk. 7:35). Itäisen tradition liturgiassa toistetaankin sopivasti lausetta ”Se on Viisautta”, kun Kristuksen luokse tulleet syntiset ovat kokoontuneet kuulemaan Jumalan sanaa ja nauttimaan Herran ateriaa.

Jeesuksen ateriointi ihmisten kanssa oli esikuva liturgiasta, joka puolestaan on esikuva taivaasta. Kaikissa näissä itse Kirkkauden Kuningas on ihmisten keskellä juuri aterioinnissa. Ateriointia taivaassa? Aivan oikein – juuri niin Raamattu kuvaa taivasta: ”Autuaita ne, jotka on kutsuttu Karitsan hääaterialle.” (Ilm. 19:9) ”Autuas se, joka saa olla aterialla Jumalan valtakunnassa.” (Luuk. 14:15) Jeesus vertasi usein sekä taivasta että läsnäoloaan ihmisten keskellä nimenomaan ateriointiin (Mark. 2:19, Matt. 22:1–10 jne). Jeesuksen tarjous koskee jokaista: ”Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän.” (Ilm. 3:20)

Mielenkiintoinen huomio on, että Jeesus ei lopettanut syömistä ylösnousemuksensa jälkeen, vaan söi yhdessä opetuslastensa kanssa vielä kirkastetussa ruumiissaankin. Kun Jeesus oli ilmestynyt yhteen kokoontuneille opetuslapsilleen, hän kysyi: ”Onko teillä täällä mitään syötävää?” (Luuk. 24:41) ”He antoivat hänelle palan paistettua kalaa ja näkivät, kuinka hän otti sen käteensä ja söi.” (Luuk. 24:42–43)

Tämän jälkeen Jeesus ilmestyi uudestaan tällä kertaa kalastamassa olleille opetuslapsilleen sillä samalla seudulla, missä hän oli ihmeellisesti ruokkinut suuret ihmisjoukot leivällä ja kalalla. Samoin kuin Emmauksen tiellä, opetuslapset eivät ensin tunnistaneet Jeesusta. Jeesuksen ensimmäiset sanat liittyivät jälleen syömiseen: ”Kuulkaa, miehet! Onko teillä mitään syötävää?” (Joh. 21:5) Vastauksen ollessa kielteinen Jeesus teki jälleen ruokaihmeen ja hankki opetuslapsilleen suuren määrän kalaa. Emmauksen tien tavoin opetuslapset tunnistivat nyt Herransa (Joh. 21:11). Jeesuksen seuraavat sanat ovat lyhykäisyydessään kauniit: ”Tulkaa syömään.” (Joh. 21:12)

Kristillinen syöminen

Kristityn tulisi siis aterioida aina Kristuksen kanssa. Kun kristitty syö, hän syö Herransa läsnäolossa. Ei ole sattumaa, että tunnetuin rukousaika kristityille on aamun ja illan lisäksi juuri ruokailu. Kristitty ymmärtää syömisen arvon, koska hän ymmärtää Kristuksen pelastustyön lahjan ja eukaristian merkityksen. Ennen ateriointia pyydämme Kristusta siunaamaan ruokamme ja olemaan luonamme, ja aterian päätyttyä kiitämme Jumalaa syömisen lahjasta ja siitä, että hän on jälleen ravinnut meidät.

Paavali kirjoitti, että kristitty, joka syö, ”syö Herran kunniaksi, sillä hän kiittää Jumalaa” (Room. 14:6). ”Mitä teettekin, sanoin tai teoin, tehkää kaikki Herran Jeesuksen nimessä, kiittäen hänen kauttaan Jumalaa, Isäämme.” (Kol. 3:17) ”Syöttepä siis tai juotte tai teettepä mitä tahansa, tehkää kaikki Jumalan kunniaksi.” (1. Kor. 10:31)

Sen lisäksi, että kristityn tulisi tunnistaa Jeesus kaikessa syömisessä, tulee hänen erityisesti tunnistaa hänet eukaristiassa: ”eikö leipä, jonka me murramme, ole yhteys Kristuksen ruumiiseen? (1. Kor. 10:16) Kyseessä on meidän pelastuksemme sakramentti, ja kuten tiedämme, corruptio maximi pessima, minkä vuoksi eukaristiaan osallistuminen ilman uskoa Kristuksen ruumiilliseen läsnäoloon johtaa vakaviin seurauksiin: ”Se, joka syö ja juo ajattelematta, että kysymys on Kristuksen ruumiista, syö ja juo itselleen tuomion.” (1. Kor. 11:29) Mutta ”sillä, joka uskoo, on ikuinen elämä” (Joh. 6:47).

Jos uskomme, meihin pätee Saarnaajan profeetallinen sana: ”Syö siis leipäsi iloiten ja juo viinisi hyvillä mielin, sillä jo kauan sitten Jumala on hyväksynyt nuo tekosi.” (Saarn. 9:7) Tässä Raamatun voidaan ymmärtää puhuvan meille etukäteen sekä Jeesuksen lunastustyöstä (jonka ansiosta voimme tehdä Jumalaa miellyttäviä tekoja) että eukaristiasta (jossa leivän ja viinin muodossa saamme iloita Jeesuksen pelastustyön läsnäolosta).

Samaa sanomaa julistaa myös Psalmien kirja, kun se huudahtaa: ”Maistakaa ja katsokaa, kuinka Herra on hyvä!” (Ps. 34:9) Tämä maistaminen on usein tulkittu vain hengelliseksi maistamiseksi, mutta kontekstista päätellen (ks. jae 11) gnostilainen erottelu hengellisen ja ruumiillisen välillä ei sovi kuvaan. Kun maistamme suklaata ja tunnemme sanoinkuvaamattoman hyvän maun kielellämme, voimme oppia jotain Jumalasta. Kun syömme lempiruokaamme, saamme maistaa, kuinka hyvä Jumala on. Herran täytyy olla hyvä, kun hän on kerran luonut meille niin hyviä ruokia ja juomia ”sitä varten, että ne, jotka tuntevat ja uskovat totuuden, nauttisivat niitä ja kiittäisivät Jumalaa.” (1. Tim. 4:3)

Psalmin sanat viittaavat kuitenkin jälleen pidemmälle, nimittäin eukaristiaan. Puhutaanhan jakeessa nimenomaan Herran eikä esimerkiksi suklaan tai hampurilaisen hyvyyden maistamisesta. Eukaristiassa saamme todella maistaa Herran hyvyyttä. Kun Jeesus tulee kielellemme ja sitten sydämeemme, voimme ymmärtää, kuinka paljon hän on valmis tekemään ollakseen kanssamme, mihin hän on valmis nöyrtymään, mitä kaikkea hän on valmis unohtamaan rakkaudesta meihin. Jokaisessa ehtoollisessa Jeesus ikään kuin toistaa opetuslapsilleen osoittamansa sanat: ”Hartaasti olen halunnut syödä tämän pääsiäisaterian teidän kanssanne…” (Luuk. 22:15)

Kristittyinä voimme siis aina syödessämme muistaa eukaristian lahjaa ja ilmaista Jeesukselle hartaan halumme ottaa hänet vastaan pyhässä kommuuniossa. Messussa meidän tulisi kiinnittää erityistä huomiota eukaristian hartaaseen vastaanottamiseen ja sitä seuraavaan kiitosantoon, jonka aikana voimme osoittaa Kristukselle vastarakkautta sanoillamme, rukouksillamme, palvonnallamme ja päätöksillämme.

Ylensyönti, paasto ja uhrit

Jokainen ateriointimme voi siis muistuttaa meitä eukaristiasta, valmistaa meitä siihen, toimia Herran aterian esikuvana. Tämä voi auttaa meitä muistamaan, että ruuan hyvyydestä huolimatta ruoka ei ole Jumalamme. Jos innostumme nauttimaan ruuasta mutta unohdamme tehdä sen Jeesuksen nimessä Jumalan kunniaksi ja häntä kiittäen, törmäämme taas tuttuun latinankieliseen lauseeseen, corruptio maximi pessima.

Ruuan jumaloiminen (mässäily, ahneus, ylensyönti) johtaa ruumiillisten seuraamusten (liikalihavuus ja sen tuomat fyysiset ongelmat ja sairaudet) lisäksi hengellisiin seuraamuksiin yksinkertaisesti siitä syystä, että Jumala on ainoa tosi Jumala, eikä toisen jumalan palveleminen voi johtaa yhteyteen tosi Jumalan kanssa.

”Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole… epäjumalien palvelijat…. eivätkä ahneet, eivät juomarit…” (1. Kor. 6:9–10) ”Olenhan usein sanonut teille ja nyt sanon aivan itkien, että monet elävät Kristuksen ristin vihollisina. Heidän loppunsa on kadotus. Vatsa on heidän jumalansa ja häpeä heidän kunniansa, ja he ajattelevat vain maallisia asioita.” (Fil. 3:18–19) Kristityn on puolestaan ajateltava ”kaikkea mikä on totta, mikä on kunnioitettavaa, mikä oikeaa, puhdasta, rakastettavaa ja kaunista, mikä vain on hyvää ja ansaitsee kiitoksen” (Fil. 4:8).

Paasto on yksi tapa nostaa ajatukset taivaaseen, tunnustaa Jumalan jumaluus ja toisaalta kieltää samalla ruuan jumaluus. Paasto muistuttaa meitä siitä, että sulhasemme (Jeesus) on poissa, että odotamme vielä suuren taivaallisen juhla-aterian toteutumista. Paaston ja syömälakon ero on siinä, että syömälakossa ei yksinkertaisesti syödä, kun taas paastossa jätetään jotain syömättä jonkin hengellisen syyn takia, Jumalan tähden.

Jeesus sanoi seuraajiensa paastoavan sitten, kun hän (sulhanen) on poistunut keskuudestamme: ”Vielä tulee sekin aika, jolloin sulhanen on poissa, ja silloin, sinä päivänä he paastoavat.” (Mark. 2:20) Koska Jeesus kuoli perjantaina, katolinen kirkko on kehottanut lapsiaan harjoittamaan jonkinlaista paastoa perjantaisin (erityisesti pitkäperjantaina) sekä ennen messussa vietettävää Karitsan juhla-ateriaa (eukaristiaa).

Jeesus opetti paastoamisen olevan Jumalan silmissä ansiollinen teko, kun se tehdään salassa ilman hurskastelua: ”Kun sinä paastoat, voitele hiuksesi ja pese kasvosi. Silloin sinun paastoasi eivät näe ihmiset, vaan Isäsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut.” (Matt. 6:17–18)

Paaston lisäksi Jumala on myös historian aikana käskenyt ihmisiä uhraamaan hänelle ruokia ja eläimiä juuri siksi, että he pitäisivät mielessään, että Jumala on Jumala ja että ruuan tarkoitus on johtaa meidät Jumalan luo eikä riistää hänen paikkaansa. Israelilaisilla oli taipumus langeta palvomaan eläimiä (tai niiden kuvia) jumalina, joten eläinuhrit olivat sopiva vastalääke. Kuten jo todettu, ihmisillä on myös taipumus tehdä ruuasta jumala, joten ruokauhritkin sopivat kuvaan.

Eräässä raamatunkohdassa Jumala käski: ”Uhraa iltahämärissä toinen karitsa mieluisasti tuoksuvana tuliuhrina Herralle ja toimita sen kanssa samanlainen ruoka- ja juomauhri kuin aamullakin.” (2. Moos. 29:41) Pääsiäisenä Jumala käski uhraamaan ja syömään karitsan, jotta israelilaiset pelastuisivat kuoleman enkeliltä (2. Moos. 12). Nämä käskyt eivät tietenkään enää päde meihin, sillä ”meidän pääsiäislampaamme, Kristus, on jo teurastettu” (1. Kor. 5:7) ja annettu edestämme Jumalalle hyvältä tuoksuvaksi uhriksi (ks. Ef. 5:2).

Kaikki vanhan liiton uhrit olivat esikuvia Kristuksen kertakaikkisesta ja kaiken täyttävästä ristinuhrista (Hepr. 9). Tämä uhri on puolestaan läsnä eukaristisessa ruoka- ja juomauhrissamme, jossa Jumalan Karitsa uhrataan Isälle ja syödään syntien anteeksiantamiseksi ja kuoleman välttämiseksi.

Teurastaminen, syöminen ja lunastus

Miksi meidän pitää tappaa eläimiä ruuaksemme? Miksi syömisen pitää edellyttää kuolemaa? Miksi teurastamiseen pitää liittyä pelkoa ja kärsimystä? Nämä kysymykset johdattelevat meidät takaisin aikaan ennen syntiinlankeemusta, jolloin ihminen ei vielä syönyt lihaa eikä tappanut eläimiä.

Syntiinlankeemuksen jälkeen ihminen ja samalla koko luomakunta joutui kuoleman kirouksen alle. Vasta syntiinlankeemuksen jälkeen Jumala käski uhreja ja lihan syömistä. Tämä oli alkua Jumalan suunnitelmalle kääntää syömisen ja kuoleman kirous päälaelleen – ensin ihminen söi ja kuoli, nyt ihmisen tuli aiheuttaa kuolemaa ja sitten syödä pelastuakseen kuolemalta.

Tämä johtuu siitä, että synti on vakava henkilökohtainen loukkaus Jumalaa kohtaan ja ansaitsee rangaistukseksi kuoleman. Jotta ihminen voisi välttyä tältä rangaistukselta, on Jumalan viha lepytettävä jonkin tai jonkun häntä miellyttävän viattoman uhrin verellä. Syntien anteeksiantoa ei ole ilman uhriveren vuodatusta (ks. Hepr. 9:22). Täydellisenä Jumalana (Hepr. 1:1–10) ja synnittömänä ihmisenä (Hepr. 4:15) Kristus ”on kerran uhrattu, jotta hän ottaisi pois kaikkien synnit” (Hepr. 9:28).

Jumalan tarkoitus on yhdistää Kristuksessa yhdeksi kaikki, mitä on taivaassa ja maan päällä (ks. Ef. 1:10) – ja niin me kristityt ”odotamme uusia taivaita ja uutta maata” (2. Piet. 3:13). Maa on annettu ihmisen hoidettavaksi ja hallittavaksi (ks. 1. Moos. 1:28, 2:15), mutta Kristukselta opimme, että mestarin on palveltava sitä, mitä hän hallitsee, samoin kuin Kristus tuli palvelemaan ja lunastamaan palveltavansa (Matt. 20:25–28).

Ihmisen on siis lunastettava maa ja palautettava se Jumalan yhteyteen. Langenneina emme pysty siihen, joten Jumala tuli ihmiseksi ja yhdisti täten taivaan ja maan niin, että voimme jatkaa hänen lunastustyötään ja olla Jumalan työtovereita (ks. 1. Kor. 3:9) maan lunastamisessa. Synnin takia maa on kirottu (ks. 1. Moos. 3:17), mutta Kristuksen ylösnousemuksen ja kirkastamisen takia odotamme uutta lunastettua ja kirkastettua maata, jossa ei enää ole kuolemaa, murhetta, valitusta eikä vaivaa (ks. Ilm. 21:4).

Mutta miten tämä liittyy syömiseen? Kun syömme, maailma yhtyy meihin, ja kun syömme Kristusta eukaristiassa, me yhdymme Jumalaan. Täten juuri syömällä toteutamme tehtävämme maailman lunastajina. Kun kana tapetaan ja syödään, se ei enää ole kana, se on tuhoutunut ja muuttunut osaksi ihmistä. Kun me taas olemme yhtyneet Kristukseen, voimme sanoa Paavalin tavoin: ”Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa.” (Gal. 2:20)

Kun kerran olemme oppineet Kristukselta, että lunastus vaatii veren vuodatusta, kärsimystä ja kuolemaa, ymmärrämme myös, että eläinten kuolema ja tuhoutuminen syömisprosessissa on osa luonnon korottamista uuteen elämään.

Kirouksen alla oleva järjetön luonto ei voi lunastaa itseään, joten tarvitaan järjellinen olento (ihminen) yhtymään luontoon ja oman vapaan päätöksensä avulla nostamaan se itsensä mukana ylös lunastukseen. Tämä muistuttaa meitä suuresti Kristuksesta – syntisinä ihmisinä emme voi itse pelastaa itseämme, joten Jumalan oli tultava alas nostamaan meidät ylös pelastukseen. Kristus lunastaa meidät, me lunastamme luonnon.

Kyseessä on itse asiassa paljon enemmän kuin analogia, sillä Jeesus, joka on Jumalaan yhtymisen keino, on tullut ehtoollisessa nimenomaan syötäväksemme. Siispä Kristuksen ja syömisen sekä Kristuksen syömisen kautta osallistumme maailman lunastamiseen. Tämä muistuttaa meitä papillisesta ja kuninkaallisesta tehtävästämme (1. Piet. 2:5,9) – ilman syömistä olisimme liian riippumattomia ja irrallisia luonnosta, meillä ei olisi samalla tavalla hallittavaa, lunastettavaa eikä uhrattavaa.

Syömisen varoitukset ja kommuunio

Jos ymmärrämme syömisen positiivisen analogian elämän, kasvun ja virvoituksen antavasta Jumalan armosta, syöminen johtaa meidät uskon, hyvien tekojen ja sakramenttien tielle, eikä meillä ole hätää. Toisaalta syömisellä on meille sanomansa myös siinä tapauksessa, että Jumala tai kirkko ei voisi vähempää kiinnostaa. Corruptio maximi pessima.

Syömisessä ja siihen valmistautumisessa tapahtuva tuho, kärsimys ja kuolema sisältävät negatiivisen varoituksen, vertauskuvan paholaisen työstä. ”Teidän vastustajanne Saatana kulkee ympäriinsä kuin ärjyvä leijona ja etsii, kenet voisi niellä.” (1. Piet. 5:8) Syömisessä tapahtuva tuho saattaa tapahtua myös meille, jos emme kulje Kristuksen osoittamaa tietä. Jos Saatana nielee meidät, menetämme kaiken ja tuhoudumme samoin kuin meidän syömämme eläimet tuhoutuvat, kun hotkimme ne suihimme.

Myös nälän tunne sisältää saman kaksipuolisen sanoman. Jos valitsemme uskottomuuden, nälkä kuvastaa Saatanan leijonannälkää (1. Piet. 5:8) ja varoittaa niiden kohtalosta, jotka laiminlyövät muiden ruokkimisen ja juottamisen (Matt. 25:41–42,45–46). Jeesus kertoi tarinan tällaisesta miehestä: ”Oli rikas mies, joka sai maastaan hyvän sadon. Hän mietti itsekseen: ’Kelpaa sinun elää! Sinulla on kaikkea hyvää varastossa moneksi vuodeksi. Lepää nyt, syö, juo ja nauti elämästä!’ Mutta Jumala sanoi hänelle: ’Sinä hullu! Tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta takaisin. Ja kaikki, minkä olet itsellesi varannut – kenelle se joutuu?’ Näin käy sen, joka kerää rikkautta itselleen mutta jolla ei ole aarretta Jumalan luona.” (Luuk. 12:16–17,19–21) Jos taas valitsemme Jumalan ja aarteemme on taivaissa, nälkämme ja janomme muistuttavat meitä Kristuksen janosta ristillä (Joh. 19:28) sekä hänen lupauksestaan palkita ne, jotka ruokkivat ja juottavat häntä niissä ihmisissä, joilla on nälkä ja jano (Matt. 25:35).

Syöminen onkin luonnostaan yhteisöllistä – eräs syömisen olemassaolon tarkoituksista on varmasti juuri se, että voimme sen avulla auttaa toisia, harjoittaa ystävyyden, anteliaisuuden ja vieraanvaraisuuden hyveitä. Yksinäisyydessä syöminen on maailmanlaajuisesti paljon harvinaisempaa kuin yhdessä syöminen – ihmiset tietävät, että ateriointi on paljon antoisampaa yhteisössä. Tämän lisäksi ihmisillä on kokemus siitä, kuinka hyvä olo tulee, kun saa tarjota toisille hyvän aterian, lahjoittaa köyhälle perheelle ruokaa tai tulla kutsutuksi juhlaillalliselle hyvässä seurassa.

Kristityille syömisen yhteisöllisyys merkitsee kuitenkin vielä enemmän. Kuten kaikessa syömisen teologiassa, eukaristia valaisee ja syventää jokaista näkökulmaa aivan uudella tavalla. Eukaristiaahan kutsutaan kommuunioksi, ja kommuunio (lat. communio, cum+unio) tarkoittaa yhteyttä tai ykseyttä (jonkun kanssa). Paavali opetti, että ”leipä, jonka me murramme” on ”yhteys (communio) Kristuksen ruumiiseen” (1. Kor. 10:16). ”Leipä on yksi, ja niin mekin olemme yksi ruumis, vaikka meitä on monta, sillä tulemme kaikki osallisiksi tuosta yhdestä leivästä.” (1. Kor. 10:16–17)

Koska kristityt ovat yhtä Kristuksessa, joka on tullut ruoaksemme ja joka aterioi kanssamme, he myös aterioivat yhdessä toistensa kanssa: ”Veljeni, kun siis kokoonnutte aterioimaan, odottakaa toisianne.” (1. Kor. 11:33) Nykyaikainen ”jokainen ottakoon ajallansa jääkaapista ja lämmittäköön mikrossa” – tyyli on kaukana kristillisestä ihanteesta. Jeesus sanoi Pyhän Hengen opettavan meille ”kaiken” (Joh. 14:26), myös oikeanlaisen syömisen, joten antakaamme hänen opettaa.

Syöminen on siis ykseyden merkki. Ensimmäiset kristityt ymmärsivät tämän niin vahvasti, että vakavalla synnillä kirkon yhteyden jättäneen kristityn kanssa kehotettiin olemaan aterioimatta (1. Kor. 5:11), sillä kristittyjen yhdessä syöminen merkitsee yhteistä sidettä Kristuksessa. Ensimmäiset kristityt tosin liittivät yhteisen aterioinnin eukaristian viettoon toisin kuin nykyään. Nykyäänkin kirkko on kuitenkin tarkka siinä, ettei eukaristiseen perheateriaamme voi osallistua kristitty, joka ei ole kirkon eli Jumalan perheen (Ef. 2:19) kanssa täydessä sakramentaalisessa yhteydessä katolisen uskon puutteen tai vakavan synnin takia.

Jos kuitenkin olemme armon tilassa ja osallistumme Karitsan hääaterialle, saamme julistaa Kristuksen pelastavaa kuolemaa maailman loppuun asti (1. Kor. 11:26) ja tulla siitä osallisiksi siinä toivossa, että ”se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti” (Joh. 6:51), koska meillä on Jeesuksen pysyvä lupaus: ”Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, pysyy minussa, ja minä pysyn hänessä.” (Joh. 6:56)

Explore posts in the same categories: Teologia

2 kommenttia : “Syömisen teologia”

  1. Martti S. Says:

    Kiitos, oli mielenkiintoinen essee!

  2. Emil Anton Says:

    Kiitos itsellesi ja ole hyvä!


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: