Jumalan ja kirkon äiti, taivaan kuningatar, esirukoilija ja kanssalunastaja

Monien kristittyjen on vaikea ymmärtää katolisen kirkon Neitsyt Marialle osoittamaa kunnioitusta. Kirkkoa syytetään siitä, että se palvoo Mariaa ja kiinnittää liian vähän huomiota ainoaan Pelastajaan, Kristukseen. Kristus on heistä ainoa esirukoilija ja lunastaja, joten kirkon näkemys Mariasta esirukoilijana ja kanssalunastajana tuntuu jopa epäjumalanpalvonnalta tai pyhäinhäväistykseltä. Tässä artikkelissa selvitämme, miksi kirkko kunnioittaa Neitsyt Mariaa Jumalan ja kirkon äitinä, taivaan kuningattarena, esirukoilijana ja kanssalunastajana.

Maria – Jumalan äiti

”Jumalan äiti” tai ”Jumalansynnyttäjä” (kr. Theotokos) on varmasti Marian kunniakkain titteli. Se kuvastaa hänen täysin ainutlaatuista kutsumustaan tuoda maailmaan lihaksi tullut Jumala, Pyhän Kolminaisuuden toinen persoona, Jeesus Kristus. Kun Mariaa kutsutaan Jumalan äidiksi, häntä ei pidetä jumaluuden synnyttäjänä, hän ei siis tietenkään ollut olemassa ennen Jumalaa. Theotokos on Efesoksen ekumeenisen kirkolliskokouksen Marialle vuonna 431 antama nimi, joka tähdentää sitä uskon totuutta, että Jeesus Kristus on yksi persoona, Pyhän Kolminaisuuden toinen persoona, ja siksi hän on tosi Jumala (1. Joh. 5:20, Joh. 1:1).

Koska Maria synnytti Jeesuksen, joka on tosi Jumala, hän on todellinen Jumalansynnyttäjä eli Jumalan äiti. Jotkut väittävät, että Maria on Jeesuksen äiti eikä Jumalan äiti, koska hän antoi Kristukselle vain inhimillisen luonnon, ei jumalallista luontoa. Äiti synnyttää kuitenkin aina persoonan eli koko henkilön. Jokainen sanoo äidistään ”minun äitini” eikä ”minun ruumiini äiti”, vaikka emme olekaan saaneet hengellistä sieluamme äidiltämme, vaan Jumalalta.

Efesoksen kirkolliskokous ei suinkaan keksinyt uutta uskonkappaletta julistaessaan Marian Jumalan äidiksi. Raamatussa Elisabet huudahtaa: ”Kuinka minä saan sen kunnian, että Herrani äiti tulee minun luokseni?” (Luuk. 1:43) Sana ”Herra” viittaa ilmiselvästi Jeesuksen jumalalliseen persoonaan. Apostoli Johanneksen opetuslapsen pyhän Polykarpuksen opetuslapsi pyhä Ireneus Lyonilainen kirjoitti jo toisella vuosisadalla: ”Neitsyt Maria… kuuliaisena hänen sanalleen, sai enkeliltä ilouutisen, että hän synnyttäisi Jumalan.” (Harhaoppeja vastaan 5:19:1)

Jumala antoi Marialle korkeimman mahdollisen kutsumuksen ja korotti hänet ainutkertaiseen suhteeseen itsensä kanssa – Maria on Isä Jumalan tytär, Jumalan Pojan äiti ja Pyhän Hengen puoliso. Jumalan äiti on Jumalan jälkeen korkein kuviteltavissa oleva arvo, ja koska Mariassa se on tullut Jumalan suuresta armosta ja nöyryydestä totisimmaksi todeksi, Jumalan kunnian tähden kirkko julistaa ikuisesti tätä suurta ja ymmärryksen ylittävää totuutta.

Marian kutsumus Jumalan äitinä selittää kaiken, mitä kirkko uskoo hänestä. Jumalan äidin arvo on niin suuri, ettei mikään muu arvonimi (Jumalaa lukuun ottamatta) voi olla sitä suurempi eikä siten Jumalaa loukkaava tai hänen kunniaansa vähentävä, kun kerran Jumala itse korotti Marian tähän suurimpaan mahdolliseen asemaan. Jos Jeesus halusi olla niin lähellä Mariaa, että jakoi hänen kanssaan saman ihmisyyden, on hyvin ymmärrettävissä, että Maria jakaa Kristuksen kanssa myös esimerkiksi synnittömyyden, taivaallisen kunnian ja kuninkuuden sekä esirukoilijan aseman.

On tehtävä selväksi, ettei katolinen kirkko palvo Mariaa eikä yritä vähentää Kristuksen arvoa. Päinvastoin kirkko tunnustaa sen, että Kristus itse on korottanut Marian armollaan niin korkealle, että Marian kunnioittamatta jättäminen vähentäisi Jumalan kunniaa, koska se jättäisi tunnustamatta sen, mitä Jumala on Mariassa ja Marian kautta tehnyt. Samoin kuin Picasson taideteoksen ylistäminen ei vähennä vaan pikemminkin lisää Picasson kunniaa, niin myös Marian – Jumalan kauneimman taideteoksen – ylistäminen antaa Jumalalle sen kunnian, joka hänelle kuuluu.

Marian ylistäminen ei ole ylimääräinen lisä kristinuskoon, puhumattakaan siitä, että se olisi jumalanpilkkaa tai epäjumalanpalvontaa. Maria itse Pyhän Hengen innoittamana sanelee pyhässä Raamatussa: ”Tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi” (Luuk. 1:48). Milloin viimeksi on kuultu helluntailaisen, baptistin, Jehovan todistajan, adventistin tai muun ”Raamattuun uskovan” kristityn ylistävän Mariaa, kuten Raamattu käskee? Sitä vastoin katolinen kirkko pysyy sukupolvesta toiseen uskollisena sille raamatulliselle totuudelle, että Maria on ylistämisen arvoinen, koska Jumala on tehnyt hänelle suuria tekoja (Luuk. 1:48–49).

Maria – kirkon ja uskovien äiti

Jokainen kristitty tunnustaa, että Maria on Kristuksen äiti, mutta miksi katolinen kirkko sanoo Marian olevan myös kaikkien kristittyjen ja koko kirkon äiti? Jo Raamatun ensimmäisillä sivuilla on vihjeitä siitä, että Marian kutsumuksena on olla sekä Kristuksen että kirkon äiti. Kun Aadam ja Eeva lankesivat syntiin, Jumala sanoi paholaiselle: ”Ja minä panen vihan sinun ja naisen välille ja sinun sukusi ja hänen sukunsa välille: ihminen on iskevä sinun pääsi murskaksi, ja sinä olet iskevä häntä kantapäähän.” (1. Moos. 3:15) Tässä käy ilmi Marian kutsumus uutena Eevana ja Vapahtajan äitinä. Viisi jaetta myöhemmin Raamattu kertoo meille, että Eevasta tuli ”kaikkien elävien äiti” (1. Moos. 3:20). Tämä on vihje uuden Eevan eli Marian tulevasta kaikkien (ikuisesti) elävien äitiydestä.

Vanhan testamentin vihjeet käyvät toteen Uudessa testamentissa. Ensin Mariasta tulee Kristuksen äiti, kun hän vastaa enkelin ilmoitukseen myöntävästi: ”Minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit.” (Luuk. 1:38) Samalla Mariasta tuli kaikkien Kristuksessa uuden elämän saavien äiti, sillä hän synnytti heidän yliluonnollisen elämänsä lähteen. Tämä seikka syventää uudessa liitossa Herraa palvelevien kristittyjen ymmärrystä psalmin sanoista: ”Olen palvelijasi, sinun palvelijattaresi poika.” (Ps. 116:6)

Jeesus tosiaankin antoi Marian äidiksi kaikille niille, jotka kasteessa saavat uuden yliluonnollisen elämän ja palvelevat uskollisesti Isä Jumalaa. Tämä käy ilmi Jeesuksen elämän tärkeimmällä hetkellä, hänen kärsiessään ristillä. ”Kun Jeesus näki, että hänen äitinsä ja rakkain opetuslapsensa seisoivat siinä, hän sanoi äidilleen: ”Nainen, tämä on poikasi!” Sitten hän sanoi opetuslapselle: ”Tämä on äitisi!” (Joh. 19:26–27)

Sanomalla ”Nainen, tämä on poikasi” Jeesus eli uusi Aadam (1. Kor. 15:45) viittaa ensiksi Mariaan uutena Eevana, sillä ”nainen” oli nimi, jonka Aadam antoi Eevalle (1. Moos. 2:23). Sitten hän laajentaa Marian äitiyttä verisukulaisuudesta hengelliseen sukulaisuuteen antamalla rakkaimman opetuslapsensa hänelle pojaksi. Lopuksi hän tekee selväksi, että Maria on hänen uskollisten seuraajiensa äiti, kun hän sanoo ainoalle ristin juurelle uskollisesti Jeesusta seuranneelle opetuslapselle: ”Tämä on äitisi!”

Raamattu todistaakin selvästi siitä, että Jumalan suunnitelmana ei ollut pelastaa ihmisiä pelkästään juridisesti julistamalla uskovaiset tai hyväntekijät vanhurskaiksi, vaan pikemminkin Jumalan pelastussuunnitelmassa keskeisessä asemassa on perhe. Ihminen pelastuu liittymällä Jumalan perheeseen, tulemalla Jumalan lapseksi (Room. 8:14–17, 1. Joh. 3:1–2). Jumala itse on perhe: Isä, Poika ja Pyhä Henki – Rakastaja, Rakastettu ja Rakkaussuhde. Jeesus syntyi perheeseen ja oli kuuliainen Marialle ja Joosefille (Luuk. 2:51). Jeesus opetti jatkuvasti, että Jumala ei ole pelkästään Herra, vaan myös Isä (Matt. 6:8–9). Johannes huudahtaa, että Jumala on tehnyt meistä lapsiaan (1. Joh. 3:1), ja Paavali sanoo Jeesuksen olevan ”esikoinen suuressa veljesjoukossa” (Room. 8:29).

Jos siis Jeesus on veljemme ja Jeesuksen Isä on meidän Isämme (Joh. 20:17), kuinka selvää onkaan, että Jeesuksen äiti on myös meidän äitimme! Jeesus ei totisesti jättänyt meitä orvoiksi (Joh. 14:18), hän lähetti meille Hengen, jossa voimme huutaa Jumalalle: ”Abba, isä” (Room. 8:15). Hän teki meistä perheensä jäseniä, omia veljiään, Isänsä lapsia ja äitinsä lapsia. Uuden testamentin alkukielen kreikan sana ”veli” (adelphos) tarkoittaa kirjaimellisesti ”samasta kohdusta”. Jos kerran olemme Jeesuksen veljiä, olemme hänen kanssaan syntyneet samasta kohdusta, Marian pyhästä kohdusta, johon Jeesus Marian vapaasta suostumuksesta asettui ja jota maailma saa kiittää pelastuksestaan.

Kuinka suuri lahja onkaan, että rakastava Isämme on antanut meille lahjaksi rakastavan äidin! Tästä totuudesta kiitollisena ja Jumalan suuruutta Marian tavoin hämmästellen ylistävänä (Luuk. 1:46,49) Vatikaanin toinen kirkolliskokous tähdensi, että Maria on todella kirkon äiti. Kirkko (eli kaikki Kristukseen kastetut) on Kristuksen ruumis (1. Kor. 12:13), joten Maria Kristuksen synnyttäjänä on koko kirkon äiti.

Maria – taivaan kuningatar

Maria ei kuitenkaan ole pelkästään äiti, kuten Jumalakaan ei ole pelkästään Isä. Jumala on myös kuningas (Ps. 47:7–8), ja koska Marian kutsumus Jumalan äitinä on aina olla erityisen lähellä Pyhää Kolminaisuutta, Jumala on kruunannut Marian taivaan kuningattareksi. Tämä ajatus ei ole epäraamatullinen myöhempi lisäys kristinuskoon, vaan se on syvästi läsnä Raamatussa jo ammoisista ajoista asti. Vanhassa testamentissa Daavidin kuningaskunnan kulta-ajat olivat Israelille esikuva tulevasta Messiaan valtakunnasta, joka kestäisi ikuisesti.

Jumala ilmoitti Daavidille: ”Minä, Herra, ilmoitan sinulle, että minä rakennan sinulle kuningashuoneen. Kun päiväsi ovat päättyneet ja sinä lepäät isiesi luona, minä asetan hallitsemaan sinusta polveutuvan suvun ja vakiinnutan sen kuninkuuden. Poikasi rakentaa nimelleni temppelin, ja minä pidän hänen kuninkaallisen valtaistuimensa vahvana ikiaikoihin asti. Minä olen oleva hänelle isä, ja hän on oleva minulle poika” (2. Sam. 7:11–14).

Tämä ennustus täyttyy Jeesuksessa häikäisevällä tavalla, sillä Jeesus on sekä Jumalan Poika (Mark. 1:1) että Daavidin poika (Matt. 1:1). Sen lisäksi enkeli sanoi ilmoittaessaan Marialle Jeesuksen syntymän: ”Herra Jumala antaa hänelle hänen isänsä Daavidin valtaistuimen. Hän hallitsee Jaakobin sukua ikuisesti, hänen kuninkuudellaan ei ole loppua.” (Luuk. 1:32–33)

On siis selvää, että Jeesus on Daavidin esikuvan mukaan Jumalan valtakunnan kuningas, mutta mainitseeko Raamattu mitään mistään kuningattaresta? Vastauksen löytämiseksi on palattava Vanhaan testamenttiin Daavidin kuningashuoneeseen. Kuningaskunnassa oli tosiaankin kuningatar, mutta meidät saattaa yllättää se, että kuningatar ei ollutkaan kuninkaan vaimo. Esimerkiksi kuningas Salomolla oli satoja vaimoja (1. Kun. 11:3), joten kuninkaan vaimon (tai vaimojen – tai kenen heistä?) oli mahdotonta olla kuningatar.

Kuningatar olikin kuninkaan äiti, mikä käy ilmi esimerkiksi Jeremian sanoista pakkosiirtolaisuuden uhatessa: ”Sano kuninkaalle ja kuninkaan äidille: Astukaa alas valtaistuimelta ja nöyrtykää, sillä loistava kruunu on pudonnut päästänne!” (Jer. 13:18) Lähes aina, kun 1. ja 2. Kuninkaiden kirjat mainitsevat uuden hallitsijan, hänen äitinsä esitellään samassa yhteydessä. Vastaavalla tavalla Uudessa testamentissa evankelista Matteus (joka yleisesti ottaen painottaa valtakunnan teemaa) liittää Jeesuksen, Daavidin valtaistuimen hallitsijan ja hänen äitinsä Marian tiukasti toisiinsa.

Heti evankeliuminsa kahdessa ensimmäisessä luvussa Matteus mainitsee Marian useaan otteeseen Jeesuksen rinnalla (Matt. 1:18; 2:11, 13, 14, 20, 21). Myös Luukkaan evankeliumi tarjoaa tässä valossa mielenkiintoisen yksityiskohdan. Vanhassa testamentissa Arauna näki kuningas Daavidin ja sanoi: ”Minkä vuoksi herrani ja kuninkaani tulee palvelijansa luo?” (2. Sam. 24:21) Uudessa testamentissa Elisabet tunnisti Mariassa uuden liiton kuningataräidin, kun hän sanoi: ”Kuinka minä saan sen kunnian, että Herrani äiti tulee minun luokseni?” (Luuk. 1:43)

Lopullisesti Marian asema Jumalan valtakunnan taivaallisena kuningattarena tulee ilmi Ilmestyskirjassa. Ensin on huomattava, että Psalmien kirjassa Jumala sanoo tulevalle Daavidin suvusta nousevalle kuninkaalle: ”Sinä olet minun poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin. Pyydä minulta, niin saat kansat perinnöksesi, ja maan ääriin ulottuu sinun valtasi. Sinä alistat kansat rautaisella valtikalla, murrat ne kuin saviastiat.” (Ps. 2:7–9) Tämä ennustus enteili Jeesuksen kastetta, jonka yhteydessä Jumala sanoi: ”Tämä on minun rakas Poikani” (Matt. 3:17).

Vielä täydellisemmin psalmi täyttyy kuitenkin Ilmestyskirjassa, jossa ”nainen” synnyttää ”pojan, joka on paimentava maailman kansoja rautaisella sauvalla” (Ilm. 12:5). Ilmestyskirja kertoo, että lapsen synnyttäneellä naisella oli ”pukunaan aurinko, kuu jalkojen alla ja pään päällä seppeleenä kaksitoista tähteä”. (Ilm. 12:1) Tämä tarkoittaa, että kyseisen naisen korkea asema liittyy selvästi Israeliin, jonka 12 heimoa 12 naista kruunaavaa tähteä symboloi.

Tämä Ilmestyskirjan kohta muistuttaakin Vanhan testamentin tarinaa Joosefista, jonka unessa ”aurinko, kuu ja yksitoista tähteä kumartuivat minun eteeni.” (1. Moos. 37:9) Tähdet symboloivat Joosefin veljiä, joista yhdessä hänen kanssaan tuli Israelin 12 heimon patriarkkoja. He ovat puolestaan esikuva uuden Israelin eli kirkon 12 apostolista, joiden perustalle kirkko on rakennettu (Ef. 2:20).

12 patriarkasta nousseet heimot kunnioittivat vanhan liiton kulta-aikana yhdessä Daavidin kuningashuoneen kuningasta ja hänen äitiään. Kuningataräidin korkea asema käy ilmi 1. Kuningasten kirjasta, joka kertoo, että äidin lähestyessä kuningas ”nousi istuimeltaan, tuli häntä vastaan ja kumarsi maahan hänen edessään” (1. Kun. 2:19). Kaikkien, jopa kuninkaan vaimon oli kumarrettava kuningasta (1. Kun. 1:16), mutta silti kuningas kumarsi äitiään. Tämän jälkeen kuningataräiti istuutui kuninkaan ”oikealle puolelle” (1. Kun. 2:19), mikä kuvastaa kuningataräidin suurta arvoa.

Raamattu kuvaa samoilla sanoilla Kristuksen jumaluutta ja osallisuutta Jumalan herruuteen universumin hallitsijana. Vanhassa testamentissa Psalmien kirjassa lukee: ”Herra sanoo minun herralleni: Istu oikealle puolelleni.” (Ps. 110:1) Uudessa testamentissa tämä kohta yhdistetään Jeesukseen (esim. Matt. 22:43–44; Hepr. 1:13). Siispä kuningataräidin paikka kuninkaan oikealla puolella kuvastaa kuningattaren osallisuutta hänen poikansa kuninkaalliseen hallintaan valtakunnassa. Hän on kuninkaan jälkeen toiseksi suurin.

Tätä taustaa vasten voidaan ymmärtää Ilmestyskirjan ”nainen”, joka synnyttää Messiaan ja jonka kruununa on 12 tähteä. Samoin kuin vanhassa liitossa kuningas kunnioitti äitiään, niin myös Jeesus on kunnioittanut Mariaa ja kruunannut hänet taivaan kuningattareksi (Ilm. 12:1). Samoin kuin Israelin 12 heimoa kunnioittivat kuningataräitiä, niin myös 12 apostolin perustalle rakennettu kirkko kunnioittaa vielä korkeammalle korotettua kuningataräitiä, Vapahtajan äitiä Neitsyt Mariaa, joka on myös kaikkien niiden äiti, ”jotka ovat uskollisia Jumalan käskyille ja Jeesuksen todistukselle” (Ilm. 12:17).

Maria – esirukoilija

Monien on vaikea ymmärtää, miksi katolilaiset rukoilevat Neitsyt Mariaa. Usein kyseessä on väärinkäsitys siitä, että katolinen kirkko opettaa Marialla olevan jumalallinen voima täyttää rukouspyyntöjä. Näin ei suinkaan ole, vaan kirkko kehottaa uskovia pyytämään Marian esirukouksia tarpeidensa puolesta. Katolilaiset siis eivät varsinaisesti rukoile Mariaa, vaan Marian kanssa, kuten ensimmäiset kristityt: ”He pitivät kaikki yhtä ja rukoilivat lakkaamatta yhdessä joukkoonsa kuuluvien naisten sekä Jeesuksen äidin Marian ja Jeesuksen veljien kanssa.” (Ap.t. 1:14)

Monien protestanttien mielestä esirukousten pyytäminen Marialta on kuitenkin Raamatun vastaista, sillä ”yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus” (1. Tim. 2:5). Jos kyseinen raamatunkohta kuitenkin luetaan asiayhteydessä, huomataan, että vain muutamaa jaetta aiemmin Paavali kehottaa ”ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta” (1. Tim. 2:1). Protestantit itse rukoilevat usein toistensa puolesta ja toimivat näin välittäjinä ihmisten ja Jumalan välillä. Aivan samalla lailla katolilaiset pyytävät sekä maan päällä että taivaassa eläviä pyhiä esirukoilemaan rukoustarkoitustensa puolesta.

Esirukoukset eivät millään tavalla vähennä Jeesuksen ainutlaatuista asemaa välimiehenä ihmisten ja Jumalan välillä, vaan osallistuvat siihen ja todistavat sen voimasta. Maria ei ole Kristuksesta erillinen toinen välittäjä, vaan hänen välittäjyytensä nojautuu täysin Kristuksen välittäjyyteen ja on siitä kokonaan riippuvainen. Sama pätee kaikkiin esirukouksiin – ne eivät suinkaan ole raamatunvastaisia vaan päinvastoin sen määräämiä.

Marian asema esirukoilijana on parhaiten ymmärrettävissä siinä valossa, että Jumala teki hänestä taivaan kuningattaren sekä Kristuksen ja kirkon äidin. Vanhassa testamentissa Mariaa ennakoinut kuningataräiti toimi välittäjänä ja esirukoilijana kuninkaan ja kansan välillä. Raamattu todistaa tästä 1. Kuningasten kirjassa, kun Adonia ei esittänyt pyyntöään suoraan kuninkaalle, vaan lähestyi häntä kuningataräiti Batseban välityksellä: ”’Pyydä kuningas Salomolta, että hän antaisi sunemilaisen Abisagin minulle vaimoksi. Sinulta hän ei sitä kiellä.’ Batseba vastasi: ’Hyvä on. Minä puhun puolestasi kuninkaalle.’” (1. Kun. 2:17–18) Samalla tavalla voimme huoletta turvautua Marian puoltoon, ja taivaallinen kuningataräitimme puhuu mieluusti puolestamme Kristukselle. Sitäkin enemmän voimme luottaa Kristuksen vastaavan kuninkaan tavoin: ”Pyydä, äitini, minä en asetu vastaan.” (1. Kun. 2:20)

Vanhan testamentin esimerkki täyttyy Uudessa testamentissa vaikuttavalla tavalla Kaanan häissä. Marian välittäjyys tulee kauniisti esille, kun hän hienovaraisesti tuo häävieraiden puutteen Kristuksen eteen sanoen: ”Heillä ei ole viiniä.” (Joh. 2:3) Kristus ei ollut vielä aloittanut julkista elämäänsä saarnaajana ja ihmeidentekijänä, eikä hän aikonut aloittaa sitä vielä Kaanan häiden aikaan (Joh. 2:4). Marian seuraava ele tuo mieleen Jeesuksen sanat: ”Mitä ikinä te rukouksessa pyydätte, uskokaa, että olette sen jo saaneet, ja se on teidän.” (Mark. 11:24)

Maria nimittäin käskee palvelijoita seuraamaan Jeesuksen ohjeita varmana siitä, että pyydetty ihme on tapahtumassa, vaikka Jeesus oli juuri antanut näennäisesti kieltävän vastauksen (Joh. 2:5). Marian usko ja rukous tuottivat hedelmää, ja Jeesus päätyi tekemään ensimmäisen ihmetekonsa (Joh. 2:7–9). Tästä tapahtumasta Raamattu on tallentanut meille ainoan Marian useille (jopa kaikille!) ihmisille suunnatun kehotuksen, joka tiivistää täydellisesti Marian tehtävän välittäjänä: ”Mitä hän teille sanookin, tehkää se.” (Joh. 2:5) Maria johtaa uskovat aina Kristuksen luokse.

Kirkko ei rukoile ja ylistä Mariaa hänen itsensä vuoksi, vaan siksi, että hän on paras tienosoittaja Vapahtajamme ja Pelastajamme luokse. Kirkko katsoo Kristusta Marian silmin ja Mariaa Kristuksen silmin. Voimme luottavaisin mielin lähestyä kuningattaremme ja äitimme Marian kautta Isäämme ja kuningastamme, häntä, joka itse valitsi tulla luoksemme Marian kautta.

Maria – kanssalunastaja

Marian välittäjyyteen esirukoilijana liittyy läheisesti hänen roolinsa kanssalunastajana. Vaikka kirkko ei ole määritellyt tätä oppia erehtymättömästi, se ei ole katolilaisille vieras. Jos kirkko joskus päätyy julistamaan erehtymättömästi Marian kanssalunastajaksi, kenelläkään ei ole syytä syyttää kirkkoa uusista keksinnöistä, vaikka mitä todennäköisimmin kyseisiltä väitöksiltä ei voida välttyä. On kuviteltavissa, minkälaisia vastareaktioita moinen julistus saattaisi herättää.

Jo nyt katolilaisten syytetään joskus uskovan kahteen lunastajaan, ja kyseisten syytösten vaalijoille on tarjolla kokonainen kirjo vasta-argumentaatioon sopivia raamatunkohtia. Kukaan muu ei voi pelastaa kuin Kristus, julistaa Pietari (Ap.t. 4:12). Katolinen kirkko on kuitenkin edelleen ensimmäisen paavinsa kanssa asiasta täysin samaa mieltä, joten on syytä selventää, mitä kirkko tarkoittaa kutsuessaan Mariaa kanssalunastajaksi.

Ensin on oltava selvillä siitä, että kirkko ei usko kahteen vaan yhteen Lunastajaan, Jeesukseen Kristukseen. Samoin kuin esirukousvälittäjyydessä, niin myös kanssalunastajuudessa Maria osallistuu ja nojautuu täysin Kristuksen välittäjyyteen eikä kykene mihinkään ilman Kristusta. Samoin on ymmärrettävä, että Maria ei ole ainoa Kristuksen lunastustyöhön osallistuja. Samoin kuin esirukousten tapauksessa, kaikki kristityt on kasteessa kutsuttu osallistumaan Kristuksen lunastustyöhön.

Rukoilemalla toisten puolesta, tarjoamalla kärsimykset ja vastoinkäymiset Jumalalle, pyhittämällä jokapäiväiset askareet, julistamalla evankeliumia, toimittamalla sakramentteja ja monilla muilla tavoilla kristityt tekevät Kristuksen lunastustyön läsnä olevaksi sukupolvesta toiseen ja edistävät näin sielujen pelastumista. Jo apostolit ymmärsivät tämän periaatteen. Vaikka Kristus oli Paavalin mielestä varmasti ainoa Pelastaja, hän kirjoitti: ”Kaikille olen ollut kaikkea, jotta pelastaisin edes muutamia.” (1. Kor. 9:22) Ei siis ole epäraamatullista puhua kristittyjen osallistumisesta Jumalan pelastustyöhön toissijaisina pelastajina, työtovereina (1. Kor. 3:9), kanssalunastajina.

Kärsimyksellä on erityinen lunastava arvo, sillä Kristus lunasti meidät kärsimyksellänsä. Kristitty ei kauhistu, masennu eikä joudu murheen tai epätoivon valtaamaksi kärsimysten kohdatessa. Päinvastoin hän iloitsee saadessaan kärsiä Kristuksen puolesta ja Kristuksen kanssa (Matt. 5:11–12). Hyvä raamatullinen esimerkki tästä on Paavalin lausahdus: ”Nyt iloitsen saadessani kärsiä teidän hyväksenne. Sen, mitä Kristuksen ahdistuksista vielä puuttuu, minä täytän omassa ruumiissani hänen ruumiinsa hyväksi, joka on kirkko.” (Kol. 1:24) Paavali opetti kristityn kärsimyksen yhteydestä pelastukseen myös toteamalla, että jos ”kärsimme yhdessä Kristuksen kanssa, pääsemme myös osallisiksi samasta kirkkaudesta kuin hän” (Room. 8:17).

Kristus ei kärsinyt puolestamme siksi, että meidän ei enää tarvitsisi kärsiä. Päinvastoin me kirkon jäsenet olemme mystisellä tavalla Kristuksen kärsivä ja lunastava ruumis. Voimme tarjota kärsimyksemme hyvitykseksi omista ja muiden Kristuksen ruumiin jäsenten synneistä. Emme niin tehdessämme vähennä tai aliarvioi Kristuksen lunastustyötä, vaan toteutamme sitä, tai paremminkin Kristus toteuttaa sitä meissä. Kristus oli tosissaan, kun hän sanoi: ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua.” (Luuk. 9:23)

Ensimmäiset kristityt ymmärsivät, että kärsimykset voidaan tarjota muiden kristittyjen hyväksi. Smyrnan piispa Ignatius Antiokialainen kirjoitti jo 100-luvulla toisille kristityille: ”Älkää minulle enempää suoko kuin että minut uhrataan Jumalalle” (Kirje roomalaisille 2:2), ”Minä olen teidän sovitusuhrinne” (Kirje efesolaisille 8:1), ”Minun henkeni ja kahleeni ovat lunnaat teidän puolestanne” (Kirje smyrnalaisille 10:2). Ignatius ei siis selvästikään ajatellut oman ”kanssalunastajuutensa” olevan ristiriidassa Kristuksen ainutlaatuisen sovitustyön kanssa.

Miksi kirkko sitten kutsuu erityisesti Mariaa kanssalunastajaksi? Jälleen avain Marian roolin ymmärtämiseen on hänen tiivis ja erottamaton yhteytensä Jeesukseen. Yhdessä Jeesuksen kanssa Marian oli oltava paholaisen ja synnin vihollinen (1. Moos. 3:15), yhdessä Jeesuksen kanssa hän on ruumiineen ja sieluineen taivaallisessa kunniassa, yhdessä he ovat kuningas ja kuningatar, yhdessä uusi Aadam ja uusi Eeva. Ei ollut sattumaa, että enkelin ensimmäiset sanat Marialle tervehdyksen jälkeen olivat ”Herra sinun kanssasi” (Luuk. 1:28). Ei siis ole yllätys, että kun suurin osa Jeesuksen seuraajista hylkäsi hänet hänen kärsimyksensä hetkellä, Maria oli uskollisesti läsnä (Joh. 19:26).

Maria kärsi yhdessä Jeesuksen kanssa loppuun asti, emmekä voi koskaan käsittää, kuinka suurta tuskaa Maria tunsi sydämessään nähdessään rakkaan ja viattoman poikansa ruoskittuna, pilkattuna ja teurastettuna ristillä. Simeonin taannoinen ennustus Marian kärsimyksistä kävi toteen: ”sinun omankin sydämesi läpi on miekka käyvä” (Luuk. 2:35). Koska kärsimyksellä on erityinen lunastava arvo, ja koska Maria osallistui Kristuksen kärsimyksiin erityisellä tavalla, on hän erityisellä tavalla kanssalunastaja. Hän on täydellisin mahdollinen kanssalunastaja, koska hänellä ei ollut omia syntejä, joiden puolesta tarjota kärsimyksiään, joten kaikki hänen kärsimyksensä koituivat muiden hyväksi. Hänen osallisuutensa Kristuksen lunastustyöhön oli tässä mielessä ainutlaatuinen, ja siksi kirkko ei epäröi kutsua Mariaa kanssalunastajaksi.

Lopuksi

Neitsyt Maria on tietynlainen testi siitä, kuinka hyvin kristitty on ymmärtänyt ja vastaanottanut evankeliumin. Kristitty, jolla on Maria äitinään, elää raamatullisten totuuksien keskellä. Marian kanssa kristityn elämässä toteutuvat Vanhan testamentin esikuvat Eevasta, liiton arkista ja kuningataräidistä – ilman häntä ne jäävät toteutumatta. Sitäkin enemmän kristityn elämä jää vaillinaiseksi, jos hänen yliluonnollisesta perheestään äiti on jätetty unholaan tai tahallaan heitetty ulos. Kristus perusti katolisen kirkon hengelliseksi kodiksi, perheeksi, jossa on Isä, äiti, veljiä ja sisaria.

Suokoon Jumala perheestä karanneiden ja äitinsä unohtaneiden lasten palata kotiin, jotta he voisivat yhdessä kaikkien veljien ja sisarten kanssa yhtyä itse Isän innoittamiin esikoiselle ja kuninkaalle osoitettuihin sanoihin hänen äitinsä kunniaksi: ”Autuas se kohtu, joka on sinua kantanut! Autuaat ne rinnat, joita sinä olet imenyt!” (Luuk. 11:27) Totisesti Maria on autuas ja siunattu, naisista siunatuin! (Luuk. 1:42, 45) Näitä totuuksia kirkko mietiskelee ja ylistää sukupolvesta toiseen (vrt. Luuk. 1:48) rukoilemalla Terve Maria – rukousta, jota se suosittelee vilpittömästi kaikille hyvän tahdon kristityille:

Terve Maria, armoitettu, Herra sinun kanssasi. (vrt. Luuk. 1:28)
Siunattu sinä naisten joukossa, ja siunattu kohtusi hedelmä, Jeesus. (vrt. Luuk. 1:42)
Pyhä Maria, Jumalan äiti, rukoile meidän syntisten puolesta nyt ja kuolemamme hetkenä.

Explore posts in the same categories: Neitsyt Maria ja pyhät

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: