Pietari – Kallio?

Yksi suurimmista Kristuksen kirkkoa ja paaviutta koskevista kiistakysymyksistä liittyy Jeesuksen Pietarille osoittamiin sanoihin: ”Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita.” (Matt. 16:18) Kuka tai mikä on kallio, jolle kirkko on rakennettu? Katolilaiset uskovat, että kallio on ennen kaikkea Pietari, kun taas monet paaviuden hylkäävät kristityt ovat yrittäneet osoittaa, että kallio on joko Kristus tai Pietarin tunnustama usko. Tässä artikkelissa pyrimme löytämään aidon ja alkuperäisen tulkinnan tutustumalla itse tekstin kieleen sekä varhaisten kristittyjen kirjoituksiin asiasta.

Simon – Petros – Petra – Keefas

Kun Jeesus oli kysynyt opetuslapsilta, kuka hän heidän mielestään oli, Simon vastasi: ”Sinä olet Messias, elävän Jumalan poika.” (Matt. 16:16) Tähän Jeesus puolestaan vastasi seuraavasti: ”Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa. Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita. Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu.” (Matt. 16:17–19)

Varhaisimmat tuntemamme Matteuksen evankeliumin käsikirjoitukset ovat kreikankielisiä, ja kreikan kielellä onkin merkittävä osa tässä kiistellyssä jakeessa. Nimi ”Pietari” tulee kreikan nimestä ”Petros”, jota ei tunnettu erisnimenä ennen tätä historiallista evankeliumin tapahtumaa. ”Kallio” on puolestaan kreikaksi ”petra”. Perinteisesti on ajateltu, että Pietari sai nimensä kalliosta – kyseessä on sanaleikki, joka osoittaa Pietarin olevan kallio, jolle kirkko rakennetaan.

Viime aikoina erityisesti protestantit ovat kuitenkin kyseenalaistaneet tämän tulkinnan ja kiinnittäneet huomiota siihen, että Pietari on Petros, kun taas kallio on petra – vaikka sanat ovat samantapaisia, ne eivät ole identtisiä. Protestanttisen tulkinnan mukaan kyseessä on Pietarin ja kallion samaistamisen sijasta niiden vastakkainasettelu. Tälle ajatukselle on saatu tukea muinaiskreikkalaisista teksteistä, joissa petros merkitsee pikkukiveä eikä suinkaan kalliota. Jeesuksen ajatellaan siis kutsuneen pikkukiveksi heikkoa Pietaria, jota hän moitti Saatanaksi (Matt. 16:23), joka kielsi hänet kolmesti (Matt. 26:69–75) ja jonka uneliaisuutta ja toisaalta väkivaltaa Jeesus moitti Getsemanessa (Matt. 26:40, Joh. 18:10–11). Jeesus itse (tai usko häneen, jonka Pietari oli aiemmin tunnustanut) olisi sen sijaan järkkymätön Kallio, jolle kirkko rakennettaisiin.

Tämä argumentti kaatuu kuitenkin siihen, että Jeesus ei puhunut kreikkaa. Jeesuksen ja opetuslasten käyttämä kieli oli aramea, ja varhaisten kristittyjen todistuksen mukaan Matteus myös kirjoitti Jeesuksen sanat alun perin aramean (tai mahdollisesti heprean) kielellä. Jeesuksen Simonille antama nimi ei ollut kreikkalainen Petros, vaan aramealainen Keefas. Tämä käy ilmi Johanneksen evankeliumista, jossa Jeesuksen kerrotaan sanoneen Pietarille: ”Sinä olet Simon, Johanneksen poika. Nimesi on oleva Keefas” – se merkitsee: Kallio.” (Joh. 1:42) Keefas ei tarkoittanut pikkukiveä, vaan massiivista kalliota, ja juuri tämä tulisi olemaan Pietarin nimi.

Jos Pietarin nimi oli Kallio eikä Pikkukivi, miksi Matteus käänsi hänen nimensä kreikaksi sanalla Petros eikä Petra? Vastaus on yksinkertainen: petra on kreikassa feminiinisukuinen sana, kun taas miesten nimet ovat automaattisesti maskuliineja. Kielessä, jossa on eri sukuja, ei miehellä voida kuvitellakaan olevan feminiininimeä eikä naisella maskuliininimeä. Kun esimerkiksi Jeesuksen alkuperäinen nimi Jeshua käännettiin kreikaksi, ei valittu muotoa Iesoua (joka olisi ollut lähempänä alkuperäistä) vaan Iesous (välttämätön maskuliinimuoto). Mutta eikö Matteus ymmärtänyt, että Petros saattaisi aiheuttaa väärinkäsityksiä, kun se kerran merkitsi pikkukiveä? Vastaus on, että petros merkitsi pikkukiveä vain klassisen kreikan runoudessa, mutta apostolien aikana käytössä olleessa koineen kreikassa tätä merkitystä ei ollut olemassa, joten se tuskin tuli Matteukselle edes mieleen.

Näiden kielellisten syiden lisäksi asiayhteydestä on välttämättä pääteltävä, että Jeesus halusi nimittää Simonin Kallioksi eikä heikoksi pikkukiveksi. Jeesuksen sanat Pietarille ovat osa siunausta. Jeesus ylistää Pietaria ensin autuaaksi, julistaa hänen sitten saaneen Jumalalta erityisen ilmoituksen, nimittää hänet Kallioksi, antaa hänelle taivasten valtakunnan avaimet sekä voiman sitoa ja vapauttaa Jumalan auktoriteetilla mitä tahansa maan päällä. Protestanttinen tulkinta ei yksinkertaisesti sovi kuvaan – ei ole mitään järkeä ajatella, että Jeesus olisi sanonut: ”Autuas olet sinä, Simon! Olet mitätön pikkukivi. Sinä saat taivasten valtakunnan avaimet!” Keskimmäinen lause on kuin afrikkalainen pohjoisnavalla – täysin itselleen vieraassa kontekstissa.

Pietarin luonne ja Kristus kalliona

Pietarin heikko luonne on saanut monet epäilemään, että kallio ei voinut tarkoittaa häntä. Kuten aiemminkin jo mainittiin, Jeesus kutsui Pietaria hänen uskonsa puutteen vuoksi Saatanaksi ja moitti häntä useaan otteeseen erilaisista heikkouksista. Pietari kielsi Jeesuksen kolmesti, ja kun hänen tuli sovittaa tämä synti tunnustamalla kolmesti rakkautensa Kristusta kohtaan, hän pystyi tarjoamaan vain epätäydellistä rakkautta. Johanneksen evankeliumin kreikankielisessä alkutekstissä Kristus käytti kahdessa ensimmäisessä ”rakastatko minua?” – kysymyksessään sanaa agapas, joka merkitsee yliluonnollista jumalallista rakkautta. Pietari sen sijaan vastasi ”rakastan” sanalla filo, joka merkitsee inhimillistä ystävyysrakkautta (Joh. 21:15–16).

Pietarin heikkous ei kuitenkaan estänyt Jeesusta tekemästä hänestä Kalliota, jolle kirkko rakennettaisiin. Kolmannella kerralla Jeesus osoitti hyväksyvänsä Pietarin heikkouden ja tiedusteli Pietarin rakkautta sanalla fileis, ja Pietari vastasi kolmannen kerran myöntävästi. Jokaisen vastauksen jälkeen Jeesus antoi Pietarille tehtäväksi hänen lampaidensa kaitsemisen ja ruokkimisen eli hallitsemisen ja opettamisen (Joh. 21:15–17).

Kun Jeesus sanoi rakentavansa kirkkonsa Pietarille ja antavansa hänelle taivasten valtakunnan avaimet, hän käytti futuurimuotoja. Kirkkoa ei rakennettu vielä Jeesuksen elinaikana, vaan se syntyi Pyhän Hengen laskeuduttua opetuslasten päälle helluntaina. Tällöin Jeesuksen lupaukset toteutuivat, ja tästä lähtien näemme myös uskomattoman muutoksen Pietarissa. Apostoli, joka lankesi jatkuvasti heikkouteensa Jeesuksen elinaikana, oli helluntain jälkeen yhtäkkiä mitä rohkein johtaja, todellinen Kallio. Hän saarnasi voimakkaasti, teki suuria ihmeitä, tuomitsi väärintekijöitä ja paimensi kirkkoa (esim. Ap.t. 2–5, 8–11, 15).

Joskus ei-katolilaiset vetoavat raamatunkohtiin, joissa Jeesuksen opetetaan olevan kallio tai kirkon kulmakivi. Paavali kirjoitti: ”Hehän joivat siitä hengellisestä kalliosta, joka kulki heidän mukanaan; tämä kallio oli Kristus.” (1. Kor. 10:4) Hän sanoi myös, että kirkon ”kulmakivenä on itse Kristus Jeesus” (Ef. 2:20). Itse Pietarikin kutsui Jeesusta kulmakiveksi ja kallioksi: ”Tulkaa hänen luokseen, elävän kiven luo, jonka ihmiset ovat hylänneet mutta joka on Jumalan valitsema ja hänen silmissään kallisarvoinen…Sanotaanhan Raamatussa: – Katso, minä lasken Siioniin kulmakiven, valitun kiven, jonka arvo on suuri. Joka häneen uskoo, ei joudu häpeään. Te, jotka uskotte, saatte siis osaksenne tämän arvon ja kunnian, mutta niille, jotka eivät usko, ’kivestä, jonka rakentajat hylkäsivät, on tullut kulmakivi, kompastuskivi ja kallio johon langetaan.’” (1. Piet. 2:4,6–8)

Nämä raamatunkohdat eivät varsinaisesti kommentoi Matteuksen evankeliumin 16 luvun tapahtumia, joten ne eivät suinkaan yritä osoittaa, että Kristus tarkoitti itseään puhuessaan kalliosta, jolle kirkko rakennetaan. Viittaukset Jeesukseen kalliona tai kulmakivenä eivät mitenkään poista Pietarin asemaa. Samassa asiayhteydessä Pietari kirjoitti myös: ”rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi rakennukseksi” (1. Piet. 2:5), ja Paavali puolestaan: ”olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat” (Ef. 2:20). Jeesus sanoi olevansa maailman valo (Joh. 8:12), mutta toisaalla hän sanoi myös opetuslasten olevan maailman valo (Matt. 5:14). Jeesus sanoi paimentavansa lampaitaan (Joh. 10:14–16), mutta toisaalta hän myös antoi paimentamistehtävän Pietarille (Joh. 21:15–17). Jeesus on kallio ja paimen, mutta hän halusi asettaa itselleen maanpäällisen sijaisen, joka on myös kallio ja paimen.

Kirkkoisien tulkinta ja jakautumattoman kirkon usko

Hämmästyttävän usein kuulee väitettävän, että suurin osa kirkkoisistä tulkitsi kallion protestanttisen mallin mukaan. Useita kirkkoisiä siteerataan todisteeksi siitä, että varhaiset kristityt pitivät Pietarin tunnustamaa uskoa kirkon perustuksena ja kalliona – ei siis Pietaria itseään. Vaikkakin on totta, että kirkkoisien kirjoituksissa on kohtia, joissa Matteuksen evankeliumin 16 luvun kalliona pidetään uskoa eikä Pietaria, ei tämä tarkoita sitä, etteivätkö kirkkoisät olisi myös uskoneet Pietarin olevan tuo samainen kallio. Tämä saattaa kuulostaa hämmentävältä, mutta tosiasiassa juuri näin katolinen kirkko nykyäänkin opettaa: kallio ei ole joko Pietari tai hänen uskonsa, vaan sekä Pietari että hänen uskonsa.

Katolisen kirkon katekismus (KKK) toteaa: “Tälle pyhän Pietarin tunnustaman uskon kalliolle Kristus on rakentanut kirkkonsa.” (KKK 424) Toisaalta vähän myöhemmin sama Katekismus opettaa: ”Pietari pysyy tunnustamansa uskon perusteella kirkon horjumattomana kalliona” (KKK 552). Todistamme seuraavilla sitaateilla, että varhaiset kristityt (nekin, joita protestantit mielellään siteeraavat todistaakseen uskon olevan tuo kiistelty kallio) pitivät yleisesti ja yksimielisesti Pietaria kalliona ja kirkon perustuksena. Sitaatit niiltä kirkkoisiltä, jotka muissa kirjoituksissaan pitivät joko Kristusta tai uskoa kalliona, todistavat edellisen huomautuksen siitä, että vastauksen ei tarvitse olla joko-tai, vaan sekä-että.

Aloitamme Tertullianuksesta, joka kirjoitti vuonna 200: ”Pidettiinkö mitään salassa Pietarilta, jota kutsutaan kallioksi, jolle kirkko rakennetaan?” (Vastaväite harhaoppisia vastaan 22) Saman vuosisadan ensimmäisellä puoliskolla Origenes kirjoitti Johanneksen ja 2. Mooseksen kirjan kommentaareissaan: ”Pietari, jolle on rakennettu Kristuksen kirkko, jota tuonelan portit eivät voita, jätti vain yhden aidoksi tunnustetun kirjeen.” (5:3) ”Katso tuota mahtavaa kirkon perustusta, kallioista horjumattominta, jolle Kristus rakensi kirkon!” (5:4) On mielenkiintoista, että Origenes ei ollut varma 2. Pietarin kirjeen kanonisuudesta (vrt. sola scriptura), mutta sen sijaan hän oli varma siitä, kenen perustalle kirkko on rakennettu (vrt. paavius).

200-luvun toisella puoliskolla Kyprianus Kartagolainen kirjoitti kirkon ykseyttä koskevan teoksen ensimmäisessä versiossaan seuraavaa: ”Herra sanoo Pietarille: ‘Minä sanon sinulle’, hän sanoo, ‘että sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni’… Hänelle [Pietarin päälle] hän rakentaa kirkon, ja hänelle hän antaa käskyn ruokkia lampaita.” (Katolisen kirkon ykseys 4) Kun siirrytään 300-luvun alkuun, törmäämme Nisibiksen piispaan Jaakobiin, joka kirjoitti: “Ja Simon, apostolien pää, joka kielsi Kristuksen… Herramme otti hänet vastaan, ja teki hänestä perustuksen ja kutsui häntä kirkon rakennuksen kallioksi.” (Puhe 7 katumuksesta 6:57)

300-luvun puolivälissä toinen idän kirkkoisä Efraim Syyrialainen kirjoitti: ”[Jeesus sanoi:] Simon, seuraajani, olen tehnyt sinusta pyhän kirkon perustuksen. Nimitin sinut ajoissa Pietariksi, koska sinä tuet kaikkia sen rakenteita. Sinä olet niiden tarkastaja, jotka rakentavat minulle kirkon maan päällä. Jos he haluaisivat rakentaa jotain väärää, sinä, joka olet perustus, tuomitset heidät.” (Saarnoja 4:1) Vähän myöhemmin lännessä Hilarius Poitierslainen kirjoitti: ”Siunattu Simon, joka salaisuuden tunnustettuaan tehtiin kirkon peruskiveksi ja sai taivaan valtakunnan avaimet…” (Kolminaisuudesta 6:20) Myöhemmin sama kirkkoisä kirjoitti selityksen Psalmiin 131, jossa hän mainitsi aiheemme jälleen: ”Hän [Jeesus] otti Pietarin – jolle hän oli juuri antanut taivasten valtakunnan avaimet, jolle hän aikoi perustaa kirkkonsa, jota tuonelan portit eivät millään tapaa voittaisi…” (8)

300-luvun loppupuoliskolla idän kolme suurta kappadokialaista ottivat aiheeseen kantaa. Basileios Suuri kirjoitti: “Kun kuulemme nimen Pietari… ajattelemme… häntä, joka uskonsa huomattavuuden takia sai päällensä kirkon rakennuksen.” (Eunomiusta vastaan 4) Sama kirkkoisä kirjoitti myös kommentaarin Jesajan kirjaan, jossa hän totesi: “Yksi näistä vuorista on Pietari, jolle kalliolle Herra lupasi rakentaa kirkkonsa.” (2)

Basileios Suuren veli Gregorios Nyssalainen puolestaan ilmaisi asian seuraavasti: ”Hänen [Pietarin] nimen vaihtamisella Herra muutti Pietarin joksikin jumalallisemmaksi, Simonin sijasta häntä kutsutaan ja hän tuli kallioksi… Suuri Pietari… uskoi Karitsaan ja tuli uskosta täydelliseksi, ja oltuaan uskollinen kalliolle, tuli Kallioksi [Pietariksi].” (Saarna 15) Toisaalla sama Gregorios kutsui Pietaria rikkomattomaksi ja mitä vankimmaksi kallioksi, jolle Herra rakensi kirkkonsa.

Toinen Gregorios, nimittäin Gregorios Nazianzilainen, oli samoilla linjoilla: ”Näetkö, että Kristuksen opetuslapsista, joista kaikki olivat suuria ja valinnan arvoisia, yhtä kutsutaan kallioksi, ja hänelle uskotaan kirkon perustukset…” (Puhe 26) Tämäkin kappadokialainen kirjoitti asiasta vielä toisen kerran ja kutsui Pietaria toisen Gregorioksen tapaan rikkomattomaksi kallioksi.

Myös lännen suuret kirkkoisät kirjoittivat aiheestamme 300-luvun lopulla. Ambrosius Milanolainen mainitsi asian useampaankin otteeseen: ”Pietarille itselleen hän [Jeesus] sanoo: ‘Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni.’ Missä Pietari on, siellä on kirkko.” (12 Daavidin Psalmin kommentaari 40:30) “Eikö hän sitten voinut vahvistaa sen miehen uskoa, jolle hän omalla auktoriteetillaan antoi valtakunnan, jota hän kutsui kallioksi, julistaen hänet täten kirkon perustukseksi?” (Usko 4:5)

Hieronymus kirjoitti kirjeessään paavi Damasukselle: ”En seuraa muuta johtajaa kuin Kristusta enkä ole yhteydessä muiden kuin sinun autuutesi kanssa, siis Pietarin istuimen kanssa. Tiedän, että tämä on se kallio, jonka päälle kirkko on rakennettu.” (Kirjeitä 15:2) Vuosisadan jo vaihduttua Augustinus kirjoitti: ”Pietarista itsestään, jolle, ikään kuin koko kirkkoa edustavalle, Herra sanoi: ‘Tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni, ja tuonelan portit eivät sitä voita.’” (Kirjeitä 53:1:2)

Jos palaamme taas itään, saamme lukea Johannes Krysostomoksen sanat: “Kun nimeän Pietarin, nimeän rikkomattoman kallion, vankan perustuksen, suuren apostolin, opetuslapsista ensimmäisen…” (Saarna 3 katumuksesta 4) Kun noin neljäsosa oli kulunut ajanlaskumme viidennestä vuosisadasta, Kyrillos Aleksandrialainen kirjoitti Johanneksen kommentaarissaan: “Hän [Jeesus] muutti hänen [Simonin] nimen Pietariksi, sanasta “petra” (kallio), koska hänen päällensä hän oli myöhemmin perustava kirkkonsa.” Syyriassa piispana toiminut Theodoret kirjoitti saman vuosisadan puolivälissä: ”Kirkon mahtava perustus järkkyi ja vahvistui jumalallisesta armosta. Herra käski häntä huolehtimaan samalla tavalla veljistä: ’Ja sinä’, hän sanoo, ‘kääntyneenä, vahvista veljiäsi’”.

Näin olemme saapuneet vuoteen 451, jolloin pidettiin Khalkedonin ekumeeninen kirkolliskokous. Tämän kirkolliskokouksen dokumenteista näemme, että koko jakautumaton apostolinen kirkko piti Pietaria kirkon kalliona ja perustuksena: ”Pyhin ja siunatuin [paavi] Leo, vanhan ja mahtavan Rooman arkkipiispa, meidän kauttamme, ja tämän pyhimmän synodin kautta, yhdessä kolmesti siunatun ja kunniakkaan apostoli Pietarin kanssa, joka on katolisen kirkon kallio ja perustus, ja ortodoksisen uskon perustus…” (Konsiilin teot, sessio 3)

Kirkosta käytettiin nimeä katolinen (yleinen t. maailmanlaajuinen), kun taas uskoa kutsuttiin ortodoksiseksi (oikeaoppiseksi t. oikein ylistäväksi), ja tässä kirkkojen yhdessä tunnustamassa Khalkedonin kirkolliskokouksessa tämä katolis-ortodoksinen kirkko tunnustaa uskokseen, että Pietari on kirkon kallio ja perustus. Asia lienee täten loppuun käsitelty.

Explore posts in the same categories: Eksegetiikka, Katolinen apologetiikka

One Comment : “Pietari – Kallio?”

  1. SP Says:

    Kiinnostavia tulkintoja, kiitos pohdinnoistasi!

    Kirjoitit: ”Jokaisen vastauksen jälkeen Jeesus antoi Pietarille tehtäväksi hänen lampaidensa kaitsemisen ja ruokkimisen eli HALLITSEMISEN ja opettamisen”.
    Tämä on varmaankin katolilainen tulkinta asiasta?

    Luterilaisuudessa opetetaan, että lampaiden kaitseminen on niiden PALVELEMISTA, ei hallintaa: …”kaitkaa teille uskottua Jumalan laumaa, ei pakosta, vaan vapaaehtoisesti, Jumalan tahdon mukaan, ei häpeällisen voiton tähden, vaan sydämen halusta, EI herroina HALLITEN niitä, jotka ovat teidän osallenne tulleet, vaan ollen laumalle esikuvina…”

    Kallio-Seurakunta-teemasta jäi ilmeisesti mainitsematta se kaikkein yksinkertaisin tulkintamalli, eli luetaan ihan pilkulleen lause, ja tulkitaan se ihan simppelisti suoraan sana sanalta:

    ”Ja minä sanon sinulle: SINÄ olet Pietari, ja TÄLLE kalliolle minä rakennan seurakuntani, ja tuonelan portit eivät sitä voita.”
    Sana SINÄ viittaa Pietariin, eli poispäin Jeesuksesta. Sana TÄMÄ taas viittaa tännepäin, eli Jeesukseen itseensä päin.

    Näin Jeesus julistaisi Pietarin asemaa ja auktoriteettia Kalliona kuten Jeesuskin on Kallio. Jeesuksen ristin sovitustyön kautta he ovat samaa olemusta, Jumalan lapsia ja kanssaperillisiä Jumalan Valtakuntaan, eikä Jeesus häpeä kutsua häntä veljekseen ja Kallioksi. Siksi Jeesus sanoo: SINÄ olet Pietari (Kallio)….

    Mutta sitten Jeesus kääntää puheen itseensä päin, osoittaa itseensä päin ja jatkaa puhettaan: …ja TÄLLE Kalliolle minä rakennan seurakuntani.

    Sana-sanaisen lauseenjäsennyksen mukaisesti ”sinä kallio” on Pietari, ja ”tämä kallio” on Jeesus. Jos Jeesus olisi tarkoittanut, että Hän rakentaa seurakuntansa Pietarin varaan, Hän olisi myös sanonut sen: …”SINÄ olet Kallio, ja SINUN varaasi minä rakennan seurakuntani…” Mutta Jeesus ei sanonut niin.

    Miksi Hän sitten jätti ilmoituksensa niin epävarmalle pohjalle, erilaisten tulkintojen riepoteltavaksi? Koska meillä on vapaa tahto, ja tällaiset tulkinnalliset raamatunkohdat juuri tuovat ilmi sen, mitä meidän sydämessämme on. Omimmeko me Jumalan ainokaisen Pojan kunnian ja kirkkauden itsellemme, ylpeilemmekö, että me muka voitamme Kuoleman portit.
    Herra koettelee, mitä meidän sydämessämme on, miten meidän lihallinen luontomme haluaa nähdä ja tulkita asian.

    ”Niinpä Jumala ainoastaan koetellakseen häntä ja tullakseen tuntemaan kaiken, mitä hänen sydämessään oli, jätti hänet Baabelin ruhtinasten lähettiläiden valtaan, jotka olivat lähetetyt hänen luokseen tiedustelemaan ihmettä, joka oli tapahtunut maassa.”

    Mutta mikä tahansa onkaan tulkintamme,
    toivottavasti silti vaellamme samaa tietä rohkaisten, tukien ja toisiamme auttaen,
    juosten hyvän kilpailun,
    unhottaen sen, mikä on takana,
    ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessäpäin,
    rientäen kohti päämäärää, voittopalkintoa,
    johon Jumala on meidät taivaallisella kutsumisella kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: