Keinohedelmöitys ja sterilisaatio

Mikä on katolisen kirkon kanta keinohedelmöitykseen ja sterilisaatioon? Seksuaalimoraalia käsittelevistä artikkeleista on käynyt ilmi katolisen kirkon ja maalaisjärjen vaatimus siitä, että seksuaalisuudessa aviopuolisoiden yhtyminen (sekä siitä seuraava nautinto ja rakkaussiteen kasvaminen) ja suvunjatkaminen eli lisääntyminen ovat tiukasti toisiinsa sidottuja, ja näiden erottaminen toisistaan menee luonnon järjestystä ja Jumalan suunnitelmaa vastaan.

Sterilisaatiossa ja keinohedelmöityksessä on kyse kahdesta vastakkaisesta rikkomuksesta: sterilisaatiossa halutaan nauttia seksin yhdynnällisistä aspekteista, mutta poistaa lastensaannin mahdollisuus hedelmällisyyden tuhoamisella, kun taas keinohedelmöityksessä aviopuolisot eivät yhdy toisiinsa uuden elämän tuottamiseksi.

Keinohedelmöityksessä on lisäksi muita vakavia moraalisia ongelmia: munasoluja hedelmöitetään usein useampia, ja ylimääräiset ihmisenalut tuhotaan hyödyttöminä. Näin syyllistytään murhaan. Sterilisaatiossa puolestaan vahingoitetaan Jumalan luomaa ruumista niin, ettei sillä tarvitsisi palvella Jumalaa niin kuin hän on tarkoittanut.

On erikoista huomata, ettei kenellekään tulisi mieleenkään leikellä tai tukkia muita Jumalan ja ihmisten palvelemiseen tarkoitettuja ruumiinosia kuten käsiä, jalkoja, nenää tai korvia, mutta kun kyse on seksistä, kaikki on toisin (sterilisaatio). Kukaan ei hyväksy murhaa, paitsi seksin vuoksi (abortti). Kukaan ei hyväksy lasten heitteillejättöä, hyväksikäyttöä tai pahoinpitelyä, mutta avioero (tutkitusti mitä vahingollisin asia lapsille) on jokamiehen oikeus – seksin vuoksi.

Kukaan ei hyväksy itsetuhoa, paitsi kun kyse on seksistä – eihän pornoa eikä itsetyydytystä voi kieltää, nehän ovat omantunnonkysymyksiä. Kukaan ei hyväksy valehtelua, uskottomuutta, varkautta – paitsi seksin vuoksi. Näistähän avioliiton ulkopuolisissa suhteissa, ehkäisyssä ja kaikissa muissa nykyajan suurimman epäjumalan palvontamuodoissa on kyse. On valaisevaa miettiä, mitä kaikkea seksijumalalle yhteiskunnassamme uhrataan: terveys (taudit), puoliso (syrjähypyt), lapset (avioerot), maine (julkkisskandaalit), aika (tv-ohjelmat), raha (prostituutiopalvelut)…

Seksi sanoo: ”Minä olen seksi, jumalasi, joka toi sinut tyytymättömyyden maasta. Älä pidä muita jumalia.” Israelin Jumala sanoo: ”Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka vein sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä. Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.” (2. Moos. 20:2-3)

Joosuan kauan sitten lausuma kehotus koskee yhä meitä kaikkia: ”valitkaa tänä päivänä, ketä tahdotte palvella” (Joos. 25:15). Voisipa meidän kaikkien yhteinen vastauksemme kaikua Jumalan ja maailman edessä yhdessä Joosuan kanssa: ”minä ja minun perheeni palvelemme Herraa” (idem).

Explore posts in the same categories: Etiikka

5 kommenttia : “Keinohedelmöitys ja sterilisaatio”

  1. Anonyymi Says:

    Olen jotain ymmärtänyt, että Augustinus liittääkin perisynnin jotenkin erityisesti nimenomaan seksuaalisuuteen. Lienenkö pahastikin hakoteilla?

  2. Silvanus Says:

    Augustinus kirjoittaa, että ”synnin sisältö on paha himo”, mutta ei tarkoittane tällä seksuaalista himoa.

  3. Emil Anton Says:

    Kuulostaapa luterilaiselta, varsinkin jos tuo on perisynnin selitys:D Anna viite alkuperäiseen. Joka tapauksessa on varmaan toinen kohta, jossa Augustinus (ja muutkin isät) ovat liittäneet ensimmäisen synnin seksuaalisuuteen…en ole vielä perehtynyt asiaan mutta tämä on vaikutelmani.

  4. Thyros Says:

    Kummallista, itse en ole löytänyt Raamatusta ainoatakaan kohtaa joka tukisi näitä väitteitä. Abortti, ehkäisy ja sterilisaatiot eivät nykyisissä muodoissaan olleet tunnettuja raamatullisena aikana, joten niihin ei voi uskonnollisesti ottaa kantaa, ja jokainen on vapaa muodostamaan oman mielipiteensä. Vai onko luomiskertomuksen kehotus lisääntyä ja täyttää maa ehkäisyn kieltävä? Voihan sen niinkin tulkita, mutta tuo käsky on jo kauan sitten täytetty, ja nykyään hallitsematon lisääntyminen vain lisää kärsijöiden määrää.

  5. Emil Anton Says:

    Thyros, oletat, että asiaan voi ottaa uskonnollisesti kantaa vain, jos Raamattu suoraan puhuu siitä. Raamattu ei kuitenkaan näin väitä, joten oletuksesi kumoaa itsensä. Kristinuskossa on aina ollut traditio ja opetusvirka. Kirkko ammentaa moraaliopetuksensa Raamatusta ja sen yleisistä periaatteistta ihmisen ja elämän arvokkuudesta sekä näihin pohjautuvasta kristillisestä perinteestä. Kukaan ei missään tapauksessa ole vapaa muodostamaan omia mielipiteitään elämän ja kuoleman kysymyksistä – oma uskomuksesi ei tee asiaa todeksi, vaan jokaisen on otettava vastaan pätevän Jumalan asettaman auktoriteetin sana.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: